Aluevaalit on pidetty ja aluevaltuutettujen työ sosiaali- ja terveyspalveluiden uudelleen organisoimiseksi hyvinvointialueilla alkaa. Onnea kaikille uusille valtuutetuille ja menestystä työhön.
Valtuutetut ovat avainasemassa sote-järjestelmän uudistamisessa. Vaikka kädet ovatkin sidotut käytettävissä olevaan budjettiin ja keskushallinnon sääntöihin ja ohjeisiin, niin katseen suuntaaminen nykyisin käytössä olevista toimintamalleista ja työtavoista laajemmalle, avaa huimia näkymiä järjestelmän tehokkuuden parantamiseen. Alueet voivat itse kehittää omaa sote-palveluvalikoimaansa.
Ehdottaisin katsomaan kuplan ulkopuolelle tai rajan tuolle puolen. Siellä, virallisen terveydenhuollon ulkopuolella on nykyisin käytössä monia tutkittuja ja hyviksi osoittautuneita terveyttä edistäviä keinoja, jotka voivat pienentää perusterveydenhuollon alati kasvavia kustannuksia.
Potentiaalia täydentävissä hoidoissa tutkimusten mukaan on.
Käytäntöön panoon tarvitaan rohkeita päättäjiä ja kehittämistahtoa. Esimerkiksi manipulaatiohoitojen käyttö voi pienentää perusterveydenhuollon kustannuksia ja vähentää lääkkeiden liikakäyttöä. Akupunktion on todettu auttavan kivunhoidossa. Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta on tutkimusnäyttöä. Taideterapioilla voidaan auttaa esimerkiksi mielenterveysongelmissa, jolloin ehkäpä suuri osa niistä puolesta miljoonasta suomalaisesta, jotka syövät mielialalääkkeitä, voisi vapautua lääkekuormastaan ja saada lääkkeetöntä hoitoa. Psykoterapiaahan ei kaikille riitä, koska terapeutteja on rajallisesti. Luovia ratkaisuja nyt tarvittaisiin.
Vaalipäivä, viime sunnuntai sattui olemana myös Luontaishoitojen päivä. Sen kunniaksi Luonnonlääketieteen Keskusliiton toiminnanjohtaja Anna Sofia Nevanlinna keskusteli FinnRadiossa EU:n CAM intressiryhmän puheenjohtajan, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen kanssa luontaishoidoista eli täydentävistä hoidoista. CAM= Complementary and Alternative Medicine, täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot.
Kuuntelin ohjelman ja hämmästyin – iloisesti. En ole aikaisemmin kuullut julkisuudessa näin asiallista ja tietoon nojaavaa puhetta täydentävistä hoidoista. Milloinkahan verovaroin rahoitettu Yle “Hyvin sanottu” -kampanjansa yhteydessä ja muu valtavirtamedia aloittaa asialinjan täydentäviä hoitoja koskevassa journalismissaan? Se jää nähtäväksi. Nykyisin media pääasiassa varoittelee CAM-hoitojen haitallisuudesta puhumalla puoskaroinnissa ja huuhaasta, vaikka tosiasiassa täydentävien hoitojen vaarallisuudesta ei ole juuri lainkaan tutkimusnäyttöä. Valtavirtamedia vaikenee täydentävien hoitojen tutkituista hyödyistä. Tämä on ihmetyttänyt minua jo vuosia. Missä on tasapuolisuus tutkimustiedon jakamisessa?
Tosin FinnRadio olisi reiluuden nimissä voinut ottaa mukaan jonkun puoskarilakia fanittavan täydentävien hoitojen vastustajan. Keskusteluun olisi saatu hiukan jännitettä. Vai eikö kukaan vastustaja halunnut tulla keskustelemaan? Nyt äänessä ovat kaksi aika samansuuntaisesti ajattelevaa. Mutta he perustelevat näkemyksensä hyvin ja järkevästi.
Ehkä tämä on merkki uudenlaisen terveysjournalismin noususta. Olisi jo aika.