Todellisuuskäsitys murroksessa

Nyt löytyi hyvää kesälukemista, ymmärrettävää tekstiä haastavista aiheista: todellisuuskäsityksistä, tietoisuudesta ja kokemuksesta. Kirjassaan Hypertodellisuus filosofian tohtori (fysiikka) Johanna Blomqvist valaisee omien näkemystensä ohella myös muiden kiinnostavien tieteentekijöiden kannanottoja. Äänen saavat Galileo Galilei, Nils Bohr, Rupert Sheldrake, Thomas Nagel ja Bernardo Kastrup, muutamia mainitakseni.  

Todellisuuskäsityksemme taitaa olla murroksessa. Johanna Blomqvist haastaa vallitsevan reduktiivisen materialismin paradigman eli ns. ”tieteellisen maailmankuvan”, jonka mukaan kaikki olevainen perustuu materiaan, aineeseen ja on jaettavissa (redusoitavissa) yhä pienempiin aineosasiin, kuten atomeihin ja kvarkkeihin.

Haaste on merkittävä ottaen huomioon, että koko länsimainen yliopistolaitos ja tiedeyhteisön enemmistö ovat vallitsevan materialistisen maailmankuvan linjoilla. Tämä selittää ainakin osittain, että media ei ole hiiskunut Johanna Blomqvistin syksyllä 2020 julkaistusta kirjasta, kun sen sijaan tavanomaisemmat fysiikan tarinat, kuten Kari Enqvistin kirjat, esimerkiksi uusin Kangastuksia varjojen talossa, saavat suitsutusta mediassa. Enqvist loistaakin sanankäyttäjänä.  

Blomqvistilla ja Enqvistillä näyttäisi olevan muutakin erilaisuutta kuin sukupuoli ja kirjoitustyyli. Todellisuuskäsityksissä on eroa. Kumpikin tosin kommentoi kirjassaan mahdollisuutta, että todellisuus olisikin tietoisuutemme luoma simulaaltio, jonkinlainen tietokonepeli.

Todellisuuskäsitys tarkoittaa tapaa katsoa maailmaa. Se määrittelee alkuoletukset ja kehykset, joiden nojalla tulkitsemme näkemäämme, kokemaamme ja tietämäämme. Tieteessä sitä kutsutaan paradigmaksi. Paradigma rajaa, mitä tiedeyhteisössä on mahdollista tutkia ja miten tutkimuksia on toteutettava. Se määrittelee pitkälle myös, mitä ylipäänsä on mahdollista tietää eli mitä tieto on. 

Klassisen filosofisen määritelmän mukaan tieto on ”hyvin perusteltu, oikeutettu ja tosi uskomus”. Näinhän se on, mutta toisaalta käsitykset perusteluista, oikeutuksesta, totuudesta ja uskomuksista ovat nekin sopimuksenvaraisia; filosofi Riku Jutin mukaan yhtä latautuneita kuin itse ”tieto”, jota halutaan määritellä.

Toisin sanoen tieto on aina sidoksissa tietäjän metafyysisiin (fysiikan tuolla puolen oleviin) alkuoletuksiin ja arvovalintoihin. Tutkimuskaan ei siten voi tuottaa “puhdasta ja neutraalia” tietoa, vaan tieto syntyy/kehkeytyy/paljastuu tutkijan soveltamien teorioiden ja metodien avulla ja alkuolletuksiin nojaten.

Johanna Blomqvist kertoo, että koko 1900-luvun ja vielä 2000-luvun alunkin materialismin riittämättömyys on fysiikassa ja muillakin tieteen aloilla sivuutettu. Näin on, koska materialismi on ollut mahdollistamassa valtavaa teknologista kehitystä. Ei ole ollut tarvetta pohtia mallin riittävyyttä ja kykyä kuvata todellisuutta. (Blomqvist 2020, 203).

Todellisuuden kuvailemisen vaikeudet on vähän kuin lakaistu maton alle.

Johanna Blomqvistin mukaan mikään malli fyysisestä maailmastamme ei ole todellinen kuva maailmasta. Kaikki ovat vain kokemuksiamme fyysisestä maailmasta.

Siksi tärkeintä, mitä tieteessä voidaan tehdä, on yrittää ymmärtää todellisuuden henkistä, kokemuksellista puolta. On pyrittävä ymmärtämään havaitsemista ja kokemusta.

Tässä, materialistisen reduktionismin haastamisessaan Johanna Blomqvist lähenee idealistista maailmakuvaa, samaa, mistä filosofi Bernardo Kastrup julkaisuissaan puhuu. Kirjailija viittaa myös arvostettuun australialaiseen neurotutkijaan ja nobelistiin Sir John Ecclesiin, joka on todennut :

”Tieteellinen reduktionismi on halventunut ihmisen mysteerin väittämällä selvittävänsä kaiken henkisyyden hermosolujen toiminnalla. Tätä väitettä voi kutsua taikauskoksi” (Blomqvist 2020, 50).

Johanna Blomqvist esittää kovia väitteitä pehmeästi ja vakuuttavasti muun muassa aineen ja hengen välisestä yhteydestä. Ristiriita ”kumpi oli ensin aine vai tietoisuus/henki” -ongelma vaikuttaa mahdottomalta ratkaista luonnontieteen keinoin.

”Pitäisi kuitenkin olla ilmeistä, että kaikki, mitä havaitsemme, muodostuu tajunnassamme, osin tiedostamattomissa, osin tietoisissa prosesseissa, mutta luonnontieteissä tämä kysymys on lähes tabu, siitä ei puhuta”, kirjailija toteaa. ”1600-luvun kirkon vallasta on siirretty ”tiedeuskoon”, jossa tiede määrää todellisuuden, siihen todellisuuteen ei kuulu subjektiivinen aines. Uskotaan ennemminkin, että mittauslaitteiden kehittyessä lähestymme havainnoista riippumatonta, objektiivista todellisuutta.” (Bloqvist 2020, 50-51)

Johanna Blomqvisti selittää lyhyesti näkemyksiään todellisuudesta videossa Hypertodellisuus -luento YouTube-kanavallani ja pyyntö (wix.com).

Hypertodellisuudesta saat lisää valaistusta. Kannattaa lukea. Avautuu uusia tapoja tarkastella todellisuutta. Teos on saatavissa myös äänikirjana.

Kirjat

Bloqvist Johanna (2020) Hypertodellisuus. Olet olemassa ja merkittävä. Helsinki: Basam Books 2020

Enqvist Kari (2020) Kangastuksia varjojen talossa. Todellisuutta etsimässä. Helsinki: WSOY

Juti Riku (2013) Tiedon filosofia. Antiikista nykyaikaan. Helsinki: Gaudeamus.

Toivotan kaikille erinomaisen valoisaa juhannusta sekä rentouttavaa ja nautinnollista kesää!