Ihmeparantuminen ennen ja nyt

Enkeli.

Enkeli.

Nykyaika ei hyväksy ihmeparantumisia tosiksi, vaikka niitä on tapahtunut aina, jo Jeesuksen aikana.  Ja sitä ennenkin.  Niitä sattuu myös nykyisin.

Viime sunnuntain (13.1.2013) Hesarissa oli kansanedustaja Mikael Jungnerin haastattelu, jossa hän kertoi levinneestä eturauhassyövästään ja uskomattomasta paranemisestaan. Jopa lääkärit ovat puhuneet ihmeestä, mikä on harvinaista, Jungner toteaa Hesarin jutussa.

Alkoi askarruttaa tämä ihmeparantuminen.

Syy ihmeparantumisten kieltämiseen ja hyljeksimiseen saattaa lymyillä kammottavassa ylirationalismissa ja viileässä tiedeuskossa. Jo oman määritelmänsä mukaan tiede ei usko ihmeellisiin parantumisiin, ennen kuin ne on osoitettu todellisiksi. Ja koska ihmeen luonteeseen juuri kuuluu, että niitä ei voi osoittaa todeksi järjen avulla, ihme haihtuu silloin, kun selittämätön ilmiö saa ”järkeen käyvän” selityksen.

Tästä rationalistinen mieli sitten päättelee, että ihmeitä ei ole ollenkaan olemassa. Kaikki pystytään muka selittämään – ainakin joskus tulevaisuudessa, sitten kun löytyy hyviä selitysmalleja ja havainnointikeinoja. Ja jos ei pystytä, niin ihme jätetään ”oikean” todellisuuden ulkopuolelle. Sitä ei siis ole olemassa. Sillä ei ole arvoa. Tämä perustuu arvoarvostelmaan, että teknis-luonnontieteellinen näkökulma on paras mahdollinen tietolähde maailmasta.

Päättelyketju on teknisesti aukoton, mutta sisällöllisesti ontuva. Se ei ota huomioon ihmisen ihmismäisyyttä. Sitä puolta ihmisestä, joka on kätkettyä, tunnistamatonta. Nykyään kun kaiken pitäisi olla selkeää, avointa ja ymmärrettävää. Näin elämässä ei kuitenkaan ole.

Ihmisen kokemus on totta

Ihmeparantuminen on totta ihmiselle, joka sen saa osakseen.  Ei ihme siitä mihinkään häviä, vaikka naapuri, tutkija tai skeptikko sen kieltäisikin.

Tieteellisesti Jungnerin parantumisen ihme-luonnetta ei voi selittää. Nojaan tässä hänen omaan kertomaansa.  Hän kieltäytyi leikkauksesta, mutta hyväksyi rankat säde- ja sytostaattihoidot.  Lääketieteellisten faktojen perusteella ”tapaus Jungner” oli kuitenkin toivoton.  Silti hän parantui.

Voi olla, että Jungnerin sisäinen tulkinta omasta tilastaan, vahva usko parantumiseen ja valoisaan tulevaisuuteen auttoivat. Vai oliko kyseessä sattuma? Esimerkki osoittaa, että ihmeet ovat mahdollisia ja että niihin kannattaa uskoa. Olivat ne sitten sattumaa tai ei.

Lääketieteen arvo ei vähene, vaikka uskotaan ihmeisiin.  Lääkäreiden ei tarvitse pelätä, että poppamiehet tulevat ja vievät työt ammattitaitoisilta lääkintätaidon asiantuntijoilta, jos nämä myöntävät ihmeet.

Potilaan näkökulmasta kysymys on siitä, että ihmiselle pitäisi sallia hänen koko laaja ihmisyyden skaalansa myös silloin kun hän sairastuu. Aistiva, tunteva ja tulkitseva olento kokee henkilökohtaisesti sairauksia ja vaivoja, vaikka ne lääketieteen näkökulmasta voivat näyttää vain mekaanisilta, fysiologisilta häiriöiltä.

Jos kokemuksellista puolta ei oteta hoitoprosessissa riittäväsi huomioon, Ihminen voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi omasta sairaudestaan.

Jokainen antaa elämälleen ja sairaudelleen oman yksilöllisen merkityksen, mikä heijastuu Jungnerinkin haastattelusta.

Materian mysteerit  

Ihmisen ominaislaatuun kuuluu muodostaa merkityksiä ja rakentaa niistä kokonaisuuksia ja tarinoita. Elämäntarinoita.  Filosofiasta ja lääketieteestä useita kirjoja kirjoittanut Raymond Tallis pohtii ihmettä kirjassaan In Defence of Wonder (2012).

Lääkärinä ja tutkijana Tallis sivuuttaa kirjassaan parantumisen ihmeet. Hän näkee ympäröivän maailman ja osittain myös tieteen saavutukset ihmeinä. Hänen mukaansa havaintojen tekeminen ja luonnolliset ilmiöt  ovat yhtä mystisiä kuin yliaistilliset kokemukset tai yliluonnolliset ilmiöt.  ”Ja niillä on vielä lisäarvona se, että ne ovat kiistämättä totta”, Tallis laukoo.  Tallisin kirja on kiinnostavaa ateistin aprikointia ihmeistä.  ”Tieteellinen fysiikka on osoittanut että aine, arkisilmin katsottuna mitä ilmeisin ja kyllästyttävin juttu maailmassa, on syvästi mysteerinen. Mitä tiukemmin fysiikka sitä tutkii, sitä mystisemmältä aine näyttää”, hän toteaa.

Tallis pohtii myös ristiriitaa tieteellisen lääkinnän ja parantamisen välillä.  Sairaus ja sitä kantava keho muuttuvat luonnontieteelliseksi objektiksi, kun tautia tarkastellaan lääketieteellisesti. Monisivuiset listaukset laboratoriotutkimuksista, sydänfilmikäyrät, verenpaineen ja verensokerin rekisteröinnit  ym. mittaukset antavat tärkeää tietoa elimistön tilasta. Mutta ne eivät kuuluu sairauden tunteeseen.

Tapahtuu eräänlainen kahtiajakautuminen. Minä, kärsivä persoona ja lääketieteelliset faktat kehostani, jonka toimintahäiriö on kärsimykseni syy ovat kaksi eri maailmaa. Sairaana ihminen on poissa normaalista mukavuusalueestaan ja hämmennyksissään siitä, miten selittää sairauttaan ja vaivojaan. Lääketieteellis-tekniset selitykset ja yksilöllis-inhimilliset tulkinnat voivat olla aika kaukana toisistaan.

Tallis  nojaa lääketieteeseen toteamalla, että ”tehottomien vaihtoehtohoitojen ” suosio varsinkin jos potilaalla on  kuolemaan johtava tai parantumattomaksi lääkäreiden määrittämä tauti, liittyy juuri tähän yksilölliseen tulkintakysymykseen. Ihminen ikään kuin pyrkii ”parempaan” tulkintaan omasta tilastaan.

Jungner ei Hesarin  haastattelussa kerro, käyttikö hän mahdollisesti jotakin täydentävää hoitoa lääketieteellisten lisänä.  Hän ei myöskään luettele syitä selviytymiselleen, vaikka tauti oli määritetty parantumattomaksi.  Eikä kerro, uskooko itse ihmeeseen, kun kertoo lääkärien maininneen siitä.

Harhaa ja vääristymääkö?

Tiedeparadigmaan pikemmin kuin altruistiseen hyvän tekemisen eetokseen nojaava terveydenhuoltojärjestelmä torjuu ihmeet ja mysteerit käsitteistöstään.  Ajatellaan, että ne ovat muinaista jäännettä, alkukantaista kehittymättömän ihmisen harhaa. Satuilua,  todellisuuden vääristymää.

Uskolla tai ihmeen kautta parantuminen on yhtä hankala asia kuin placebo. Kumpikin on olemassa, mutta kumpikaan ei oikein sovi tieteellisen parantamisen paradigmaan. ”Pitäisikö siis huippukirurgiasta, antibiooteista ja muista tepsivistä hoitomuodoista siirtyä keskiajan loitsuihin ja manauksiin”, kuuluu tyypillinen järki-ihmisen vastaväite. Jos uskon ja ihmeen vaikutus otettaisiin todesta, niin silloinhan historian pyörä kääntyisi taakse päin ja palaisimme  keskiajan alkeelliseen lääketieteeseen. Nyt parannutaan tieteen avulla. Näin ajatellaan.

Ajattelu perustuu siihen näkemykseen, että tietyt käsitykset voidaan hyväksyä tiettynä aikana, mutta ei jonakin toisena. G.K. Chesterton, 1900-luvun alun näkyvimpiä kirjoittajia ja keskustelijoita Isossa-Britanniassa laukoo tästä aiheesta nasevasti: ”Sanotaan, että jokin dogmi oli uskottava kahdennellatoista vuosisadalla, mutta ei kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Yhtä hyvin voisi lausua, että tiettyyn filosofiaan voisi uskoa maanantaisin, mutta ei tiistaisin. Yhtä hyvin voisi lausua jostakin kosmisesta katsomuksesta, että se oli tarkoituksenmukainen puoli neljään asti, mutta lakkasi olemasta tarkoituksenmukainen puoli viiteen mennessä. Se, mihin ihminen uskoo, riippuu hänen ajattelutavastaan, ei suinkaan kellonajasta tai vuosisadasta.”

”Jos ihminen uskoo muuttumattomaan luonnonlakiin, hän ei voi uskoa ihmeeseen minään aikana. Jos ihminen uskoo lain taustalla vaikuttavan jonkin tahdon, hän voi uskoa mihin tahansa ihmeeseen minä tahansa aikana”. (Chesterton 2012)

Maailmankuva ratkaisee

Nykyajan materialisti ei voi uskoa ihmeparantumiseen yhtään enempää tai vähempää kuin muinainen materialistikaan. Sen, joka hyväksyy aineellisen maailman lisäksi tajunnan ja hengen maailman todelliseksi, on aivan yhtä helppoa uskoa ihmeisiin nyt kuin ennenkin. Kysymys on siitä, millaisen teorian maailmasta ihminen on omaksunut eli millaisen maailmankuvan hän on itselleen rakentanut.

Olennainen kysymys on hyväksytäänkö ihmeet ylipäänsä. Vastaus toiseen kiinnostavaan kysymykseen Poistiko uuden ajan tiede ihmeet sen jälkeen, kun tekniset ja luonnontieteet alkoivat kukoistaa? on, että ei poistanut.

Vaikka lääketieteen kehitys on ollut huimaava parin sadan viime vuoden aikana,  ihmeparantuminen on edelleen totta ihmiselle, joka sen saa osakseen. Ei ihme siitä mihinkään häviä, vaikka naapuri, tutkija tai skeptikko sen kieltää.

Näin on siitä huolimatta, että terveyssysteemissämme parantumisille, joille ei löydy järkiperäistä, asiallista tai tieteellistä selitystä, kohautetaan olkapäitä ja todetaan, että no hyvä että näin kävi. Tervehtyminen tulkitaan ”luonnolliseksi” tai oudon parantumisen syyt nähdään ”tunnelmaefektinä” eli placebona/lumeena tai sitten arvellaan, että sairautta ei ollut lainkaan.

Minusta olisi aidompaa ja rehellisempää myöntää ihme ihmeeksi, jos sitä ei millään järkisyyllä pysty selittämään. Tällaistahan tapahtuu koko ajan. Onneksi.

Ihmeen odotus antaa ihmiselle iloa ja toivoa paremmasta. Toivo on mahtava voima. Joskus käy niin, että kun odottaa ihmettä, se tapahtuukin. Tätä ei tosin voi itse määrätä tai aikatauluttaa. Se kun ei kuulu ihmeen olemukseen.

Ei tiedettä tarvitse väheksyä, vaikka uskoo, että ihmeitä on. Ne voivat olla olemassa yhtä aikaa lisäämässä hyvinvointiamme ja terveyttämme.

Lähteet

Chesterton GK 2012. Oikea oppi. Suom. Antti Nylén. Savukeidas. AS Pakett. Tallinna.

Helsingin Sanomat 13.1.2013. C1-C5. Mikael Jungnerin haastattelu. Toimittaja Anssi Miettinen.

Tallis R. 2012  In Defence of Wonder. Acumen, GPI Group Ltd.

Kuvat Maija Pyykkönen.

Enkelit

Enkelit

One thought on “Ihmeparantuminen ennen ja nyt

  1. Päivitysilmoitus: Jalovaara-ongelma kirkossa | liinanblogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s