Kurkistaisko ulos? Keväällä kaikki muuttuu. Päivä pidentyy vauhdilla. Avaan silmäni valoon ennen kuin heräänkään. Kävelen ikkunaan. Näen puun ja tunnen vihjeen lumiverhon haihtumisesta. Pian lumi sulaa. Mielikin ailahtelee keväällä vikkelämmin. Johtuu kai nopeasta päivän pitenemisestä. Sisäinen maailmani viheltelee eteenpäin huomattavasti vinhemmin kuin sydäntalvella. Kaikella on näköjään aikansa. Syklinen aika. Lumi vie mennessään…
Kategoria: Luonto
Nykysymbolisti metsässä
Luontosymbolisti menee ja viettää metsässä alasti neljä päivää ilman ruokaa ja mitään välineitä (Bare necessities). Vuolee käsipelillä tukin lastuiksi vanhassa puusepän verstaassa. Upottautuu suohon ja kuvaa siinä itseään (Self-portrait on the swamp). Rakentaa itselleen saaren (It´s my island) ja seilaa sillä Thames-joka pitkin (Voyage). Ihan käsittämätöntä. Ihailtavaa. Sata vuotta sitten symbolismin maisema näytti todellakin erilaiselta…
Maisema – elämän metafora
Alphonse Osbert. Iltaruno. Kohtaan elämän vertauskuvia. Näen kummallisia, satumaisia puita. Pilvet muistuttavat ihmeolentoja. Taiteilijansisäisin silmin nähty luonto on täynnä voimakkaita taianomaisia värejä. Lumottu metsä nielaisee valon syvälle puiden taakse. Alakulon takana hohtaa salaperäisesti kirkkaus. Illan hämärä ja tummat, utuiset hetket muuttuvat jonkinlaiseksi rajatilaksi. Siinä katsoja tekee valintoja, tulkintoja nähdystä ja koetusta. Tältä…
Henkiset kilpailut ennen ja nyt
Satumaista metsää. Tähän päivään saakka luulin, että henkisiä kilpailuja järjestettiin vain muinoin. Ainakin Sonkajärvellä niitä järjestetään edelleenkin. Siellä henkisyys ymmärretään samalla tavalla kuin 1950- ja 60-luvuilla eli ihmisen taiteellisina ja luovina kykyinä. Ennen henkinen ja uskonnollinen olivat eri asia. Uskonnollisuus kuului kirkkoon. Henkisissä kilpailuissa miteltiin runonlausunnassa, yksin- tai kuorolaulussa, piirtämisessä, kirjoittamisessa…
Talviunilla
Kuusi, kynttilöinään lumi, henkii pohjoista lämpöä, talven tummaa, suojaavaa energiaa. Torkahdin toiseen maailmaan. Itsenäisyyspäivänä laskeuduin yöpuulle. Olen siis vedellyt talviunia jo viikon. Tunnen nyt nukkuvani lumisessa metsässä. Uinun utuista horrosta, syvää ja ravitsevaa pimeän ajan lepoa. Kuusen alla, oksien suojassa olen turvassa maailman melskeeltä. Metsän henget vartioivat talviuntani. Kuusen alle piiloon.…
Marraskuun kuusi- ja mäntyruno
Joulu on jo ovella... Runoraadin uusinnassa tänään Helena Kallio esitti runonsa Kysy kuusilta…. kysy kuusilta ne tietävät kaiken syleilevät mielesi tummiin tarhoihinsa, pyörittelevät kysymystä tuuheassa, humisevassa pesässään, käsivarsilta käsivarsille, nojaavat korkeat päänsä yhteen, tanssivat hitaana rivinä tuulen raakaa laakaa vastaan ja toivottavat tervetulleeksi, menneeksi kaiken, kaiken, eivät povaa mitään, sano turhaan…
Lapin luonto luo outoa taikaa
Se on kaunis ja vertaamaton... Yllästunturin huipulla loistaa lilan värinen kruunu. Länsi-Lappi tarjoaa myyttinsä, kun annan sen kertoa itselleni metsän, kairan ja jänkhän sielusta. Kun jätän kiireen ja hötkyilyn naulakkoon sitoessani aamulla monoja jalkaan ja haaliessani eväspussiin purtavaa. Latu johtaa lumiseen metsään. Metsässä on jo hohtava talvi. Sukellan sinne ihmetystä…
Onko nyt syksy vai talvi?
Ei kumpikaan. Nyt on Listopad, lehtientippumiskuukausi. Siirrän kelloa aamulla tunnilla johonkin suuntaan. Auringolle jää enemmän aikaa nousta. Lähiruoka-aamiaisen jälkeen on hyvä hetki lähteä nauttimaan lähiluonnosta. Kadulle astuttuani imaisen kirpeää elämänhenkeä keuhkoihini. Se alkaa heti vaikuttaa. Iho herää, silmät avautuvat ja sisällä jauhavat biologiset prosessit. Kultaista ja valkoista. Pilvien lomasta välillä puikahtava…
Ihmisiä on kuin muurahaisia
Muurahaisten koti ja ihminen. Urjalan metsissä kuljeskellessani tuli mieleen laulu, joka 70-luvun lopulla soi usein radiossa: Ihmisiä on kuin muurahaisia, ne loputonta polkuansa taivaltaa. On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia, niin ettei heitä toisistaan voi erottaa… Veikko Lavi (1912-1996) esitti tätä sanoittamaansa "Jokainen ihminen on laulun arvoinen" kappaletta 70- ja 80-luvuilla, mutta teksti kuvaa…
Aarnimetsässä asuu totuuden henki
Syksy on vaihtanut vihreän ruskeaksi, punertavaksi ja keltaiseksi. Pian maa harmaantuu. Metsä hyppää puista, kivistä ja sammalikosta suoraan sisuksiin. Se kertoo, mitä itse tiedän ja tunnen todeksi ja aidoksi. Se muuttaa minua syvältä. Minulla on päässä kääre. On mentävä metsään. Itkemään pari kyyneltä poskelle, vaikka sielussa niitä olisi miljoona. Imemään iloa kiertyneiden aarnipuiden…