Sataa sataa suru sulaa mutta minä en tiedä minne olen menossa en edes mihin kaipaan pisaroiden mukaanko maan ravinnoksi nousemaan kukkina, kasvamaan lehtivihreänä, puina, pensaina ihmisten iloksi eläinten elämäksi johonkin olisi lähdettävä kauas ja korkealle sisään ja syvälle vaikkapa vaakalentoa. E muuttaa uuteen asuntoon L matkustaa etelään S tuli pohjoisesta idän pikajuna meni jo rannalla…
Avainsana: kevät
Tuli kevät tupahamme
Aamun nousevaan hetkeen sisältyy kaikki. Auringossa lepäävä, lumipeitteinen järvenselkä ja lähipuissa livertävät helmikuun linnut. Nytkö ne jo palaavat? Hanki rapisee askelten alla ja alakulo vaihtuu sydämen riemuksi. Talvi kääntyy kevääksi. Sen tuntee joka solullaan tällaisena aamuna. Jalka nousee keveästi. Tuntuu kuin ilo virtaisi suoraan rintaan kirkkaalta sinitaivaalta ja huurteisten puiden takaa metsän reunalta. Jään nyt blogitauolle, mutta sitä ennen haluan kertoa…
Mielessä valo
Tity-tity-tity-tity, nopeatempoinen viserrys herättelee talviunesta, horroksesta jossa olen saanut levätä yli pimeimmän ajan. Alkava kevät nostaa tunteita. Sisällä kihelmöi ja kiertää kutkuttavasti, kun luonto ilmoittelee erilaisin merkein heräämisestään. Koivujen rungoista ymmärrän puiden olevan jo valveilla. Kosketan karhean samettista pintaa. Kädessä tuntuu lämpöä. Mahla, elämän neste virtaa siellä jo. Tämä runko ei todellakaan enää nuku, se sykkii…
Räntähiutaleesta muisto vain jää
Jokunen räntähiutale kostuttaa männyn rungon, jonka punaruskeaa sävyä täydentää vihertävä naavatuppo kaarnan pinnassa. Puupoikaset värjöttelevät suurten latvusten suojassa. Ne tietävät, että edessä on ehkä satojakin vuosia, jollei ihmisen metsäkone liiku täälläpäin. Kaukaa kuuluu liikenteen humina. Se ei räntähiutaletta haittaa. Mänty vetää sitä puoleensa niin, että autojen ääni jää taustalle luonnon tuottamien jumalallisten aistimusten keskellä. Vierastan vähälumista…
Arkkienkelin kaupunki Arkangeli – Архангельск
Kesän tulo on Arkangelissakin myöhässä. Nyt alkavat silmut vasta puhjeta. Lentokentältä kaupunkiin ajettaessa vaikutelma on jotenkin rähjäinen. Maa on vielä harmaa. Vihreä antaa vasta aavistuksenomaisia merkkejä puissa. Ränsistyneitä teollisuus- ja varastorakennuksia seisoo tien vieressä komeiden uudisrakennusten rinnalla. Koulubussi ohittaa. En anna harmaan ensitunnelman sumentaa näköäni. Katson taaksepäin Enkelikaupungin historiaan, arkkienkelien aikaan. Kaupunki on saanut nimensä 1300-luvun lopulla…
Talvi valui viemäreihin
Sade litisee katuun. Ränneissä ropisee. Talven viimeinenkin lumi märkänee, valuu viemäreihin, häipyy ojiin. Kohta kadut, puistot, metsät ja pellot nauttivat kevään lämmöstä. Nyt seison vesilätäkössä. Tekisi mieli ottaa kumisaappaat pois ja kokeilla miltä rapakko tuntuu paljaissa jalkapohjissa. En sitä tee, koska voitaisiin luulla kummalliseksi. Ja lapselliseksi. Sitä paitsi on aika kylmä. Jään haara-asennossa ihmettelemään lammikkoa varpaat kuivina.…
Näsijärvellä terapiassa nääs
Avaraa Näsijärven jäällä. Jonoa Naistenlahden suunnalta. Maaliskuisena aurinkoviikonloppuna tuhannet suomalaiset ovat terapoineet itseään järven jäällä. Näsijärven pienellä Siilinkarin luodolla oli tungosta, mutta leppoisaa. Kansaa vaelsi sinne kolmelta suunnalta. Matkaa mantereelta Siilinkarille on hieman toista kilometriä. Ihmisiä virtasi kävellen tai hiihtäen Naistenlahden rannasta, Mustasta Lahdesta ja Lielahden puolelta. Ollaan Tampereella nääs. Aamulehdessä…
Lauhtuu ja pakastaa syklisesti
Kurkistaisko ulos? Keväällä kaikki muuttuu. Päivä pidentyy vauhdilla. Avaan silmäni valoon ennen kuin heräänkään. Kävelen ikkunaan. Näen puun ja tunnen vihjeen lumiverhon haihtumisesta. Pian lumi sulaa. Mielikin ailahtelee keväällä vikkelämmin. Johtuu kai nopeasta päivän pitenemisestä. Sisäinen maailmani viheltelee eteenpäin huomattavasti vinhemmin kuin sydäntalvella. Kaikella on näköjään aikansa. Syklinen aika. Lumi vie mennessään…