Tag Archive | materialismi

Fyysikot puhuvat ihmisestä ja parantamisesta

 

20170320_135000

Kuusella on lumipallopää. Ylläksen metsässä maaliskuussa 2017.

Saako fyysikko puhua terveydestä, parantamisesta  ja hoitamisesta? Tietysti saa, koska elämme demokraattisessa maassa, jossa mielipiteitään voi ilmaista joltisenkin vapaasti.  Mutta onko hänellä riittävästi kompetenssia, pätevyyttä? En tiedä, mutta joka tapauksessa fyysikot puhuvat – ja vieläpä julkisesti.

Fyysikot Tarja Kallio-Tamminen ja Johanna Blomqvist tarkastelevat terveyttä ja sairautta ”uuden fysiikan ikkunasta”. Tai oikeastaan kyse ei ole uudesta, vaan newtonilaiseen fysiikkaan perustuvan terveysajattelun ylittävästä näkemyksestä hoitamiseen.  Tarja on kirjoittanut väitöskirjansa kvanttifysiikan filosofiasta ja Johanna polyestereiden atomistisista simulaatioista ja niissä käytetyn klassisen mallin luotettavuudesta.

Naisten todellisuuskäsitystä voisi filosofi Thomas Nageliin viitaten nimittää mieli-naturalistiseksi.  Termi ei olen Nagelin, vaan hänen teksteihinsä nojaava, oma tulkintani.

Tunnetuista fyysikoistamme kosmologit Kari Enqvist ja Syksy Räsänen puolestaan pitäytyvät puhtaaseen naturalismiin eli näkemykseen, että vain fyysinen luonto on todellista, joten vain sen tutkiminen antaa oikeaa tietoa. Tämän seurauksena he skeptikkoväen tapaan pitävät biolääketieteeseen perustuvaa hoitamista tieteellisenä ja leimaavat muut lähestymistavat ihmiseen ja hoitamiseen pseudotieteellisiksi. Skeptikoiden ”varmuus” jonkin hoitomuodon (yleensä he vastustavat täydentäviä hoitoja) turhuudesta näyttäisi perustuvan uskoon, että jos hoitomuodon fysikaalis-kemiallista, naturalistisesti kuvattavaa vaikutusmekanismia ei tunneta ja jos hoitomuotoa ei ole tutkittu biolääketieteellisin  menetelmin – sen täytyy olla huuhaata.

Kari ja Syksy ovat saaneet runsaasti mediatilaa näkemystensä esiin tuomiseen niin sähköisissä kuin printtiviestimissäkin. Tämä on ymmärrettävää, sillä yhteiskuntamme – koko akateemista yhteisöä  myöten – on opetettu sisäistämään naturalismi ”ainoaksi oikeaksi” todellisuuskäsitykseksi. Kannattajat nimittävät sitä jostain syystä, mielestäni virheellisesti, tieteelliseksi maailmankuvaksi. Oikea adjektiivi on naturalistinen. Se ei ole tieteellisen synonyymi.

Käsitys todellisuuden luonteesta = maailmakuva

Todellisuuskäsitys (maailmankuva) on ontologinen oletus maailman rakentumisesta ja järjestymisestä sekä tiedosta. Tätä, tieteellistä ajattelua, teorianmuodostusta ja käytäntöjä ohjaavaa maailmankuvaa itseään ei voi todistaa empiirisin menetelmin oikeaksi tai vääräksi (ainakaan tähän mennessä ei ole todistettu).

Tarja ja Johanna ovat hoitoajattelussaan mielestäni Karia ja Syksyä laajakatseisempia.  Heidän perustellut näkemyksensä ihmisestä ja hoitamisesta sopivat paremmin elävän organismin tarkasteluun kuin Karin ja Syksyn naturalistiset oletukset. Naisten ymmärryksessä henki (mieli) on yhtä tärkeää kuin aine (ruumis/keho).  Ei tässä tietenkään ole kysymys nainen-mies -vastakkainasettelusta, eikä vastakkainasettelusta ollenkaan, vaan kahdesta erilaisesta tavasta hahmottaa  todellisuutta ja ymmärtää tiede ja sen toimintatavat.

Koska Kari ja Syksy ovat saaneet näkemyksilleen paljon julkisuutta ja ne tunnetaan yleisesti, katson oikeudenmukaiseksi, että tässä annan tilaa Tarjalle ja Johannalle. He eivät ole keikkuneet televisio-ohjelmissa ja päälehtien sivuilla, mikä on ymmärrettävissä samoista syistä, joista Kari ja Syksy siellä keikkuvat. Vallitsevasta paradigmasta poikkeavat näkemykset kun jäävät aina syrjään joksikin aikaa. Niiden aika tulee kyllä. Näin uskoo Thomas Nagel ja monet muutkin, jotka pitävät naturalismia (materialismia) liian kapeana maailmankuvana.

Johannalta ilmestyi viime vuoden lopulla  kirja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Siinä hän kuvaa prosessia, jonka aikana hänen ajattelunsa muuttui. Hän oli moneen kertaan joutunut toteamaan, miten vähän oikeasti tiedämme itsestämme ja ylipäänsä maailmasta ja miten vähän ymmärrämme ihmisen paranemismekanismeja. Hylkäämme paljon asioita suoraan, saman tien, vain sen vuoksi, että pidämme niitä mahdottomina, jos ne eivät näppärästi istu vallitsevaan, naturalistiseen  ymmärrykseen maailmankaikkeuden rakenteesta.

Skeptistä asennetta

– Mitä tahansa aihetta pitäisi kuitenkin pystyä lähestymään ”tutkijan asenteella” avoimena ja skeptisenä hakien sitä, mitä siitä voimme oppia ilman ennakko-oletuksia, Johanna toteaa.

Johannan kirja haastaa niitä ennakkokäsityksiä, joita meillä kullakin on elämästä, maailmasta ja meistä itsestämme. Hänen mielestään elämässä, myös sairauksien ja vaivojen hoidossa on paljon sellaista mitä emme vielä ymmärrä. Kirjoittaja pohtii energiahoitamista ja sen toimintamekanismeja fyysikon ja hoitajan näkökulmasta.

Ennakkoluuloton ja rohkea nainen on tarttunut aiheeseen, joka on vahvasti stigmatisoitu (häpeäleimalla leimattu) huuhaaksi  virallisessa terveydenhuollossamme. Tämä on tehty lähinnä fyysikoiden, vahvan biolääketiedeinstituution ja lääkäreiden ammattiliiton toimesta. Tukijoina ovat olleet lääketeollisuus (tutkimusrahoituksen kautta), skeptikkoliike, joka ei ole ollenkaan skeptinen hallitsevan tiedeparadigman suhteen, ja media.

Monimuotoinen energia

Ajattelen käsitteestä ”energia” ihmisen yhteydessä puhuttaessa hieman eri tavalla kuin Johanna, jolle se näyttää olevan enemmän materiaalinen asia kuin minulle, joka tulkitsen ihmiseen liittyvän energian psyko-fyysis-sosiaalisen ja spirituaalisen voiman kokonaisuudeksi, en nykyfysiikan määrittelemäksi ilmiöksi.

Pian tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen Johanna kommentoi minulle yllä esittämääni väitettä. Hän muistutti, että hän todellakin kertoo kirjassaan energiasta eri näkökulmista, ja selittää, miten nykyfysiikassa energia määritellään. Fysiikan energia-termillä kuvataan materian käyttäytymistä, mutta esim. energiahoidoissa käsitellään mielen tason energiaa, eli kyseessä ei ole samanlainen energia. Tässä yhteydessä Johanna puhuisi oikeastaan mieluummin informaatiosta kuin energiasta.

Hän siis kuitenkin ajattelee energiasta ihmisen yhteydessä hyvin samoin kuin minä. Ehkäpä olin lukenut kirjaa hieman huolettomasti ja siksi tein pikaisen ja puutteellisen tulkinnan. Kiitos Johannalle tarkennuksesta.

Kannattaa siis itse lukea Johannan kuvaus energiasta sekä hänen  mielenkiintoinen ja lukijaystävällinen katsauksensa kvanttifysiikasta, yhdestä  luonnontieteiden mystisimmistä alueista. Sitä kautta  on mahdollista ymmärtää hänen enrgiahoito-ajatteluaankin.

Jonkun mielestä kirjoittaja saattaa tehdä liian pitkälle meneviä tulkintoja energia-ilmiöstä hoitamisen yhteydessä, kuten mielen ja materian keskinäissuhteista ja etähoitamisesta. Niin tai näin, joka tapauksessa kirja on peloton tiedenaisen avaus hoitaviin energioihin. Kirjoittaja viittaa tutkimuksiin ja mainitsee selkeästi, että alan tutkimusta on vielä tehty niin vähän, että vahvoja päätelmiä eri hoitomuotojen tehosta on mahdoton tehdä. Tutkimus kuitenkin jatkuu eri puolilla maailmaa siitä huolimatta, että valtavirtaterveystutkimus ei naturalistisista lähtöoletuksistaan johtuen ole edes kiinnostunut aiheesta, joten tutkimusrahoitusta on hankala saada.

Tarja on kirjoittanut Uudistuva terveydenhoito -verkoston blogiin kaksi tärkeää artikkelia terveydenhuollosta ja todellisuuskäsityksistä. Niillä on nimittäin syvällinen vaikutus sekä tutkimukseen että terveysjärjestelmään ja ylipäänsä siihen, kuinka terveys, sairaus ja hoitaminen yhteiskunnassamme mielletään. Linkit kirjoituksiin ovat alla. UT-verkoston facebook-sivut.

Toisiaan täydentäviä

Tarjan ja Johannan jakamaa mieli-naturalistista (termi on oma luomukseni, ei kummankaan heidän käyttämä) todellisuuskäsitystä ei voi pitää biolääketieteelle vastakkaisena tai vaihtoehtoisena. Kysymys on komplementaarisuudesta. Kahteen erilaiseen todellisuuskäsitykseen perustuvat terveystutkimukset voivat toisiaan täydentämällä rikastaa ymmärrystämme elämästä, ihmisestä, terveydestä ja hoitamisesta. Näennäisesti ristiriitaisilta vaikuttavat katsannot voivat avata  uudenlaista ajattelua ja tuoda tuoreita ratkaisumalleja tutkimuskysymyksiin.

Biolääketieteellisellä tutkimuksella on ja sillä pitääkin olla tärkeä paikka terveystutkimuksessa ja terveydenhuollossa. Silti tämä hallitseva paradigma voi tarjota ei-hallitseville näkemyksille  aitoja mahdollisuuksia ylittää naturalistisen hoitotutkimuksen rajoitteet.  Terveysajattelua on avarrettava ja laajennettava siihen suuntaan, jossa aiempaa selkeämmin tarkastellaan mieltä, kokemusta ja hoitoympäristöjä osana kaikkia parannusprosesseja.

Tähän suuntaan ollaan menossa myös Suomessa. Lääkäri Anu Raevuori tutkimusryhmineen on ryhtynyt tukimaan mieltä hoitamisessa eli mindfulnessin hyötyjä erikoissairaanhoidossa.

Jos mieli ymmärrettäisiin laajemminkin  luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi, se muuttaisi vallitsevaa maailmankuvaa ja sitä myötä myös terveystutkimusta ja hoitokäytäntöjä.  Tietoisuus nähtäisiin  – kuten mieli-naturalistinen todellisuuskäsitys sen näkeekin  –  jossakin mielessä biologiseksi ja se määrittyisi maailmankuvassamme yhdeksi olemisemme perustaksi. Historian linssin läpi katsoen vaikuttaa  siltä, että muinaiset idän filosofiat ovat tulkinneet  kaikkeuden juuri tähän tapaan. Tämä on myös kvanttifysiikan yksi perusoletuksia. Ihmismäistä, eikö vain.

Mieli-naturalistinen katsanto pitää siis mieltä, kokemuksia ja tunteita luonnonjärjestyksen keskeisenä osana eikä vain fysikaalisesta todellisuudesta emergoituneena (kehkeytyneenä) sivutuotteena, jonkinlaisena ylijäämänä.

Jos olet kiinnostunut mielen ja kehon yhteydestä eli kehomieli-ajattelusta sekä todellisuuskäsityksestä, jossa tietoisuutta ei eroteta aineesta, tutustu Johannan ja Tarjan teksteihin.

Monistinen materialismi naturalismin muodossa on nykyisin vallitseva paradigma, ”tieteelliseksi” nimetty perusoletus kaikkeudesta.  Sen nojalla myös ihmistä ja hoitamista koskeva tutkimus keskittyy käyttämään  reduktiivisen (tutkittava kokonaisuus jaetaan osasiinsa) tiedekäsityksen menetelmiä.

Naturalismista on terveystieteissä, varsinkin lääketieteessä tullut niin ”pyhä” asia, että harva tutkija uskaltaa – tai taloudellisista syistä voi – lähteä tutkimaan hoitamisen todellisuutta toisenlaisista perusoletuksista.  Anu Raevuori on ottanut tien halkojan tehtävän. Se on mahdollista nykytieteen kentällä osittain siksi, että mindfulnessin vaikutukset on pystytty osoittamaan aivokuvissa aivojen tilojen muutoksina, vaikka varsinaista biologista vaikutusmekanismia ei tunnetakaan.

Mielenkiintoista tässä on, että meditaation (tässä tapauksessa mindfulness-muotoisen) hyödyt on tutkitusti, ihmisten kokemina tiedetty jo vuosikymmeniä, mutta naturalismiin nojaavassa biolääketieteelisessä ajattelussa ne on ”otettu todesta” vasta, kun jotakin näkyy aivokuvissa!

Naturalismi on nykyisin niin vahva dogmi, että muut näkemykset joutuvat monesti – ja aiheetta – huuhaan luokaan ja sitä kautta stigmatisoituvat. Tämä on harmillista. Lohdullista on,  että kaikki on muuttuvaista. Paradigmatkin.

Viitteet

Blomqvist, Johanna 2016. Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen. Viisas Elämä, 2016.

Enqvist, Kari. 2013. Ei toivoa, ei toivottomuutta. Teoksessa Pelkonen, R., Huttunen, M. O. & Saarelma, K. (toim.) Sairaus ja toivo. Kustannus Oy Duodecim. Bookwell Oy. Porvoo. 207-212

Enqvist, Kari. Simppeli mutta sumea universumi. Tiede 12/2014.

Nagel, Thomas. 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.

Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna.

Kallio-Tamminen Tarja 2017  Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 1 ja Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 2

Kallio-Tamminen, Tarja 2006. Kvanttilainen todellisuus. Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muovaajina. Yliopistopaino. Helsinki

Raevuori Anu.2016  Mindfulnessin terveysvaikutukset – mitä lääkärin on hyvä tietää?  Duodecim 132:1890–7.

Melkein unohdin myyttitytön

Näkymä metsästä pellolle

Olin melkein unohtanut myyttisen puoleni eli sen pienen tytön, joka ihmetellen katselee sammalmättäältä aikuisia marjametsässä, näkee kesätaivaan kirkkaista kirkkaimpana, tuntee ihollaan metsän huminan ja kuulee puiden kuisketta.

Myyttityttöni oli kadonnut kauas omasta keskustastani, etäälle ydinminästä, tunnetason ulottumattomiin. Se tuli kuitenkin takaisin. Kiitos.

Elämäni teatterissa kaikilla sisäisillä roolihahmoillani on paikkansa. Jos joku hahmo poistuu selittämättä näyttämöltä, koko esitys kärsii. Syntyy hässäkkää.

Kun liian kauan touhuilen tarmokkaana unohtaen perusasioita, alan voida huonosti. Tulee epämukava olo. Epämääräisiä oireita ja ahdistuksen aaltoja.  Silloin pitää ottaa pari askelta taakse päin ja tarkistaa kurssia, näytelmän käsikirjoitusta.

Hei, myyttityttö mukaan vaan!

Mitä enemmän vuosia karttuu, sitä tärkeämmäksi tulee tuo sisäinen puoli minussa. Ehkä onkin niin kuten usein sanotaan, että vanhat muuttuvat lapsiksi jälleen!

Vakavasti puhuen kyse on siitä, että meissä kaikissa on yhtä aikaa useita puolia, minuuksia tai oman elämän näytelmän roolihahmoja.  Käsitys siitä, että ihminen pysyisi aina ja kaikissa elämänkäänteissä samana, on mitä todennäköisimmin virheellinen. Saattaa toki olla, että jonkinlainen ydinminä säilyy sisäisesti muuttumattomana, mutta käytännön elämässä ajattelumme, tunteemme, toimintamme ja ihmissuhteemme muuttuvat koko ajan.

Itsen ikävä ja vapaus

Kun en ole kosketuksessa omaan ytimeeni, tunnen itseni kuin kuoreksi. Astiaksi joka on tyhjillään. Tuntuu kuin ketään ei olisi kotona. Yhteyden palauttaminen on joskus haasteellista. Pitää hiljentyä kiireen keskellä ja jäädä kuuntelemaan omaa sanatonta puhettaan. Voi kesää kauankin, että jotain alkaa kuulua, että sisällä alkaa soida.

Joskus pelottaa, ahdistaakin, kun ei tiedä mikä se sielun möykky on, joka estää oman äänen kuulemisen. Ajoittain tekisi jopa mieli lopettaa kuuntelu. No, monesti lopetankin ja alan touhuilla ja toimittaa ”tärkeitä” asioita.

Olen kuin flipperi: välillä lähellä ja välillä kaukana omasta äänestäni, soinnistani ja musiikistani.

Työläskin itsensä kuunteleminen on kuitenkin aina osoittautunut antoisaksi. Tuloksena on vapautumista. Tuntuu kuin rintakehä laajenisi ja voisi hengittää helpommin. Tunteet ja ajatukset alkavat virrata. Mieli myönteistyy ja tulee vastaanottavaisemmaksi.

Tuntuma ylös

Toinen tärkeä yhteyssuhde itselleni on tuntuma transsendenssiin. Ai mihinkä, saattaa joku kysyä? Wikipedia määrittelee transsendenssin havaintokokemuksen ulkopuolelle jääviksi ilmiöiksi, joista ei voida saada järkitietoa. Hmm… olisiko kyse niin sanotusta huuhaasta, uskonnosta tai mystiikasta?

Vastaus riippuu siitä, kuinka hahmotamme ympäröivän todellisuuden ja itsemme siinä. Jos maailma on vain ja pelkästään aineeseen ja aineellisiin ilmiöihin rakentuva kokonaisuus, koko transsendenssin käsite voi tuntua pöhköltä. Tunne kohoamisesta,  tavanomaisen tietoisuuden ylittäminen, pyhän kokemus, muinaiset myytit ja symbolit näyttäytyvät turhana taikauskona ja hörhöytenä. Materialismiin nojaava tiede ja yltiörationaalinen maailmankuva kun eivät saa niistä otetta.

Ymmärrän näin tulkitsijoita ja arvostan heidän tapaansa tajuta todellisuus. Minun ei kuitenkaan tarvitse jakaa tuota maailmankuvaa. Silti voin arvostaa fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa tieteenaloina.

Sitä paitsi mekaanista materialismia ei pystytä tieteen keinoin edes osoittamaan todellisemmaksi kuin monia muitakaan ontologisia (ontologia=oppi olevaisesta) oletuksia maailman perusluonteesta. Se on vain teoria. Metafyysinen materialismi on kylläkin edelleen yleisin filosofinen näkemys todellisuudesta akateemisten filosofien ja luonnontieteilijöiden keskuudessa. Mutta se ei ole sama asia kuin totuus eikä edes sama asia kuin ”paras mahdollinen maailman selitys”.

Metafysiikka filosofiana tarkoittaa olevaisen yleisimpien piirteiden ja perusteiden systemaattista tutkimusta ja selittämistä.

Koen metafyysisesti läheisemmäksi teorian maailmankaikkeudesta orgaanisena, ei mekaanisena systeeminä. Siihen kuulumme myös me ihmiset tietoisina luontokappaleina. Tietoisuus ei ole vain meidän ”omistuksessamme”, vaan kaikki maailman entiteetit (oliot) ovat lähtökohtaisesti jollakin tavalla tietoisia (vaikka eivät samalla tavalla kuin ihminen), koska ovat osa universaalia tietoisuussysteemiä. Tämä on holistinen, panpsykistinen ja panenteistinen näkemys.  Minusta se on järkevä katsanto ja lisäksi luontovetoinen.

Ihmiskunnan syvää viisautta

Tällaiseen näkemykseen sopii myös myyttinen ajattelu. Myytithän ovat ihmiskunnan syvää viisautta, jota ei voida tieteellisellä metodilla selittää pois.  Myyttiset, vuosituhansia vanhat mielemme perusrakenteet sisältävät biologisen todellisuuden ylittäviä asioita. Niitä ei tarvitse tutkia ja tulkita materialistisen tieteen keinoin. On olemassa muitakin tieteenaloja.  Kaikki ei ole laskettavissa ja mitattavissa.

Ihmisellä on kyky luoda ajatuksia ja omaksua kokemuksia, joita kaikkia ei voi eikä tarvitse selittää järjellä ja jotka ulottuvat arkikokemuksen tuolle puolen.  Meillä on mielikuvitusta. Sekin on tosin kärsinyt tietoyhteiskunnassa arvonalennuksen. Ainoastaan lapsille ja taiteilijoille hyväksytään aito ja vapaa mielikuvituksen käytön oikeus.

Meidän muiden odotetaan hylkäävän tai sivuuttavan mielikuvitukselliset myytit epäuskottavina ja tarpeettomina. Järjellisesti ajateltuna näin onkin hyvä, mutta ei mielen ja tunteen tasolla.  Tieteen pelisäännöin järki voittaa aina tunteen, mutta todellisessa elämässä asia on juuri päinvastoin. Tunne ohjaa elämää.

Terveellä tavalla elämään sovellettuna myytit itse asiassa edistävät hyvinvointia. Ne eheyttävät rationalismin rikkomaa ihmistä ja auttavat häntä hiljentymisen ja haltioitumisen kautta pääsemään oman itsensä juurille. Näin ne tukevat ihmisen henkistä kasvua.

Kun ihminen kadottaa eikä sitten löydä ”myyttistä” ydintään, hän voi eksyä ja jäädä harhailemaan omassa elämässään. Mutta onneksi myyttitytön tai –pojan, metsänhengen tai pikku prinssin voi aina palauttaa.

IMG_3220

Vihreys tuli – ja kesä!

 

 

 

 

 

Thomas Nagel ja materialismin kalpeus

Ranta P1040661

Hämmästyin nähdessäni valtakunnan päälehden pääkirjoitussivulla jutun Kannattaisiko meditoida? Meditaatiota, joogaa ja muita itäisiä terveys- ja ajatusvirtauksia on pidetty läntiselle ajattelulle vieraana, jopa vaarallisena. Ei pidetä enää.

Jussi Ahlrothin jutussa viitataan materialistisen maailmanselityksen kritiikkiin. Yksi tunnetuimmista kriitikoista on filosofi Thomas Nagel. Hänen mielestään on vain ajan kysymys, milloin materialistinen maailmanselitys romahtaa omiin puutteisiinsa. Onkohan materialismilla Kreikan talouden kohtalo?

Oletus siitä, että kaikkeus koostuu vain materiasta ja sen johdannaisista kehkeytyi Euroopassa valistuksen jälkeen ja muuttui 1800-luvulla dogmiksi ja ideologiseksi uskomusjärjestelmäksi. Se tuli myöhemmin tunnetuksi ”tieteellisenä materialismina”, joka alkoi hallita akateemista tutkimusta yliopistoissa 1900-luvulla. Siitä tuli niin hallitseva, että enemmistö tieteenharjoittajista alkoi uskoa, että se perustui aukottomaan empiiriseen (kokemusperäiseen) näyttöön ja edusti ainoaa järkeenkäypää maailmankuvaa.

Materialistiseen filosofiaan perustuvat tieteelliset menetelmät ovatkin erittäin menestyksellisesti sekä lisänneet ymmärrystämme luonnosta että myös tekniikan kehityksen myötä auttaneet muun muassa lääkintätaidon ja terveydenhoidon kehityksessä. Materialismin lähes täydellinen hallinta akateemisessa maailmassa on kuitenkin kriitikoiden mielestä surkastuttanut tiedettä ja kahlinnut mielen, tietoisuuden ja henkisyyden tieteellistä tutkimusta. Materialismista on tullut inhimillisesti kalpeaa.

Ahlroth pohtii jutussaan meditaation hyötyjä ja muistuttaa, että tiede on jo luopunut käsityksestä, jonka mukaan aivot olisivat tietoisuuden määräävin tekijä: Mielen ja aivojen suhde ei ole vain yksisuuntainen – että mieli olisi vain ilmiö, jonka se harmaa massa synnyttää. Mieli myös vaikuttaa siihen harmaaseen massaan.” Juuri niin. Meditaation hyödyt ovat kiistattomat. Ne on osoitettu tieteellisin tutkimuksin. Meditaatio (=aineeton mieli) voi vaikuttaa jopa aivojen (aine) rakenteeseen.

Ahlrothin jutun tärkein pointti on kuitenkin Nagelin ansiokkaan kirjan Mieli ja kosmos esittely. Kirjassa Nagel väittää, että todellisuus on perusluonteeltaan sekä aineellinen että henkinen.

Universumia ohjaa sisältä päin yhtenäinen ja rationaalisesti käsitettävä luonnonjärjestys. Kaikkeus on potentiaalisesti tietoinen ja sillä on taipumus muodostaa monimutkaisia rakenteita, elämää ja tietoisuutta. Tietoisuuden, järjen ja arvojen kehitys on universumin heräämistä tiedostamaan itsensä ja ohjaamaan itseään järkevästi arvojen pohjalta.

Biologia ei voi olla vain fysiikkaa

Tiede ei pysty selittämään tietoisuutta. Sitä kyllä tutkitaan paljon, mutta ei ole ymmärrystä, mitä se perimmältään on ja mistä se tulee. Kuitenkin ihmiset kokevat olevansa tietoisia. Materialistinen selitysyritys ”aine (aivot) on tietoisuuden määräävin tekijä”, on puutteellinen. Tietoisuuden olemassaoloa ei pystytä nykytieteen materialismiin nojaavin taustaoletuksin ja menetelmin todistamaan. Kuinka materiasta voi syntyä ei-materiaalista (esim. tietoisuutta, tunteita, ajattelua), jos kerran kaikkeus koostuu vain materiasta?

Koska fysikalistinen evoluutiobiologia ei voi selittää tietoisuuden syntymistä ja koska mieli on kuitenkin biologisen evoluution tulos (eli että mentaalisen puolen omaavat organismit eivät ole ihmeen kaltaisia kummallisuuksia, vaan luonnon luonnollinen osa), niin biologia ei voi olla puhtaasti fysikaalinen tiede.

Avautuu mahdollisuus ymmärtää mieli ja tietoisuus luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi eikä vain fysikaalisen maailman tuotteeksi tai sen sivuilmiöksi. Ehkä luonnonjärjestys ei ole yksinomaan fysikaalinen, kuten Thomas Nagel pohtii.

Hän suhtautuu materialismiin kriittisesti ja muistuttaa, että kulttuurissamme melkein kaikki akateemisessa maailmassa toimivat on peloteltu pitämään materialismiin nojaavaa reduktiivista (kokonaisuus jaetaan osasiinsa) tutkimusohjelmaa pyhänä sillä perusteella, että mikään muu ei ole tiedettä.

Usko tähän ideologiaan yksinomaisena todellisuutta selittävänä viitekehyksenä on saanut tieteenharjoittajat laiminlyömään inhimillisen kokemuksen ja ylipäätään ihmiselämän subjektiivisen ulottuvuuden. Se on johtanut vääristyneeseen ja puutteelliseen ymmärrykseen itsestämme ja paikastamme luonnon osana.

Tieteen olemukseen kuuluu, että se on avaramielistä tiedon hankintaa havainnoinnin, kokeellisen tutkimuksen ja ilmiöiden teoreettisen selittämisen avulla. Sitä ei pidä sitoa mihinkään erityiseen uskomukseen, dogmiin tai ideologiaan eikä sen menetelmäoppi (metodologia) ole materialismin synonyymi.

Nagelin tapaa hahmottaa kaikkeus on tiukimpien materialistien vaikea sulattaa, mutta hänellä on paljon kannattajia, ja hänen ajattelustaan käydään akateemista keskustelua. Itse hän kertoo olevansa halukas lyömään vetoa siitä, että nykyinen konsensus reduktionistisen materialismin pätevyydestä tulee näyttämään naurettavalta sukupolven tai parin päästä. Tosin sen voi korvata jokin aivan yhtä epätosi konsensus.

Jos mieli ymmärrettäisiin laajasti luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi, se muuttaisi koko vallitsevaa maailmankuvaa. Tietoisuudesta tulisi jossakin mielessä biologista ja se olisi yksi olemisemme perusta. Historian linssin läpi näyttää siltä, että muinaiset idän filosofiat ymmärtävät kaikkeuden juuri tähän tapaan.

Materialistista maailmankuvaa kritisoiva katsanto ymmärtää siis mielen ja sen osana tunteet ja kokemukset luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi eikä vain fysikaalisen todellisuuden sivutuotteeksi.

Ihmisen ihmettä kannattaisikin tutkia myös tästä näkökulmasta.

Lähteet

Nagel, Thomas, 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.

Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna. Linkki.

Ahlroth Jussi. Kannattaisiko meditoida. HS 7.7.2015 http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1436152694045

Simppeli, mutta sumea maailma

VuorovaikutustaUniversumi on yksinkertainen, mutta hivenen sekava. Näin kuvaa  fyysikko Kari Enqvist maailmankaikkeutta tuoreessa Tiede-lehden numerossa.  Isaac Newtonin mekaniikka on yleisessä mielipiteessä muuttunut virheellisesti fysikaalisten teorioiden ikoniksi. Tällä Enqvist ilmeisesti viittaa siihen, että kansa tulkitsee fysikaalis-mekanistista maailmankuvaa yksipuolisesti.

Hän sanoo, että fysiikka kuvailee monimutkaisia luonnonilmiöitä ja mainitsee modernit säieteoreetikot. He yrittävät yhdistää kvanttifysiikkaa ja Einsteinin yleistä suhteellisuusteoriaa Kaiken teoriaksi. Siinä käsitellään erilaisia maailmankaikkeuden ulottuvuuksia ja puhutaan ajan ja avaruuden kvantittumisesta. Karkeasti tulkiten kvanttiteoria tarkoittaa sitä, että havaitsija tai mittalaite vaikuttavat jollakin tavalla fysikaalisen maailman mittaustulokseen silloin, kun mitattava objekti on äärimmäisen pieni eli atomia pienempi. Mikromaailmassa nimittäin kaikki liikkuu. (Kvanttiteoriasta saa hyvän käsityksen Tarja Kallio-Tammisen kirjasta Kvanttinen todellisuus. Blogissani on tiivistelmä hänen ajattelustaan. Kirjoitukset löytyvät hakusanalla kvantti.)

Enqvist toteaa, että erilaisten ulottuvuuksien hahmottaminen maailmassa fysikaalisiksi todellisuuksiksi (kuten säieteoriassa) on toistaiseksi vain teoreettista ja jos ajattelu osoittautuu todeksi, maailmankaikkeuden olemuksen ja aineen pienimpien osasten selitykset lähtisivät yhdestä alkulähteestä.

Mielenkiintoista tässä on se, että jo muinaiset idän filosofiat ovat puhuneet absoluutista tai maailmankaikkeuden alkulähteestä. Näin siis kaikki olevainen maailmassa on yhtä ja aina suhteessa toisiinsa. Näin muinainen näkemys maailmasta ulottuu moderniin fysiikkaan saakka. Eivät muinainen ja nykyinen näkemys samoja ole, sillä ymmärrys maailmankaikkeuden yksityiskohdista on vuosituhansien aikana lisääntynyt valtavasti. Mutta niiden ytimessä on jotakin yhteistä.

Ihminenkin on yhtä kaikkeuden kanssa. Joogafilosofiassa esimerkiksi katsotaan, että ihmisen ”onnettomuus” ja ”yksinäisyys” juontuu perimmältään siitä, että hän on repäisty irti alkulähteestä. Hän on siis hajaantunut pois ytimestä/än. Itäisestä perinteestä kumpuavan energia-ajattelun mukaan ihminen sairastuu, kun hänen energiatasapainonsa on horjunut. Tämä voi liittyä muun muassa vuorovaikutuksen ongelmiin muiden ihmisten kanssa. Energia tässä katsannossa ymmärretään fysiikkaa laajemmin kattamaan myös mielentiloja, tunteita ja suhteita.

Tiedettä popularisoivassa artikkelissaan Enqvist toteaa, että perimmäinen luonnonlaki on juuri energian säilyminen johon liittyy olennaisesti vuorovaikutus. Koulukirjoissa hänen mukaansa puhutaan voimista, joiden sanotaan muuttavan kappaleen liiketilaa. Mutta kuitenkin liiketilan muutosta ja voimaa ei voi mitata toisistaan riippumatta. Tässä tuleekin mukaan vuorovaikutuksen ilmiö.

Hän kirjoittaa, että ”kappaleiden, puiden ja planeettojen on jollakin tavoin tunnistettava toisensa. Ja ne tekevät se vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.” Kaikki suuretkin esineet kostuvat atomeista ja alkeishiukkasista, jotka siis ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.

Jäin miettimään kirjoituksen kahta viimeistä kappaletta, jossa sanotaan näin:

Tarkkuus, jolla suurehko atomaarinen koje ympäristönsä näkee ja kokee, riippuu sen arkkitehtuurista: millä tavoin se on rakennettu tai biologisten prosessien kautta kehittynyt, ja miten se käytännössä toimii. Toisin sanoen, miten se on vuorovaikutuksessa ulkopuolisen todellisuuden kanssa”

Tässä voisi mielestäni olla kyseessä esimerkiksi ihminen (eli suurehto atomaarinen koje) ja hänen vuorovaikutuksensa. Tämä tarkoittaa käytännössä toimintaa, kommunikaatiota, ajattelua, tunteita ja kokemuksia, joita elämä tarjoaa.

Jutun viimeisessä kappaleessa Enqvist viittaakin ihmiseen: ”On vääjäämätöntä, että tuo kokemus on sumea ja karkeistettu ja siksi mittaamattomien etäisyyksien päässä atomien ja alkeishiukkasten maailmasta. Ja jos kyseinen atomaarinen systeemi kykenisi ihmisen lailla mietiskelemään tuntemuksiaan, se voisi helposti ajautua virhepäätelmään, ettei sen kokemusmaailmalla ole mitään tekemistä atomien kanssa.

Mitähän tämä tarkoittaa? Kirjoituksessa mainitaan sana ”kokemus” vain tuossa loppukappaleessa eikä määritellä, mitä sillä tarkoitetaan. Ilmeisesti se viittaa maailmankaikkeuden kappaleiden väliseen vuorovaikutukseen.

Ihmisessä kokemus kuitenkin kuuluu mielen piiriin. Se on yksilöllinen mielentila, joka voi syntyä vuorovaikutuksesta, mutta myös itse luoda sitä. Kokemus on tietoisuutta. Tietoisuus taas on teknis-fysikaaliselle enqvistiläiselle maailmankuvalle ongelmallinen. Tietoisuutta kun ei voi palauttaa aineeseen, sitä ei voi pilkkoa aivokemiaksi, soluiksi ja atomeiksi. Se ei ole fysikaalista todellisuutta.

Käännän nyt Enqvistin kirjoituksen loppulauseen selkeäsanaiseksi eli vaihdan kieltoilmaukset myöntäviksi:

Ja jos kyseinen atomaarinen systeemi kykenisi ihmisen lailla mietiskelemään tuntemuksiaan, se voisi helposti ajautua oikeaan päätelmään, että sen kokemusmaailmalla on paljon tekemistä atomien kanssa.

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Enqvistin mielestä ihmisen kokemus voi vaikuttaa fysikaalisiin tosiasioihin?

Jos näin on, niin hänen monista kirjoistaan tunnettu aineelliseen evoluutioon perustuva maailmankuvansa on kääntynyt päälaelleen. Materialistinen maailmanselitys näet pitää mieltä, tietoisuutta ja tunteita vain fysikaalis-biologisen todellisuuden tuotteina, eräänlaisena sivuvierteenä, joilla ei ole ”itsenäistä olemusta”.

Onko oikeaoppisesta tutkijasta nyt tullut kerettiläinen? Vai enkö ymmärrä Enqvistin tekstin merkitystä?

Ehkä kysymys on juuri siitä, että maailmankaikkeus on perimmältään yksinkertainen, mutta sumea. Järkeenkäyvä, mutta uskon asia. Tosiasiallinen, mutta sadunomainen. Tieteen avulla selitettävä, mutta myyttinen.

Fysiikka/fysikalistinen maailmanselitys ei selitä sitä tyhjentäväst. Tarvitaan muutakin. Ehkä alkulähde onkin jotakin hengen tapaista, absoluuttia, ydintä.

Materialistista maailmankuvaa kritisoiva katsanto ymmärtää mielen ja sen osana tunteet ja kokemukset luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi eikä vain fysikaalisen todellisuuden sivutuotteeksi. Ehkä maailmankaikkeuden selitystä kannattaisi etsiä tältä suunnalta. Aiheesta on kirjoittanut muun muassa filosofi Thomas Nagel, jonka ansiokas kirja Mind & Cosmos (2012) on nyt käännetty suomeksikin Mieli ja Kosmos (2014).

Lähteet

Enqvist, Kari. Simppeli mutta sumea universumi. Tiede 12/2014.

Nagel, Thomas, 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.

Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna.

Kallio-Tamminen, Tarja (2006) Kvanttilainen todellisuus. Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muovaajina. Yliopistopaino. Helsinki.

Pitääkö meidän tietää, miksi luonto on kaunis?

Syksyistä, mutta edelleen värikästä.

Syksyistä, mutta edelleen värikästä.

Vuosimiljardien aikana maapallon vuoristoja, järviä, metsiä, soita ja autiomaita on vuoroin hävinnyt ja syntynyt. Niityn kukat nousevat joka kevät ja joka syksy ne kuihtuvat pilkistääkseen taas esiin ensi vuonna.

Ei yksikään luonnossa kasvava olio ole identtinen, täysin samanlainen toisen kanssa. Kukin erilainen yksilö on paras mahdollinen. Ihminenkin. Ilman näitä erilaisuuksia elämä olisi värittömämpää. Luonnon moninaisuus synnyttää aina uudestaan tuoreita aistimuksia ja kokemuksia. Se rikastuttaa elämäämme.

Päivänkakkarat, ruiskaunokit ja ohdakkeet, kuuset, pihlajat ja koivut kukoistavat ihan omaksi huvikseen. Ne kasvavat, elävät, lisääntyvät, kuihtuvat ja kuolevat elämän luonnollisen kiertokulun mukaan.

Kuusi, pihlaja ja koivu.

Kuusi, pihlaja ja koivu.

Puut humisevat omia aikojaan. Tuuli tuivertaa kuten haluaa.  Luonto muuttuu koko ajan. Uusia lajeja ilmaantuu ja vanhoja kuolee.

Evoluutiobiologi saattaa sanoa, että kasvit, eläimet ja kaikki oliot ovat sopeutumalla ja muuntumalla selviytyneet olemassaolon taistelusta. Voi olla, mutta minusta tuntuu – intuitiivisesti ja vahvasti – siltä, että tässä on nyt muutakin kuin taistelua. Tässä on käsittämätöntä riemua, elämän riemua luonnossa. Se on syvällistä luonnollisuutta, joka näyttäytyy aina kauniina.

Koivut muuttuvat syksyn tullen kullankeltaisiksi. Vuosituhannet ovat muokanneet ne tuollaisiksi, kauniiksi, antamaan esteettistä iloa luontokokemukseen.

Luonto on järjestynyt omalla tavallaan symmetrisesti. Siinä on tasapainoa ja kaaosta samanaikaisesti.

Miten näin hienoon systeemiin on oikein päädytty?

Standardivastaus on: alkuräjähdys ja evoluutio. Tämän teorian mukaan kaikki meissä ja ympärillämme on ainetta, materiaa, joka evoluution kautta on kehittynyt korkeammille asteille. Esimerkiksi ihmisen kohdalla materia (aivot) tuottaa tämän ajattelun mukaan psyykkisiä ilmiöitä.

Vaikuttaa järkevältä, koska meidät on opetettu ajattelemaan, että tieteellinen materialismi on ainoa oikea selitysmalli. Tai kuten on tapana todeta: ”Se on tähänastisen tieteen parhaaksi osoittautunut vastaus”. Itsekin uskoin nuorempaa, että totta on vain se, mikä voidaan mitata numeerisesti, mikroskoopeilla tai muilla mittalaitteilla. Enää en usko niin. Totuus on paljon mutkikkaampi, laajempi ja kiinnostavampi. Elävämpi myös. Kuten jossain vanhassa laulussa (taisi olla bändin Freud, Marx, Engels & Jung kappale) todetaan: ”Totuus ei ole yksi eikä kaksi, se on monta”.

Materialistinen teoria, vaikka onkin vallitseva nykytieteen tausta-ajatus, kohtaa kuitenkin aika monta pulmaa. Ensiksikin, alkuräjähdystä, big bang´ia ei voida osoittaa todeksi empiirisesti (eli käytännössä), tietenkään ei. Tämä ei sinänsä ole varsinainen ongelma, koska teorian luonteeseen kuuluu, että se ”voi olla voimassa” ilman empiriaakin.

Toiseksi, väite kaikkeuden koostumisesta pelkästään materiasta on myös vain oletus. Teoreettisena oletuksena hengen alkuperäisyys voi olla aivan yhtä pätevä. Perustelut vain ovat erilaiset. Se, että jumaluuden, luojan tai kosmisen hengen väitetään olevan maailmankaikkeuden alkuperä ja ohjaaja, on myös vain teoria. Sen kummemmin materia- kuin henkiteoriaakaan ei pystytä empiirisesti osoittamaan oikeaksi.

Kolmanneksi, ongelma, epäselvyys syntyy alkuräjähdyksen ja materialistis-biologisen evoluution mekanistisesta yhdistämisestä. Sen logiikka menee näin: Alkuräjähdyksen jälkeen evoluution periaate eli se, että oliot pyrkivät säilymään ja/tai lisääntymään on määrännyt maapallon kehityksen suunnan. Vahvimmat ovat selviytyneet olemassa olon taistelussa ja siksi meillä on sellainen maailma (luonto, ihmiset ja muut olennot) kuin se nyt on.

Taaskin kuulostaa järkevältä, jos ei esitä kysymystä: ”Miksi?” Miksi vallitsevaan käsitykseen maapallon synnystä ja sen kehityksestä ei sisällytetä ei-materiaalisia voimia? Miksi henki, mieli, psyyke, sielu ei yhtä hyvin voisi olla muovaava, maailmaa muuttava tekijä? Sekin voi ehkä olla vahva ja selviytyjä. Tai peräti luoja?

Nykyisinhän tiedetään jo, että ajatukset, tunteet ja mielialat vaikuttavat ihmisen kehoon, esimerkiksi sairauksiin ja niistä paranemiseen. Puhutaan psyko-fyysisestä energiasta ja kvanttitodellisuuksista, joissa aineen ja aineettoman välinen ero on olematon tai hiuksenhieno. Jos kerran nämä tiedetään nykyisin, kuinka niin ne eivät olisi vaikuttaneet myös kaukaisessa muinaisuudessa?

Kun katson taivasta, metsää ja järveä, tunnen niiden kauneuden kaikilla aisteillani. Onko kauneus vain katsojan silmissä? Onko tämä illuusio vai oikeasti totta? En tiedä, mutta minun maailmassani se on totta.

Taivas ja järvi.

Taivas ja järvi.

Ihmeparantuminen ennen ja nyt

Enkeli.

Enkeli.

Nykyaika ei hyväksy ihmeparantumisia tosiksi, vaikka niitä on tapahtunut aina, jo Jeesuksen aikana.  Ja sitä ennenkin.  Niitä sattuu myös nykyisin.

Viime sunnuntain (13.1.2013) Hesarissa oli kansanedustaja Mikael Jungnerin haastattelu, jossa hän kertoi levinneestä eturauhassyövästään ja uskomattomasta paranemisestaan. Jopa lääkärit ovat puhuneet ihmeestä, mikä on harvinaista, Jungner toteaa Hesarin jutussa.

Alkoi askarruttaa tämä ihmeparantuminen.

Syy ihmeparantumisten kieltämiseen ja hyljeksimiseen saattaa lymyillä kammottavassa ylirationalismissa ja viileässä tiedeuskossa. Jo oman määritelmänsä mukaan tiede ei usko ihmeellisiin parantumisiin, ennen kuin ne on osoitettu todellisiksi. Ja koska ihmeen luonteeseen juuri kuuluu, että niitä ei voi osoittaa todeksi järjen avulla, ihme haihtuu silloin, kun selittämätön ilmiö saa ”järkeen käyvän” selityksen.

Tästä rationalistinen mieli sitten päättelee, että ihmeitä ei ole ollenkaan olemassa. Kaikki pystytään muka selittämään – ainakin joskus tulevaisuudessa, sitten kun löytyy hyviä selitysmalleja ja havainnointikeinoja. Ja jos ei pystytä, niin ihme jätetään ”oikean” todellisuuden ulkopuolelle. Sitä ei siis ole olemassa. Sillä ei ole arvoa. Tämä perustuu arvoarvostelmaan, että teknis-luonnontieteellinen näkökulma on paras mahdollinen tietolähde maailmasta.

Päättelyketju on teknisesti aukoton, mutta sisällöllisesti ontuva. Se ei ota huomioon ihmisen ihmismäisyyttä. Sitä puolta ihmisestä, joka on kätkettyä, tunnistamatonta. Nykyään kun kaiken pitäisi olla selkeää, avointa ja ymmärrettävää. Näin elämässä ei kuitenkaan ole.

Ihmisen kokemus on totta

Ihmeparantuminen on totta ihmiselle, joka sen saa osakseen.  Ei ihme siitä mihinkään häviä, vaikka naapuri, tutkija tai skeptikko sen kieltäisikin.

Tieteellisesti Jungnerin parantumisen ihme-luonnetta ei voi selittää. Nojaan tässä hänen omaan kertomaansa.  Hän kieltäytyi leikkauksesta, mutta hyväksyi rankat säde- ja sytostaattihoidot.  Lääketieteellisten faktojen perusteella ”tapaus Jungner” oli kuitenkin toivoton.  Silti hän parantui.

Voi olla, että Jungnerin sisäinen tulkinta omasta tilastaan, vahva usko parantumiseen ja valoisaan tulevaisuuteen auttoivat. Vai oliko kyseessä sattuma? Esimerkki osoittaa, että ihmeet ovat mahdollisia ja että niihin kannattaa uskoa. Olivat ne sitten sattumaa tai ei.

Lääketieteen arvo ei vähene, vaikka uskotaan ihmeisiin.  Lääkäreiden ei tarvitse pelätä, että poppamiehet tulevat ja vievät työt ammattitaitoisilta lääkintätaidon asiantuntijoilta, jos nämä myöntävät ihmeet.

Potilaan näkökulmasta kysymys on siitä, että ihmiselle pitäisi sallia hänen koko laaja ihmisyyden skaalansa myös silloin kun hän sairastuu. Aistiva, tunteva ja tulkitseva olento kokee henkilökohtaisesti sairauksia ja vaivoja, vaikka ne lääketieteen näkökulmasta voivat näyttää vain mekaanisilta, fysiologisilta häiriöiltä.

Jos kokemuksellista puolta ei oteta hoitoprosessissa riittäväsi huomioon, Ihminen voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi omasta sairaudestaan.

Jokainen antaa elämälleen ja sairaudelleen oman yksilöllisen merkityksen, mikä heijastuu Jungnerinkin haastattelusta.

Materian mysteerit  

Ihmisen ominaislaatuun kuuluu muodostaa merkityksiä ja rakentaa niistä kokonaisuuksia ja tarinoita. Elämäntarinoita.  Filosofiasta ja lääketieteestä useita kirjoja kirjoittanut Raymond Tallis pohtii ihmettä kirjassaan In Defence of Wonder (2012).

Lääkärinä ja tutkijana Tallis sivuuttaa kirjassaan parantumisen ihmeet. Hän näkee ympäröivän maailman ja osittain myös tieteen saavutukset ihmeinä. Hänen mukaansa havaintojen tekeminen ja luonnolliset ilmiöt  ovat yhtä mystisiä kuin yliaistilliset kokemukset tai yliluonnolliset ilmiöt.  ”Ja niillä on vielä lisäarvona se, että ne ovat kiistämättä totta”, Tallis laukoo.  Tallisin kirja on kiinnostavaa ateistin aprikointia ihmeistä.  ”Tieteellinen fysiikka on osoittanut että aine, arkisilmin katsottuna mitä ilmeisin ja kyllästyttävin juttu maailmassa, on syvästi mysteerinen. Mitä tiukemmin fysiikka sitä tutkii, sitä mystisemmältä aine näyttää”, hän toteaa.

Tallis pohtii myös ristiriitaa tieteellisen lääkinnän ja parantamisen välillä.  Sairaus ja sitä kantava keho muuttuvat luonnontieteelliseksi objektiksi, kun tautia tarkastellaan lääketieteellisesti. Monisivuiset listaukset laboratoriotutkimuksista, sydänfilmikäyrät, verenpaineen ja verensokerin rekisteröinnit  ym. mittaukset antavat tärkeää tietoa elimistön tilasta. Mutta ne eivät kuuluu sairauden tunteeseen.

Tapahtuu eräänlainen kahtiajakautuminen. Minä, kärsivä persoona ja lääketieteelliset faktat kehostani, jonka toimintahäiriö on kärsimykseni syy ovat kaksi eri maailmaa. Sairaana ihminen on poissa normaalista mukavuusalueestaan ja hämmennyksissään siitä, miten selittää sairauttaan ja vaivojaan. Lääketieteellis-tekniset selitykset ja yksilöllis-inhimilliset tulkinnat voivat olla aika kaukana toisistaan.

Tallis  nojaa lääketieteeseen toteamalla, että ”tehottomien vaihtoehtohoitojen ” suosio varsinkin jos potilaalla on  kuolemaan johtava tai parantumattomaksi lääkäreiden määrittämä tauti, liittyy juuri tähän yksilölliseen tulkintakysymykseen. Ihminen ikään kuin pyrkii ”parempaan” tulkintaan omasta tilastaan.

Jungner ei Hesarin  haastattelussa kerro, käyttikö hän mahdollisesti jotakin täydentävää hoitoa lääketieteellisten lisänä.  Hän ei myöskään luettele syitä selviytymiselleen, vaikka tauti oli määritetty parantumattomaksi.  Eikä kerro, uskooko itse ihmeeseen, kun kertoo lääkärien maininneen siitä.

Harhaa ja vääristymääkö?

Tiedeparadigmaan pikemmin kuin altruistiseen hyvän tekemisen eetokseen nojaava terveydenhuoltojärjestelmä torjuu ihmeet ja mysteerit käsitteistöstään.  Ajatellaan, että ne ovat muinaista jäännettä, alkukantaista kehittymättömän ihmisen harhaa. Satuilua,  todellisuuden vääristymää.

Uskolla tai ihmeen kautta parantuminen on yhtä hankala asia kuin placebo. Kumpikin on olemassa, mutta kumpikaan ei oikein sovi tieteellisen parantamisen paradigmaan. ”Pitäisikö siis huippukirurgiasta, antibiooteista ja muista tepsivistä hoitomuodoista siirtyä keskiajan loitsuihin ja manauksiin”, kuuluu tyypillinen järki-ihmisen vastaväite. Jos uskon ja ihmeen vaikutus otettaisiin todesta, niin silloinhan historian pyörä kääntyisi taakse päin ja palaisimme  keskiajan alkeelliseen lääketieteeseen. Nyt parannutaan tieteen avulla. Näin ajatellaan.

Ajattelu perustuu siihen näkemykseen, että tietyt käsitykset voidaan hyväksyä tiettynä aikana, mutta ei jonakin toisena. G.K. Chesterton, 1900-luvun alun näkyvimpiä kirjoittajia ja keskustelijoita Isossa-Britanniassa laukoo tästä aiheesta nasevasti: ”Sanotaan, että jokin dogmi oli uskottava kahdennellatoista vuosisadalla, mutta ei kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Yhtä hyvin voisi lausua, että tiettyyn filosofiaan voisi uskoa maanantaisin, mutta ei tiistaisin. Yhtä hyvin voisi lausua jostakin kosmisesta katsomuksesta, että se oli tarkoituksenmukainen puoli neljään asti, mutta lakkasi olemasta tarkoituksenmukainen puoli viiteen mennessä. Se, mihin ihminen uskoo, riippuu hänen ajattelutavastaan, ei suinkaan kellonajasta tai vuosisadasta.”

”Jos ihminen uskoo muuttumattomaan luonnonlakiin, hän ei voi uskoa ihmeeseen minään aikana. Jos ihminen uskoo lain taustalla vaikuttavan jonkin tahdon, hän voi uskoa mihin tahansa ihmeeseen minä tahansa aikana”. (Chesterton 2012)

Maailmankuva ratkaisee

Nykyajan materialisti ei voi uskoa ihmeparantumiseen yhtään enempää tai vähempää kuin muinainen materialistikaan. Sen, joka hyväksyy aineellisen maailman lisäksi tajunnan ja hengen maailman todelliseksi, on aivan yhtä helppoa uskoa ihmeisiin nyt kuin ennenkin. Kysymys on siitä, millaisen teorian maailmasta ihminen on omaksunut eli millaisen maailmankuvan hän on itselleen rakentanut.

Olennainen kysymys on hyväksytäänkö ihmeet ylipäänsä. Vastaus toiseen kiinnostavaan kysymykseen Poistiko uuden ajan tiede ihmeet sen jälkeen, kun tekniset ja luonnontieteet alkoivat kukoistaa? on, että ei poistanut.

Vaikka lääketieteen kehitys on ollut huimaava parin sadan viime vuoden aikana,  ihmeparantuminen on edelleen totta ihmiselle, joka sen saa osakseen. Ei ihme siitä mihinkään häviä, vaikka naapuri, tutkija tai skeptikko sen kieltää.

Näin on siitä huolimatta, että terveyssysteemissämme parantumisille, joille ei löydy järkiperäistä, asiallista tai tieteellistä selitystä, kohautetaan olkapäitä ja todetaan, että no hyvä että näin kävi. Tervehtyminen tulkitaan ”luonnolliseksi” tai oudon parantumisen syyt nähdään ”tunnelmaefektinä” eli placebona/lumeena tai sitten arvellaan, että sairautta ei ollut lainkaan.

Minusta olisi aidompaa ja rehellisempää myöntää ihme ihmeeksi, jos sitä ei millään järkisyyllä pysty selittämään. Tällaistahan tapahtuu koko ajan. Onneksi.

Ihmeen odotus antaa ihmiselle iloa ja toivoa paremmasta. Toivo on mahtava voima. Joskus käy niin, että kun odottaa ihmettä, se tapahtuukin. Tätä ei tosin voi itse määrätä tai aikatauluttaa. Se kun ei kuulu ihmeen olemukseen.

Ei tiedettä tarvitse väheksyä, vaikka uskoo, että ihmeitä on. Ne voivat olla olemassa yhtä aikaa lisäämässä hyvinvointiamme ja terveyttämme.

Lähteet

Chesterton GK 2012. Oikea oppi. Suom. Antti Nylén. Savukeidas. AS Pakett. Tallinna.

Helsingin Sanomat 13.1.2013. C1-C5. Mikael Jungnerin haastattelu. Toimittaja Anssi Miettinen.

Tallis R. 2012  In Defence of Wonder. Acumen, GPI Group Ltd.

Kuvat Maija Pyykkönen.

Enkelit

Enkelit