”Masennuslääkkeet eivät tehoa masennukseen”, sanoo tanskalainen sisätautien erikoislääkäri, tutkija ja professori, Peter C. Gøtzshe.
– Kun totean julkisissa keskusteluissa masennuslääkkeiden olevan tehottomia, psykiatrit vastaavat usein niiden silti olevan hyödyllisiä, koska potilaat saavat apua lumevaikutuksesta, hän sanoo tuoreessa kirjassaan Tappava psykiatria ja lääkinnän harha.(Gøtzshe 2016, 49).
Aika rajua tekstiä. Se panee miettimään mielenterveyshuollon rakenteita ja kehittämistarpeita. Suomessa yli 400 000 ihmistä syö masennuslääkkeitä edelleen, vaikka käypä hoito –suosituksia on uudistettu niin, että lääkehoitoa ei pidetä välttämättömänä ensisijaisena hoitona.
Gøtzshe viittaa tutkijoihin, joiden mukaan mielenterveyden hoidossa aivan aluksi pitäisi kuunnella ihmisiä ja voimaannuttaa heitä määrittelemään itse tarpeensa ja suunnittelemaan haluamansa kaltaisia järjestelmiä.” Hän jatkaa (s.260):
“Asiantuntijoiden sijaan pitäisi kouluttaa maallikkotyöntekijöitä ja yleislääkäreitä.”
Mutta Hesarissa julkaistiin 5.6.2016 opiskelija Milko Aikion vastaus erään vaimon kirjoitukseen, jossa hän ihmetteli miehensä masennuksen hoitoa: terveydenhuolto tarjosi ainoaksi vaihtoehdoksi masennuslääkkeitä. Sairauslomaa irtosi vasta kun mies suostui syömään nappeja.
Aikion vastaus oli otsikoitu ”Mielialalääkkeisiin liittyy turhia ennakkoluuloja. Potilaan omat mieltymykset eivät voi olla hoitoa ohjaava periaate. Opiskelija Milko Aikio lyttää potilaan oman näkemyksen näin: ”Kyse on siitä, että pääosin julkisesti rahoitetussa terveydenhuollossa on tarjottava aina kustannustehokkainta tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa”.
Tämä on tyyppiesimerkki siitä, kuinka opiskelijat ja terveydenhuoltohenkilöstö ovat hurahtaneet lääkeuskoon. Moni potilas on havainnut lääkkeiden ongelmat itse ja Gøtzshe sekä monet muut rohkeat tutkijat ovat osoittaneet vankkaan tutkimusnäyttöön nojaten, että masennuslääkkeiden teho on kyseenalainen masennuksen parantamisessa.
Metallikitaristin veljen kohtalo
Lääkkeillä on kylläkin monia haittavaikutuksia. Gøtzshen mukaan ne jopa aiheuttavat masennusta. Hän kertoo myös masennuslääkkeiden aiheuttamista itsemurhatapauksista ja kirjoittaa henkirikoksista, joita on tehty näiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena (Gøtzshe 2016, 78-108).
Aihetta sivuaa myös entinen metallikitaristi Kristian Ranta tämän päivän (9.7.2016) Hesarissa. Hän kertoo meditoivansa päivittäin. Ranta kumppaneineen haluaa kehittää digitaalisen sovelluksen meditaatiota varten.
”Se voi kuulostaa pehmeältä, mutta meditaatiota voi hyödyntää lääketieteessä monin tavoin.” Isoveljen itsemurha on yksi syy siihen, miksi Ranta haluaa kehittää terveydenhoitoa ja lisätä hyvinvointia. ”Hän teki itsemurhan kymmenen vuotta sitten masennuslääkkeiden vaikutuksen alaisena.” (HS 9.7.2016).
Peter C. Gøtzshe on huippututkija, joka on julkaissut yli 70 artikkelia tärkeimmissä lääketieteellisissä lehdissä. Lääketeollisuuden toimintaa terveydenhuollossa Gøtzshe on tutkinut usean vuoden ajan. Hän on tullut päätelmään, että lääketeollisuuden rahoittamiin tutkimuksiin ei voi luottaa. Tämä on surullista, sillä Suomessakin todennäköisesti suurin osa masennuslääketutkimuksista on teollisuuden rahoittamaa.
Tuntuu siltä, että masennuslääkkeiden tehottomuudesta ja varsinkin niiden haitoista julkisesti puhuminen on tabu. Lääkärit, tutkijat ja toimittajat itsesensuroivat itseään. Muutoin en ymmärrä sitä, että levikkinsä perusteellä valtamedia (Hesari, Aamulehti ja Yleisradio) tyynesti vaikenee asiasta, vaikka käytössä on kovaa tutkimustietoa.
Peter C. Gøtzsheä ei voi pitää salaliittoteoriota kehittelävänä vainoharhaisena maallikkona. Hän on ollut luomassa ja on edelleen mukana kansainvälisessä Cochrane-järjestelmässä, jonka tavoite on tutkimusten laadun arviointi ja parantaminen tekemällä julkaistuista tutkimuksista systemaattisia katsauksia ja meta-analyyseja. Hänen tuoreessa 367-sivuisessa kirjassaan on useita satoja tieteellisiä lähdeviitteitä varmistamassa sen, mitä hän väittää.
Väitteet masennuslääkkeiden heikosta tehosta eivät ole mukavia hoitokulttuurissa, jossa on totuttu turvautumaan ensisijaisesti lääkkeisiin. Lääkehoito ei voi olla kustannustehokasta kuten opiskelija Ailio esittää, jos lääkkeet eivät kerran auta masennukseen.
Plasebohoidot
Jos lume auttaa, kuten Gøtzshen mainitsemat psykiatrit väittävät, niin miksiköhän ei sitten käytetä todellisia lumelääkkeitä? Nehän olisivat lähes ilmaisia, tai ainakin halvempia kuin ”oikeat” lääkkeet. Näin olettaisin. Voisiko lumetta tarjota myös ilman pilleriä?
Plasebon tietoinen käyttö hoitamisessa on ongelmallista eettisistäkin syistä. Potilaalle pitäisi näet kertoa, että hän saa lääkettä, jossa ei ole yhtään vaikuttavaa ainetta. Psykiatrien lumepuhe tulee outoon valoon myös siinä, että monet virallisen terveydenhuollon ulkopuolelle jäävät rentoutus- ja muut täydentävät hoitomuodot niputetaan tavallisesti pelkäksi lumeeksi. Suomessakin on suuri joukko ihmisiä, jotka käyttävät terveysongelmiinsa, myös masennusoireisiinsa juuri tällaisia hoitomuotoja (Wahlström ym. 2008).
Erilaiset kehomielihoidot, joissa asiakas kohdataan psykofyysisenä, kärsivänä ihmisenä, koetaan J-A Danellin (2015) tutkimuksen mukaan asiakkaiden näkökulmasta hyödyllisiksi. Danell tutki fyysisistä oireista kärsiviä täydentävien hoitojen käyttäjiä. Vaikka kehomielihoitojen hyödyt olisivatkin pelkkää plaseboa, niin eikö olisi parempi valita haittavaikutukseton plasebo kuin plasebopilleri, josta on haittoja? Tämäkin asia, siis täydentävistä hoidoista asiallisesti keskusteleminen tuntuu olevan tabu Suomessa.
Herää kysymys, olemmeko juuttuneet dogmaattiseen medikalistiseen pysähtyneisyyteen? Odottelenkin, milloin Hesari ja muut tiedotusvälineet ryhtyvät kertomaan lukijoilleen riippumatonta tutkimustietoa masennuslääkkeistä sekä niiden hyödyistä ja haitoista. Medialla on suuri vaikutus avoimuuden avaamisessa.
Ikävästä kokonaistilanteesta huolimatta myönteistä on se, että Suomessa kokemusasiantuntijoita eli tavallisia ihmisiä on jo paljon mukana vertaisryhmissä tukemassa ja auttamassa muita. On myös paljon psykiatreja, psykologeja, psykoterapeutteja ja muita terveysalan ammattilaisia, jotka tekevät parhaansa, jotta potilaiden tarvitsisi käyttää lääkkeitä vain lyhytaikaisesti tai ei olkenkaan. Rajallisilla resursseilla he eivät voi tehdä paljon niin kauan kuin vallitsevat rakenteet suosivat medikalistista lääkehoitoideologiaa lääkkettömien auttamismuotojen kustannuksella. Uskon kuitenkin, että muutos on jo käynnissä.
Kirjoitin Peter C Gøtzshen edellisestä suomennetusta kirjasta sekä Robert Whitakerin Turussa pitämästä luennosta kaksi vuotta sitten:
Olin ajatellut, että pidän bloggailusta kesälomaa ja keskityn ihaniin positiivisiin kesä- ja luontokokemuksiin. Kun silmiini osui kirjakaupassa tämän lääkekriitikon uusi kirja ja aamulla luin Hesarin jutun Kristian Rannasta, tuntui, että on kirjoitettava. Siitä huolimatta, että aihe ei ole kiva.
Mutta nyt lähden metsään vihreyden keskelle!
Lähteet
Gøtzshe, Peter C 2016. Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Sitruunakustannus 2016.
Danell J-A. 2015. From disappointment to holistic ideals: a qualitative study on motives and experiences of using complementary and alternative medicine in Sweden. Journal of Public Health Research 2015; 4:538;125-132.
Wahlström M, Sihvo S, Haukkala, A ym. 2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand 2008;118(1):73–80
[…] Masennuksen hoitokäytännöt muuttuvat hitaasti https://liinanblogi.com/2016/07/09/masennnuksen-hoitokaytannot-muuttuvat-hitaasti/ […]