Kompastuin omiin jalkoihini

Punainen kipsin peite piristää.

Punainen kipsin peite piristää.

Tätä en ehkä uskoisi, jos en olisi itse kokenut. (Liikunta on terveellistä, mutta siinäkin on riskinsä.)

Lempipaikassani lumirunkoisten mäntyjen keskellä, tuuhean kuusen katveessa annan metsän hoitaa murtunutta, kipsattua rannettani.

Metsäterapia ei ole vaihtoehtohoitoa. Ranteeni ja kokonainen ihmisenikin jakavat ”sekä että”-ajattelun, ”joko tai” vaikuttaa liian kapealta. Otan kiitollisena vastaan sekä huipputeknisen terveydenhuollon tehokkaat palvelut että sen mitä luonto voi lahjoittaa.

Kolmisen viikkoa sitten sain erinomaista palvelua Tampereen tapaturma-asema Acutassa. Vastaanotto oli  inhimillistä, diagnoosi ja hoitaminen joustavaa ja nopeaa. Ranne tutkittiin, kuvattiin, kipsattiin ja sain selkeät jatkohoito-ohjeet. Koko prosessiin kului alle kolme tuntia. Tunnelma asemalla oli positiivinen ja rauhallinen.

Talvitie Pyynikki

Pakkanen nipistelee poskipäitä. Raikas ilma valuu keuhkoihin ja kuusen neulaset kertovat lempeitä tarinoitaan menneestä kesästä, tästä ohi kulkeneista lajitovereistani, ihmisistä ja monista metsän elävistä.

Havun oksat tietävät paljon ja osaavat olla aitoja itsejään yrittämättä mitään, pyrkimättä mihinkään, tekeytymättä joksikin toiseksi kuin ovat. Tässä suhteessa ne poikkeavat ihmisistä.

Kuusi kertoo

Kerron kuusen oksalle, miten ranteeni murtui. Kompastuin kävelylenkillä alamäessä polulla lojuneeseen puun oksaan. Mainitsen myös, että sama ranne oli kokenut saman kohtalon samaan vuodenaikaan kahdeksan vuotta sitten. Olin tuolloin Lapissa ja tarkoituksena oli lähteä hiihtolenkille. Tipahdin käteni varaan lomamökin jäiselle pihamaalle. Liikuntavammoja molemmat.

Kysyn kuuselta, mitä se tästä apeasta tilanteestani tuuma. Se on vaiti, mutta silti kuulen sen vastauksen. Puun sanaton puhe kantautuu tietoisuuteeni. Ehkä se tulee sisältäni, alitajunnastani, ehkä jostain muualta.  En tiedä, eikä sillä väliä olekaan. (Samahan se on, mistä tuutista se ”mesitzi” tulee.)

Kuusi sanoo, että hiljenny, kuuntele, ota vastaan, jaa omastasi. Olet ihan hyvä murtuneenakin. (No joo, mutta rannemurtumastahan nyt on kyse, jupisen itsekseni.)

Ensimmäinen murtuma vuosien takaa ahdisti hyvin paljon, mutta siitä myös alkoi muutos. Lievien fyysisten kipujen kautta päädyin henkiselle tuskien taipalelle. Välillä tuntui, että edessä on umpikuja. Pelotti, uuvutti, masensi, ahdisti ja itketti vuorotellen. Piti turvautu psykiatrin apuun, jota en kuitenkaan saanut (olisin kyllä saanut varttitunnin konsultaation tuloksena nipun pillereitä). Lopulta apu löytyi täydentävältä puolelta empaattisilta ihmisiltä. Tästä kirjoitin nelisen vuotta sitten:https://liinanblogi.com/2012/03/13/masennus/  https://liinanblogi.com/2012/03/13/masennus/

Mielialaongelmat, joita nyt kutsuisin eksistentiaaliseksi ahdistukseksi (elämäntuskaksi) tuntuivat  tietenkin pahalta henkilökohtaiselta kriisiltä. Lopulta se kuitenkin toi mukanaan hyvää, koska johti  sisäiseen muutokseen, sielun avartumiseen ja kaikkinaisen postiiviseen elämänkäännökseen. Vaikka ulkoisesti paljon mikään muu ei vaihtunut kuin se, että tietoisesti kiire väheni, niin sisäisesi uudistus oli valtava.

Mikä muuttui? Lyhyesti sanottuna asenne ja maailmankuva. Minusta tuli onnellinen ihminen, joka antaa itsensä kokea iloa, hurmaantumista, riemua, rakkautta ja tyyneyttä, mutta myös apeutta, murhetta, kateutta, jopa vihaa. Tunteita tulee ja menee. Opettelin hyväksymään ne kaikki niin, että en anna niiden negatiivisesti hallita toimintaani.

Märehtimisen ja murehtimisen sijasta jätän asiat, joihin en pysty mitenkään vaikuttamaan ”silleen”.  Otan transsendenssin, syvyyden ja korkeuden kokemusmaailmaani.  Yksi voi nimittää sitä pyhyyden ja mysteerin kokemukseksi, toinen jumalallisuudeksi, sisäiseksi valoksi tai henkisyydeksi. Kolmas puhuu luonto- tai taidekokemuksesta.  Minulle on yhdentekevää mikä nimi ilmiölle annetaan, pääasia on, että se on osa elämääni.

Muutoksen myötä ryhdyin tekemään asioita, joista oikeasti pidän. Havahduin todellisuuteen ainakin pikkuisen.

Uusintakompurointi

Tänään iltapäivällä lähdin taas tavanomaiselle ulkoilulenkilleni.

Kävelen rauhallisesti ylämäkeä Pyynikin rinteessä. Yhtäkkiä kompastun! Tömähdän polvilleni ja oikean käteni varaan. Vasen, se kipsattu hipaisee hiukan maata ikään kuin se yrittäisi auttaa oikean uurastusta.

Ensimmäinen reaktioni ”Ei voi olla totta!” kääntyy huoleksi kipsikädestä. Oikea ranne näyttää säästyneen kolhuilta. Huokaisen helpotuksesta. Huomaan, että kengän nauha repsottaa. Olen astunut sen päälle. Olen siis kompastunut omiin saappaisiini, kuten sanonta kuuluu.

Kohtalokas kengän nauha.

Kohtalokas kengän nauha.

Harmittaa niin, että käännyt takaisin mennäkseni kotiin. Rauhoituttuani kävelen kuitenkin metsään. Se kannattaa, sillä metsä hoitaa minua nyt kuten se on hoitanut aina ennenkin. Siellä tulee mieleeni, että jos minusta kerran on tullut näin onnellinen ihminen, niin miksi vasen ranteeni murtui taas. Ja erityisesti, miksi äsken sotkeuduin omiin kenkiini.

Onko tässä taas jokin opetus? Kyllä varmaan. Ainakin se, että kaikkea voi tapahtua ja mitä tahansa voi koska tahansa sattua. Elämiseen kuuluu ennakoimattomuutta ja epävarmuutta. Kaikkea ei voi varmistella. Ja että kannattaa aina tarkistaa kengän nauhat.

Onko joku muutos edessä? Toivottavasti. Mihin parempaan tämä nyt johtaa? En tiedä, odottelen. Joka tapauksessa otan kuusen neuvoista vaarin: hiljenny, kuuntele, ota vastaa, jaa omastasi.

P.s. Olin kirjoittamassa terveysliikunnasta, kun lähdin kohtalokkaalle iltapäiväkävelylle. Juttu julkaistaan huomenna (18.1.2016)  Täydentävät terveysnäkemykset -blogissa https://liinanblogicomblog.wordpress.com/.

 

 

 

4 thoughts on “Kompastuin omiin jalkoihini

  1. Mokomat kengät…itse suosin vetoketjullisia juuri tuosta syystä että nauhat aukeavat ”salaa” ja aiheuttavat hässäkkää. Iloista mieltä toivotan sinulle, vaikka polvilleen yritetäänkin laittaa 👍 😜 🌺💖

  2. Otan osaa kompurointeihisi. Olin itse taannoin kraniosakraaliterapiassa hoidattamassa viimeisintä pyllähdystäni. Samalla käytiin läpi edellisiä. Kun oltiin päästy kymmeneen vanhaan traumaan, sanoin etten kehtaa enää kertoa muista. On tullut murtumia, venähdyksiä, ruhjeita, nytkähdyksiä ja vaikka mitä. Viimeisintä putoamista hoidettiin OMT:llä, akupunktiolla, kraniosakraalilla ja vesijuoksulla. Nyt on kivut poissa, mutta pari kuukautta siihen meni. Aina olen kysellyt, mitähän minulle nyt viestitään. Vauhdin hidastaminen ja hiljentyminen ovat aina tulleet tarpeeseen. Paranemista sinulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s