Täydentäviä hoitoja lääkiksessä

Lääketieteen opiskelijoille opetetaan mindfulnessia Biomedicumissa Helsingissä. http://www.biomedicum.fi/index.php?page=3780&lang=1

Mindfulness on harjoitusmenetelmä, joka luetaan Kansainvälisissä CAM-luokituksissa täydentäviksi kehomielihoidoiksi. Sen juuret ovat muinaisissa idän filosofisessa ja uskonnollisissa traditioissa, buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa.

Perusajatus siinä on se, että keho ja mieli hahmotetaan yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka tyyntymistä, hiljentymistä ja tietoista, arvostelematonta läsnäoloa harjoittamalla parannetaan hyvinvointia.

Terapiakäytännöksi länsimaissa harjoituksen sen toi amerikkalainen lääketieteen professori Jon Kabatt-Zinn, peruskoulutukseltaan molekyylibiologi, 1990-luvulla. Sen hyvistä vaikutuksista on tiedetty jo kauan, tutkimusnäyttöäkin on yli 20 vuoden takaa.

Terveydenhuollon on sanottu olevan puolustusvoimien ja kirkon ohella yksi konservatiivisimpia, jäykimpiä ja hitaimmin uudistuvia instituutioita. Tieteellisten löydösten ja innovaatioiden päätyminen käytännöiksi kestää joidenkin lukemieni arvioiden mukaan keskimäärin 17 vuotta. Mindfulnessin suhteen aikajänne näyttää olevan vieläkin pidempi.

On oletettavaa, että nykyinen lääketieteen opiskelunsa aloittava sukupolvi on se, joka muuttaa radikaalisti lääkäreiden työkulttuuria ja -käytäntöjä. Kun oma kokemus käytännön harjoituksissa (esimerkiksi juuri mindfulness-harjoituksessa ja muissa kehomielimenetelmissä) osoittaa kehomielellisen ja kokonaisvaltaisen suhtautumisen itseen (ja samalla käsityksen itsestä osana suurempaa luonnonkokonaisuutta) hyödylliseksi, se saattaa heijastua tulevaisuudessa myös potilastyöhön. 

Niin pian kuin potilas/asiakas ymmärretään syvällisesti itsen kanssa saman ”yhteisön” (sinä-minä -suhde ja kaikkien ihmisten liittyminen toisiinsa globaalin maailman osana) jäseniksi, niin vaiva, sairaus ja kärsimys tulevat myös ymmärretyksi kokonaisuuden osana pikemmin kuin erillisinä diagnooseina. Nämä kaksihan (kokonaisvaltaisuus ja reduktiivisuus) kulkevat käsi kädessä, kuten Hannu ja Kerttu sadun suuressa metsämaailmassa, jossa he vetävät yhtä köyttä ja pelastuvat.

2020-luku on muutoksen vuosikymmen. Mindfulness-muutos on kuin kauan odotettu pienokainen, joka vahvistaa iloa, toivoa ja luottamusta. Yksilön ja instituutioiden on mahdollista muuttua, kasvaa ja kehittyä. 

Mindfulnessista ja sen lähisukulaisesta joogasta on tehty tuhansia ja tuhansia tutkimuksia ja niistä kymmeniä meta-analyysejä ja systemaattisia katsauksia. Plasebokontrollointia ei tietääkseni tutkimuksissa ole käytetty. Mindfulness kun on kehomielen tietoisuusmenetelmä eli mielensisäinen mutta samalla myös kehomielen yksilöllinen ja yksilöllisesti koettu harjoitustapahtuma. Tällaiselle ei ole edes teoreettisesti mahdollista kehittää lumemindfulnessia. Sen sijaan muita vertailtavia harjoituksia on tutkimusta varten kehitetty ja käytetty runsaasti.

*****

Muuten, olen sitä mieltä, että on syytä kannattaa täydentäviä hoitoja (joka mindfulnesskin on) koskevaa kansalaisaloitetta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5011. Tämä on tärkeää, sillä sosiaali- ja terveysministeriössä selvitellään parhaillaan alan lainsäädännön mahdollisuuksia.

Lobbausta tekevät monet tahot. Olen sitä mieltä, että kieltolaki (=”uskomushoitolaki” tai ”puoskarilaki”) sellaisena kuin Suomen Lääkäriliitto sen (”uskomushoitojen” sääntelyn) on esittänyt, on mahdoton toteuttaa. Mielestäni sääntelyä tarvitaan, mutta se pitää tehdä seuraavasti:

1. Ensin määritellään, mistä puhutaan, kun puhutaan hoitomuotojen kieltämisestä joiltakin väestöryhmiltä. ”Uskomushoito” on sekava käsite. Jos sillä viitataan menetelmiin, joiden tehosta ja turvallisuudesta ei ole tutkimusnäyttöä, niin masennuslääkkeetkin kuuluisivat määritelmällisesti uskomushoitoihin, sillä niiden tehosta puuttuu evidenssi. (Ks myös Munkholm K et al BMJ Open 2019: ”Conclusions The evidence does not support definitive conclusions regarding the benefits of antidepressants for depression in adults. It is unclear whether antidepressants are more efficacious than placebo” https://bmjopen.bmj.com/content/9/6/e024886 ). Näin ollen Lääkäriliiton esittämä laki koskisi masennnuslääkkeitäkin, joita syö melkein puoli miljoonaa suomalaista. Vaikuttaa erikoiselta. Käsitteet pitänee selventää. HS julkaisi 1.1.2020 jutun masennuslääkeriippuvuudesta. Valaiseva juttu on tilaajille https://www.hs.fi/paivanlehti/01012020/art-2000006358759.html

2. Sen jälkeen kun on yhdessä eri toimijoiden kanssa sovittu, mistä puhutaan (eli on sovittu määritelmistä), voidaan tehdä näistä, puheena olevista menetelmistä/keinoista perusteellinen ja riippumaton selvitys: Mitä ovat niiden oikeassa elämässä, suomalaisten arjessa ilmenevät todennetut haitat ja tutkitut hyödyt. Selvitystyössä otetaan oppia Ruotsista ja varsinkin Norjasta ja tutustutaan, miten muualla maailmassa täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja käytetään ja säännellään ja mitä niistä tutkimusten perusteella tiedetään.

3. Vasta sitten ryhdytään kansalais- ja vaikuttajaryhmien kesken, yhteistyössä, hahmottelemaan sääntelyä, joka takaa kaikille väestöryhmille mahdollisimman suuren valinnanvapauden käyttää kaikkia hyviksi ja turvallisiksi todettuja hoitomuotoja. Vaaralliset aineet ja metodit on kiellettävä.

Suurin piirtein tällaista toimintamallia ehdottaa myös kansalaisaloite https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5011. Se on järkevä ja asiallinen. Suosittelen kannattamista.