Jalkapohjien heijastepisteitä käsittelemällä vyöhyketerapeutit eli refleksologit hoitavat kipuja, kramppeja ja monia muita terveysongelmia. Hoito muistuttaa hieman akupunktiota, mutta siinä ei käytetä neuloja.
Hoidot eivät ole virallisen terveydenhuoltojärjestelmän hyväksymiä. Yksittäiset lääkärit saattavat kuitenkin suositella esimerkiksi koliikkivauvojen vanhemmille refleksologin palveluja, jos lääkärin työkalupakista puutuu hoitokeino tähän ongelmaan.
Suomen Refleksologit ry vietti eilen 20-vuotisjuhliaan Tampereella.
Refleksologian suosio näyttää kasvavan. Kun vuonna 1992 noin 10 % naisista ja 4 % miehistä oli käynyt vyöhyketerapeutin vastaanotolla (Vartiainen ym., 1993), vuonna 2008 naisista runsas neljännes kertoi, että hän tai joku perheenjäsen on käyttänyt vyöhyketerapeutin palveluksia. Miesten joukossa vastaava luku oli noin 12 %. Vuonna 2008 tehdyn selvityksen mukaan 51 % suomalaisesta aikuisväestöstä oli sitä mieltä, että vyöhyketerapialla voidaan parantaa jokin sairaus tai sairauksia. (Lääketietokeskus 2008).
Refleksologit hoitavat käsittelemällä muitakin ihon heijastepisteitä, joita voi olla esimerkiksi korvalehdessä tai säärissä.
Kansainvälinen alan tutkimus on vilkastumassa, mutta on kuitenkin niukkaa verrattuna muuhun terveystutkimukseen, vaikkapa lääketutkimuksiin. Kunnollista tutkimusta tarvitaan refleksologian ja muiden täydentävien hoitojen vaikutusten, hyötyjen ja haittojen selvittämiseksi. Tämä on tärkeää myös terveyspolitiikan uudelleen suuntaamiseksi.
Onnittelut 20-vuotiaalle!
Lähteet
Lääketietokeskus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien hoitokeinoista. LääketietokeskusOy/Suomen Lääkäriliitto/Suomen Apteekkariliito. 2008
Vartiainen E, Koskela K, Tikkanen J, Viinamäki H, Vaskilampi T, Meriläinen P, Mäntyranta T 1993. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttö Suomessa 1992. Teoksessa Koskela K, Vaskilampi T, Vartiainen E, Meriläinen P, Viinamäki H, Mäntyranta T. Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 1993:3. Painatuskeskus Oy 1993, s. 13-36.
Linkki
Tietoa refleksologiasta täältä.