Plasebon paradoksit väistyvät

Parantamisen paradoksit avautuvat, kun uutta hoitotietoa tulee. Ihmiskäsitys terveydenhuollossa muuttuu sitä mukaa, kun tietämys kehomielen kokonaistoiminnasta kasvaa

Yksi parantamisen paradokseja on plasebo eli lume. Tutkimukset valaisevat, miksi lääke, jossa ei ole ollenkaan vaikuttavaa ainetta tai hoitotoimenpide, jolla ei ole (tai ainakaan pitäisi olla) mitään spesifiä vaikutusta, kuitenkin vaikuttaa parantavasti. Tiettyjen plasebohoitojen on tutkitusti osoitettu lievittävän sairauden oireita. Plasebo on hyödyllistä, vaikka sen biologista vaikutusmekanismia ei tunneta. Tuore tutkimustieto kertoo jopa, että myös avoin plasebo (ihminen tietää syövänsä lumepillereitä) voi lievittää oireita. Ihminen siis uskoo ”tehottomaan” ja saa siitä apua.

HS kirjoittaa tänään (28.12.2017 Lumelääke tehoaa… )  plasebosta myönteisesti. Niin maailma muuttuu. Aikaisemmin siihen on viitattu yleensä virallisen terveydenhuollon ulkopuolisten hoitomuotojen yhteydessä todistuksena tällaisen hoitamisen tehottomuudesta (”ne perustuvat vain plasebon tehoon”). (ks. tarkemmin Aarva 2015).

Plasebo on kauan ollut terveydenhuollossa vaiettu asia, mutta nyt siitä jo puhutaan. Seuraava vaihe lienee, että ryhdytään selvittämään, kuinka tätä lääkkeetöntä ”menetelmää”, joka ei vaadi korkeaa teknologiaa eikä suuria investointeja, voitaisiin nykyistä tehokkaammin käyttää ihmisten hyväksi. Tärkeää on myös ymmärtää, että ihminen, potilas voi myös itse tehostaa oman hoitonsa plasebovaikutusta – muiden ihmisten tuella ja avustuksella.

Ihminen ei ole yksinäinen, muista erillään kelluva, koneentarkkuudella toimiva biologinen saari. Hän liikkuu elämän valtameressä ja on joka solullaan yhteydessä niin ulkomaailmaan kuin sisäiseen maailmaansakin. Hän on systeemi, monivivahteinen kokonaisuus.  Siksi hoitotoimenpiteetkin vaikuttavat holistisesti eli kokonaiseen ihmiseen – ei vain varpaaseen, keuhkoihin, soluun tai mieleen. Toisinaan, ja eri ihmisten kohdalla eri tavalla, kokonaisvaltaisuudella on pienempi rooli (esimerkiksi umpisuolen poistossa tms.), toisinaan se on erittäin suuri (esimerkiksi toiminnallisten häiriöiden, monisairauksien ja mielenterveyden hoidossa).

Olemme niin terveinä kuin sairastaessammekin yhteisömme jäseniä.  Ilman toisten ihmisten lämpöä ja plasebovaikutusta emme selviytyisi ongelmistamme. Menehtyisimme omaan autiomaahamme, koska yhteys toisiin on tärkein asia, joka luo elämäntunnun.

Plasebo, tutkimusnäyttö ja etiikka

Terveystutkimuksessa plasebovaikutus on haastava, mikäli tutkimus nojaa teoreettiseen malliin YHDEN hoitomuodon spesifistä, erityisestä vaikutuksesta YHTEEN oireeseen. Tässä mallissa, joka nykyisin hallitsee lääketieteellistä tutkimusta, logiikka on, että spesifin hoidon katsotaan perustuvan tutkimusnäyttöön vain, jos tutkimuksissa on selkeästi suljettu pois plasebovaikutus. Sellaiseksi luonnehditaan juuri yleisesti tunnettuja, subjektiivisiin oireisiin vaikuttavia asioita, kuten kuuntelua, myötätuntoa ja huomiointia.

Tällaisesta ajattelusta on johtunut nykyterveydenhuollossa hyväksytty päätelmä, että pelkkää lumevaikutusta omaavia hoitoja on epäeettistä tarjota/myydä. Terveydenhuollossa hyväksytään yleisesti se, että lume vaikuttaa kaikissa hoidoissa, mutta ei hyväksytä sitä, että ihmisille tarjottaisiin sellaisia hoitoja, joiden vaikutuksen tiedetään olevan vain ja ainoastaan lumetta.

Ongelmana tässä on se, että käytännön elämässä ja käytännön parantamistyössä on monesti vaikeaa, jopa mahdotonta tietää milloin hoitaminen sisältää vain ja ainoastaan plaseboa. Useimmiten on näet hoitotutkimuksissakin hankalaa täysin eristää plasebovaikutus kokonaisvaikutuksesta. Joka tapauksessa käytännön hoitaminen ei ole rinnastettavissa plasebokontrolloituun koetilanteeseen. Se on työskentelyä toisen ihmisen kanssa ja vaikuttamista kokonaiseen ihmiseen.

Saako plasebolla hoitaa?

Plasebon tarjoamista on näihin päiviin saakka pidetty epäeettisenä  huuhaana muualla paitsi lääkärin työssä.  Nyt, kun tiedetään, että avoin plasebokin voi vaikuttaa, kysymys mutkistuu. Kenellä, millaisen ammatillisen koulutuksen omaavilla on oikeus tarjota epäspesifejä hoitoja eli auttamista, joka perustuu pelkkään läsnäoloon, myötätuntoon ja kuunteluun, mutta ei mihinkään tunnettuun biolääketieteelliseen vaikutusmekanismiin (paitsi juuri tuohon plasebovaikutukseen)?  Miksi tällainen auttaminen olisi epäeettistä, kun siitä kerran on tutkitusti apua ihmisille?

Onko kansalaisten etu, että plasebon hyödyt rajattaisiin vain virallisen terveydenhuollon sisäpuolella tarjottaviksi?  Onko kyse enemmänkin eri ammattiryhmien välisestä kiistasta (kuka saa hoitaa, miten ja ketä) kuin tieteellisestä näytöstä?  Missä kulkevat ammatillisuuden rajat?

Plasebovaikutus näyttäytyy paradoksaalisena (paradoksi: asia on totta, vaikka sen ei määritelmällisesti pitäisi olla totta) niin kauan kuin nojataan nyt jo vanhentuneeseen plasebovaikutuksen määrittämiseen lumeeksi, valheelliseksi, epäspesifiksi tai  subjektiiviseksi vastakohtana objektiivisuudelle. Kun se ymmärretään kokemus- tai hoivavaikutukseksi, kuva muuttuu ja muuttaa myös ajatteluamme ja toimintaamme.

Nykytiedon valossa on selvää, että hoitoajattelu kehittyy vauhdikkaasti.  Biologisen lääketieteen ja bioteknologian huippuharppaukset yhdistyneenä mielen toiminnan syvempään ymmärrykseen johtavat hoitamisen monimuotoistumiseen ja potilaskeskeisyyden lisääntymiseen. Odotettavissa on paljon hyvää.

Crum Man of Mystery Placebo
Plasebotutkijoiden kongressissa Leidenissa huhtikuussa 2017. Psykologian apulaisprofessori Alia Crum (oikealla) Stanfordin yliopistosta sanoi: “Placebo is an International Man of Mystery.” Vasemmalla professorit Karin Meissner ja Andrew Geers.

Osallistuin viime keväänä plasebotutkijoiden konferenssiin ja kirjoitin siitä kokousselostuksen, joka julkaistiin pari viikkoa sitten Sosiaalilääketieteellisessä Aikakauslehdessä  https://journal.fi/sla/article/view/67768

Jos haluat lisätietoa plasebotutkimuksista täydentämään HS:n kirjoituksen antamaa kuvaa sekä viitteitä alkuperäistutkimuksiin, vilkaise näitä: Uudistuva terveydenhoito -blogissa  Plasebo – mysteerimies  2017 ja  Liinanblogissa  Lumoava plasebo 2016,  Tervetuloa, tehokas plasebo 2016,  Uskomushoito voi parantaa 2016, Plasebo-flipperi 2014. 

HS:n jutussa mainittiin yllättäen myös termi uskomushoito, jota ei käytetä tieteellisessä kirjallisuudessa ja joka on jo aikansa elänyt mediateksteissäkin. Plasebohoito perustuu uskoon, kokemuksiin, tunteisiin, tuntemuksiin ja muihin mielentiloihin. Uskomushoito-käsitteestä ks. Uskomushoito – mitä se on? 2017.

Päivitys 29.12.2017: Joskus kuulee virheellisesti väitettävän, että tutkitutkin kehomielihoidot tai kokemukselliset auttamismenetelmät olisivat ”vain plaseboa” tai ”vain uskomusta”. Mindfulness-meditaatiosta, hypnoosista ja useista taideterapioista on tutkimusnäyttöä esimerkiksi traumoista johtuvien terveysongelmien, kiputilojen ja toiminnallisten vaivojen lievittämisessä sekä mielenterveyden edistämisessä. Näistä menetelmistä saavat tukea ja apua myös terveysalan ammattilaiset sekä itselleen että omaan työhönsä.

Tule kokeilemaan. Iloa ja Toivoa – kokemuksellisesti kohti terveyttä tapahtuma 20.1.2018, paikka  Lapinlahden Lähde, Lapinlahdentie 1, 00180 Helsinki. Ohjelmasta vastaa äskettäin perustettu Yhdistävä Lääketiede ry.

Katso video Iloa ja toivoa

Lataa tilaisuuden esite ja ohjelma http://www.iloajatoivoa.fi/

Ilmoittaudu http://www.iloajatoivoa.fi/ilmoittaudu

Julkaisuja

Aarva P 2015. Parantavat energiat – myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books 2015.

Aarva P 2017 Plaseboa tutkitaan monitieteisesti – plasebotutkijoiden konferenssi Leidenissa 2.–4.4.2017.  Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2017: 54: 365–36. https://journal.fi/sla/article/view/67768