Lunta.
Lumisessa metsässä ei kuulu lintuorkesterin moniäänistä konserttia. Linnut ovat lentäneet etelään.
Miten ne oikein osaavat joka kevät tulla tänne pohjoiseen pesimään ja sitten syksyn kylmien ilmojen lähestyessä matkata taas lämpimiin maihin? Niillä on magneettiaisti. Se on erityinen kyky, joka on tutkijoille vielä suuri mysteeri. Se muistuttaa ihmisen kuudetta aistia, intuitiota, aavistuskykyä, mielen varmuutta jostakin asiasta.
Kirjekyyhkynen osaa lentää sinne minne sen pitääkin lentää. Joillakin nisäkäilläkin on tällainen vaisto. Se tunnistaa maan magneettikentän. Linnuilla on ehkä päässään tai jossain kehossaan jonkinlainen magneettikartta. Sen avulla ne löytävät oikean reitin pitkienkin matkojen päähän. Niiden arvellaan tunnistavan sähkömagneettista säteilyä. On väitetty, että eläimet voisivat jopa kirjaimellisesti nähdä magneettikentän.
Ei kuitenkaan tiedetä, missä tällainen aisti voisi sijaita. Sähkömagneettinen säteily kulkee kaikkien elävien kudosten läpi vapaasti, joten aisti voi olla missä linnun kehon osassa tahansa tai vaikkapa kaikkialla kehossa, kaikissa soluissa.
Eläintieteen professori Hynek Burda Duisburg-Essenin yliopistosta kertoo Hesarin jutussa, että alustavien tutkimusten mukaan jopa ihmisillä olisi tiedostamaton magneettiaisti. (HS 10.12. 2014). Jutussa todetaan, että koska näitä Burdan tutkimuksia ei ole toistettu, tuloksiin on suhtauduttava tervein varauksin.
On arvokasta, että professori on valinnut tuoreen tavan tarkastella eläinten ja ihmisten aisteja. Lintujen uskomaton kyky suunnistaa on tiedetty jo kauan, mutta sen toimintamekanismia ei tunneta. Jos ihmisen magneettiaisti osoittautuu todeksi, se muuttaa radikaalisti nykyistä tieteen ihmiskäsitystä. Sehän pitää todellisina vain viittä aistia, näköä, kuuloa, hajua, makua ja tuntoa.
Ihmistieteissäkin kuudennen aistin soisi herättävän tukijoiden kiinnostusta. Myös parantava mieli, ajatukset ja tunteet terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa ansaitsevat huomiota. Jonkin verran näitä tutkitaankin.
Tiedetään, että mielentilat, esimerkiksi usko ja luottamus hoitajaan tai hoitotapaan sekä positiiviset odotukset vaikuttavat paranemisprosessiin. Hyvä hoitosuhde, joka perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja kommunikaatioon edistää, ja huono vaikeuttaa paranemista. Plasebon osuuden on arvioitu vaihtelevan kolmasosan ja kolmen neljäsosan välillä eri hoitojen kokonaisvaikutuksesta.
Täydentävien eli epävirallisten hoitojen on arveltu perustuvan juuri plasebovaikutukseen. Sen mekanismeja kannattaisikin tutkia tarkemmin. Se saattaisi nimittäin osoittautua kansanterveydelle hyödylliseksi. Vaikuttaa ehkä huikentelevalta, mutta voisin kuvitella, että plasebosta ja sen muunnelmista saataisiin kustannustehokas tapa auttaa sairaita ja näin voitaisiin vähentää suureksi paisuneita lääkekuluja, varsinkin perusterveydenhuollossa. Lääkkeiden hankalat sivuvaikutuksetkin vähentyisivät.
Tosin tällaista ehdotusta tiedeyhteisössä kavahdetaan ja aletaan kovaan ääneen varoitella ”huuhaasta”. Tämä johtuu siitä, että tieteessä mielen vaikutus kehoon (vaikka näin käytännössä tapahtuukin) on hiukan ongelmallinen asia. Ei tiedetä, miten vaikutusmekanismia olisi tutkittava. Nykyinen parantajatieteiden (lääketiede ja hoitotiede) paradigma (=toimintaa ohjaava perustava ajattelutapa) nojaa reduktionistisen materialismin maailmankuvaan. Materialismi tarkoittaa sitä, että todellisuuden (maailmankaikkeus ihmiset mukaan lukien) katsotaan koostuvan aineellisista (fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista) toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevista osasista (kuten, hiukkaset, atomit, DNA, solut). Ne ovat miljardien vuosien evoluution kuluessa tuottaneet maapallon eliöt, muun muassa monimuotoisen ihmisen. Hänen henkinen puolensa nähdään jonkinlaisena aineellisen todellisuuden lisätuotteena tai ulottuvuutena. Tai sitä ei pidetä merkittävänä asiana selitettäessä maailmankaikkeutta.
Reduktionistinen tarkoittaa, että todellisuus sen selittämiseksi jaetaan tai palautetaan pienempiin aineellisiin yksiköihin. Ihminen redusoidaan elimiksi (sydän, keuhkot, maksa jne.), luiksi, lihaksiksi, hormoneiksi, kolesteroliksi, hemoglobiiniksi, soluiksi, DNA:ksi jne. Esimerkiksi lääketutkimuksessa johtava ajatus on, että ensin tutkitaan, miten joku aine vaikuttaa pienempiin elimistön yksiköihin, usein ihmisen ulkopuolella soluviljelmissä tai eläimillä. Sitten ainetta kokeillaan kaksoissokkokokeen avulla ihmiseen. Jos vaikutus ylittää plasebovaikutuksen, aine todetaan hyödylliseksi.
Kuva osoittaa havainnollisesti tavan, jolla lääkeaineiden vaikutuksia tutkitaan. Malliin sopii huonosti se, että tutkittaisiin jonkin muun asian (kuten ajattelun, intuition, tunteiden tai inhimillisen kosketuksen) kuin kemiallisesti määritellyn aineen vaikutuksia paranemiseen. Tunteita kun ei oikein voi laittaa soluviljelmään. Kuitenkin tiedetään, että ne sekä hoitosuhteen laatu vaikuttavat. Selvin osoitus on juuri plasebovaikutus, vaikka sen tarkkaa fysiologista mekanismia ei tunneta. Plasebohan ei mahdu petrimaljaan.
Siksi molekyylilääketieteellisten tutkimusten ohella ja lisänä tarvitaan toisenlaista otetta.
Mielen, tunteiden, kommunikaatiosuhteen, myötätunnon ja kosketuksen vaikutuksia pitäisi tutkia paljon nykyistä enemmän, mutta eri menetelmin kuin lääkkeitä. Kuvan osoittamassa mallissa plasebovaikutus on tutkimuksen ”välttämätön paha”, johon todellista lääkeaineen vaikutusta verrataan. Todellisessa elämässä plasebovaikutus – sitä on kutsuttu myös tunnelmaefektiksi – on oikeastaan lahja. Monet vaivat voivat parantua ilman erityistä hoitotoimenpidettä tai siitä huolimatta.
Plasebon lisäksi on monia muitakin hyviä hoitoja, joiden vaikutusmekanismeja ei tunneta, koska niitä ei ole tutkittu. Tällaisia on sekä virallisten että epävirallisten hoitojen joukossa. Jos ne eivät kuulu virallisen terveydenhuollon piiriin, niitä pidetään materialistisen lääketieteen näkökulmasta huuhaana.
Tosiasiassa terveydenhuollossa on nykyisinkin käytössä satoja hoitomenetelmiä tai lääkkeitä, joista ei tiedetä, kuinka ne biologisesti, esimerkiksi solutasolla, vaikuttavat. Niitä käytetään siitä yksinkertaisesta syystä, että ne toimivat käytännössä.
Lintujen magneettiaistin tutkiminen voi olla positiivinen merkki siitä, että myös ihmistutkimuksen paradigma on muuttumassa. Kun lintujen suuntavaiston mekanismia on ryhdytty tutkimaan, miksi ei siis tutkittaisi ihmisen parantavan mielen vaikutusmekanismeja?
Biolääketieteellisiä ja ihmisen mieltä ja henkeä hyödyntäviä hoitomuotoja ei tarvitse nähdä vastakkaisina. Kumpikin ovat tärkeitä. Jokotain voi vaihtaa sekäettäksi.
Lähteitä
Lehtonen Matias. HS 10.12.2014 Magneettiaisti on yhä eläinkunnan suuri mysteeri.Linkki.
Gorski DH, Novella SP 2014. Clinical trials of integrative medicine: testing whethe magic works? Trends in Molecular Medicine. September 2014, Vol 20, No. 9.