Hoito

Kaikki alkoi loistavasti.  Nuori, fiksu ja koulutettu nainen tulee keski-ikäisen sharmikkaan miehen energiahoitoon.  Nainen tuntee tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi, ja niin hoitosuhde jatkuu. Pian se muuttuu intiimiksi ja monien käänteiden jälkeen pariskunta muuttaa yhteen.

Jessica Sunin kirjan tarina on karmaiseva. Se on alaston kuvaus vakavasti narsistisesti häiriintyneen miehen manipuloinnista. Hän saa nuoren naisen menettämään itsetuntonsa ja tahtonsa.

Mies saa hienovaraisesti ja ovelasti käännetyksi kaikki tilanteet naisen viaksi, puutteeksi tai ongelmaksi. Samalla hän itse säilyy – omasta mielestään – ja melkein kirjan loppuun saakka myös naisen mielestä hyvänä ja virheettömänä.  Vasta monien pettymysten, koettelemusten, ja viimein keittiön väkivaltakohtauksen jälkeen nainen pääsee irrottautumaan. Tosin haavoittuneena ja häpäistynä.

Kirjaa lukiessa tuli todella huono ja oksettava olo. Epilogissakin kirjailija vielä kääntää puukkoa lukijan kipeässä sielussa laittamalla psykopaattihoitajan suuhun ajatuksia tämän kohdatessa uuden uhrin: ”Hierontapöydälläni istuva nuori nainen katsoi minua myötätuntoisesti… Hänen päähänsä ei mahtunut miten joku oli saattanut kohdella minua niin.” Hoitaja käänsi karmeasti päättyneen parisuhteensa vain onnettomaksi sairaan naisen tapaukseksi, josta hän ymmärtäväisesti kertoili uudelle pahaa aavistamattomalle asiakkaalleen.

Tunneskaala ei sisällä myötätuntoa

Psykopaatin tapaan miehen tunneskaalaan ei kuulunut myötätuntoa eikä kykyä tai halua tunnistaa omaa rooliaan ihmissuhteen ongelmissa.

Miksi kerron näin ikävästä kirjasta? Siksi, että kirja on lajissaan hyvä. Tämän tyyppiset tapaukset ovat mahdollisia aina, kun hoitaja on häiriintynyt ja/tai rikollinen ja kun asiakas on hyvin haavoittuvassa tilanteessa eikä pysty harkitsemaan tilannettaan järkevästi.

Vaara ei tietenkään rajoitu vain epävirallisiin hoitoihin, jota kirjan tapaus kuvasi, vaan häiriintyneitä ihmisiä voi olla kaikissa ammattiryhmissä. Tämän vuoksi terveydenhuoltohenkilöstöllä onkin ammattikriteerit ja sovitut eettiset periaatteet. Potilas voi lisäksi valittaa epäasiallisesta kohtelusta. Manipulatiivista hoitohenkilökunnan käyttäytymistä voi tosin terveydenhuollossakin olla joskus hankala tunnistaa.

Epävirallisella puolella se on vielä hankalampaa, eikä muuta valitusmenettelyä ole kuin kanteen nostaminen.  Tähän ei monikaan ryhdy, vaikka olisikin tullut kaltoin kohdelluksi.

Mitä ilmeisimmin suurin osa täydentävistä hoitajista toimii ihmisläheisesti, asiallisesti ja potilasta kunnioittaen. Näin päättelen suuresta käyttäjien määrästä sekä siitä, että tutkimusten mukaan käyttäjät ovat pääosin tyytyväisiä.   

Väärinkäytösten ja ylilyöntien välttämiseksi kansalaisille tulisi kuitenkin taata mahdollisuus kääntyä jonkin puolueettoman instanssin puoleen, mikäli he kokevat epäasiallista ja loukkaavaa kohtelua. Tämän pitäisi kuulua kansalaisen oikeuksiin, mitä ei vähennä se, että jotakin yksittäistä hoitomuotoa ei ole virallisesti hyväksytty kela-korvattavaksi hoidoksi.

Rasputin ja Karadzic

Kansalaisten oikeuksia ei myöskään voi sivuuttaa kehottamalla ihmisiä välttämään ”näitä vaarallisia huijareita ja puoskareita, ihmisten hätää hyväksi käyttäviä Rasputineja ja Karadziceja”.

Grigori Rasputin oli kuuluisia siitä, että hän hoiti Venäjän tsaari Nikolai II:n hermoheikkoa vaimoa ja  verenvuototautia sairastavaa poikaa 1900-luvun alussa. Lopulta salamurhaajat sieppasivat hänet kesken illallista Jusupovin palatsissa Pietarissa ja hukuttivat Neva-jokeen.

Radovan Karadzic taas oli Bosnian serbitasavallan kansallismielinen johtaja ja psykiatri. Kansanmurhasta syytettynä ja etsintäkuulutettuna hän piti väärällä nimellä yksityisen psykiatrin ja vaihtoehtohoitajan vastaanottoa Serbian maaseudulla 1990-luvulla, kunnes lopulta jäi kiinni ja joutui Haagin kansainväliseen oikeuteen.

New Yorkin huijarit

Sunin kirjan psykopaattihoitaja muistuttaa enemmän Tellervo Riikosen tarinasta kuin Rasputinista tai Karadzicista. Menestyvä toimittaja muutti yksinhuoltajana New Yorkiin. Uudessa kaupungissa elämä ei heti lähtenyt sujumaan, ja Tellervo tunsi itsensä yksinäiseksi ja väsyneeksi.

Kadulla tapaamansa ystävällinen nainen sanoi maagiset sanat ”Sinä hohdat hyvyyttä.” Siitä alkoi Tellervon tie huijauksen uhriksi. Kaksi naista, vanhempi ja nuorempi tekivät hänelle maksusta kaikenlaisia rukouksia ja puhdistuksia. Vähitellen naiset alkoivat hienon hienosti vihjaillen  kiristää häntä ja vaatia ”avustaan” ja ”suojelustaan” suurempia summia.

Tellervo Riikonen kirjoittaa tapauksestaan HS Kuukausiliitteessä rehellisesti ja koskettavasti. Hän puntaroi elämänhistoriastaan juontuvaa ylpeyden ja häpeän taakkaa, jotka kumpikin liittyivät siihen, että hän joutui manipuloiduksi ja taloudellisesti hyväksi käytetyksi. Hänen esimerkkinsä osoittaa, että riittävä koulutus ja hyvät asiatiedot eivät aina suojaa. Ne eivät suojaa ihmistä hänen omilta haavoiltaan.

Nyt hänen tilanteensa on muuttunut. Ylpeys on muuttunut omanarvontunnoksi. Häpeästä syntyi myötätunto ja pitkästä (häpeän vuoksi) piileskelystä nousi läpinäkyvyys, ”jolla näkee myös muiden läpi.”

Tellervo Riikonen kirjoittaa tarinansa lopuksi: ”Voisin siis ryhtyä vaikka selvänäkijäksi. Mutta jalompaa on rohkaista muitakin tulemaan ulos häpeäkaapista.

Sen minä olen nyt tehnyt.”

Niin olet, Tellervo. Kiitos siitä.

Kiitos myös Jessica Sunille kirjasta.  

Aineisto

Jessica Suni. Hoito. Tammi. Helsinki 2014.

Tellervo Riikonen. Näin menetin kaiken. HS Kuukausiliite 12/2015.