Voin astua alas ristiltäni

Aamuaurinko Haapsalussa maaliskuussa 2015.

Jeesuksen sanotaan kärsineen ristinkuoleman minunkin puolestani. Minun siis ei tarvitse roikkua ristillä, jonka olen itse itselleni rakentanut. Voin astua sieltä vapauteen ja valoon.

Sisäiseen muutoksen, transformaatioon ei tarvita uskontoja, mutta eivät ne estekään ole. Ei tarvitse kuulua kirkkoon kasvaakseen henkisesti. Tarvitaan kylläkin uskoa. Voin muuttua ja vapautua kärsimyksestä, kun alan uskoa ja luottaa sisäiseen valooni, armoon ja elämänvirtaan, rakkauden energiaan. Sitä voi kutsua myös kristusenergiaksi.

Kun uskallan astua ulos järjen ylivallan vankilasta, näen maailman sellaisena kuin se on, en sellaisena kuin sen mielestäni pitäisi olla. Näen sydämelläni selvemmin. Tunnen olevani osa kaikkeutta ja luon sitä joka hetki ajattelullani ja teoillani.

Oman maailmani keskipiste olen minä itse, mutta ei minun tarvitse jäädä tuijottamaan sitä (oma napaa), vaan minulla on kaikki mahdollisuudet avoinna elää elämääni navan ulkopuolella. Olen koko ajan yhteydessä. En ole erillinen. Yhteys ihmisiin, maahaan, veteen, taivaaseen, metsiin ja kaikkiin olentoihin muuttaa napanäkökulman avarammaksi.

Kärsimys, tuska, ahdistus, pelko, viha ja tympääntyminen hälvenevät. Nekin transformoituvat ja jalostuvat, koska rakkaudenyhteydessä ei pelolle ja vihalle ole paikkaa. Ne haihtuvat ykseyden viisauteen. Siinä tilassa on hyvä olla. Vallitsee rauha ja ilo, ja valo tulvii vastaan kaikkialta.

Tämän olin melkein unohtanut, ja niin jalat kävivät raskaiksi eikä matka joutunut. Olin palannut vanhaan kaavaan, totuttuun ajatuskuvioon. Olin taas rakentamassa itselleni ristiä henkilöhistoriastani, kaikista minulle tehdyistä ja itse tekemistäni vääryyksistä, hylkäämisistä, rakkauden puutteesta ja loukkauksista. Olin kiipeämässä ristilleni kärsimään ja syyttämään kohtaloani.

Aloin jo uskoa, että en voi olla vapaa ja onnellinen, kun maailmassakin vielä tapahtuu niin paljon pahaa. On epäoikeudenmukaisuutta ja kurjuutta, johon en kuitenkaan pysty vaikuttamaan. Ahdisti.

Jäin henkiseen jumiin. Olin lukossa, pysähdyksissä, ja sielu harhaili jossain omilla teillään, erillisenä minusta.

Kärsimyskehoni kuiskutteli: ”Ristille vaan roikkumaan!”

Pääsiäinen lähestyi. Olin tilannut netistä Leena Markkasen kirjan Avainten avain. Joku tuttu vihjasi jo yli vuosi sitten, että minun kannattaisi tutustua tähän Lenaan. Mietin, miksiköhän. Katsoin kyllä Leenan ja hänen miehensä yrityksen Ilon Akatemia valoisia sivuja, mutta en nähnyt mitään syytä ottaa Leenaan yhteyttä.

Tilasin kuitenkin kirjan – hiukan epäröiden – tietämättä yhtään, mitä saan.

Viime maanantaina sain tekstiviestin, jossa Leena kysyi, voisiko hän tuoda kirjan kotiini, koska asuu aivan lähellä. Teekupin ääressä löytyi monta yhteistä asiaa. Sain uuden ystävän.

Äsken laskin kirjan kädestäni ja päätin että en nousekaan ristilleni. Päätän valita toisenlaisen tien. Ilon tien. Sen tunnen todelliseksi polukseni, vaikka joskus siltä hetkeksi eksynkin ja unohdan, että onnettomana en ainakaan voi vaikuttaa kanssaihmisiini positiivisesti. Sisäistä kompassiani seuraamalla olen usein löytänyt takaisin oikeaan suuntaan, ydinitseeni. Nyt kompassina toimi Leenan kirja.

Vakavien sairauksien ja surujen kanssa painiskeltuaan Leena on löytänyt elämäänsä kirkkautta ja valoa, joka loistaa hänen kirjastaan ja hänestä itsestään.

Viime postauksessa helmikuussa kerroin jääväni blogitauolle toukokuuhun saakka. Leenan kirja herätti minut, joten taukoon tuli pitkänperjantain poikkeus.

Jos sinulla, hyvä lukija, on taakkoja kannettavana, toivon, että etsit ja löydät itsellesi mahdollisuuden luopua niistä ja löydät lohtua ja keveyttä elämääsi. Se on mahdollista.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Kirja

Leena Maria Markkanen. Avainten avain. Tie pelottomuuteen ja parantumiseen. BoD Books on Demand.2015.  Ilon Akatemia

Nikolai Rörich. Maailman äiti. 1924.

Nikolai Rörich. Maailman äiti. 1924.