Jäätä ja rantakaislikkoa poukaman pohjoisrannalla. Narva 1.5.2013.
Katselen maailmaa monen linssin läpi. Yhdestä perspektiivistä katsottuna joki virtaa oikealle, toisesta vasemmalle. Kylpyhuoneen peilistä minua tuijottaa tarkkarajainen naama, mutta kaupan näyteikkunasta heijastun tummana, epäselvänä hahmona.
Minäkuva riippuu siitä, mistä näkökulmasta katselen itseäni. Siitä riippuu myös onneni.
Onni on eri asia kuin hyvinvointi, jota voidaan arvioida ja mitata ulkoisin, esimerkiksi talous- tai terveysmittarein. Onnellisuus on sisäistä, hiljaista ja kokonaista.
Professori Daniel Kahneman, psykologi ja taloustieteen Nobelin palkinnon saanut tutkija, puhuu muistavasta ja kokevasta minästä. Näillä on erilainen sihti onnellisuuteen. Kaksi minää – kaksi onnellisuutta.
Muistavan minän onnellisuuden määrittää se, mitä olen painanut mieleeni menneestä. Kysymys ei ole siitä, kuinka onnellisena elän elämääni, vaan kuinka tyytyväinen olen kun ajattelen sitä. Jos alituiseen vatvon ikäviä asioita ja juutun vanhoihin onnettomuuksiin, suruihin ja epäaitoihin valintoihin, hahmottan tietenkin elämäni surkeana, vaikka todellisuudessa siinä on paljon hyvää. Minähän kohtaan matkallani sekä pimeyttä että valoa, sekä ahdistuksen että auvon hetkiä.
Kokevan minän näkökulmasta kysymys kuuluu: ”Kuinka onnellinen kokemukseni on tällä hetkellä?” Juju on yksinkertaisesti siinä, että tunnistan ”mitä minussa on juuri nyt meneillään” eli hahmotan tämänhetkistä olotilaani ja tunteitani.
Kahnemanin mallin kahdesta eri-minäisestä onnellisuudesta toinen on tässä (kokeva minä) ja toinen menneessä (muistava minä). Nämä minät ovat alituisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Nimittäin kokeva minä ”valitsee” tämänhetkisen kokemuksensa sen mkaan millaisia muistoja hänellä on.
Elämäni historia on siis aina mukana myös tämän hetken tuntemuksissani. Kuitenkaan historian ei tarvitse antaa määrätä nykyisyyttäni ja tulevaisuuttani. Siihen voin vaikuttaa ajattelemalla eri tavoin.
Ajattelen niin, että minussa on enemmän kuin kaksi minää. Niitä on ainakin kolme. Se kolmas unelmoi. Luon elämääni myös unelmilla, haaveilla ja mielikuvilla tulevaisuudesta. Joskus ne jäävät pilvilinnoiksi eli päänsisäiseksi, epärealistiseksi kuvaksi hahmostani maailmankaikkeudssa. Elämäni suunnittelusta taas on kysymys, kun ryhdyn toimimaan ja tekemään unelemistani totta. Suunnittelu muuttuu murehtimiseksi, kun alan vaatia tulevaisuudeltani liikoja eli alan tehdä itselleni niin tiukkoja projekteja, että pelkään niiden epäonnistuvan. Unohdan rentouden ja keveyden.
Ihmisen ”minä” on mystisen mielenkiintoinen ilmiö. Siitä on kirjoitettu paljon jo tuhansia vuosia sitten.
Kahnemanin kokeva minä on mielestäni sama kuin muinaisesta itäisestä viisaudesta mutkien kautta länteen rantautunut läsnäolon käsite. Tästä puhuu mm. Ekhardt Tolle, joka on kirjoittanut aiheesta selkeäsanaisen, lukuisille kielille käännetyn Läsnäolon voima -kirjan. Siinä hän muistuttaa nykyhetken kokemisen tärkeydestä eli siitä, että me ihmiset kiireessämme tuppaamme elämään joko menneissä jutuissa tai tulevaisuuden suunnitelmissamme. Näin sitten oleminen sinänsä unohtuu. Meissä ei ole ketään kotona, kun ”minä” elää muita aikamuotoja. Tässä ja nyt kokonaisena oleminen on jäänyt puolitiehen.
Raamatussakin on vertaus taivaan linnuista ja kedon kukista. Nekään eivät turhaan murehdi huomista. ”Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!” Raamatussa tällä viitataan luottamukseen ja Jumala-uskoon elämän yliorganisoinnin sijaan.
Käytännön arjessani hiippailee vähintään nuo kolme minää. Koen menneessä elämässäni tapahtuneiden mukavien asioiden muistelemisen energisoivaksi. Ikävyydet ja surut hyväksyn tapahtuneiksi tosiasioiksi, mutta yritän olla jumiutumatta historialliseen tunkiooni. Itselleni läsnä oleminen tuo elämääni lämpöä, keveyttä ja myötätuntoa. Unelmat virkistävät ja suunnitelmat valavat vaellukseeni jämäkkyyttä ja auttavat konkretisoimaan toiveitani ja unelmiani.
Minulla on aina vapaus ajatella toisin, nähdä elämäni toisin ja kokea maailmaa toisin. Ja toimia sen mukaisesti.
Onni pilkottaa sekä historiallisen, tämänpäiväisen että tulevaisuuden minän ikkunasta.
Avaan ikkunan. Astun ulos elämään.
Aineistoa
Tolle E 2012 Läsnäolon voima. Basam Books.
Kahneman D: The riddle of experience vs. memory.Linkki. Haettu 1.5.2013.
Narva 1.5.2013