Tag Archive | vyöhyketerapia

Puoskarikuoro vahvistuu, mutta moniäänisyyttä näkyvissä

Aamulehti ja Maikkari yhtyivät yksiääniseen puoskarilakikuoroon. Luultavasti monet muutkin tiedotusvälineet ovat nyt äänessä. Muita sävyjä yksiäänisyyteen toi  ainoastaan Helsingin Sanomat (katso edellinen kirjoitukseni). Tässä AL 25.1.2018 Juhani Knuutin haastattelu. MTV:n juttu oli vain lyhyt siteeraus Päivi Räsäsen uskomushoitopuheista. Aamulehden Puoskarilaki-juttua en löytänyt nettilehdestä. Tässä se kännykällä valokuvattuna:

Puoskarilaki AL 25.1.2018

Aamulehti 25.1.2018 B6.

Yksiäänisyys, monotonia,  on sykähdyttävää ja kiinnostavaa. Maikkarin ja Aamulehden  kirjoituksia lukiessa tulee mieleen, että kyseessä on voimakas, uskonomainen näkemys siitä, mikä on oikeaa ja hyvää hoitamista ja mikä on turhaa, mutta samalla vaarallista.

Tässä kirjoituksessa pyrin ymmärtämään tätä hoitosinfonian monotoniaa. Tutkijana ja kansalaisena arvostan polyfoniaa, moniäänisyyttä. Siksi kirjoitankin.

Aamulehti ilmoittaa kantanaan, että Puoskarilailla on jo kiire (mielipidekirjoituksen alla ei ole kirjoittajan nimeä, joten on pääteltävä että kanta on Aamulehden oma). Se  paheksuu Lääkäriliiton ja hoitajajärjestöjen saamattomuutta puoskarien eli laitonta lääkärintointa harjoittavien ihmisten kitkemiseksi. Seuraavalla aukeamalla professori Juhani Knuuti, blogissaan huuhaahoitoja vastaan käyvä taistelija, kertoo, että ”Akupunktion hyödyt ovat pääasiassa lumetta” ja että vyöhyketerapiasta eli refleksologiasta ei voi luvata, että se hävittäisi vakavan sairauden.  Knuuti ei tutkijana käytä sanoja puoskari tai uskomushoito, vaan puhuu akupunktiosta akupunktiona ja vyöhyketerapiasta vyöhyketerapiana. Kirjoitus on – päinvastoin kuin yllä kopioitu paatos  – asiallinen.  Mikä tässä siis on mielenkiintoista?

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen ilmiötä eli epävirallista hoitamista jo kauan seuranneena ja tutkineena, puoskarinvastustuskuoron voimallinen esiinmarssi kaikissa päämedioissa herättää muutaman kysymyksen.

Miksi valistuskampanja ei pure?

Ensiksikin, kuinka voi olla mahdollista, että näin valtaisa valistuskampanja, jota on käyty jo useita vuosia ilman merkittäviä kriittisiä ääniä, ei ole johtanut siihen, että kansalaiset lopettavat muiden kuin virallisten hoitojen käytön tai edes vähentäisivät käyttöä. (Kemppainen ym 2017, Lindeman 2011).  Ymmärtääkseni ”uskomushoito”, ”puoskarointi”/laiton lääkärintoimen harjoittaminen -termit  viittaavat terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella tarjottaviin epävirallisiin hoitomuotoihin. Niitä siis halutaan kitkeä. Tosin tiedotusvälineet eivät – Knuutin Aamulehdessä ulostuloa lukuun ottamatta – juurikaan ole täsmentäneet, mitä kaikkea ne vastustavat.

Akupunktiota ja vyöhyketerapiaa ilmoitti Suomen Apteekkariliiton, Lääketietokeskus Oy:n ja Suomen Lääkäriliiton kymmenen vuotta sitten Taloustutkimus Oy:llä teettämän väestökyselyn mukaan käyttäneensä tai kokeilleensa (itse tai perheenjäsen) joskus 25 % (akupunktio) ja 21 % (vyöhyketerapia). Noin 50 %  haastatelluista ilmoitti saaneensa sekä akupunktiosta että vyöhyketerapiasta apua paljon tai erittäin paljon.  Ei lainkaan tai vain vähän apua saaneita oli oman ilmoituksensa mukaan 24 % (akupunktio) ja 29 % (vyöhyketerapia). Kyselyn tuloksia ei ole julkaistu tieteellisessä tai muussakaan lehdessä. Tuoreempia tutkimuksia (ainakaan julkisia ) ei ole. (Taloustutkimus 2008)

Onko ajateltava, että kansalaiset ovat typeriä, kun Knuutin tapaisesta valistuksesta huolimatta edelleen käyttävät näitä hoitomuotoja?  Vai vastustavatko he periaatteellisista syistä eliitin ja valtavirran terveysnäkemyksiä? Mainostetaanko epävirallisia hoitoja niin massiivisesti ja turhilla lupauksilla, että mainonnan viestit ylittävät virallisen valistuksen jollaista viime viikkoina on nähty? Vai onko niin, että asiakkaat saavat oikeasti jotakin hyötyä tällaisesta hoidosta? Jos, niin miksi?

Lääketieteen alan professorina Juhani Knuutin kuuluukin taistella sellaisia epävirallisia hoitoja vastaan, joista ei ole biolääketieteellistä tutkimusnäyttöä. Minä puolestani yhteiskuntatieteilijänä ja terveystutkijana yritän ymmärtää, miksi ihmiset niitä käyttävät ja miksi eliitti vastustaa. Kummallakin, niin Juhani Knuutilla kuin minullakin,  on haastava tehtävä. Ehkä jossain vaiheessa voimme tehdä yhteistyötä, ehkä sitten kun löytyy riittävästi yhteistä tarttumapintaa näihin ilmiöihin. Tavoite kummallakin lienee sama, eli että kansalaiset saisivat mahdollisimman hyviksi osoitettuja, käyttäjille hyödyllisiä ja taloudellisesti tehokkaita sote-palveluja. Näkökulmamme asiaan vain vaihtelevat. Ymmärrän sen rikkaudeksi, en ristiriidaksi.

Vaikea hyväksyä erilaisuutta

Toinen kiinnostava kysymys on, missä ovat muut terveystutkijat, sosiologit  ja tutkivat journalistit, jotka edes yrittäisivät selvittää tätä peruskysymystä eli  miksi kansalaiset kokevat saavansa hyötyä hoidoista, jotka eliitti tyrmää ja miksi eliitti tyrmää?

Yksi selitys tyrmäykselle saattaa ehkä olla se, että maailmankuvamme eli käsityksemme todellisuuden luonteesta on melko puhtaasti luonnontieteellinen. Sen selitysmalli ihmisestä ja hänen terveydestään on niin vallitseva erityisesti lääketieteessä, että se on ottanut paikkansa muuallakin, kuten journalismissa, hoitotieteessä ja muissakin terveystietreissä sekä sote-politiikassa. Kun vallitseva ajattelumalli ulottaa vaikutusvaltansa lähes kaikkialle, se muuttuu ehdottomaksi. Se muuttuu dogmiksi, jonka perusteista ei sovi edes keskustella. Silloin kaikenlaista siitä poikkeamista oudoksutaan. Vallitsevaa näkemystä ei siten voi kyseenalaistaa leimautumatta omituiseksi ja saamatta stigmaa otsansa. (No, keskustelenhan  minä tässä.)

Tästä on esimerkkejä satojen vuosien takaa. Käsitykset ihmisestä ja parantamisesta vaihtelevat aikojen saatossa. Keskiajalla sairautta pidettiin jumalan tuomiona ja sairauksia saivat hoitaa vain papit kirkon piirissä. Muilta parantaminen oli kiellettyä. No, kuitenkin tuonakin aikana oli lääkäreitä, jotka hoitivat kansalaisia maallisesti – salaa.

Valistus aina 1600-luvun lopulta lähtien johti nykyiseen käsityksen ihmisestä eli siihen että ihminen on pääasiassa biologinen olento ja jos hänellä jonkinlainen henkinen ulottuvuus onkin, niin se jätetään kirkon vaikutusvaltaan. Fyysinen keho on ikään kuin biolääketieteen ”omaisuutta”, sitä kuuluu hoitaa vain ja ainoastaan biolääketieteellisesti.

Tämä on nähdäkseni yleisesti  hyväksytty käsitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös koulutusjärjestelmä tukee tätä. Viime aikojen uskomushoitokeskustelukin viittaa siihen, että eliitti median tukemana pitää luonnontieteellistä materialistista maailmankuvaa ainoana mahdollisena (myös uskovainen Päivi Räsänen). Se olettaa (hieman yksinkertaistetusti ilmaistuna), että tietoisuus juontuu vain  ja ainoastaan fyysisestä kehosta.  Jos hoitaminen jostain syystä vaikuttaakin tunteiden, mielen ja kokemuksen kautta, niin sitä pidetään vähäpätöisempänä ja plasebona/lumeena verrattuna oikeaan kemiallis-fysiologis-biologiseen hoitoon. Mielen, ajatusten ja tietoisuuden tässä vallitsevassa ideologiassa ajatellaan emergoituvan eli kehkeytyvän fyysisestä materiasta,  ihmisen tapauksessa biologisesta kehosta. Kuitenkin se (mieli) jätetään vähän kuin hoitamisen ulkopuolella. Mukana se on mielenterveysasioissa, mutta ei niinkään puhuttaessa fyysisistä sairauksista.

Samaan aikaan luterilainen kirkko opettaa uskoa Jumalaan ja pyhään henkeen, joilla puolestaan ei ole fyysistä olemusta. Nämä kaksi institutionaalista todellisuuskäsitystä eli biologinen ruumis, jota edustaa lääketiede ja jumalallinen henki, jota edustaa luterilainen kirkkomme, ovat suomalaisessa yhteiskunnassa kaksi tärkeintä todellisuuden tulkintatapaa.

Näiden välinen jännite aiheuttaa epävarmuuden tunteita puolin ja toisin.  Uskomushoitokeskustelu ja Päivi Räsäsen rooli siinä kuvaat hyvin tätä ilmiötä. Ei oikein tiedetä – ja siksi ei kerrota ääneen, mitä vastustetaan ja miksi. Psykiatrian hoitokäytännöissä ja mielenterveyspalveluissa on myös nähtävissä hämmennystä siitä, miten ihmisten ongelmiin pitäisi vastata. Paljon kyllä keskustellaan.

Nämä kaksi instituutiota ovat statukseltaan hyvin vahvoja ja näiden ohjaamat tulkintamallit todellisuudesta  ikään kuin oikeuttavat, legitimoivat hyväksymään tai halveksimaan muita  sosiaalisen järjestyksen osia. Tutkijat  Kaarina Koski ja Juuso Järvenpää puhuvat aiheesta  artikkelissaan Kummien kokemusten tulkinta  Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittamassa kirjassa Mielen rajoilla (2017) toteamalla, että Suomessa tieteellisellä maailmankuvalla ja luterilaisella kirkolla on kummallakin vakaa auktoriteettiasema todellisuuden ja sen outojenkin ulottuvuuksien selittämisessä. Tällainen tieteellinen tutkimus, jota nimitän materialistisen reduktionismin hengessä toteutetuksi tutkimukseksi, on nykyisin ehkä merkittävin todellisuutta legitimoiva tulkintakehys sille, mitä pidetään tosiasioina hoitamisessa, parantumisessa ja terveyden edistämisessä.

Sairauden ja terveyden yhteydessä lääketiede ymmärretäänkin useimmiten lähinnä kemiaan ja fysiikkaan nojaavaksi ihmisbiologiaksi, mikä tulee ilmi Juhani Knuutinkin kommentista ”Eihän meridiaanikanaviakaan ole olemassa.” Jos niitä ei biologian, fysiikan ja kemian avulla näy, niin tämän logiikan mukaan niitä ei voi olla olemassa. Niitä ei todellakaan voi todistaa biolääketieteen keinoin. Jännite piilee siinä, että tästä huolimatta ihmiset saavat parannusta ja apua perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä, joka soveltaa muun ohella meridiaaniajattelua – joskaan ei länsimaisen lääketieteen teorian pohjalta. Perinteistä kiinalaista lääketiedettä on tutkittu ja tutkitaan koko ajan hyvin paljon.

Ihmiset hyötyvät myös plasebosta

Kolmas pohdituttava asia on plasebo eli lume. Se tarkoittaa, että periaatteessa eli ennakko-odotusten mukaisesti vaikuttamaton aine tai muu interventio vaikuttaakin.

Selitykseksi vyöhyketerapiasta tai akupunktiosta potilaiden saamaan hyötyyn ei riitä tavanomainen biolääketieteellisen katsannon mukainen vastaus: ”Vaikutus on pelkkä lumetta, plaseboa”. Nimittäin jos näin on, niin silloin on selvitettävä, kuinka tätä lääkkeetöntä, luontoa suojelevaa ja asiakkaalle haitatonta  auttamismenetelmää voidaan hyödyntää nykyistä paremmin ja taloudellisemmin. Plasebon  tiedetään vaikuttavan oikeasti. Siinä on siis todellista ja mitattavaa vaikutusta.

Kuvaava esimerkki tähän liittyen tuli esiin plasebotutkijoiden kongressissaa Hollannissa viime keväänä. Kongressin  avausesitelmässä ”Things Not Usually Said: Unorthodox Views about Placebo” (Asioita, joista ei yleensä puhuta: epäortodoksisia näkemyksiä plasebosta) professori Ted Kaptchuk Harvardin yliopistosta muistutti, että plasebon eli lumeen fysiologista vaikutusmekanismia ei tunneta.

Joissakin tapauksissa – erityisesti kivunlievityksessä – plasebo on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Syytä tähän ei kuitenkaan tiedetä. Kaptchuk tähdensi toivon ja potilaskeskeisen hoidon tärkeyttä kaikessa parannustyössä. Hänen mielestään toivon merkitystä käytännön hoitamisessa ei pidä vähätellä tieteeseen vedoten, vaikka kyse olisikin plasebovaikutuksesta.

Kun vielä tiedetään, että jopa avoin plasebo (potilaalle kerrotaan, että hän saa nyt plaseboa) voi vaikuttaa myönteisesti, koko vaikuttamisen ajatus saa uudenlaisen hahmon. Tutkija Claudia Carvalho Lissabonin yliopistosta on ryhmineen julkaissut ensimmäisen satunnaistetun kliinisen koetutkimuksen, joka osoittaa avoimen plasebon mahdolliset kliinisesti merkittävät hyödyt alaselkäkipujen hoidossa. Olen kirjoittanut Sosiaalilääketieteelliseen Aikakauslehteen (6/2017) raportin plasebotutkijoiden kongressista.LamppuNeljänneksi esiin nousee kysymys, onko epävirallisessa hoitamisessa (esimerkiksi vyöhyketerapiassa ja akupunktiohoidossa) ehkä jotakin sellaista, joka tuottaa plasebovaikutusta ja auttaa sitä kautta potilaita. Entäpä jos kysymys onkin jostakin aivan muusta vaikuttavasta hoidosta kuin mekaanisesta jalkapohjan painelemisesta sormella tai neulan pistämisestä ihon läpi?  Jos kyse on plasebon tuottamisesta, niin mitä asioita siihen liittyy?  Tutkijoiden on kyllä mahdollista (ja tätä on jonkin verran kansainvälisessä tutkimuksessa tehtykin) tutkia ja arvioida KOKO HOITOPROSESSIA ja hoitamisen vaikutuksia ihmiseen hänen todellisessa  hoito- ja elinympäristössään, jossa on ”mukana elämän maku” – kokemukset, tunteet, hoitosuhde auttajaan jne. Tämä on tärkeää, jotta ymmärrettäisiin,  miksi potilaat kokevat saavansa epävirallisista, eliitin tyrmäämistä hoidoista apua vaivoihinsa.

Samaa tutkimusmallia voidaan soveltaa myös virallisen järjestelmän hoitamisen tutkimukseen, erityisesti perusterveydenhuollossa.

Kaikki hyvä, jonka hyödyistä ja avusta ihmisille on näyttöä oli se plaseboa tai ei, kannattaa tutkimuksen näkökulmasta hyväksyä. Miksi hyödyllistä pitäisi vastustaa? Uskoisin, että terveyspoliittisille päättäjillekin on tärkeää löytää edullisia ja vaarattomia avun muotoja täydentämään lääke- ja leikkaushoitoja. Täydentävät hoitomuodot, kuten lukuisissa tutkimuksissa ympäri maailmaa, myös Suomessa, on osoitettu, eivät näet yleensä ole vaihtoehto lääkärin tai ylipäänsä virallisen järjestelmän hoidolle. Niitä käytetään enimmäkseen lisänä tavanomaiselle hoidolle tai terveyden edistämiseksi tai kuntoutumisen tehostamiseksi.

Aamulehti ei vastaa yllä kopioimassani jutussa,  kenen muun kuin Päivi Räsäsen mielestä täydentävien  ja vaihtoehtoisten hoitajien (joihin lehti ymmärtääkseni viittaa puhuessaan puoskareista eli laittoman lääkärintoimen harjoittajista, vaikka ei sitä avoimesti kerro) toiminnan rajoittaminen lailla on kiireellistä? Kuka sellaista lakia ajaa? Ovatko kansalaiset, hoitojen käyttäjät tätä mieltä?  Kymmenen vuotta sitten tehdyn selvityksen mukaan eivät olleet. Pitäisikö nyt asia tutkia uudestaan?  Muutoinhan ei ole mitään faktapohjaa lainsäädännölle.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Hienoa olla mukana seuraamassa, mikä muuttuu tiedemaailmassa ja mikä käytännön arjessa. Ja journalismissa. Ja mihin suuntaan.

Viitteitä
Aarva P 2017. Plaseboa tutkitaan monitieteisesti – plasebotutkijoiden konferenssi Leidenissa 2.–4.4.2017. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2017: 54: 365–36. https://journal.fi/sla/article/view/67768

Koski K ja Järvenpää 2017. J Kumma, tulkinnat ja sosiaaliset liikkeet. Kirjassa Mielen rajoilla. Arjen kummat kokemukset. Toim. Honkasalo M-L ja Koski K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017, 271-318

Lindeman M 2011.Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Kemppainen ym. 2017. Use of complementary and alternative medicine in Europe: Health-related and sociodemographic determinants. Scandinavian Journal of Public
Health. DOI: 10.1177/1403494817733869

Taloustutkimus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Luuloja ja tosiasioita

Kukkia ikkunalla (2)

Täydentävistä hoidoista liikkuu runsaasti harhaluuloja ja väärää tietoa. Niitä käytetään sekä hoitojen puolustamiseen että vastustamiseen. Tässä kirjoituksessa kerron julkisuudessa esitetyistä luuloista ja uskomuksista.

Tiivistän yleiset harhaluulot taulukkoon, jonka olen rakentanut Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) artikkelin ja muun, mm. Suomea koskevan tutkimus- ja faktatiedon pohjalta. Taulukossa alla on myös pari  mielipidettäni, jotka koskevat täydentäviä hoitoja puolustavien vääristyneitä  käsityksiä. Esitän ne  sarakkeessa ”Tosiasia” numerot 1 ja 3.

Jos jostakin hoitomuodosta ei ole saatavilla ollenkaan tutkimustietoa, sen vaikutuksista ei voi sanoa mitään. Mediassa kylläkin sanotaan. Jopa laatujournalismia edustavissa lehdissä sekä TV- ja radio-ohjelmissa väitetään  asioita, jotka eivät nojaa faktoihin.

Väittäjä on useimmiten jonkun muun kuin täydentävien hoitojen tutkimuksen asiantuntija tai muista syistä auktoriteetiksi valittu henkilö. Jälkimmäinen voi olla  vaikutusvaltaisen ammattiliiton edustaja, jolla jo asemansa puolesta on valmiiksi negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. On luonnollista, että jokainen ammattikunta  puolustaa oman ryhmänsä erityisyyttä. Ammattiyhdistystoimintaa ei mielestäni kuitenkaan pidä verrata tutkimukseen tai tutkimustuloksiin.  Näyttää siltä että terveys- ja hyvinvointipalveluista (Mikä on hyvää hoitoa ja terveyden edistämistä ja kuka sen määrittää?)  käydään jatkuvaa julkisuuskamppailua. Tässä ”sodassa” faktat tuntuvat usein unohtuvan.

Vastustajien tutkimustietoon nojaamattomia väitteitä julkaisee valtamedia, ja puolustajien tuulesta temmatut ”tutkimustiedot” saavat julkisuutta somessa ja tuote- ja palvelumainoksissa. Journalismi käsittelee yllättävän vähän täydentäviä hoitoja, joiden hyödyistä on olemassa kiistatonta tutkimusnäyttöä ja joita ihmiset eniten käyttävät. Tämäkin lienee tuon tiedotuskamppailun tulosta.

Suomalaisista vähintään noin kolmannes käyttää tai on kokeillut näitä hoitoja – yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tukena tai terveyden edistämiseksi. Lukuisista a) luontaistuotteista ja -lääkkeistä, b) kehomielihoidoista ja c) kokonaisista hoitojärjestelmistä on olemassa tutkimustietoa ainakin yleisimmin käytettyjen hoitomuotojen osalta.

Suomessa suosituimpia ovat luontaistuotteet ja ravintolisät, kiropraktiikka, akupunktio, vyöhyketerapia ja kansanparannus (tiedot ovat vuodelta 2008 Taloustutkimuksen selvityksestä, ks. tarkemmin Aarva 2015) Saattaa olla, että mindfulness ja joogaa, jotka kumpikin ovat täydentäviä hoitoja mm. USA:n kansanterveysinstituutin luokituksen mukaan, kuuluisivat nykyisin suosituimpien joukkoon. En ole löytänyt tutkimuksia näiden käytön yleisyydestä Suomessa.

Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) termin CAM (Complementary and Alternative Medicine) olen muuttanut  täydentäviksi hoidoiksi, koska tämä termi kuvaa parhaiten näiden  hoitojen asemaa osana terveyspalvelujen käyttöä Suomessa. Sama pätee useimpiin muihinkin läntisiin teollisuusmaihin. Erilaisia termejä olen avannut edellisessä kirjoituksessani Uskomushoito – mitä sen on?

Taulukko. Luuloja, joita käytetään täydentävien hoitojen vastustamiseen tai  puolustamiseen ja luuloja vastaavat tosiasiat. 

Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja vastustetaan Tosiasia
1. Vain harvat käyttävät täydentäviä hoitoja. 1. Noin 30 prosenttia aikuisväestöstä käyttää täydentäviä hoitoja Suomessa.
2. ”Minun potilaani eivät käytä täydentäviä hoitoja, koska he eivät ole maininneet siitä.” 2. Suuri osa potilaista ei kerro lääkärille täydentävien hoitojen käytöstä.
3. Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat heikosti koulutettuja ja helposti manipuloitavia. 3. Käyttäjät ovat enemmän koulutusta saaneita kuin väestö keskimäärin.
4. Täydentäviä hoitoja käytetään korvaamaan tavanomainen lääketieteellinen hoito. 4. Täydentäviä hoitoja ei yleensä käytetä korvaamaan tavanomaista hoitoa vaan joko sen lisänä tai terveyden edistämiseksi.
5. Täydentäviä hoitoja käytetään negatiivisin perustein: vastustamaan tavanomaista lääketiedettä. 5. Täydentäviä hoitoja käytetään parantumiseksi ja terveyden edistämiseksi sekä hyvän asiakas-hoitajasuhteen vuoksi. Lääketieteellisen hoidon haitat ja pettymys hoitotuloksiin voivat myös olla käytön syy.
6. Hoitovaikutus on pelkkää plaseboa. 6. Useiden täydentävien hoitomuotojen vaikutukset tutkitusti ylittävät plasebotason.
7. Täydentävät hoidot ja näyttöön perustuva lääketiede ovat yhteen sovittamattomat. 7. Täydentäviä hoitoja voidaan käyttää näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteita noudattaen ja tavanomaista hoitoa tukien.
8. Arvovaltaiset instituutiot eivät kannata täydentäviä hoitoja. 8. WHO ja EU kannustavat integroimaan tehokkaita perinteisiä ja täydentäviä hoitomuotoja viralliseen terveydenhuoltoon. Yhdysvaltain hallitus rahoittaa kansallista tutkimuskeskusta  NCCIH:ta. Sveitsissä tietyistä hoidoista saa sairausvakuutuskorvausta. Monissa maissa niitä on sairaaloiden hoitovalikoimassa. (ks. Uskomushoito – mitä se on?)
9. Täydentävät hoitajat ovat tiedevastaisia. 9. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että hoitajat olisivat muuta väestöä enemmän tieteenvastaisia tai tiedemyönteisiä.
10. Hoitajien joukossa on paljon huijareita, jotka toimivat vain omaksi taloudelliseksi edukseen. 10. Ei ole näyttöä siitä, että hoitajien joukossa olisi enemmän huijareita kuin muissa ammattiryhmissä.
Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja puolustetaan Tosiasia
1. ”Täydentävien hoitojen vaikutuksia ei tarvitse tutkia, koska tiedän, että hoito toimii käytännössä.” 1. Tutkimusta tarvitaan, jotta ymmärretään, miksi hoidot koetaan hyödyllisiksi ja mitkä ovat niiden vaikuttavia tekijöitä. On pyrittävä ymmärtämään plasebovaikutus ja hoitosuhteen positiivinen/negatiivinen merkitys. (Mielipiteeni)
2. Täydentävät hoidot eivät sovellu tutkimuksen kohteeksi, koska ne poikkeavat lääketieteen teorioista ja esioletuksista. 2. Tieteellisiä metodeja voidaan soveltaa kaikenlaisten ilmiöiden tutkimiseen. Olennaista on valita sopiva tutkimusote ja -metodit.
3. Hoitaja ei tarvitse terveydenhuollon koulutusta, koska ei hoida lääketieteellisesti. 3. Mitä tahansa hoitotyötä tekevän on tunnettava oman hoito-osaamisensa lisäksi anatomian, fysiologian, psykologian ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan perusteet. (Mielipiteeni)
4. Hoitajan kyky parantaa on lahja, eikä ulkopuolista valvontaa tarvita. 4. Kaikki hoitajat ovat inhimillisiä. Eettiset ohjeet ja valvonta ovat välttämättömiä asiakkaiden oikeuksien varmistamiseksi.

Kirjallisuutta

Hoenders HJR, Appelo MT, van den Brink EH, Hartogs BMA, de Jong, JTVM (2011) The Dutch Complementary and Alternative Medicine (CAM) Protocol: To Ensure the Safe and Effective Use of Complementary and Alternative Medicine Within Dutch Mental Health Care. The Journal of Alternative and Compementary Medicine, 17(12):1197–1201.

Maailman terveysjärjestön (WHO) strategiadokumentti, jossa tehdään perinteistä lääketiedettä ja täydentäviä hoitoja koskevia suosituksia jäsenmaille vuosiksi 2014–2023.  WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (Katsottu 28.8.2017)

EU:n CAM (Complementary and Alternative Medicine) -politiikka  EU policy on CAM http://www.efcam.eu/cam-regulation/eu-policy-on-cam/ (Katsottu 28.8.2017)

Aarva P. (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Päivitetty 29.8.2017. Kirjoituksen toista ja neljättä kappaletta on täsmennetty.

 

 

 

Täydentävät hoidot – irti masennuksesta osa 4

Pallokukka

Täydentäviä hoitomuotoja, kuten meditaatiota, joogaa, reikiä, shiatsua, vyöhyketerapiaa, rosenterapiaa ja shamanismia käytetään kehon ja mielen hyvinvoinnin kohentamiseen.  Selviytymistarinoiden kirjoittajat kertoivat turvautuneensa näihin, kun apu psykoterapiasta ja/tai lääkkeistä ei tuntunut riittävältä.

Tässä kirjoituksessa raportoin, mitä masennustaan täydentävillä hoidolla hoitaneet ihmiset itse kertoivat kokemuksistaan. Kooste perustuu 28 kirjoitukseen, jotka sain vastauksina viime joulukuussa esittämääni kirjoituspyyntöön, joka julkaistiin Vaihdetaan myyttiä -rankkaa puhetta psykiatriasta –blogijuttuni yhteydessä. En anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien tekstejä. Ne puhuvat itse puolestaan.

Otteita selviytymistarinoista:

Sattumalta löysin meditaation

 ”Kaikkein pahimpana aikana, kun kaikki oli kaatunut elämässä käsiin, avasin sattumalta intialaisen meditaatio-opettajan Eknath Easwaranin kirjan, joka puhutteli minua ahdistuksessani niin että päätin kokeilla seurata herran ehdotuksia. Ne olivat seuraavanlaiset:

  • meditoi päivittäin puoli tuntia tekstejä joitten kaltaiseksi haluaisit tulla
  • valitse itsellesi mantra ja hoe sitä mielessäsi sen sijaan että ajatukset velloisivat taukoamatta
  • aseta toisten hyvä oman aikasi edelle
  • lue eri uskontojen ylevää ihmiskuvaa levittäviä kirjoja
  • pyri tekemään yksi asia kerrallaan ja pidä mielesi siinä
  • opettele nauttimaan terveellisistä huveista ja luovu epäterveellisistä
  • hidasta äläkä kaahaa päiviäsi läpi 
  • vietä aikaa toisten samanhenkisten ihmisten seurassa.”

Jälkeenpäin ajateltuna voin vain ihmetellä miten minulla riitti masentuneena tarmoa kokeilla, ja uskon sen johtuvan siitä että vastuullani oli kaksi pientä lasta. Se motivoi yrittämään mitä tahansa, koska vaihtoehto olisi ollut heidän elämänsä pilalle meno. Seuraan tätä päiväohjelmaa edelleen nyt neljä vuotta myöhemmin. En ole enää ollut masentunut vaan päinvastoin täynnä elämänhalua ja energiaa, sekä uskoa tulevaisuuteen, sillä masennuksesta jo toivuttuani elämässäni tapahtui monia entistäkin kurjempia ja rankempia tapahtumia, mutta selvisin niistä masentumatta uudelleen.

Hämmästyttävää kyllä, kun rupesin testaamaan noita yllä kuvailemiani vinkkejä, jotka vaativat mm. sen että rupesin menemään tosi aikaisin nukkumaan ja nousemaan vastaavasti tosi aikaisin aamulla ehtiäkseni meditoida ennen lasten heräämistä, toivuin parissa kuukaudessa iänikuisen masennukseni syövereistä nykyiseen normaaliin.

Yllämainitun intialaisen opettajan seuraamisen toimivuus on saanut minut ajattelemaan, että hyvä elämä on itsessään täyteläinen hoito masennukselle, ja masennus puolestaan merkki siitä, ettei elämä ole hyvää. Meidän yhteiskunnassamme monikaan ei tule edes ajatelleeksi kokeilla noita yksinkertaisia yllä luettelemiani asioita, vaan ihmiset kiiruhtavat miettimättä syntyjä syviä ja ovat kuitenkin liikaa yksin omiin ajatuksiinsa ja omiin huveihinsa uppoutuneina alkoholia sun muuta epäterveellistä ´lääkkeeksi´ vedellen.”

Kirja johdatti joogaan

”Kundaliinijoogaan tutustuin sattumalta. Vointini olleessa huonoimmillaan, lukeminen sängyssä oli ainoa asia mitä pystyin edes jotenkuten tekemään. Käsiini osui vaimon jostain hankkima kirja  ”Meditation As Medicine”. Halvan pokkarin näköinen läpyskä, pelkkää tekstiä (sekin englanniksi) ja käsin piirrettyjä kuvia.

Syvimmän vaikutuksen teki esipuheen seuraava yhteenveto: Tie paranemiseen on sinussa itsessäsi. Pidät käsissäsi avainta tämän matkan onnistumiseen. Harjoittamalla Medicin Meditaatiota aktivoit luontaisen parantamisen voiman joka sinussa on. Voiman, joka sallii kehosi, mielesi ja henkesi parantaa itse itsensä. On aika ottaa tämä voima käyttöön. Kirja antaa sinulle työkalut. Aloitetaan.

Selailin kirjaa ja huomasin, että siinähän on selkeitä harjoitteita, ei siis pelkkiä viisaita lauseita, joita olin jo lukenut ihan tarpeeksi. Oli paranemiskertomuksia vaikeistakin tapauksista, mutta ei kuitenkaan mitään nopeita ihmeparanemisia. Oli nähtävä vaivaa, tehtävä tunnollisesti ja kärsivällisesti harjoituksia. Aloin varovaisesti kiinnostua. Aloin toivoa ja sitten uskoa ja vakuuttua. Lausuin sisäisesti: minä parannan tällä itseni.   

Kirjan Meditation as Medicine kirjoittaja Dharma Singh Khalsa on amerikkalainen alun perin anestesialääkäriksi ja kivun hallintaan kouluttautunut mies. Khalsa kehitti kundaliinijoogasta oman metodinsa, Medicin Meditaation. Mennessäni sitten myöhemmin kundaliinijoogaryhmiin totesin, että kirja on kuin onkin  käytännössä kundaliinijoogan oppikirja.

Minulle Khalsan metodi oli hyvä, en ehkä olisi jaksanut lähteä joogaryhmiin mutta yksittäisiä harjoituksia kotona jaksoin tehdä. Oli hiukan huvittavaakin havaita, että jälleen kerran opin uuden asian samoin kuin aikaisemminkin elämässäni. Luonteva tapa oppia uusia asioita on opiskella asiaa ensin yksikseni kirjasta. Samalla metodilla opettelin 12-vuotiaana kitaransoiton Jokapoika-lehden kursseilta. Rintauinnin opettelin niin ikään kirjasta. Ja nyt joogalla itsensä hoitaminen, mikä ajan myötä (noin vuosi) paransikin minut. Käytin myös muita vaihtoehtohoitoja ja kävin psykoterapiassa. Alussa söin lääkkeitä, jotka turruttivat. ”    

 Henkimaailma, yrttipuhdistus

”Nyt olen ruvennut pikkuhiljaa toipumaan, kun olen lukenut paljon henkisen kasvun kirjallisuutta ja ymmärtänyt että intuitiot olivat viestejä henkimaailmasta. Kävin aluksi terapiassa jonkun verran, mutta en kokenut saavani siitä apua ja lopetin sen. Minulla on tällä hetkellä pieni lääkitys. Kaikki nämä Maya-kalenterin päättymiset ja tässä ajassa olevat henkiset muutokset ovat osaltaan auttaneet minua ymmärtämään itseäni ja olen pikkuhiljaa toipumaan päin.”

”…sieltä apuni olen hakenut! (kirjoittaja kävi Rosen-terapiassa) Homesairastaminen on vaikuttanut psyykkiseen puoleeni erittäin vahvasti. Yrttipuhdistus on auttanut, samoin kuin se että löysin tietoa lisäravinnosta. Minulla kyllä varmaan vaihdevuosioireet liittyvät myös kuvioon. Olen siis ravintolisillä ja vitamiineilla hoitanut itseäni jo joitakin vuosia ja nyt tuntuu, että elämä voittaa…”

 ”Piikkimatto, auttoi rauhoittumaan, samoin eteeriset öljyt”

”Viime kesänä löysin perhekonstellaation! Se on ollut huikea matka sukuuni ja sen erilaisiin tunnesidoksiin!”

”Shamanismi. Löysin voimaeläimet avuksi sekä tulen, savun, suitsukkeet, sulat ym.”

Reiki, shiatsu, vyöhyketerapia

”Opiskelin kerran itse reikihoitajaksi (ykkös- ja kakkoskurssit) ja kävin jonkin verran hoidoissa silloin, kun vielä olin työelämässä. Voisin jopa väittää, etten olisi pärjännyt näin hyvin, jollen olisi kokenut niitä hoitoja. Hoitaja, jolla kävin, oli minusta erittäin fiksu ihminen, kävimme paljon älynystyröitä hierovia keskusteluja.

Kävin myös kerran shiatsuhoidossa, jonka jälkeen olo oli suunnilleen samanlainen, eli voimaa tuli hirmuisesti lisää.

Vyöhyketerapiaa kokeilin myös, ja siitäkin tuli hyvä olo. Kaikissa näissä on minusta puolensa, ainoa este niiden käytölle on oikeastaan hinta. Olen itse silloin tällöin hoitanut ihmisiä reikihoidolla, mutten kehtaa ottaa siitä maksua, kun en voi taata tuloksiakaan.”

 Elämäntavat ja asenteet

”Olen ulkoillut säännöllisesti. Kävelyt ovat usein auttaneet edes hetkittäin piristämään oloani. Olen toisinaan ottanut kävelyretkilleni kameran mukaan ja kuvaaminenkin on voimauttanut minua.”

”Raittius pitäisi julistaa masennushoitomuodoksi, sillä alkoholi sekä aiheuttaa että ylläpitää masennusta minkä lisäksi se nollaa useimpien masennuslääkkeitten tehon (opin tämän lääkärikonferenssissa). Ja vielä kaiken kukkuraksi omien ongelmien käsittely jää puolitiehen jos ihminen juo ne unohtaakseen. Pitää olla selvin päin voidakseen repiä ne juurineen irti.”

”Toivoisin niin, että ihmiset heräisivät sille kaikelle humpuukille, mitä heille syötetään joka suunnasta ja huomaisivat, että kaikki se viisaus mitä jokainen tarvitsee asuu jokaisen sisällä. Kukaan muu ei voi tietää paremmin kuin sinä itse, mikä on sinulle parasta! He voivat vain ehdotella, mutta jokainen tietää itse, jos vain kuuntelee sisäistä viisauttaan.”

”Terveys on niin valtavan monitahoinen asia. Kokemuksellisesti voin sanoa, että kaikki mitä syö, juo, hengittää, urheilu…perimä, elämän kokemukset, kehollinen tulehdustila… Uskon kuitenkin, että sen, mitä tiedostamattomastamme saamme tietoiseen käsittelyyn ja josta voimme päästää irti, vapauttaa meitä tekemään parempia valintoja itseämme kohtaan. Tiedostamamme ei välttämättä myöskään periydy.”

Sairaus mahdollisuutena

Neliosaisen Selviytymistarinat –kirjoitussarjan lopetan  tiivistelmään nimimerkki Anan kommentista,  jonka hän lähetti Vaihdetaan myyttiä-kirjoitukseen blogissa 16.12.2013:

”Masennus tai mikä tahansa sairaus on mahdollisuus oppia itsestä jotain uutta, tehdä muutos parempaan, opiskella omaa itseä. Se on vihje alkaa ottaa vastuu omasta itsestä. Mikään pilleri ei tätä muutosta voi tuoda vaan oman itsensä rehellinen katsominen ja hyväksyminen, vanhoista epäterveellisistä toimintamalleista irti päästäminen ja sitä kautta muutoksen tekeminen. Masennus voi olla suurin lahja, jonka itsellesi annat, jotain niin rankkaa, että muutoksen tekeminen tulee välttämättömäksi.

Ymmärrän, että muutos on monille niin pelottavaa, että mieluummin valitsee tunteiden tasoittamisen lääkkeillä ja siten elämä jatkuu samalla turvallisella radalla. Mutta masennuksen “lähdettä” ne lääkkeet eivät poista, niin kuin ei mitkään muutkaan lääkkeet yleensä. Lääkkeet hoitavat oiretta (mikä joissain tapauksissa voi olla täysin suositeltavaa ensiavuksi), mutta sairauden ytimeen ne eivät ikinä pääse käsiksi. Siihen perimmäiseen syyhyn, mikä takia ihminen sairastui.

Me ihmiset ollaan opetettu uskomaan, että sairaus (mielen taikka kehon) on jotain ulkopuolista, joka vaanii meitä ja iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tätä sairautta sitten lääkärit lääketeollisuuden avulla lähtevät parantelemaan. Mikään sairaus ei kuitenkaan tapahdu meille “sattumalta” tai pääse meihin ilman, että me itse vaikutamme siihen. Ihminen on monimutkainen kehon, mielen ja hengen yhdistelmä, jonka tasapainoon me aivan itse vaikutamme mm. jokaisella valinnallamme, teollamme, ajatuksellamme, tunteellamme ja ravinnollamme. Kaikki vaikuttaa meihin – ympäristö jossa elämme, perhe johon synnyimme, tunteet joita emme näytä ja patoamme sisällemme, sisäiset intohimomme, joita emme toteutua, elämämme, joita usein elämme joitain toisia varten….

Toivonkin syvästi, että ihmiskunta pikkuhiljaa herää hoitamaan ihmistä kokonaisvaltaisena henkisenä olentona. Ja että alamme ottamaan vastuun omista itsestämme! Lääkkeet voivat pelastaa ihmishenkiä, mutta onnellisuutta ja tasapainoa niillä on turha hakea. Se tehtävä jää meille.”

Kiitos, Ana, Kirjoitat sykähdyttävästi. Minäkin  toivon, että jokainen masentunut, ahdistunut ja surullinen löytää ikioman tiensä voittaa vaikeutensa ja ylittää synkän virran sinne rannan valoisammalle puolelle.  Kaunista kevään odotusta kaikille.

Selviytymistarinat -kirjoitussarjan osat ovat:

Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – irti masennuksesta osa  1

Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa  2

Terapiassa –  irti masennuksesta osa  3

Täydentävät  hoitomuodot – irti masennuksesta osa  4 (tämä kirjoitus)

Voimametsä

Refleksologit juhlivat

2012-09-20 15.02.19

Jalkapohjien heijastepisteitä käsittelemällä vyöhyketerapeutit eli refleksologit hoitavat kipuja, kramppeja ja monia muita terveysongelmia. Hoito muistuttaa hieman akupunktiota, mutta siinä ei käytetä neuloja.

Hoidot eivät ole virallisen terveydenhuoltojärjestelmän hyväksymiä. Yksittäiset lääkärit saattavat kuitenkin suositella esimerkiksi koliikkivauvojen vanhemmille refleksologin palveluja, jos lääkärin työkalupakista puutuu hoitokeino tähän ongelmaan.

Suomen Refleksologit ry vietti eilen 20-vuotisjuhliaan Tampereella.

Refleksologian suosio näyttää kasvavan. Kun vuonna 1992 noin 10 % naisista ja 4 % miehistä oli käynyt vyöhyketerapeutin vastaanotolla (Vartiainen ym., 1993), vuonna 2008 naisista runsas neljännes kertoi, että hän tai joku perheenjäsen on käyttänyt vyöhyketerapeutin palveluksia. Miesten joukossa vastaava luku oli noin 12 %. Vuonna 2008 tehdyn selvityksen mukaan 51 % suomalaisesta aikuisväestöstä oli sitä mieltä, että vyöhyketerapialla voidaan parantaa jokin sairaus tai sairauksia. (Lääketietokeskus 2008).

Refleksologit hoitavat käsittelemällä muitakin ihon heijastepisteitä, joita voi olla esimerkiksi korvalehdessä tai säärissä.

Kansainvälinen alan tutkimus on vilkastumassa, mutta on kuitenkin niukkaa verrattuna muuhun terveystutkimukseen, vaikkapa lääketutkimuksiin. Kunnollista tutkimusta tarvitaan refleksologian ja muiden täydentävien hoitojen vaikutusten, hyötyjen ja haittojen selvittämiseksi. Tämä on tärkeää myös terveyspolitiikan uudelleen suuntaamiseksi.

Onnittelut 20-vuotiaalle!

Lähteet

Lääketietokeskus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien hoitokeinoista. LääketietokeskusOy/Suomen Lääkäriliitto/Suomen Apteekkariliito. 2008

Vartiainen E, Koskela K, Tikkanen J, Viinamäki H, Vaskilampi T, Meriläinen P, Mäntyranta T 1993. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttö Suomessa 1992. Teoksessa Koskela K, Vaskilampi T, Vartiainen E, Meriläinen P, Viinamäki H, Mäntyranta T. Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 1993:3. Painatuskeskus Oy 1993, s. 13-36.

Linkki

Tietoa refleksologiasta täältä.

Kansan terveys, musiikki ja runous

Veden voima ja valo.

Ovatko täydentävät (vaihtoehtoiset tai luonnonmukaiset) hoidot terveydenhuollon kansanmusiikkia tai tommytabermannia?

Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat tutkimusten mukaan tyytyväisiä saamiinsa palveluihin, vaikka useimpia hoitoja ei ole osoitettu tieteellisesti tehokkaiksi. Kansalaiset käyttävät näitä hoitoja runsaasti ja kokevat saavansa niistä apua.

Siksi ihmetyttääkin, että virallinen terveydenhuoltojärjestelmä on asettunut vastustamaan tai ainakin suhtautumaan epäluuloisesti näihin hoitomuotoihin. Parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan lakiesitystä täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen asemasta ja valvonnasta Suomessa.  Ministeriön kannanottojen ja Lääkäriliiton lausuntojen mukaan tarkoitus on suojella kansalaisia näiden ei-virallisten hoitojen haitoilta ja vaaroilta.

Se on hieno asia.

Rehellisyyden nimissä olisi kuitenkin hyvä ottaa huomioon myös hyödyt, joita akupunktiosta, vyöhyketerapiasta, kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, joogasta, hieronnasta, energiahoidoista jne. mitä ilmeisimmin on. Ihmisethän käyttävät niitä hyödykseen. Jokin syy runsaaseen käyttöön täytyy olla. Näitä syitä ei ole Suomessa tutkittu väestötasolla.

Rehellisyyden nimissä olisi myös aihetta selvittä, mitä ovat ne mahdolliset hoidoista aiheutuvat haitat, joilta asiakkaita suojellaan. Kuinka yleisiä haitat ovat? Millaisia ne ovat suhteessa virallisen terveydenhuoltosysteemin mukanaan tuomiin haittoihin asiakkaille? Näistäkään ei ole olemassa väestötason tietoa, koska ei ole tutkittu.

Rehellisyyden nimissä pitäisi myös selvittää, mistä kauhu ”huuhaahoitoja” kohtaan oikeastaan johtuu. Kauhu tiivistyy nykyisin vaatimuksiin kieltää ”puoskarointi” lailla, vaikka koko puoskarointi-käsite on hyvin epäselvä. Sehän on oikeastaan haukkumasana ja viittaa epäsuorasti vaaralliseen hyväksikäyttöön.

Jos puoskariksi katsotaan henkilö, joka tarjoaa virallisen terveyssysteemin ulkopuolisia ei-kelakorvattavia hyvän olon hoitoja, niin siinä tapauksessa suuri osa, ehkä yli puolet aikuisväestöstä on turvautunut joskus puoskariin. Ja heistä enemmistö on kokenut saavansa apua ja helpotusta!

Tuntuu aika kummalliselta, että kansan valitseman eduskunnan alaisena toimiva sosiaali- ja tervesministeriö korporaatiokumppaneineen pyrkii suojelemaan kansalaisia hoidoilta, joista nämä  itse katsovat saavansa hyötyä. Onko kyseessä tyhmän kansan syndrooma?  Tietämättömiä on varjeltava pahan vaaroita? Kenen etua tässä ajetaan? Mistä meitä kansalaisia oikein suojellaan?

Muusiikin valtatiet

Näkökulman laajentamiseksi vertaan täydentäviä hoitoja musiikkiin. Korkeakulttuurin suosima klassinen musiikki ei ole enää ”ainoaa oikeaa ja hyvää” taidetta. Myös muilla musiikin lajeilla on paikkansa kulttuurissa. Etno soi, rokki rämisee ja räppärit heiluvat. Vanhat valssitkin tuovat monelle viihdykettä. Ilman raja-aitoja ja ennakkoluuloja musiikki elähdyttää parhaiten. Sinfoniaorkesterin muusikko ei kiellä iskelmälaulajan, kansanmuusikon tai jatsin soittajan ilmaisuvapautta.

Sitä paitsi musiikkia käytetän myös hoitona, musiikkiterapiana.

Vaikka yhteiskunnan tukea osoitetaan runsaasti oopperalle ja muulle klassiselle musiikille, musiikin valtateillä vaeltaa paljon erilaisia muusikoita. Muita musiikin lajeja ei kielletä tai valvota niiden erilaisuuden vuoksi.

Tabermann vertauskuvana

Runoutta vertauskuvana käyttäen täydentävät hoidot ovat  terveydenhuoltojärjestelmän Tommy Tabermann, joka on ja oli jo eläessään suomalaisten sydämissä. Kansa rakastaa ja lukee häntä, vaikka kirjallisuuseliitti luokitteleekin hänet ”marsipaani”-runoilijaksi. Kuten runoudessa on erilaisia areenoja ja kehyksiä, joissa runoutta ja sen laatua arvioidaan, myös ihmisen hoitamista on tarkasteltava eri näkökulmista.

Tabermannin runoutta on arvioitu naiiviksi, jämähtäneeksi ja heppoiseksi. Tällaisen tuomion sille antaa kirjallisuuskriitikoiden eliitti. Runolehtien suosiossa Tabermann ei ole koskaan ollut, mutta kansansuosiota on aina riittänyt. Kriitikoita ei miellytä Tabermannin romanttinen tyyli ja väsymätön puhe rakkaudesta ja sen voimasta. Moni masentunut kuitenkin kokee tällaisen puheen eheyttävänä ja tervehdyttävänä.

Kukaan ei vielä pysty arvioimaan, säilyykö runoilijan suosio edelleen läpi seuraavien vuosikymmenten. Siihen eivät vaikuta kriitikot, vaan lukijat.

Jako etabloituneen ja käyttörunouden, runolehtien suosiman ja suuren yleisön lukeman runouden välillä on selkeä. Sen ei kuitenkaan tarvitsisi olla mikään ongelma, koska nämä lajit eivät oikeastaan edes paini samassa sarjassa. On erilaisia runomakuja. Kuten myös musiikkimakuja. Ja hyvä niin.

Näin soisi olevan terveydenhuollossakin.  Kaikkia auttamismuotoja, jotka pyrkivät ihmisen parhaaseen ja joista ei ole osoitettu vaaraa tai haittaa käyttäjälle, on syytä arvostaa ja kunnioittaa. Tieteellisen näytön puute ei riitä argumentiksi auttamisen kieltämiseen tai rajoittamiseen, varsinkaan jos tieteellistä näyttöä ei ole myöskään haitoista.

Asenteiden muutosta tarvitaan, jotta rauhanomainen rinnakkainelo ja hedelmällinen yhteistyö lääketieteellisten ja muiden hoitojen välillä voisi kasvaa ja kukoistaa. Jotta hoitamisen maailma eläisi tasapainossa kaikkien osiensa kesken.

Ja jotta ihmiset voisivat aidosti ja vaapaasti edistää omaa ja muiden terveyttä monipuolisesti, monin eri tavoin.

Menneen syksyn muistelo.

Seuraavissa kahdessa kirjoituksessa kerron lisää ajatuksiani täydentävien hoitojen paikasta terveydenhuollossamme.

©Liina Keskimäki