Se on kaunis ja vertaamaton…
Yllästunturin huipulla loistaa lilan värinen kruunu.
Länsi-Lappi tarjoaa myyttinsä, kun annan sen kertoa itselleni metsän, kairan ja jänkhän sielusta. Kun jätän kiireen ja hötkyilyn naulakkoon sitoessani aamulla monoja jalkaan ja haaliessani eväspussiin purtavaa.
Latu johtaa lumiseen metsään.
Metsässä on jo hohtava talvi. Sukellan sinne ihmetystä täynnä. Lumipeite pehmentää oloani ja valkeus syöksyy kasvoille hiihdellessäni hiljakseen.
Sininen hetki.
Pallas-Yllästunturin kansallispiston alueella talvi kestää puoli vuotta. Nyt se alkaa. Luomakunta laskeutuu kaamokseen. Syvimmillään kaamosaurinko jää muutamaksi kuukaudeksi horisontin taa, mutta antaa sieltä sinisävyistä valoaan. Huhtikuussa taas kirkastuu.
Kelottunut runko korkean männyn kyljessä.
Lumen taju syrjäyttää tarpeeni edetä nopeasti. Sukset pysähtyvät joka sadan metrin päästä.
Sukset lepäävät.
Kun sivakat lepäävät, avaudun, hengitän, kuuntelen, näen ja tunnen. Ihastelen maisemaa, tallennan tunnelmia. Imen keuhkoihini Lapin pranaa, metsäistä elämänhenkeä.
Nuotiotuli Tunturijärven laavulla.
Kaikki on kohdallaan, paremmin kuin erinomaisesti. Laavulla avaan voipaperikäärön ja toivon, että söpöt kuukkelit jättävät murkinani rauhaan. Haukkaan ruista ranteisiin. Tämän voimalla jaksan odottaa iltapäivän ihmettä. Ei voi tietää, mitä on tulossa. Valmistaudun ottamaan kaiken vastaan.
Aurinko laskee Junkanjänkän taakse Ylläsjärvellä.
Taas matka joutuu. Suksi luistaa ja suhisee jalan alla. Mieli tyyntyy, keho iloitsee. Ylitän jänkää, kun aurinko hakeutuu pikku hiljaa yöpuulle, vaikka vielä onkin päivä. Etenen verkkaisesti nautiskellen.
Ohhoh. Mitäs tuolla näkyy?
Kuusen alaosassa on hahmo. Mitähän se esittää?
ShamaaniNainen kuusessa.
Lapin seidat, noidat ja shamaanit on aikoja sitten tuhottu, likvidoitu legitiimin uskonnon ja tieteen tieltä. Metsän suojassa niitä vielä näkee. Tuulen huminassa voi kuulla viestejä kaukaisuudesta, joiden viisautta vuosisadat eivät ole hävittäneet. Täällä ne avautuvat omassa ympäristössään tuoreina ja elähdyttävinä.
En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.
Taivaankansi muuttuu. Ensin leijuu lilaa horisontissa, sitten hillitön oranssinpunainen räiskyy puiden takaa. Näky värisyttää kauneudellaan.
Puut taivaan liekeissä Ylläsjärvellä marraskuussa.
Suksin kiireesti aukiolle nähdäkseni puuston, jota kehystää tulinen taivas. Revontulet näkyvät yöllä, mutta nyt on päivä, ja se on vaipumassa värikylläiseen iltaan. Tajuan jotenkin utuisesti maiseman käsittämättömän voiman.
Tämä päivä sulkeutuu. Täyttyy luonnon jumaluudella. Se on yhteinen ja avoin kaikille. Se on rikas ja ristiriidaton.
Ihan toinen iankaikkisuus.
Särötön metsän reuna oivaltaa paremmin ja mieltää todellisuutta enemmän kuin mikään älyolento, joka löytää ojan pohjistakin turhanaikaisia vastakohtaisuuksia. Täällä ristiriidat sulavat. Ne sulautuvat kaikkeuteen: lumen kajoon, taivaan tuliväreihin, usvaan, puihin, pensaisiin, mättäisiin, oksilla vipeltäviin oraviin, jäniksenjälkiin ja porojen laumoihin.
Minä olen puhuva petäjä.
Lähden sauvomaan majapaikkani suuntaan. Matkalla kohtaan aina uudestaan ja uudestaan huurteisten honkien puhetta ja niiden välittämiä kannustushuutoja: Katso! Koe! Anna palaa! Elä!
Sydämeni täyttyy kiitollisuudella ja rauhalla. Huikkaan ”Hei!” naavapartaiselle kuuselle. Se vastaa vikkelästi: ”Näkemiin! Tulkaa kaikki minun tervehdyttävän naavaoksistoni katveeseen. Tarjoan teille puun suojaa. Täällä on hyvä.”
Hei, Naavaparta!
Neljä ihanaa päivää Ylläksellä virkistivät. Kiitos S+S+P:lle isännöinnistä, emännöinnistä ja koiraseurasta.
Lappi lääkitsee vaikkei olisi kipeäkään.
Musiikkia
Lapin tango:
Souvarit http://www.youtube.com/watch?v=RSr9o6XF3ag
Tamara Lund http://www.youtube.com/watch?v=sCWkQU7FYic
©Liina Keskimäki