”Hyvän perheen” tytölle on pantu paljon koettavaa. Pauliina Kuokka pohtii tuoreessa kirjassaan Kevätjää elämänsä solmukohtia ja suhdettaan uskoon ja uskontoon.
Pohdittavaa hänellä on: Pikkuveljen itsemurha, viiden vuoden tuloksettomat lapsettomuushoidot, kolme avioeroa, taloudelliset vaikeudet ja suoranainen köyhyys sekä yllättäen raskaaksi tuleminen miehen kanssa, joka on naimisissa. Näiden ja lapsuuden kokemustensa peilissä 35-vuotias pappi miettii uskoaan ja niitä arvoja, joiden mukaan hän haluaa elää.
Monien tarinan käänteiden päätteeksi kertomus muuttuu enkelin (joka on ihminen) siiven kosketuksesta valoisaksi ja toiveikkaaksi. Samalla Pauliina vaihtaa alaa. Hän alkaa opiskella sosiaalityötä yliopistossa.
Kirja muistuttaa etäisesti Raamatun Jobin tarinaa. Job oli hurskas, jumalaansa kunnioittava mies, joka eli onnellisesti ja vauraasti, kunnes häntä alkoivat kohdata käsittämättömät ja karmeat vastoinkäymiset. Menetyksiä koettuaan ja köyhyyttä, sairautta, tuskia ja vaivaa kärsittyään hän tunsi, että Jumala kohtelee häntä kohtuuttomasti. Silti hän ei menettänyt uskoaan, vaan pysyi vahvana. Samalla hän viisastui.
Jobin kohtalo on niin vaikuttava, että tätä Raamatun kohtaa lukiessa tulee fyysisestikin raskas olo huolimatta siitä, että tarinan lopussa Jobin elämä taas kääntyy raiteilleen. C.G. Jung, Freudin aikalainen psykiatri ja tutkija tulkitsee kirjassaan Job saa vastauksen keromuksen yhdeksi juonteeksi sen, että Job havahtuu näkemään mikä Jumala oikeastaan on. Tässä Jung viittaa jumalallisen rakkauden ohella myös kaikkivaltiaan hirmuiseen psykopatiaan, vallan osoittamiseen Jobin mittaamattoman kärsimyksen ja nöyryytyksen kautta. Kidutuksem jatkuessa Job keskustelee Jumalan kanssa ja vihdoin käsitää, että nyt hän on itse nähnyt mikä Hän on. Kaikkivaltiassa on kaikki, myös vääryys ja paha.
Pauliina pohtii vauvansa huoltajana ja rakastettavan, mutta auttamattomasti velkaantuneen huithapeli-miehensä elättäjänä: ” En epäile, etteikö Jumalaa olisi olemassa. En vain välitä Hänen tarkoituksistaan enää hiukkaakaan, sillä Hän on ylittänyt sietokykyni rajan.” Tuona hetkenä hänen oli vaikea nähdä Jumalan valoa. Näkyi vain Jobin kokema psykopaattinen hallitsija-hahmo.
Jumala oli Pauliinalle kuin sohjoinen kevätjää. Se kyllä saattaa kannatella, mutta joskus se pettää ja sen läpi voi solahtaa syviin vesiin.
Kevätjäästä tulee tunne, että kirjoittaja on mieleltään enemmänkin alkukristitty kuin kirjanoppinut kirkkoluterilainen. Hän viittaa muun muassa Jeesuksen ihmetekoihin. Ne muistuttavat ihmisyyteen kuuluvasta myyttisestä ajattelusta. Se suojaa kovuudelta, myös omalta rujoudelta.
Ihmeitä tekemällä Jeesus tahtoi avata ihmisten silmät elämän todellisuudelle, sille, että me olemme aina osa jotakin yhteisöä ja että meidän kuuluu (Jeesuksen itsensä tavoin) osoittaa myötätuntoa, apua ja ymmärrystä kaikille heikoille ja kärsiville. Myös niille, jotka eivät istu yhteiskunnan laatimiin moraalisääntöihin.
Kirjoittaja kysyykin: ”Missä vaiheessa katosi ajatus, että eiväthän terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat, eivätkä pelastajaa hurskaat vaan syntiset?” Tällä hän viittaa luterilaiseen kirkkoon instituutiona. Jos ulkoiset rituaalit ja byrokraattiset toimintatavat muuttuvat tärkeämmiksi kuin sisäinen kokemus ja arkielämä, ollaan ilmeisesti hakoteillä. Ehkä tässä oli yksi syy Pauliinan alan vaihtoon.
Uskon pohdinnoissaan Pauliina mainitsee sivumennen myös vanhan isotätinsä, joka aikanaan ennen kirjoittajan papiksi ryhtymistä oli sanonut, että ”elä ruppee papiksi” ja kolmen vuoden päästä todennut ”sie oot noitasukua”.
Pauliina ei koskaan palannut tähän asiaan eikä saanut selville mitä täti sillä tarkoitti, mutta toteamus jäi kiehtomaan ja vainoamaan.
Nykyään noitatohtoreista ja luudalla lentävistä väkäleukaisista ja koukkunenäisistä pääsiäisnoidista puhutaan joko huvittuneena tai halveksivasti. He kuuluvat joulupukin kanssa samaan kategoriaan. Tosi asiassa noidat ovat ikiomaa historiaamme. Noidat (shamaanit) nimittäin toimivat muinoin Lapissa (muualla Suomessa heitä sanottiin tietäjiksi) yhteiskunnan koossa pitäjinä ja parantajina.
Jos Pauliinan isotädin maininnalla on kantavuutta, Kevätjään lisäksi hän vielä selvitää oman noituutensa ytimen. Toivottavasti saan lukea vielä lisää hyviä ”noitanaisen” kirjoja.
Kirjasta tuli mieleen, että kevätjään läpi näkyy kirkasta. Katsoipa kummalta puolen jäätä tahansa kirkasta säteilyä on aistittavissa. Vellamo veden emäntä aistii harmaan jäämassan yläpuolella valoa, jonka se tietää olevan olemassa, vaikka näkee sen kaukaa. Samalla tavoin Taivaan Enkeli katsoessaan alas veden syvyyksiin näkee siellä sinistä kristallin kirkkautta, jota ei paksukaan pintajään sohjo voi enkelin katseelta sumentaa. Symbolisesti voimme nähdä jään ylä- ja alapuolelle. Muinainen shamanistinen ajattelu sisälsi ylisen ja alisen maailman. Shamaanilla oli taito yhdistää ylinen ja alinen tähän meidän arkiseen keskiseen maailmaamme.
Syvyys ja korkeus ovat saman asian ulottuvuuksia, vajoaminen ja kohoaminen lähellä toisiaan. Näiden välissä sijaitsee arkinen elämä ja sen jokapäiväiset toimet ja askareet, suhteemme muihin ihmisiin, luontoon ja kaikkeen olevaiseen. Tästä positiosta katselemme sekä ylös että alas.
Kirjat
Pauliina Kuokka. Kevätjää. Kirjapaja. Tallinna. 2014
C.G. Jung Job saa vastauksen. Otava. Keuruu. 1974
Leppoisaa joulua ja onnellista vuotta 2015 kaikille maailman ihmisille, eläimille, kasveille ja muille luomakunnan olioille!
