Tag Archive | mieli

Kiistelyä: Parantaako myönteinen ajattelu?

Villa Karosta.JPG

Ensin Aamulehti myöntää, sitten kieltää ja sen jälkeen pehmentää käsitystään positiivisen ajattelun vaikutuksesta sairaan ihmisen elämään. Mistä on kysymys?

Mielen vaikutuksesta hyvinvointiin on vankkaa tieteellistä näyttöä. Mielentiloilla on todennettu yhteys ihmisen fysiologisiin reaktioihin. Genetiikasta ja lääketieteellisestä mikrobiologiasta väitellyt Jo Marchant esittää tuoreessa tietokirjassaan potilastapauksia (pääasiassa tapauksista, joita ei osata parantaa koululääketieteen menetelmin) sekä selostaa tutkimustuloksia mielen vaikutuksista kehoon (Marchant 2016).  Barbara Fredricksonin tutkimukset ja julkaisut (mm. 2011, 2013) osoittavat myönteisten tunteiden vaikuttavan positiivisesti hyvinvoinnin kokemukseen ja erityisesti mielenterveyden edistämiseen, mutta myös fysiologisesti.

Aamulehti julkaisi sunnuntaina 3.4.2016 Harri ja Ilkka Virolaisen haastattelun, jossa nämä kertoivat näkemyksiään terveydestä. Jutussa ”Parantumattomasta voi parantua” toimittaja kirjoitti: Virolaiset uskovat, että ajatuksen voimalla on mahdollista parantua mistä tahansa sairaudesta.” ja ”Virolaiset uskovat, että pelkästään myönteisellä ajattelulla keskimääräinen elinikä voisi nousta kymmeniä vuosia.”

Jutussa puhutaan myös toivosta, elämäntavoista, rentoutumisesta, tukahdutettujen tunteiden käsittelemisestä ja henkisestä tasapainosta.

Sunnuntaina iltapäivällä 3.4.2016 lehti julkaisi netissä OIKAISUN: ”Tohtorikaksoset väittävät: parantumattomasta sairaudesta voi parantua”. Sama juttu ilmestyi painetussa Aamulehdessä sunnuntaina 3.4.2016 suunnilleen samansisältöisenä otsikolla ´Parantumattomasta voi parantua´ .Jutussa muun muassa esitettiin ajatus, että ajatuksen voimalla on mahdollista parantua mistä tahansa sairaudesta tai että myönteisellä ajattelulla voi parantua, vaikka lääkäri olisi antanut vain tunteja elinaikaa. Tällaiset väitteet ovat huuhaata. Jutussa haastatellut veljekset esiteltiin ”tohtoreiksi”, mutta he eivät ole lääketieteen asiantuntijoita. He ovat kauppatieteiden tohtoreita.”

Tänään, maanantaina 4.4. tuli julki artikkeli ”Tahdonvoima ei paranna, mutta voi helpottaa oloa”. Haastateltavana on Tampereen yliopistosairaalan palliatiivisen osaston ylilääkäri Juho Lehto, joka toteaa, että vaikka positiivinen ajattelu ei paranna parantumattomasti syöpäsairasta, mutta se voi kuitenkin helpottaa oloa ja parantaa potilaan elämänlaatua.

Lehto mainitsee myös, että täydentäviä hoitoja käytetään usein ”perinteisen hoidon lisäksi tai siinä vaiheessa, kun lääketiede ei enää vaikuta taudin kulkuun”. Aamulehti käyttää edelleen epätarkkaa ja vanhaa termiä uskomushoito (Ks. https://liinanblogi.com/2012/06/29/mita-uskomushoito-termi-tarkoittaa-huhaatako)

On harvinaista, että potilas käyttäisi VAIN täydentäviä hoitoja, Lehto toteaa. Tätä kantaa tukee myös laaja kansainvälinen tutkimustieto. (Ks. tarkemmin Aarva 2015   http://www.basambooks.com/kirja/978-952-260-449-1/parantavat-energiat/ )

Juho Lehto ei kannata tiukkaa vastakkainasettelua täydentävien hoitojen ja koululääketieteen välillä. Hän toteaa viisaasti:

Elämä on muutakin kuin lääketiedettä ja ihmisellä on oikeus käyttää hoitoja, jotka tekevät hänen olonsa hyväksi.”

Näkemyseroja

Täydentäviä hoitomuotoja koskevan eipäs-juupas –kinaamisen taustalla on kahdenlaisia syitä.

Ensiksikin kyse voi olla maailmankuvan ja ihmiskäsityksen eroista. Koululääketiede nojaa melko puhtaasti luonnontieteisiin (biologiaan kemiaan ja fysiikkaan), joissa mielen osuutta sairauksien hoitamisessa ja terveyden edistämisessä mitätöidään. Esimerkiksi plaseboa, joka juuri on mielen vaikutusta paranemisprosessissa, käytetään tutkimuksissa (erityisesti lääketutkimuksissa) välineenä varmistaa tutkittavan hoidon todellinen vaikutus. Terveydenhuollossa plasebo on hiukan paradoksaalinen asia. Yhtäältä se on hyvä asia, koska se auttaa parantumisessa. Toisaalta se ongelmallista juuri mielen kautta vaikuttamisensa vuoksi, koska mielellinen vaikutus ei sovi aukottomasti biologiseen hoitomalliin.

Mielentiloihin liittyvissä hoitomuodoissa (kuten hypnoosi, mindfulnees-meditaatio, mielikuvaterapiat, psykoterapiat) ja kehomieli-hoidoissa (kuten akupunktio, kiropraktiikka, naprapatia ja muut kosketushoidot) tietoisuus, mielentilat ja tunteet ovat tärkeä osa hoitoprosessia.

Nämä eivät ole joko-tai –asioita, vaan kumpaakin lähestymistapaa voidaan soveltaa ihmisen hoitamisessa sekä omaehtoisessa terveyden edistämisessä samanaikaisesti. Eivät ne ole millään tavalla ristiriidassa keskenään. Saattaakin olla, että jonkinlainen paradigman vaihdos terveydenhuollossa on tulevaisuutta.

Toinen kinaamisen taustalla vaikuttava syy saattaa olla ammattireviirien puolustus. Perinteiset terveysalan ammattilaiset (kuten lääkärit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit ja psykoterapeutit) eivät ehkä halua, että uusia hoitoalan ammatteja otetaan mukaan julkisen rahoituksen piiriin. Näin saattaa olla, vaikka hoitomuotojen toimivuudesta olisikin tutkimusnäyttöä ja vaikka nämä ”uudet” hoitajat olisivatkin riittävästi koulutettuja. Ammattireviirien puolustuksessa ”tiedettä” käytetään keppihevosena.

Virolaisten veljesten haastattelussa mielestäni ongelma on mutkien suoristaminen. Jutussa kerrottiin asiallisesti, mitä veljekset väittävät. Journalististen periaatteiden mukaan olisi ollut viisasta ottaa selville myös toinen näkemys. Näin Aamulehden ei olisi tarvinnut oikaista sinänsä journalistisesti asiallista juttua. Siinähän toimittaja ei väittänyt itse mitään, vaan kertoi mitä haastattellut sanoivat. Näin journalismin pitkääkin toimia.

Jos toimittaja olisi tutkinut myönteisen ajattelun vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin hiukan tarkemmin, hän olisi tullut päätelmään, että tutkimusten mukaan myönteinen ajattelu ei paranna SUORAAN jotakin sairautta, kuten syöpää. Mutta se, samoin kuin myötätunto, rentoutuminen ja hoiva vaikuttavat psykologisesti ja fysiologisesti ihmiseen siten, että vaivat joihin biolääketieteellisin menetelmin ei voida vaikuttaa, voivat lievittyä.

Mielentilat, kuten meditaatio ja myönteinen ajattelu voivat merkittävästi lievittää monia epämääräisiä oireita ja fyysisiä tiloja, joihin ei ole olemassa pätevää lääketieteellistä hoitoa. Pitkällä aikavälillä myönteisyys, tietoisuustaidot, yhteisyyden ja turvallisuuden kokemukset edistävät terveyttä vaikuttamalla mm. hermostoon ja sisäeritystoimintaan sekä siihen, kuinka ihminen suhtautuu elämäänsä ja maailmaan yleensä.

Lisää avoimuutta!

Kuten Juho Lehto toteaa, elämä ei ole vain lääketiedettä. Terveys on liian tärkeä asia jätettäväksi vain pienen asiantuntijapiirin vastuulle. Olemme kaikki myös itse vastuussa.

Tavallisen kansalaisen kannalta olisi hyvä, että kaikki sellaiset avun muodot, joiden hyödyistä ja käyttökelpoisuudesta on kunnollista näyttöä, otetaan avoimesti keskusteltavaksi eri intressiryhmissä.

Olisi myös hyvä tutkia tieteellisesti, mikä tämänhetkinen tilanne täydentävien hoitojen (kuten tietoisuustaidot, hypnoosi, kiropraktiikka jne.) kentällä on eli kuka käyttää hoitoja, kuinka paljon ja miksi, keitä hoitajat ovat, miten he ovat kouluttautuneet, mitä hyötyjä ja haittoja/vaaroja epävirallisista hoidoista on.

Tutkimustiedon sekä  asiallisen, faktoihin nojaavan ja ennakkoluulottoman kansalais- ja asiantuntijakeskustelun pohjalta avoimen demokratian periaatteiden mukaan ryhdytään sitten tekemään perusteltuja terveyspoliittisia päätöksiä.

Näin toimii avoin kansalaisyhteiskunta. Onko Suomessa sellaista?  

Lähteet

Fredrickson Barbara (2011) Positivity. Oneworld Publiations. Oxford.

Fredrickson Barbara (2013).  Updated thinking on positivity ratios. American Psychologist 68.9 (Dec 2013):814-822.

Marchant Jo (2016) Cure. A journey into the science of mind over body. Crown Publishers. New York

Magneettiaisti ja parantava mieli

Lunta.

Lunta.

Lumisessa metsässä ei kuulu lintuorkesterin moniäänistä konserttia. Linnut ovat lentäneet etelään.

Miten ne oikein osaavat joka kevät tulla tänne pohjoiseen pesimään ja sitten syksyn kylmien ilmojen lähestyessä matkata taas lämpimiin maihin? Niillä on magneettiaisti. Se on erityinen kyky, joka on tutkijoille vielä suuri mysteeri. Se muistuttaa ihmisen kuudetta aistia, intuitiota, aavistuskykyä, mielen varmuutta jostakin asiasta.

Kirjekyyhkynen osaa lentää sinne minne sen pitääkin lentää. Joillakin nisäkäilläkin on tällainen vaisto. Se tunnistaa maan magneettikentän. Linnuilla on ehkä päässään tai jossain kehossaan jonkinlainen magneettikartta. Sen avulla ne löytävät oikean reitin pitkienkin matkojen päähän. Niiden arvellaan tunnistavan sähkömagneettista säteilyä. On väitetty, että eläimet voisivat jopa kirjaimellisesti nähdä magneettikentän.

Ei kuitenkaan tiedetä, missä tällainen aisti voisi sijaita. Sähkömagneettinen säteily kulkee kaikkien elävien kudosten läpi vapaasti, joten aisti voi olla missä linnun kehon osassa tahansa tai vaikkapa kaikkialla kehossa, kaikissa soluissa.

Eläintieteen professori Hynek Burda Duisburg-Essenin yliopistosta kertoo Hesarin jutussa, että alustavien tutkimusten mukaan jopa ihmisillä olisi tiedostamaton magneettiaisti. (HS 10.12. 2014). Jutussa todetaan, että koska näitä Burdan tutkimuksia ei ole toistettu, tuloksiin on suhtauduttava tervein varauksin.

On arvokasta, että professori on valinnut tuoreen tavan tarkastella eläinten ja ihmisten aisteja. Lintujen uskomaton kyky suunnistaa on tiedetty jo kauan, mutta sen toimintamekanismia ei tunneta. Jos ihmisen magneettiaisti osoittautuu todeksi, se muuttaa radikaalisti nykyistä tieteen ihmiskäsitystä. Sehän pitää todellisina vain viittä aistia, näköä, kuuloa, hajua, makua ja tuntoa.

Ihmistieteissäkin  kuudennen aistin soisi herättävän tukijoiden kiinnostusta. Myös parantava mieli, ajatukset ja tunteet terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa ansaitsevat huomiota. Jonkin verran näitä tutkitaankin.

Tiedetään, että mielentilat, esimerkiksi usko ja luottamus hoitajaan tai hoitotapaan sekä positiiviset odotukset vaikuttavat paranemisprosessiin. Hyvä hoitosuhde, joka perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja kommunikaatioon edistää, ja huono vaikeuttaa paranemista. Plasebon osuuden on arvioitu vaihtelevan kolmasosan ja kolmen neljäsosan välillä eri hoitojen kokonaisvaikutuksesta.

Täydentävien eli epävirallisten hoitojen on arveltu perustuvan juuri plasebovaikutukseen. Sen mekanismeja kannattaisikin tutkia tarkemmin. Se saattaisi nimittäin osoittautua kansanterveydelle hyödylliseksi. Vaikuttaa ehkä huikentelevalta, mutta voisin kuvitella, että plasebosta ja sen muunnelmista saataisiin kustannustehokas tapa auttaa sairaita ja näin voitaisiin vähentää suureksi paisuneita lääkekuluja, varsinkin  perusterveydenhuollossa. Lääkkeiden hankalat sivuvaikutuksetkin vähentyisivät.

Tosin tällaista ehdotusta tiedeyhteisössä kavahdetaan ja aletaan kovaan ääneen varoitella ”huuhaasta”. Tämä johtuu siitä, että tieteessä mielen vaikutus kehoon (vaikka näin käytännössä tapahtuukin) on hiukan ongelmallinen asia. Ei tiedetä, miten vaikutusmekanismia olisi tutkittava. Nykyinen parantajatieteiden (lääketiede ja hoitotiede) paradigma (=toimintaa ohjaava perustava ajattelutapa) nojaa reduktionistisen materialismin maailmankuvaan. Materialismi tarkoittaa sitä, että todellisuuden (maailmankaikkeus ihmiset mukaan lukien) katsotaan koostuvan aineellisista (fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista) toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevista osasista (kuten, hiukkaset, atomit, DNA, solut). Ne ovat miljardien vuosien evoluution kuluessa tuottaneet maapallon eliöt, muun muassa monimuotoisen ihmisen. Hänen henkinen puolensa nähdään jonkinlaisena aineellisen todellisuuden lisätuotteena tai ulottuvuutena. Tai sitä ei pidetä merkittävänä asiana selitettäessä maailmankaikkeutta.

Reduktionistinen tarkoittaa, että todellisuus sen selittämiseksi jaetaan tai palautetaan pienempiin aineellisiin yksiköihin. Ihminen redusoidaan elimiksi (sydän, keuhkot, maksa jne.), luiksi, lihaksiksi, hormoneiksi, kolesteroliksi, hemoglobiiniksi, soluiksi, DNA:ksi jne. Esimerkiksi lääketutkimuksessa johtava ajatus on, että ensin tutkitaan, miten joku aine vaikuttaa pienempiin elimistön yksiköihin, usein ihmisen ulkopuolella soluviljelmissä tai eläimillä. Sitten ainetta kokeillaan kaksoissokkokokeen avulla ihmiseen. Jos vaikutus ylittää plasebovaikutuksen, aine todetaan hyödylliseksi.

CAM and clinical trials

Kuva osoittaa havainnollisesti tavan, jolla lääkeaineiden vaikutuksia tutkitaan.  Malliin sopii huonosti se, että tutkittaisiin jonkin muun asian (kuten ajattelun, intuition, tunteiden tai inhimillisen kosketuksen) kuin kemiallisesti määritellyn aineen vaikutuksia paranemiseen. Tunteita kun ei oikein voi laittaa soluviljelmään.  Kuitenkin tiedetään, että ne sekä hoitosuhteen laatu vaikuttavat. Selvin osoitus on juuri plasebovaikutus, vaikka sen tarkkaa fysiologista mekanismia ei tunneta. Plasebohan ei mahdu petrimaljaan.

Siksi molekyylilääketieteellisten tutkimusten ohella ja lisänä tarvitaan toisenlaista otetta.

Mielen, tunteiden, kommunikaatiosuhteen, myötätunnon ja kosketuksen vaikutuksia pitäisi tutkia paljon nykyistä enemmän, mutta eri menetelmin kuin lääkkeitä. Kuvan osoittamassa mallissa plasebovaikutus on tutkimuksen ”välttämätön paha”, johon todellista lääkeaineen vaikutusta verrataan. Todellisessa elämässä plasebovaikutus – sitä on kutsuttu myös tunnelmaefektiksi – on oikeastaan lahja. Monet vaivat voivat parantua ilman erityistä hoitotoimenpidettä tai siitä huolimatta.

Plasebon lisäksi on monia muitakin hyviä hoitoja, joiden vaikutusmekanismeja ei tunneta, koska niitä ei ole tutkittu. Tällaisia on sekä virallisten että epävirallisten hoitojen joukossa. Jos ne eivät kuulu virallisen terveydenhuollon piiriin, niitä pidetään materialistisen lääketieteen näkökulmasta huuhaana.

Tosiasiassa terveydenhuollossa on nykyisinkin käytössä satoja hoitomenetelmiä tai lääkkeitä, joista ei tiedetä, kuinka ne biologisesti, esimerkiksi solutasolla, vaikuttavat. Niitä käytetään siitä yksinkertaisesta syystä, että ne toimivat käytännössä.

Lintujen magneettiaistin tutkiminen voi olla positiivinen merkki siitä, että myös ihmistutkimuksen paradigma on muuttumassa.  Kun lintujen suuntavaiston mekanismia on ryhdytty tutkimaan, miksi ei siis tutkittaisi  ihmisen parantavan mielen vaikutusmekanismeja?

Biolääketieteellisiä ja ihmisen mieltä ja henkeä hyödyntäviä hoitomuotoja ei tarvitse nähdä vastakkaisina. Kumpikin ovat tärkeitä. Jokotain voi vaihtaa sekäettäksi.

Lähteitä

Lehtonen Matias. HS 10.12.2014 Magneettiaisti on yhä eläinkunnan suuri mysteeri.Linkki.

Gorski DH, Novella SP 2014. Clinical trials of integrative medicine: testing whethe magic works? Trends in Molecular Medicine. September 2014, Vol 20, No. 9.

Naavatuppo sulatti pahan mielen

Mitä hiljemmin huudat, sen paremmin tulet kuulluksi. 

Punalehti.

Punalehti.

Kävelen mäkeä alas kylätietä. Pysähdyn, astun askeleen pientareelle ja otan kuvan syksyisen pensaan pienestä, punaisesta lehdestä. Yksinkertainen, mutta kiinnostava pikkuinen punalehti.

Lähestyn risteystä. Ohitan pian kesämökin pihatien. Pariskunta seisoskelee autonsa vieressä.

Mies huutaa kiihtyneenä. ”Omistatko koko alueen?” 

–        En. Miten niin? (Pelästyn)

–        Kuvailet toisten tontteja! Mikä luulet olevasi?

–        Voi, ei ollut tarkoitus häiritä. Kuvasin vain punaista lehteä. Anteeksi.

–        Koko mäki on minun. Varmaan toimitat meille nuo kuvat, mies sähisee raivoissaan, ääni täynnä ironiaa. Vaimo  tyynnyttelee.

–        Voin näyttää, mitä sain kameraani?

–        Minä mitään kuvia katso! Kaikenlaisia ihmisiä.

Keski-ikäinen, pönäköitynyt äijä kääntyy ja kajauttaa kuuluvasti: ”Minulla on v…u päivä!!

Vaimo ilmehtii, että ”tämä nyt on tämmöinen”.

Katselemme toisiamme.

–        Huomenna kaikki on varmaan jo paremmin, tuumaan lopulta ja jatkan matkaani.

Syyskuu.

Lokakuu lähestyy.

Metsässä astelen märkien puiden lomassa, tarkkailen syksyistä sammalta, runkoja ja oksien havinaa. Rauhoittaa. Viivyn tovin tuulen vireessä ja vihreässä hiljaisuudessa.

Kuusi.

Kuusi.

Kaivan taskusta muovipussin, levitän sen kostealle kannolle ja istun. Edessäni sojottaa suuri kuusi. Kysyn siltä, mitä tuo episodi vihaisen miehen kanssa oikein merkitsi. Puu nyökyttelee oksiaan.  Istun ääneti ja odotan, mutta kuusi vaikenee.

Nousen ylös jatkaakseni matkaa.

Silloin poskeani hipaisee joku. Vanhan kuusen oksasta irtoaa naavatuppo.  Harmaan vihertävä pehmeä tussu roikkuu puoliksi irronneessa oksassa. Katkaisen sen ja otan tupon mukaani.

Naavatuppo kannon päällä.

Naavatuppo kannon päällä.

Kuusi on niin viisas. Kuusen pihkasta tehdään parantavaa pihkavoidetta ja naavakin on hoitanut muinoin ihmisiä.  Tuntuu, kuin se haluaisi sanoa jotain, auttaa.

Katson, kuulen ja tunnustelen aarrettani. Ja niinhän siinä käy, että tunnen kuinka hämmentynyt pahoillaan oloni tasoittuu. Energia alkaa liikkua kehossani tasaisesti. Naava heiluu kädessäni samaa tahtia haihtuvan ärtymykseni kanssa. Tajuan, että mölymiehellä itsellään täytyy olla kamalan paha olo. Valokuvaaminen vain päästi ulos hänen sisällään jo ennestään jyllänneen aggression. Oivallus vapauttaa.

Vien helposti särkyvän naava-aarteeni ystäväperheen postilaatikkoon odottamaan. Suuntaan sänkipeltojen kautta toiseen lähimetsään. Vaikka vilja on jo monta viikkoa sitten korjattu, haistan sen tuoksun. Täältä jyvät ovat lähteneet myllyihin ja siitä ihmisten ruokapöytiin tai eläinten rehuksi.

Sänkipelto.

Sänkipelto.

Verkkaisen retkeni päätteeksi nappaan naavatupon postilaatikosta ja palaan lähtöasemiini, majapakkaani.

Ota naavan postilaatikosta.

Otan naavan postilaatikosta.

Ohittaessani mölymiehen tienristeystä kuulen ystävällisen äänen:

Hei, oliko hyvä retki? Toivottavasti sait kivan kuvan tuossa mäessä!!

Hymyilevä ihminen edessäni on sama kuin se parin tunnin takainen öykkäri. Ja kuitenkin hän on eri. Toivotamme sitten hyvää päivän jatkoa toisillemme.

En keksi muuta selitystä ihmeelliselle muutokselle, kuin naavatupon maaginen, tervehdyttävä voima.

No, voi se olla vaimokin. Tai jokin muu. Hyvä voima joka tapauksessa.

Pikku kasa naavaa on nyt hyllyssä odottamassa jatkokäyttöä. Tuppo on herttainen muistutus elämän pehmeydestä, yllätysten mahdollisuudesta ja luonnon viisaudesta. Kiitos metsälle.

Intuitio puhuu emotionaalisessa hiljaisuudessa

Punainen syysvaahtera keltaisen koivun edessä.

Punainen syysvaahtera keltaisen koivun edessä.

Joskus tulee tilanteita, joissa tietää, miten pitää toimia, vaikka ei tiedä, miksi pitää toimia juuri sillä tavalla. Kysymys on intuitiosta, joka kertoo paljon, jos sitä ryhtyy havainnoimaan.

Intuitiivinen havaitseminen on sellaista asioiden hahmottamista, joka ei perustu järkisyihin ja loogiseen päättelyyn, ei muistoihin tai menneisyyden tapahtumien perusteella tehtyihin arvioihin. Se perustuu muuhun kuin analyyttiseen harkintaan. Siis mihin?

Se nojautuu johonkin, jota ei vielä tunneta ja jota ei ole pystytty tieteellisesti todistamaan. Sitä kyllä tutkitaan koko ajan maailmalla, myös Suomessa. Ja moni tietää, että se toimii.

Intuitiota voi harjoitella, mutta ei järjen avulla

Intuitiotaan voi kehittää harjoittelemalla sisäisen hiljaisuuden kokemusta. Siinä arkinen, päänsisäinen ajatusten aaltoilu ja puhe (joskus jopa pölötys ja pälpätys) vähenee mahdollisimman hiljaiseksi. Tämä on rauhoittumista, omaan sisäisyyteen vajoamista ilman arvostelmia, ajatuksiin ja tunteisiin takertumattomuutta, ”olemista vain”, ”silleen jättämistä”. Se on emotionaalista hiljaisuutta.

Tilalle tulee rauhan ja seesteisyyden tunnelma, jossa ihminen kokee olevansa itsensä kanssa sovussa ja yhteydessä koko kehoonsa ja erityisesti sydämeensä. Ihmisen tietoisuus energian liikkeistä kehossa saattaa kasvaa, mikä voi ilmetä erilaisina kehotuntemuksina. Yhteys itsen ja muiden ihmisten välillä voi tuntua energeettisesti. Ihminen kokee olevansa vahvasti elossa ja läsnä juuri tässä hetkessä ja saavansa yhteyden korkeampaan minäänsä/spirituaaliseen olemuspuoleensa.  Hän kokee sopusointua ympäristön, luonnon ja jopa maailmankaikkeuden kanssa.

Tällaiseen tietoisuuden tilaan pyritään meditaatiossa, jossa mieli hetkeksi ”tyhjennetään turhasta tavarasta”. Suomalaiselle tällaisesta olotilasta muistuttavat saunan rauha ja lämpö, jotka parhaimmillan tarjoavat tilaisuuden pysähtyä ja vain olla. Monesti saunassa saakin hyviä ideoita.

Mindfulness (tietoisuustaito) -tekniikat ovat amerikkalaisen psykologin Jon Kabat-Zinnin vanhoista itämaisista traditioista nykymaailmaan kehitettyjä meditaatiomuotoja. Niitä käytetään mielen ja kehon tasapainottamisen lisäksi esimerkiksi kipujen lievityksessä.

Shamaanimatka sisäiseen maailmaan

Myös shamaanimatka ohjaa sisäiseen maailmaan ja intuition lähteille. Muuntuneessa tietoisuuden tilassa emotionaalista hiljaisuuttaa täydentävät matkalla syntyvät intuitiiviset mielikuvat. Ne nousevat shamanistisella luovuuden retkellä, joka on ikään kuin unen ja valveen rajamaastoa.

Shamanismi on muinaista perinnettä, joka on löytänyt paikkansa myös nykymaailmassa.

Emotionaalisen hiljaisuuden kokemus avaa ja virittää intuitiota, joka on älyllistä toimintaa. Se on kuitenkin erilaista kuin analyyttiseen harkintaan perustuva mielen työskentely. Liika analysointi ja järkeily voivat jopa rajoittaa luovuutta.

Monen asian yllättävät yhteydet

Karkeasti kuvaten intuitio käsittelee monta asiaa yhtä aikaa. Se hauduttaa ja muhii niitä kaikkia rinnakkain. Ongelman ratkaisu voi syntyä esimerkiksi yhdistämällä asioita, joita tavanomaisesti pidetään toisiaan poissulkevina, mahdottomina yhdistää. Tämä voi tapahtua tiedostamatta niin, että yhtäkkiä vain tajuaa, että ”näinhän tämän pitää mennä”.

Usein juuri intuitio luo perustan taiteelliselle luomistyölle, vaikka kaikessa luomisessa tarvitaan jossain vaiheessa myös harkintaa ja paljon raakaa työtä. Intuitio selittää sen, että ihminen, vaikka ei itse olisikaan kokenut kovin paljon, voi esimerkiksi luoda kirjallisuutta, joka tuntuu tuoreelta ja todelta.

Hyvässä hoitosuhteessa on myös aina mukana intuitiota.

Intuitio nimittäin edellyttää sympatiaa ja myötätuntoa. Ymmärtävää ja hyväksyvää asennetta sekä itseä että toista ihmistä kohtaan, antaumusta ja hartautta.

Suurinta elämässä on rakkaus.  Se ymmärtää kaiken juuri sen tähden, että se on intuitiivista. Järkisyin on vaikea rakastaa.

Esimerkkejä tutkijoista, joita intuitio kiinnostaa/on kiinnostanut:

Ahlman, Erik 1920. Arvojen ja välineitten maailma. Eetillis-idealistinen maailmantarkastelukoe. WSOY. Porvoo.

Bradley R T 2007. The Psychophysiology of Intuition: A Quantum-Holographic Theory of Nonlocal Communication.World Futures, 63: 61–97, 2007

Raami, Asta Taideteollisesta korkeakoulusta tutkii intuitiota väitöskirjaansa varten.

Walsh R 2011. The World of Shamanism. New Views of an Ancient Tradition. Woodbury, Minnesota.

Williams M and Penman D  2011. Mindfulness. A Practical Guide to Finding Peace in A Frantic World. London.

Mielen mahti ja solidaarisuuden voima

Pyynikin vaahteroita.

Pyynikin vaahteroita.

Fyysinen kunto ilman henkistä hyvinvointia  –  se on vain kuori.  Keho voi olla näyttävä, trimmattu, notkea ja toimia täydellisesti, mutta jos yhteys ja tasapaino mielen ja kehon väliltä puuttuvat, ihminen ei voi hyvin. Tämän tietää moni omasta kokemuksesta.

Sama pätee terveydenhuoltojärjestelmäänkin. Vaikka käytössä olisivat hienoimmat mahdolliset laitteet ja korkeasti koulutetut ammattilaiset, systeemi ei toimi kuten pitäisi, jos siitä puuttuu oikeanlainen henki ja asenne. Tämänkin tietää moni omasta kokemuksesta.

Lissa Rankin, amerikkalainen lääkäri koki nämä molemmat: oman turhautumisen ja uupumisen sekä USA:n terveydenhuoltojärjestelmän puutteet.  Lääkärin tyttäreen oli juurrutettu usko näyttöön perustuvan lääketieteen (evidence based medicine) dogmaattisiin oppeihin. Hän ei luottanut mihinkään, mitä ei voitu osoittaa päteväksi satunnaistetuilla kontrolloiduilla kliinisillä kokeilla. Asennetta vahvisti läääkäri-isän yliolkainen ja kyyninen suhtautuminen kaikkeen vaihtoehtoiseen ja täydentävään terveydenhoitoon, mikä välittyi esimerkin kautta tyttärellekin.

Lissan lääkärikoulutuksessa ei puhuttu mitään siitä, että ihminen voisi ajattelullaan ja asennoitumisellaan vaikuttaa sairastumiseensa tai parantumiseensa. Vallitseva biomedisiininen suuntaus pitää ihmistä pääasiassa lihasten, luiden, verisuoniston ja hermoverkkojen muodostamana koneena, jolla on kyllä mieli, mutta sitä varten on olemassa omat spesialistilääkärinsä. Mieli ja tunteet sivuutetaan, koska ne eivät ikään kuin kuulu asiaan (paitsi psykiatriassa). Tällainen asennoituminen taitaa olla aika yleistä suomalaisessakin terveydenhuollossa.

Lissan suhtautuminen lääkärin työhön ja potilaisiin alkoi muuttua, kun hän ryhtyi aprikoimaan potilaan roolia paranemisprosessissa. Muutosta edelsi hämmennys ja ahdistus. Hän oivalsi työnsä kolkon rutiinimaisuuden. Yhdelle potilaalle oli aikaa alle kymmenen minuuttia. Liukuhihnatyössä ei mitenkään ehdi kuulla aidosti ihmistä, potilasta ja hänen huoliaan. Ei siinä myöskään ehdi ymmärtää, kun potilas kontrollikäynnillä kertoo itse hoitaneensa itsensä muuttamalla ajattelutapaansa. Siinä kohtaa entinen Lissa hymähti alentuvasti. Uusi ei enää hymähdellyt, vaan kuunteli kiinnostuneena.

Hän kirjoitti kokemuksistaan ja muutoksestaan kirjan Mind over Medicine.

Muutoksen paine johti hänet perehtymään kirjallisuuteen mielen vaikutuksesta fyysisten sairauksien paranemisessa. Hän luki plasebo-tutkimuksia ja pohti omaa tehtäväänsä auttajana ja parantajana. Kiinnostus laajeni yhteisöihin ja niiden merkitykseen sairastumisessa.

Kirjassaan hän mainitsee jo 1960-luvulla julkaistun kuuluisan Roseto-tutkimuksen italialais-amerikkalaisten elintavoista ja terveydestä. Se osoitti hyvin toimivan asuinalueen ja sosiaalisen tuen ennustavan paremmin sydänterveyttä kuin kolesteroliarvot tai tupakointi (Wolf 1966).

Myöhemmin tehtiin vielä seurantatutkimus Rosetossa. Se vahvisti aikaisemmat tulokset. Yhteisöllisyys ja suurempi solidaarisuus ihmisten kesken edistää merkittävästi terveyttä. Se näkyy jopa sydäntautikuolleisuudessa. Roseton italialaiskylän vähittäinen amerikkalaistuminen hävitti perinteisen yhteisöllisen elämäntavan. Se näkyi myöhemmin myös kuolleisuustilastoissa. (Egolf ym 1992)

Jatkuva stressi sairastuttaa

Henkisyyteen ei rutiinilääkärin työssä kiinnitetä mitään huomiota, mutta Lissa Rankin vakuuttui myös spirituaalisuuden, taiteen ja transsendenssin merkityksestä hyvinvoinnille. Ennen kaikkea stressin vähentämisestä tuli hänelle yksi tärkeimmistä terveyden edistämisen tavoista. Säännöllinen meditaation harjoittaminen, vaikka vain kymmenen minuuttia päivässä voi auttaa fyysisissäkin ongelmissa, hän kirjoittaa.

Tämä perustuu siihen, että rentoutuminen ja hyvä mieli vähentävät stressaantumista ja vaikuttavat hermojärjestelmän välityksellä koko kehon immuunipuolustusta vahvistavasti.

Lissa Rankin muistuttaa, että huonot ihmissuhteet, yksinäisyys, työstressi, rahahuolet ahdistus ja masennus synnyttävät stressiä. Kaikkiin asioihin emme voi itse vaikuttaa, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme. Ikävien asioiden ajattelu ja niiden mukana tulevat ahdistavat tunteet ikään kuin automatisoituvat. Silloin ihminen on depression kierteessä.  Mieli ehkä tunnistaa, että kyseessä ovat ”vain tunteet”, mutta ns. ”liskoaivot”, jotka vastaavat biologisesta eloonjäämisestämme, tulkitsevat, että ihminen on hengenvaarassa, jolloin on oltava puolustuskannalla.

Siitä seuraa, että hermojärjestelmä alkaa vauhdittaa elimistön stressihormonien tuotanta ja niin keho stressaantuu ja lopulta sairastuu. Kyseessä on fysiologinen reaktio. Verenkierto vilkastuu, vatsahappojen eritys kiihtyy, lihakset ovat ”taisteluvalmiudessa”, uni ei tule eikä ihminen pysty rentoutumaan. Vähitellen keho ei kestä jatkuvaa stressitilaa, vaan kehittää taudin, jolloin ihmisen on pakko levähtää.

Kehoa on siis varjeltava pitkäaikaiselta stressiltä. Lyhytaikainen stressitila ei ole vaarallista. Sehän on tarpeen, jotta selviytyisimme vaativista tilanteista.

Kirjassaan Lissa Rankin tarjoaa tiiviin paketin käytännön terveysohjeita stressaantumisen vähentämiseksi. Hänen itselleen kirjoittamansa resepti sisältää konkreettisia juuri hänelle tarpeellisia tekoja. Sellaisia ovat mm. avun vastaanottaminen toisilta ihmisiltä, mm. täydentäviltä hoitajilta, sisäisen pilotin kuunteleminen, panostaminen tyydyttäviin ihmissuhteisiin, huomion kiinnittäminen omaan luovuuteen, henkisyyteen, seksuaalisuuteen ja ympäristöön.

Lähteet

Egolf B, Lasker J, Wolf S, Potvin L A  1992. Roseto Effect: A 50-year comparison of mortality rates. American Journal of Public Health Aug 1992, Vol. 82 Issue 8, p1089-1089.

Rankin L 2013. Mind over Medicine. Hey House. New York City.

Wolf S 1966. Mortality from myocardial infarction in Roseto. JAMA Vol. 195, Issue: 2, Date 1966 Jan 10.

Lissa Rankin Mind over Medicine

Munchin juhlat, Murakamin jutut – inspiroivaa

Elämän tanssi on on yksi Edvard Munchin merkittävimmistä töistä.

Elämän tanssi on on yksi Edvard Munchin merkittävimmistä töistä.

Elämän tanssi on vaikuttava, mutta Huuto  on norjalaisen Edvard Munchin (1863-1944) kuuluisin taulu. Norja viettää nyt taiteilijansa syntymän 150-vuotisjuhlaa. Kansallisgalleriassa Oslossa on lokakuuhun 2013  saakka esillä laaja Munch-näyttely.

Kävin siellä äskettäin. Kokemus oli ravisuttava.

Pikku Edvard oli viisivuotias kun hänen äitinsä kuoli. Sisaren menetys oli herkälle lapselle myös kova isku.

Liekö mies koko ikänsä ”hoitanut” tätä traumaansa maalaamalla. Munch ei nimittäin ole ollenkaan hauska taitelija.  Kansallisgallerian näyttelystä mukaan tarttui tunnetila, jota  sävyttävät pohjaton suru, intohimoinen seksuaalisuus ja usvainen kaipuu. Tuntuu myös jotenkin irralliselta. Maailma ikään kuin elää etäämmällä.

Menin näyttelyyn heti aamusta, jolloin sinne tuli myös liuta koululaisia. Alle kymmenvuotiaat tytöt ja pojat hyppivät ja hihkuivat, kun tunnistivat Huudon. Opettajilla ja näyttelysalien vartijoilla oli täysi työ saada tämä monirotuinen pikkuporukka – tummaa ja vaalea ihoa, vinoa ja pyöreää, suurta ja pientä silmää – pysymään aisoissa. Teki näköjään kovasti mieli kosketella tauluja.

Pikkuisten tajuntaan varmaankin jäi jotakin arvokasta kansallistaiteilijasta, mutta luulen, että maalausten rajuihin aikuis-tunteisiin lapsosilla ei vielä ole ottimia. Eikä tarvitsekaan. Käynti olikin tutustumista oman maan kulttuuriin.

Lennän kotiin Norja-Japani -akselilla. Ilmatilassa hivenen haaleaa Finnairin kahvia hörppiessäni kirjoittelen muistiinpanoja Huuto-vihkoseen ja luen Haruki Murakamin kirjaa Norwegian Wood. 

Japanilais-norjalaista.

Japanilais-norjalaista.

Mikä lie yhteensattuma, mutta Finnairin koneen kanssamatkustajistani suunnilleen puolet on japanilaisia.

Matkamies on kyllästetty Norjalla ja Japanilla.

Norwegian Woodin yli 400 sivulla on paljon kuvauksia klassisesta ja populaarimusiikista. Beatlesin sävelmaailma ja 1970-luvulla  Japanissakin levinneet vallankumousatteet tarjoavat historillista perspektiiviä Murakamin erilaisiin ympäristöihin sijoitettuhin tarinoihin. Ne kuvaavat 1970-luvun nuorison musiikkielämää sekä ajattomammin ihmisen luontoa sen kaikkine puolineen.

Mielen järkkymistäkin kirjailija kuvaa lämmöllä ja aika ihanan arkisesti. Lukijalle tulee selväksi, että hulluuden ja normaaliuden raja on häilyväinen. Ja niin juuri on hyvä. Eihän mielestä voi koskaan sanoa mitään absoluuttista.

Kummallisia sattumuksia

Murakamiin tutustuin, kun kävin S:n kanssa kuuntelemassa Tampere-talossa Magnus Lindbergin musiikkia. Ennen konserttia Lindberg kertoi työstään ja mainitsi yhdeksi innoituksen lähteekseen Murakamin. En ollut kuullutkaan miehestä. Ei S:kään.

Lindbergin musiikki oli jännittävää ja inspiroivaa.  Ajattelin, että jos joku säveltää noin sävähdyttävää musiikkia, niin varmaan sen jonkun lukemat kirjatkin vaikuttavat samoin.

Niinpä marssin Akateemiseen Kirjakauppaan. Sieltä tarjoutui mukaan Murakamin kirja 1Q84. Se on hyvä. Kirjassa liikutaan monilla todellisuuden tasoilla ja samalla se on viiltävä jännitystarina. Tsekkiläisen säveltäjän Leos Jananacekin  Sinfonietta – teoksella on näkyvä rooli tarinassa.

Kiinnostuin sitten Janacekista.

Suuntasin kirjastoon lainaamaan Sinfonietan. Se löytyi helposti. Monet kuuluisat orkesterit ovat levyttäneet kappaleen. Kuuntelin ja kuuntelin ja uudestaan kuuntelin, mutta en saanut otetta. Totesin, että pidän Lindbergistä enemmän kuin Janacekista. Janacek jäi soimaan Murakamin kirjassa.

Leijun siinä Lindbergin, Janacekin, Beatlesin, Munchin ja Murakamin maailmassa.

Ja nyt tajuankin, että A antoi aikanaan, monta vuotta sitten, lahjaksi kirjan Suuri lammasseikkailu, Murakamin ensimmmäisen suomennetun teoksen. Olin unohtanut lukeneeni sen jo kauan sitten, vaikka kukahan-tämä-Murakami-oikein-on teki jo silloin vaikutuksen.

Norwegian Woodissa on paljon hilpeitä, mutta myös vähemmän hilpeitä tarinoita. Rikkinäiset nuoret yrittävät eheyttää itseään mm. luonnon keskellä ryhmäterapiassa:

… me olemme täällä totuttautumassa omiin vikoihimme, emme korjaamassa niitä…yksi ongelmistamme on juuri se, ettemme pysty tunnistamaan ja hyväksymään omia heikkouksiamme. Emme löydä sisältämme paikkaa sille hyvin todelliselle kivulle ja kärsimykselle, jota rikkinäisyys meissä aiheuttaa, mutta täällä me pääsemme eroon niistä tunteista. (Murakami 2012)

Kaikki eivät tule terveiksi sen (ryhmäterapian) avulla.Toisaalta monet, joita ei voitu auttaa muutoin, parantuivat täällä kokonaan. Parasta täällä on se, että ihmiset auttavat toisiaan. Koska jokainen tietää olevansa jotenkin rikkinäinen, kaikki yrittävät auttaa toisia. Valitettavasti muissa paikoissa ei toimita samalla tavalla. Lääkäri on lääkäri ja potilas on potilas. Täällä me kaikki autamme toisiamme. Toimimme toistemme peileinä ja lääkärit ovat samassa veneessä. (Murakami 2012)

Tekstissä sivutaan ohimennen myös Munchin taidetta. Ihmismielen syövereihin pureutuvat maalaukset ovat omalaistansa terapiaa. Se toimii ilman sanoja ja vaikuttaa suoraan tunnekeskukseen ja estettiseen tajuun.

Taide eheyttää.

Kirjat  Haruki Murakami:  Suuri lammasseikkailu (1982, suom 1993), Norwegian Wood (1987, suom. 2012), 1Q84 (2009, suom. 2013). Tammi.

Näyttely Munch 150.

Sävellykset  

Leos Janacek Sinfonietta

The Beatles 

Hiipuva materialismi ja ihminen

Lapsena uskoin satuihin. Hannu ja Kerttu, Lumikki kääpiöineen, Jöröjukka, Lohikäärmeet, Noidat ja muut tuntuivat todellisilta. Nyt on toisin. Nyt ymmärrän, että ne ovat totta.

Ennen kuin hoksasin, että satumaa on ainakin yhtä todellinen kuin järkimaa, elin materialismin aikaa, ja ”vaadin” kaikista mahdollisista ilmiöistä loogista ja mielellään myös aineellista selitystä. Opin, mitä ovat painovoima, antibiootit, aineenvaihdunta, hapenottokyky, markkinavoimat, pörssikurssit, tuottavuus, kansalaismielipide, tiede ja demokratia. Kaikki käyttökelpoisia ja tarpeellisia käsitteitä nykymaailmassa, mutta riittämättömiä ihmisenä olemisessa. Ja epäluotettavia kanssakulkijoiden ymmärtämisessä.

Onko ihminen fyysinen vai henkinen olento?  Tietysti kumpaakin, sekä materiaa että ei-materiaa. Olen kädet, jalat, vartalo ja pää. Olen myös mieli, mielikuvitus, tietoisuus, henki, psyyke tai sielu. Joskus tuntuu, että olen hyvinkin fyysinen ja toisinaan näyttää siltä, että joku sisäinen ääni tai henki vaikuttaa elämässäni.

Se, miten ymmärrämme ihmisen riippuu filosofisista perusolettamuksista. Minua kuten lukuisia muitakin hyvinvointivaltion kasvatteja ohjaa vallitseva länsimainen tieteellinen ajattelu. Se on kiistatta materialistinen ja nojaa ennen kaikkea fysiikkaan ja biologiaaan. Mutta arjessamme ovat aina kulkeneet rinnalla myös henkisyys, mystisyys ja ihmeellisyys. Niille haluan antaa tilaa majatalossani.

Kivikasvo, jolla on sammaleinen lippa silmillä.

Mitä materialismi tarkoittaa?

Se voidaan nähdä kolmesta näkökulmasta:

a) Filosofinen näkemys maailmasta ja taustaoletus todellisuuskäsityksillemme: Maailmankaikkeus on vain ja ainoastaan ainetta. Ei-aineelliset ilmiötkin ovat näin ollen redusoitavissa (palautettavissa) materiaan. Aine on perusta ja kaikki ei-aineellinen sen tuotetta. Tämän mukaan myös ihmisen tietoisuus, tunteet ja ajatukset ovat siinä mielessä ”aineellisia”, ne voidaan palauttaa kehoon: luihin, lihaksiin, aivoihin, hermoverkkoihin, soluihin, DNAhan, atomeihin jne.

b)Yhteiskunnallinen katsomus, jonka mukaan aineelliset, erityisesti taloudellisen tuottavuuden ja tehokkuuden arvot ovat tärkeimmät ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin edistämisessä.

c) Ihmisten luokittelutapa sen mukaan, näyttävätkö nämä kiintyneen tavaroihin ja maalliseen mammonaan onneaan etsiessään enemmän kuin sisäiseen maailmaansa.

Kaikille kolmelle materialismin lajille on yhteistä se, että ulkoinen ja ulkoisesti mitattava on tärkeintä.  Sisäinen ja psyykkinen jäävät toissijaiseen asemaan, koska ne ovat vain seurausta materiaalisesta todellisuudesta.

Alkuräjähdyksen kyseenalaistajat

Materialismi on hiipumassa. Näin väittävät filosofian professorit Robert C Koons ja George Bealer kirjassaan The waning of materialism (2010). Monet muutkin hyvinvoinnin ”tavarataivaassa” elävät ovat alkaneet oivaltaa materialistisen katsannon yksioikoisuuden ja vivahteettomuuden. He etsivät jotakin syvempää.

Periaatteessa, teoreettisesti ottaen lienee aika yhdentekevää uskooko ihminen aineen vai hengen ensisijaisuuteen maailmassa. Käytännön kannalta tällä sen sijaan on merkitystä. Nimittäin sillä, mihin ihminen uskoo, on taipumusta vaikuttaa hänen arvoihinsa, toimintaansa ja valintoihinsa. Materialismikin on nimittäin uskon asia.

Alkuräjähdys maailman synnyn syynä on vallitseva tieteellinen oletus, josta on kirjoitettu tuhansia julkaisuja maailmassa. Alkuräjähdyksen ajatuksesta juontuva materialistis-biologisen evoluution käsitys ohjaa nykyään yhteiskuntienkin toimintaa.  Koons & Bealer toteavat , että samoin kuin alkuräjähdys on vain teoria, joskin hyvin perusteltu teoria, väite kaikkeuden koostumisesta pelkästään materiasta on myös vain oletus. Teoreettisena oletuksena hengen alkuperäisyys voi olla yhtä pätevä, sen perustelut vain ovat hyvin erilaiset. Se, että Jumalan (minkä tahansa maailman jumalista) tai henkien väitetään olevan kosmoksen alkuperä ja ohjaaja, on myös vain teoria.

Kirjoittajat pohtivat, miksi yleisesti ajatellaan, että materialismi on saavuttanut noin 60 viime vuoden aikana hegemonian (valta-aseman) akateemisessa filosofiassa. Näin onkin, jos lasketaan itsensä materialisteiksi lukevien filosofien ja julkaistujen kirjoitusten määrää. Materialismi on muotia filosofiassa ja tieteessä yleensä. Kuitenkin, kirjoittajat toteavat, että useat johtavat filosofit ovat kieltäneet materialismin tai heillä on ollut kiistattomia erityisepäilyksiä sitä vastaan. He mainitsevat listan nimiä, esimerkiksi Russel, Carnap, Putnam ja Nagel.

Filosofisena kysymyksenä materialismi ei olekaan aivan niin yksiselitteinen juttu kuin väite ”tyhjästä on paha nyhjästä”.

Tietoisuuden ongelma

Koons ja Bealer väittävät materialismin olevan puutteellinen teoria maailmasta, mm. siksi, että se ei pysty selittämään tietoisuuden luonnetta. Tietoisuutta ei voi redusoida aineelliseen alkuperään. Perusmaterialismin tavanomaista väitettä, että tietoisuutta ei voi olla ilman materiaa, ihmisen tapauksessa ilman fyysistä kehoa, ei nimittäin pystytä loogisesti todistamaan oikeaksi muutoin kuin nojautumalla juuri perusoletukseen aineen ensisijaisuudesta tietoisuuden suhteen. Näin ollen väitteen todistaminen oikeaksi perustuu pelkästään taustaoletukseen (a). Oletusta ei minkään logiikan säännön mukaan voi todistaa oikeaksi itsellään!

Tähän ongelmaan on kehitetty avuksi emergenssi[i] eli emergentti materialismi. Kaufman (2010), joka vastustaa yksioikoista reduktionismia (eli että kaikki palautuu fysiikkaan) toteaa: ”Kuitenkin eliöillä, joiden ihmisen sydämen kaltaisten rakenteiden ja prosessien evoluutiota ei voida päätellä fysiikasta on oma kausaalinen voimansa ja siksi ne ovat maailmankaikkeuden emergentisti (kehkeytyvästi) todellisia olioita.”

Emergentti materialismi ei kiellä ihmisen mieltä ja psyykkisiä ilmiöitä, mutta pitää niitä vähemmän kiinnostavina. Esimerkiksi unet ymmärretään vain aivokemian tuotoksiksi ja sinällään merkityksettömiksi. Oudot kokemukset, esim. kuolemanrajakokemukset on selitetty häiriöillä aivotoiminnassa, kuten hapen puutteella. Uskonnollisia ja muita spirituaalisia elämyksiä ei kuitenkaan pystytä selittämään fysiologian perusteella. Ei myöskään luovuutta tai lahjakuutta kuten ei tietoisuuttakaan.

Ihmiselämä ja –mieli ovat mutkikkaampia ja mielenkiintoisempia kysymyksiä kuin ”musta on musta ja valkoinen on valkoinen” –väittämä. On harmaitakin sävyjä, vaikka kaikki värit ovatkin fysikaalisesti vain erilaista valon säteiden taittumista. Juuri kokeminen, tunteminen ja aistiminen ovat ihmisen kannalta olennaisinta, ei se miten hänen kehoaan ja elintoimintojaan mitataan ja arvioidaan. Inhimillinen elämä on valtaosin tulkintaa, myös sen osalta, mitä pidetään yleisesti tosiasioina eli faktoina (kuten pituus, paino, silmien väri, verenpaine, kolesteroli ja sairaudet ym.).

Faktat, tietäminen, tunteminen ja intuitiivinen tajunta sekoittuvat ihmiselämässä. Tämä on rationaalis-materialistisessa katsannossa ongelma enemmän kuin lahja. Sadut eivät kuulu tieteeseen, koska ne tulkitsevat elämää eri tavalla. Ihmetarinoissa, taiteessa ja luonnossa ihmetykselle, tunteille ja yllätyksille on sijaa. Niissä on elämän maku. Niin vahva, että tämä maku väkisinkin sulautuu faktoihin.

Ajat muuttuvat. Nykyisin raja ihmiskehon ja mielen välillä ei enää ole niin jyrkkä kuin ennen, vaikka edelleenkin fyysistä kehoamme hoitavat ruumislääkärit, mieltä psykiatrit ja henkeä papit. Kuitenkaan tietoisuudesta ja tunteista pelkästään biologisen materian eli aivojen synnyttämänä voi enää puhua vain niin piintynyt materialisti, joka ei edes tunnista omia tunteitaan omikseen, vaan vain aivojensa tuotteeksi.

Aivotutkimus onkin jo hyväksynyt sen, että tunne-elämä on tärkeä aivojen tilaan vaikuttava tekijä. Aikaisemmin sitä oli tutkimuksessa pidetty lähinnä vain objektiivisuutta kyseenalaistavana tekijänä. Siis haittana.  Sama koskee mielikuvamaailmaa. Se on osoittautunut aivotutkimuksen näkökulmasta tärkeäksi ihmismielen kyvyksi ja voimavaraksi. Käsitys muistista on myös muuttunut. Sitä ei enää pidetä mekaanisena faktojen tallennuspaikkana, ”tietokoneen muistitikkuna”. Mielen kaikki kerrokset osallistuvat ”muistamiseen”, joka on paremminkin dynaaminen prosessi kuin yksittäisten faktojen säiliö. Puhutaan myös ruumiillisesta muistamisesta (Lehtonen 2011). Nykyisin aivojen ja mielen suhteeseen sovelletaan  identiteettiteoriaa eli oletetaan, että tietyt aivojen tilat vastaavat tiettyjä mielen tiloja.

Vaikka tietoisuus on meille ihmisille jotenkin itsestään selvää, emme kuitenkaan ymmärrä, mitä se oikeastaan on. Sen perustaa ei tunneta. Siitä on kyllä olemassa teorioita, mutta ei testattua tieteellistä selitystä. Ihmisen ihme on juuri siinä, että olemme tietoisia maailmasta, mutta emme osaa selittää omaa tietoisuuttamme. Emme pysty selittämään materialistisin tai muinkaan perustein amputoidun raajaan aavesärkyä, emme sokeanäköä emmekä ihmeparantumisten kokemuksia.

Usvainen metsän reuna.

Tiukan materialistisen ihmiskäsityksen mukaan on vaikea hyväksyä tällaisia ihmisyyden ristiriitoja, koska kaikella pitäisi olla selitys. Elämässä niin ei useinkaan ole. Siksi sadut, uskonnolliset ja mystiset aatteet vastaavat paremmin elämismaailmaa, joka on täynnä ristiriitoja ja hämäryyksiä, pimeyttä ja valoa, voimaa ja heikkoutta samanaikaisesti. Saduissa kultakalat puhuvat, sammakot muuttuvat prinsseiksi, linnun selässä lentäminen on luonnollista. Värikkäät mielikuvat rikastuttavat ihmistä ja auttavat tasapainoon ristriitaisessa maailmassa. Ne avaavat vaihtoehtoja.  Siksi pidän satumaata tärkeänä.

Voi olla, että tulevaisuudessa, kun materialismi tieteen ohjenuorana menettää puutteellisena merkitystään, tiede ja spirituaalisuus (henkisyys), joita tavallisesti pidetään vastakkaisina ilmiöinä, lähentyvät toisiaan. Kun tietoisuus nähdään laajempana ja syvempänä ilmiönä kuin vain aivojen tuotteena, siinä on silloin enemmän ulottuvuuksia ja uskomaton määrä mahdollisuuksia. Satujen maailmakin. Myös aikuiselle.

Kirjoja

Kauffman SA 2008. Reinventing the sacred. Basic Books. New York. (Pyhän uudelleen keksiminen, suom. Kimmo Pietiläinen. Hakapaino. Helsinki 2010)

Koons RC &  Bealer G 2010. The waning of materialism. Oxford University Press. New York.

Lehtonen Johannes 2011. Tietoisuuden ruumiillisuus. Mieli, aivot ja olemassaolon tunne.Bookwell. Porvoo.

Linkki

Satumaa Reijo Taipaleen esittämänä  elokuvassa Tulitikkutehtaan tyttö (1990). Ohjaus: Aki Kaurismäki. Pääosassa: Kati Outinen.  Satumaa on Unto Monosen sävellys.   http://www.youtube.com/watch?v=4iJzBmszxII


[i] ilmaantuminen, kehkeytyminen

©Liina Keskimäki