Satumaista metsää.
Tähän päivään saakka luulin, että henkisiä kilpailuja järjestettiin vain muinoin. Ainakin Sonkajärvellä niitä järjestetään edelleenkin. Siellä henkisyys ymmärretään samalla tavalla kuin 1950- ja 60-luvuilla eli ihmisen taiteellisina ja luovina kykyinä.
Ennen henkinen ja uskonnollinen olivat eri asia. Uskonnollisuus kuului kirkkoon. Henkisissä kilpailuissa miteltiin runonlausunnassa, yksin- tai kuorolaulussa, piirtämisessä, kirjoittamisessa ja näyttelemisessä. Oli kuntien tai koulujen välisiä kilpailuja, joissa lahjakkaat oppilaat näyttivät taitojaan.
Nyt henkisiä kilpailuja käydään toisella tavalla. Erilaiset uskonnolliset yhteisöt ja henkiset liikkeet tai ryhmittymät määrittelevät omat käsitteensä ja käyvät kisaa suosiosta. Jäsenmäärien perusteella virallinen uskontomme, evankelis-luterilainen eli evlutkirkko on voittaja. Mutta liikehdintä henkisyyden pelikentällä on vilkasta.
Netistä kaivoin muutaman kuvauksen henkisyydestä. Tässä neljä näkökulmaa.
Ensiksi,
valtionkirkkomme sanoo näin: “Kokonaisvaltaisessa ihmiskuvassa henkinen ja hengellinen liittyvät erottamattomasti yhteen: henkisyys on näkyvään maailmaan ja ajalliseen elämään liittyvä puoli, hengellisyys on asettumista pyhän ja äärettömän puhuteltavaksi, Jumalan kasvojen eteen.”
Ymmärrän kirkon määritelmän niin, että siinä henkisyys liittyy maalliseen ja hengellisyys jumaluuteen ja transsendenssiin (kohoaminen, yläpuolella oleva, käsittämätön). Monissa kielissä spirituaalisuuden käsite kattaa sekä henkisen että hengellisen. Suomalainen sivistyssanakirja liittää siihen vielä nokkeluudenkin! ”Spirituaalisuus: 1. henkinen, sielullinen, 2. uskonnollinen, hengellinen, 3. henkevä, älyllinen, nokkela.” (Iso Sivistyssanakirja 2005)
Toiseksi,
uushenkisyyden suuntauksissa painotetaan yksilöllisyyttä. Esimerkiksi Jaakko Muhonen, joka järjestää henkisen kasvun kursseja erottaa uskonnot henkisyydestä näin: ”Uskonto on kollektiivista, joka ohjaa ulkoapäin erilaisten oppien avulla ihmisten henkistä kehittymistä. Henkisyys on subjektiivista, jossa ihmisen oma kehittyvä ja syvenevä arvomaailma ohjaa yksilöllisesti ihmisen henkistä kasvua.” Muhosen mielestä henkisyys ei enää katakaan asioita, joita henkisissä kilpailuissa painotettiin eli taiteellista lahjakkuutta. Ainakaan hän ei sitä sano suoraan.
New age –ajattelussa ja muissa uususkonnollisissa katsannoissa henkisyydestä on tullut eräänlainen ei-uskonnollinen jumaluus- ja pyhyyskäsitys. Puhutaan myös valosta. Mukaan on usein otettu myös piirteitä muinaisen idän filosofioista ja uskonnoista. Henkinen kasvu tarkoittaa tässä yhteydessä tietoiseksi tulemista ihmisen ytimestä tai alkuperästä, mitä voidaan luonnehtia myös jumaluudeksi tai ykseydeksi. Henkisen kasvun kautta ihminen oppii paremmin ymmärtämään sekä itseään että sitä maailmankaikkeuden puolta mitä ei voi materialistisin perustein selittää.
Kolmanneksi,
lukemattomien henkisten aatteiden joukossa on mm. luontouskontoja, kuten wicca, suomenusko, druidismi ja shamanismi. Nämä perustuvat esikristillisiin uskontoihin tai kansanperinteeseen, joissa luonnon olioillakin ajatellaan olevan sielu tai henki.
Neljänneksi,
eräissä tieteeseen pohjaavissa luontoa, ympäristöä ja ihmistä painottavissa aatteissa katsotaan, että henkinen herääminen johtaa terveempään, rauhallisempaan ja tuottavampaan yhteiskuntaan. Esimerkiksi Zeitgeist-liikkeessä luonto nähdään opettajana. Zeitgeist kutsuu spirituaaliseksi heräämiseksi sitä, että tajuamme oman paikkamme elämän järjestelmässä, mutta ei puhu mitään pyhästä, tuonpuoleisesta eikä käsittämättömistä ilmiöistä.
Minkä henkisyyden valitsen?
Monimuotoinen uushenkisyys vierastaa uskonto-sanaa ja välttää vertautumista nykyisiin uskontokuntiin. Kirkkouskontojen ulkopuolinen henkisyys tai spirituaalisuus tuntuu pitävän sisällään pikkuisen psykologiaa, hiukan uskonnollisuutta, tilkkasen taiteellisuutta, lorauksen luonnonsuojelua, ripauksen yhteiskuntaoppia, ja hippusen filosofiaa.
Paljon on tarjolla eri suuntauksia. Mihin oikein kannattaisi uskoa?
Niin, saahan sitä ihminen uskoa mihin haluaa. Vaikka joulupukkiin, johon on muuten syytäkin uskoa, jos aikoo saada lahjoja ensi jouluna!!
Vakavammin puhuen minusta voi todellakin uskoa mihin tykkää, kunhan ei toiminnallaan rajoita tai muuten haittaa toisia ihmisiä, rotuja, heimoja tai kansakuntia. Uskominen ja toiminta kun ovat kaksi eri asiaa. Usko, toisin kuin uskonnollinen yhteisö tai liike, on henkilökohtainen asia.
Historian uskonsodat (pitäisi ehkä puhua uskonnonsodista mieluummin) ja nykyisetkin uskonnon varjolla käydyt kärhämät maailmalla osoittavat ikävällä tavalla todeksi sen, että jos usko puetaan lahkojen tai kirkkokuntien kaapuun, syntyy klikkiytymisen ja vääräuskoisten kivittämisen vaara.
Sama vaaraa koskee kaikkia jyrkkiä kuppikuntia ja ideologioita. Kysymys on vallankäytöstä, ei uskosta, henkisyydestä tai spirituaalisuudesta sinänsä.
Aikani henkisyys-surffailtuani netissä, muistin, että kirjahyllyssäni on suuresti arvostamani psykologi-filosofi Lauri Rauhalan kirjoja. Hän on kirjoittanut paljon inhimillisestä kokemuksesta ja merkityksen muodostuksesta tajunnassa. Ja kas, sieltähän pilkistää Rauhalan kirja Henkisyys ihmisessä. Pitäpää lukea se uudestaan.
Henkisyys-linkkejä:
Luontouskonnot: http://www.lehto-ry.org/uskonnot.html
Sonkajärven henkiset kilpailut 2013 http://www.sonkajarvi.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Tapahtumakalenteri.iw3
Suomen evlut kirkko: http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/F738B43F11E0BD1BC2257387003A2FD1?OpenDocument&lang=FI
Selfcon/JaakkoMuhonen, henkisyysopettaja: http://www.selfcon.fi/henkisyys.htm
Zeitgeist-liike: http://www.zeitgeist.fi/joomla/index.php?option=com_content&view=article&id=55&Itemid=68
Kirja
Iso sivistyssanakirja. WSOY. Juva 2005.
Tummaa ja vaaleaa.