Hämmästyin nähdessäni valtakunnan päälehden pääkirjoitussivulla jutun Kannattaisiko meditoida? Meditaatiota, joogaa ja muita itäisiä terveys- ja ajatusvirtauksia on pidetty läntiselle ajattelulle vieraana, jopa vaarallisena. Ei pidetä enää.
Jussi Ahlrothin jutussa viitataan materialistisen maailmanselityksen kritiikkiin. Yksi tunnetuimmista kriitikoista on filosofi Thomas Nagel. Hänen mielestään on vain ajan kysymys, milloin materialistinen maailmanselitys romahtaa omiin puutteisiinsa. Onkohan materialismilla Kreikan talouden kohtalo?
Oletus siitä, että kaikkeus koostuu vain materiasta ja sen johdannaisista kehkeytyi Euroopassa valistuksen jälkeen ja muuttui 1800-luvulla dogmiksi ja ideologiseksi uskomusjärjestelmäksi. Se tuli myöhemmin tunnetuksi ”tieteellisenä materialismina”, joka alkoi hallita akateemista tutkimusta yliopistoissa 1900-luvulla. Siitä tuli niin hallitseva, että enemmistö tieteenharjoittajista alkoi uskoa, että se perustui aukottomaan empiiriseen (kokemusperäiseen) näyttöön ja edusti ainoaa järkeenkäypää maailmankuvaa.
Materialistiseen filosofiaan perustuvat tieteelliset menetelmät ovatkin erittäin menestyksellisesti sekä lisänneet ymmärrystämme luonnosta että myös tekniikan kehityksen myötä auttaneet muun muassa lääkintätaidon ja terveydenhoidon kehityksessä. Materialismin lähes täydellinen hallinta akateemisessa maailmassa on kuitenkin kriitikoiden mielestä surkastuttanut tiedettä ja kahlinnut mielen, tietoisuuden ja henkisyyden tieteellistä tutkimusta. Materialismista on tullut inhimillisesti kalpeaa.
Ahlroth pohtii jutussaan meditaation hyötyjä ja muistuttaa, että tiede on jo luopunut käsityksestä, jonka mukaan aivot olisivat tietoisuuden määräävin tekijä: ”Mielen ja aivojen suhde ei ole vain yksisuuntainen – että mieli olisi vain ilmiö, jonka se harmaa massa synnyttää. Mieli myös vaikuttaa siihen harmaaseen massaan.” Juuri niin. Meditaation hyödyt ovat kiistattomat. Ne on osoitettu tieteellisin tutkimuksin. Meditaatio (=aineeton mieli) voi vaikuttaa jopa aivojen (aine) rakenteeseen.
Ahlrothin jutun tärkein pointti on kuitenkin Nagelin ansiokkaan kirjan Mieli ja kosmos esittely. Kirjassa Nagel väittää, että todellisuus on perusluonteeltaan sekä aineellinen että henkinen.
Universumia ohjaa sisältä päin yhtenäinen ja rationaalisesti käsitettävä luonnonjärjestys. Kaikkeus on potentiaalisesti tietoinen ja sillä on taipumus muodostaa monimutkaisia rakenteita, elämää ja tietoisuutta. Tietoisuuden, järjen ja arvojen kehitys on universumin heräämistä tiedostamaan itsensä ja ohjaamaan itseään järkevästi arvojen pohjalta.
Biologia ei voi olla vain fysiikkaa
Tiede ei pysty selittämään tietoisuutta. Sitä kyllä tutkitaan paljon, mutta ei ole ymmärrystä, mitä se perimmältään on ja mistä se tulee. Kuitenkin ihmiset kokevat olevansa tietoisia. Materialistinen selitysyritys “aine (aivot) on tietoisuuden määräävin tekijä”, on puutteellinen. Tietoisuuden olemassaoloa ei pystytä nykytieteen materialismiin nojaavin taustaoletuksin ja menetelmin todistamaan. Kuinka materiasta voi syntyä ei-materiaalista (esim. tietoisuutta, tunteita, ajattelua), jos kerran kaikkeus koostuu vain materiasta?
Koska fysikalistinen evoluutiobiologia ei voi selittää tietoisuuden syntymistä ja koska mieli on kuitenkin biologisen evoluution tulos (eli että mentaalisen puolen omaavat organismit eivät ole ihmeen kaltaisia kummallisuuksia, vaan luonnon luonnollinen osa), niin biologia ei voi olla puhtaasti fysikaalinen tiede.
Avautuu mahdollisuus ymmärtää mieli ja tietoisuus luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi eikä vain fysikaalisen maailman tuotteeksi tai sen sivuilmiöksi. Ehkä luonnonjärjestys ei ole yksinomaan fysikaalinen, kuten Thomas Nagel pohtii.
Hän suhtautuu materialismiin kriittisesti ja muistuttaa, että kulttuurissamme melkein kaikki akateemisessa maailmassa toimivat on peloteltu pitämään materialismiin nojaavaa reduktiivista (kokonaisuus jaetaan osasiinsa) tutkimusohjelmaa pyhänä sillä perusteella, että mikään muu ei ole tiedettä.
Usko tähän ideologiaan yksinomaisena todellisuutta selittävänä viitekehyksenä on saanut tieteenharjoittajat laiminlyömään inhimillisen kokemuksen ja ylipäätään ihmiselämän subjektiivisen ulottuvuuden. Se on johtanut vääristyneeseen ja puutteelliseen ymmärrykseen itsestämme ja paikastamme luonnon osana.
Tieteen olemukseen kuuluu, että se on avaramielistä tiedon hankintaa havainnoinnin, kokeellisen tutkimuksen ja ilmiöiden teoreettisen selittämisen avulla. Sitä ei pidä sitoa mihinkään erityiseen uskomukseen, dogmiin tai ideologiaan eikä sen menetelmäoppi (metodologia) ole materialismin synonyymi.
Nagelin tapaa hahmottaa kaikkeus on tiukimpien materialistien vaikea sulattaa, mutta hänellä on paljon kannattajia, ja hänen ajattelustaan käydään akateemista keskustelua. Itse hän kertoo olevansa halukas lyömään vetoa siitä, että nykyinen konsensus reduktionistisen materialismin pätevyydestä tulee näyttämään naurettavalta sukupolven tai parin päästä. Tosin sen voi korvata jokin aivan yhtä epätosi konsensus.
Jos mieli ymmärrettäisiin laajasti luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi, se muuttaisi koko vallitsevaa maailmankuvaa. Tietoisuudesta tulisi jossakin mielessä biologista ja se olisi yksi olemisemme perusta. Historian linssin läpi näyttää siltä, että muinaiset idän filosofiat ymmärtävät kaikkeuden juuri tähän tapaan.
Materialistista maailmankuvaa kritisoiva katsanto ymmärtää siis mielen ja sen osana tunteet ja kokemukset luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi eikä vain fysikaalisen todellisuuden sivutuotteeksi.
Ihmisen ihmettä kannattaisikin tutkia myös tästä näkökulmasta.
Lähteet
Nagel, Thomas, 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.
Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna. Linkki.
Ahlroth Jussi. Kannattaisiko meditoida. HS 7.7.2015 http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1436152694045