Varpaat juuri ja juuri koskettavat lattiaa, kun keinahtelen keittiöön aamiaiselle. On juhlan tuntua. Valoisaa ja kevyttä. Räntäsade ikkunan takana ei haittaa. Mielessä välähtää eilinen lumi, joka tänään suli pois oranssiksi muuttuneelta lehtikuusen oksalta. Aamuilma imeytyy raikkaasti keuhkoihin. Sieltä ulos virtaa voimaa, elämän energiaa. Aktiopotentiaalini on nyt kohdallaan. Minussa puhuu tänään puhdas oleminen välittömällä tavallaan, ilman pohdintoja ja…
Avainsana: onni
Voin astua alas ristiltäni
Jeesuksen sanotaan kärsineen ristinkuoleman minunkin puolestani. Minun siis ei tarvitse roikkua ristillä, jonka olen itse itselleni rakentanut. Voin astua sieltä vapauteen ja valoon. Sisäiseen muutoksen, transformaatioon ei tarvita uskontoja, mutta eivät ne estekään ole. Ei tarvitse kuulua kirkkoon kasvaakseen henkisesti. Tarvitaan kylläkin uskoa. Voin muuttua ja vapautua kärsimyksestä, kun alan uskoa ja luottaa sisäiseen valooni,…
Onni siivilöityy monen minän läpi
Jäätä ja rantakaislikkoa poukaman pohjoisrannalla. Narva 1.5.2013. Katselen maailmaa monen linssin läpi. Yhdestä perspektiivistä katsottuna joki virtaa oikealle, toisesta vasemmalle. Kylpyhuoneen peilistä minua tuijottaa tarkkarajainen naama, mutta kaupan näyteikkunasta heijastun tummana, epäselvänä hahmona. Minäkuva riippuu siitä, mistä näkökulmasta katselen itseäni. Siitä riippuu myös onneni. Onni on eri asia kuin hyvinvointi, jota voidaan arvioida ja mitata…