Metsässä Kafka Tamura lähestyy alitajuntaa, tiedostamatonta, menneisyyttä ja tuntematonta. Hän on japanilaisen Haruki Murakamin kirjan päähenkilö. Niin kuin Hannu ja Kerttu –sadussa metsä on tiheä, pimeä ja pelottava myöskin Kafkalle, aikuisuuttaan etsivälle japanilaisnuorukaisele. Metsässä on vaaroja ja sinne voi eksyä. On se noinkin, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu. Leppeässä elokuisessa rannassa seurailen vesilintujen ääntelyä järvellä.…
Avainsana: metsä
Iltapäivällä tuuli humisee
Tuulinen päivä. Aamulla vesi pärski laituria vasten viiden asteen kesälämmössä. Ei tehnyt mieli nokkaansa ulos pistää. Lähdin kuitenkin metsään. Puut suojasivat tuulelta, askel alkoi lämmittää kehoa. Pikku hiljaa aamun apeuskin haihtui lähilepikkoon. Kuusen alla odoteltuani sade loppui. Ja sitten alkoikin paistaa aurinko. Nyt on tuulisen kirkasta. Humisee, humisee. Tuuli tuivertaa haavanlehtiä, männyt nyökyttelevät. Lämpötila nousee…
Metsä suojelee lapsiaan, Kultarinta
Lintu. Karhu. Metsä. Rakkaus. Näihin tiivistyy Anni Kytömäen keväällä ilmestyneen esikoisromaanin henki. Kalifornialainen lintu, jonka nimeä en tiedä. Uppoan syvään shamanistiseen metsämielialaan kotisohvallani. Kultarinta imee aistimaan metsän monimuotoisen hengen. Käyn välillä kävelyllä läheisen harjun männikössä ja haistelemassa Pyhäjärven liplatusta. Palaan taas Anni Kytömäen romaanin tunnelmiin. Sivulla 644, kirjan viimeisellä, häivähtää toive,…
Mielessä valo
Tity-tity-tity-tity, nopeatempoinen viserrys herättelee talviunesta, horroksesta jossa olen saanut levätä yli pimeimmän ajan. Alkava kevät nostaa tunteita. Sisällä kihelmöi ja kiertää kutkuttavasti, kun luonto ilmoittelee erilaisin merkein heräämisestään. Koivujen rungoista ymmärrän puiden olevan jo valveilla. Kosketan karhean samettista pintaa. Kädessä tuntuu lämpöä. Mahla, elämän neste virtaa siellä jo. Tämä runko ei todellakaan enää nuku, se sykkii…
Räntähiutaleesta muisto vain jää
Jokunen räntähiutale kostuttaa männyn rungon, jonka punaruskeaa sävyä täydentää vihertävä naavatuppo kaarnan pinnassa. Puupoikaset värjöttelevät suurten latvusten suojassa. Ne tietävät, että edessä on ehkä satojakin vuosia, jollei ihmisen metsäkone liiku täälläpäin. Kaukaa kuuluu liikenteen humina. Se ei räntähiutaletta haittaa. Mänty vetää sitä puoleensa niin, että autojen ääni jää taustalle luonnon tuottamien jumalallisten aistimusten keskellä. Vierastan vähälumista…
Lumioksa kaikkeudessa
Kaikki siinä on kohdallaan. Vihreä pilkahtaa sulavan lumen alta. Valoa, iloa, onnea. Mitään ei puutu. Neulasille siunaantuu joka päivä eri ilme. Veikeä, vakava, seesteinen. Ihmetteleväkin. Viha ja apeuskaan eivät ole vierailta näille metsän pikku piikeille. Lumen keskellä oksa, osana maailman puuta, hengittelee kiitollisena omaa voimaansa. Samaa, jota myös me hengitämme. Sekin lepää elämän energiassa, ikuisessa mysteerissä, pyhyydessä opettajanaan kaikkeuden mahtavin…
Maalainen ja metsäläinen
Picadilly Circuksen yhdistää Oxford Streetiin Regent Street. Korkeiden vanhojen talojen katveessa lontoolaisessa sateessa tajuan, että en olekaan sitä mitä edellisessä jutussani väitin, city-metsäläinen. Sievistelin todellisuutta. Ei minusta saa city-ihmistä. Olen syntynyt pienessä kylässä Savon sydämessä ja asun Tampereella, joka on maailman mittakaavassa pikku kaupunki. Sosiologi Antti Eskola tutki 1960-luvulla maalaisia ja kaupunkilaisia ja löysi näissä…
Tumma metsä väreilee
Lumihilettä lehdillä. Lähdin iltakävelylle kylätietä pitkin. Poikkesin metsäpolulle ja nousin ylämäkeä kuusten ja mäntyjen keskelle. Hämärtyi. Vähitellen pimeni. Silmä tottui tummuuteen. Hämyssä puiden rungot, oksisto sekä lumen peittämät isommat mättäät ja kivet hahmottuivat epätarkkoina. Niiden välistä puskee syvä tuntematon, pimeys ja kauas imevä mustuus. Pysähdyn. Pelko häivähtää pimeässä. Tunnen jännittävää väreilyä tummassa ilmassa. Ounastelen, että silmin…
Apeus haihtuu hangen alle
Apeus imeytyy maahan lumen alle. Joskus apeus nousee mieleen ja tuntuu kehossa. Siitä huolimatta, että tiedän syvällä sisimmässäni pulppuavan iloisen lähteen olevan totta. Rakastan maailmaa mukaan lukien itseni. Silti alakulo ilmaantuu aika ajoin. Tilaa voisi kuvailla sanoin mitättömyys, voimattomuus, turhuus ja oman elämän tarkoituksettomuus. Joku ehkä kutsuisi sitä masennukseksi, mutta apeudessani en koe olevani masentunut, vaikka tunnetila on…
Sivistynyt puu
Epämääräinen autius, johon heräsin varhain, haihtuu metsässä lokakuun viimeisen päivän nousuun. Puut eivät hämärässä oikein tiedä, asettuako jo talveen vai jatkaa vielä syksyä. Neulaspuut seisovat vakaina ja lehtipuut, suurimmaksi osaksi jo ilman lehtiä, havisevat mutta melkein äänettömästi. Havina enemmänkin tuntuu kuin kuuluu. Viileys levittäytyy kasvoille. Saappaat uppoavat sammaleeseen. Sinne imeytyy sisäinen autiuskin. Se muuttuu avaruudeksi.…