Tag Archive | terveyspolitiikka

Tiede, käytäntö ja politiikka

KukkoNyt on sote kovasti esillä. Minäkin viittaan siihen, vaikka kirjoitukseni koskeekin tutkimusta ja sen suhdetta terveyspolitiikkaan, erityistapauksena muut kuin tavanomaiset hoitomuodot.

Usein kuulee väitettävän, että heti kun jokin muu kuin terveydenhuollon työkalupakissa nykyisin oleva hoitomuoto  on osoitettu tieteellisin menetelmin tehokkaaksi ja turvalliseksi, lääketiede ottaa kyllä sen käyttöön.

Tällaisia, ”jos olisi tutkimusnäyttöä, niin lääketiede omaksuisi” -hoitomuotoja ovat esimerkiksi perinnehoidot, yrttilääkintä ja monet muut  täydentäviksi luokiteltavat, terveyssysteemimme ulkopuolella tai sen marginaalissa toimivat  hoitomuodot. Väitteen mukaan ”käyttöön oton jälkeen” ne eivät sitten olisikaan enää ”täydentäviä”, vaan tavanomaisia, lääketieteellisiä ja siten hyväksyttyjä, koska niistä on tutkimusnäyttöä. Olen kirjoittanut tästä ajattelusta aikaisemminkin, esimerkiksi  yli kolme vuotta sitten:  Tiede, hoitaminen, usko ja huuhaa

Äkkiseltään väite tutkimuksen edellyttämisestä jonkin hoidon hyväksymiselle kuulostaa loogiselta. Argumenttia on käytetty ahkerasti,  ja se on saanut julkisuutta niin, että  se ymmärretään jo melkein faktaksi,  johon valtaosa ihmisistä uskoo. Väite perustukiin yleiskuvaukseen tieteen luonteesta eli siihen, että tiede koko ajan korjaa itse itseään.

Mutta asiassa on eri puolia. Väitteen oikeaksi todistamisessa on nimittäin haasteita.

Neljä haastetta

Ensinnäkin väite, että lääketiede ylipäänsä voisi ottaa jonkin hoitomuodon käyttöön ei kestä tarkempaa tarkastelua, sillä lääketiede ei ole terveydenhuollon käytäntöä, vaan tiedettä. No, voidaan toki ajatella, että sanalla ”lääketiede” on kaksoismerkitys. Toinen viittaa tieteeseen ja toinen käytäntöön. Koska kaksoisviittaus väistämättä sekoittaa pakkaa, niin sekavuuden välttämiseksi käsite pitäisi aina erikseen tarkentaa, kun puhutaan tieteestä tai kun puhutaan käytännöstä. Jos näin ei tehdä, niin ”lääketiede ottaa käyttöön” -lauseen merkityskin jää epäselväksi.

Väitteessä oikeasti viitataankin terveydenhuoltojärjestelmään (se ottaa käyttöön) eikä lääketieteeseen (joka ei voi ottaa käyttöön hoitomuotoja). Käytännön elämässä lääkärin työ ei ole sama asia kuin lääketiede. Psykologin työ ei ole psykologian tutkimusta. Sairaanhoitaja ei ole hoitotieteen tutkija. Kaikki he ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä.  Toisin sanoen lääketiede (sen kummemmin kuin psykologia, hoitotiede tai mikä muu tieteenala tahansa) ei ota käyttöön yhtään mitään, ei hoitomuotoja eikä lääkkeitä. Se tutkii niitä ja tutkijat kirjoittavat löydöksistään tutkimusraportteja.

Näitä tutkimusraportteja, jotka tavallisesti julkaistaan vertaisarvioiduissa tiedelehdissä, hoitohenkilöstö sitten soveltaa omassa työssään. Terveyspolitiikasta päättävät hyödyntävät niitä rakentaessaan terveydenhuoltojärjestelmää. Tällaisesta prosessista on kyse myös meneillään olevassa suomalaisessa sote-uudistuksessa. Parhaillaan on nähtävissä, kuinka kovaa ja rankkaa terveyspoliittista kädenvääntöä käydään  eri intressiryhmien  (poliittisten ja ammatillisten) kesken.

Toiseksi sote-kamppailu osoittaa, että julkiseen terveydenhuoltoon sisällytettäviä palveluja ei määritä yksin tiede ja tutkimus. Kyse on rahasta ja siten politiikasta, terveyspolitiikasta. Terveydenhuollon organisointia, hallintoa ja rahoitusta ohjaavat tieteellisen tutkimuksen ohella käytännön kokemukset (ammattilaisten ja asiakkaiden) sekä erityisesti poliittiset ja ammatilliset intressit. Erilaiset eturyhmittymät voivat vaikuttaa paljon enemmän kuin tutkimusraportit konsanaan.

Vaikka siis jonkin  hoitomuodon hyödyistä olisikin kiistatonta tutkimusnäyttöä, se ei automaattisesti johda hoitomuodon käyttöön ottoon julkisessa terveydenhuollossa (katso myös neljäs haaste alla).

Kolmanneksi, tutkimusmetodologiaa voidaan käyttää ohjaamaan käsitystä siitä, millainen tutkimus on hyvää.  Tämä tarkoittaa sitä, että ennakkoon määritellään, millaisin tutkimusottein ja menetelmin on tuotettava riittävä ja pätevä tutkimusnäyttö. . Tutkimusmetodologiaa (=teoriat ja menetelmät) voidaan siis käyttää keinona ohjata poliittista päätöksentekoa.

Esimerkiksi jos terveydenhuollon palvelujen käyttöön ottamiseksi tai laadun arvioimiseksi tärkeimpänä tieteellisenä näyttönä pidetään lääketieteen kultaista standardia, plasebokontrolloitua satunnaistettua kliinistä koetta, suuri osa terveystutkimuksesta jää ”vähemmän arvokkaan tutkimuksen luokkaan”. EBM pyramidi1

EBM (evidence based medicine) -pyramidi kuvaa nykyisin vallalla olevaa terveystutkimuksen paradigmaa, jonka mukaan korkein ja siis parhain näyttö saadaan satunnaistettujen (usein vielä plasebo)kontrolloitujen kliinisten tutkimusten perusteella laadituista meta-analyyseista tai systemaattisista katsauksista. Malli on hyvä, mutta se ei sovellu läheskään kaikkeen terveyspalveluiden vaikuttavuuden tai tehokkuuden tutkimukseen. Pyramideja tai kolmioita on julkaistu monenlaisia. Peursperiaate on, että pyramidin kärjessä on se parhain näyttö.

EBM pyramidi2

Kuitenkaan esimerkiksi terveyden edistämistoiminnan (kuten lainsäädäntö, hintapolitiikka, rajoitukset ja terveyskasvatus ja valistus) tai palvelujärjestelmän tehokkuuden tutkimuksessa ei voida käyttää tuota biolääketieteen kultaisen standardin tutkimusotetta.

THL Terveyden edistäminen 1paranneltuhttps://www.slideshare.net/THLfi/terveyden-edistmisen-mittaaminen-ja-kustannusvaikuttavuusTHL Terveyden edistäminen 2Silti terveyttä edistävää politiikkaa pitää voida perustella tutkimuksilla, joita tehdään esimerkiksi yhteiskunta-, talous-  ja käyttäytymistieteiden metodeilla.  Toisin sanoen, hoitomuodot, jotka eivät ole biolääketieteen teorian mukaisia, vaan jotka sijoittuvat hoitamisen ja terveyden edistämisen rajamaastoon, saattavat virheellisesti tulla luokitelluiksi tehottomiksi tai tutkimattomiksi. Jos tutkimusmetodi on jotakin muuta kuin lääketieteen ”kultainen standardi” eikä ole käytössä laajoja meta-analyysejä, voidaan joskus tehdä epäasiallinen päätelmä, että laadukasta tutkimusta ei ole tai että tehoa ei ole osoitettu.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että terveydenhuollossa ja lääkäreiden käytössä olevista hoitomuodoista vain osa on tutkittu tuolla ”kultaisen standardin” metodilla. Lisäksi plaseboja käytetään varsin laajasti. Plasebovaikutuksen hyödyistä onkin paljon tutkimusnäyttöä, mutta sen käytössä on joskus eettisiä haasteita.

Neljänneksi, terveydenhuollon käytännöt muuttuvat ilman tutkimustietoakin ja joskus myös tutkimustiedon vastaisesti. Parhaillaan julkisuudessa Ylen sivuilla 2.3.2018 on juttua siitä, että lääkärit kirjoittavat antibiootteja ehkä liikaa ja että sekä lääkäreillä että potilailla on oikeastaan oikeus kyseenalaistaa tällainen käytäntö.

Ylen jutussa haastatellut lääkärit perustelevat tätä sillä, että vaikka aiheesta (eli siitä, että syödäänkö antibiootteja liikaa) ei olekaan tutkimustietoa (sitä onkin mahdotonta tutkia kontrolloiduin kliinisin kokein), niin aiheesta on kuitenkin ollut jonkin verran kirjoituksia lääketieteellisissä julkaisuissa ja haastatelluilla on käytännön tuntuma asiaan. Ja heillä näyttää olevan mitä ilmeisimmin halu muuttaa käytäntöjä.

Toisaalta masennuslääkkeiden runsas käyttö lievien ja keskivaikeiden masennusten hoidossa on ristiriidassa tutkimusnäytön kanssa. Tutkimukset osoittavat psykoterapian vähintään yhtä tehokkaaksi kuin lääkkeet ovat. On myös julkaistu useita laajoja ja toistettuja tutkimuksia, joissa masennuslääkkeiden hyöty on kyseenalaistettu.

Nämä tutkimustulokset eivät kovin hyvin näy mediassa eikä käytännön terveydenhuollossa – ainakaan vielä. Yhtä kaikki liiallinen lääkkeiden syöminen aletaan pikku hiljaa ymmärtää yhteiskunnalliseksi  ongelmaksi. Toisin sanoen hyvillä ja ihmishenkiä pelastavilla lääkkeillä on toinenkin, se synkempi puolensa. Tätä on tutkinut kansainvälisesti arvostettu professori Peter Götzsche, katso esimerkiksi Kriisin tynkää psyiatriassa  ja  Liika on liikaa

Tiede, käytäntö ja politiikka nivoutuvat terveyspalveluja kehitettäessä ja uudistettaessa läheisesti toisiinsa. Terveystutkimusta taas ohjaa tiedepolitiikka, jonka siivilän läpi määräytyy se, mitä kussakin yhteiskunnassa ja kunakin historiallisena aikana tutkitaan. Toisin sanoen tiedepolitiikka vaikuttaa huomattavasti siihen, millaisista terveyspalveluista ylipäänsä voi kertyä tutkimusta. Tutkimusta kun kun ei voi tehdä ilman taloudellisia resursseja.

Perinteisiä ja uusia hoitoja tulee näyttämölle

Koko ajan tulee käyttöön uusia tapoja hoitaa ja edistää terveyttä, parantaa sairauksia ja lievittää kärsimystä. Eri hoito- ja lääkintäjärjestelmien välillä on aina ollut kärhämää. Keskiajalla kirkko määritteli, miten ja kuka sai hoitaa ihmisiä. Nyt määrittelyvalta on pitkälti biolääketieteellisellä yhteisöllä. Valta ei tosin ole ehdotonta.

Ihmiset  ovat aikaisemmin valinneet ja valitsevat edelleen eri hoitofilosofioista kumpuvia avun muotoja. He käyttävät erilaisia hoito- terveydenedistämistapoja hybridimäisesti: rinnakkain ja samanaikaisesti eikä heille tällaisessa toiminnassa välttämättä ole mitään ristiriitaa.  Eri hoitomuotojen arvostus ja hyväksyttävyys vaihtelevat eri yhteiskunnissa. Valinnat nojaavat tieteeseen, käytäntöön ja politiikkaan.

Lääkäriliitto ajaa puoskari/uskomushoitolakia, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanut Uskomaton uskomushoitolaki ja samanaikaisesti monet muut toimijat pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin oman hoitosuuntauksensa integroimiseksi julkiseen terveydenhuoltoon. Liikettä on moneen suuntaan.

Kiropraktikot ja naprapaatit pyrkivät vaikuttamaan poliitikkoihin asemansa parantamiseksi terveydenhuollossa. Kummastakin hoitomuodosta on olemassa tutkimusnäyttöä. Kumpikaan hoitomuoto ei Suomessa ole sairausvakuutuksesta korvattava, mutta hoitajat ovat Valviran hyväksymiä ammattilaisia. Manipulaatiohoidoista kirjoitin äskettäin.

Kiinalaista lääketiedettä harjoitetaan maailmalla laajasti, myös Suomessa. Siitä on erittäin runsaasti kansainvälistä tutkimusta. Myös intialaista Ayurvedaa tutkitaan.  Sveitsissä pakollinen sairausvakuutus korvaa lääkärin tarjoamia, Suomessa  täydentäviksi (”uskomushoidoiksi”) luokittuvia hoitomuotoja.

Suomessakin on paljon lääkäreitä  ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä, jotka ovat päätyneet käyttämään ”ulkolääketieteellisiä” eli muita kuin nykyjärjestelmän työkalupakkiin kuuluvia hoitomuotoja joko itselleen, potilailleen tai molemmille. He ovat havainneet ne hyödyllisiksi kokemuksesta tai tutkimusjulkaisuja lukemalla. Rohkeimpien ääni alkaa pikku hiljaa kuulua yhteiskunnassamme, mistä esimerkkeinä ovat nuo antibioottikriittiset lääkärit.

Toistan tässä lopuksi ajatuksen, jonka olen esittänyt jo  aikaisemmin: Jos keskustelu eri hoitonäkemyksistä ymmärretään kahden tai useamman  erilaisen ja toisiaan täydentävän näkemyksen vuorovaikutukseksi, niin näennäisestä ristiriidasta tai paradoksista voi tulla muutosagentti. Silloin jännite eri hoitonäkemysten välillä voikin ohjata uuteen ymmärrykseen ja luoviin ratkaisuihin.

Seuraavassa kirjoituksessa jatkan tätä teemaa konkreettisella esimerkillä. Kirjoitan kalevalaisesta jäsenkorjauksesta ja sen terveyspoliittisesta polusta. Aiheesta keskusteltiin eduskunnassa viime keskiviikkona, Kalevalan päivänä järjestetyssä seminaarissa Tieteellisesti tutkitut perinnehoidot, josta tilaisuuden puheenjohtajana toiminut kansanedustaja  Eeva-Maria Maijala on kirjoittanut blogijutun.

 

Enkelikiista Akuutissa

 

Haavoittunut enkeli. Hugo Simberg.

Haavoittunut enkeli. Hugo Simberg.

Jouduin keskelle enkelikiistaa.  Se virisi Akuutin vaihtoehtohoito-ohjelmasta, jossa olin yksi haastateltu. Ohjelma tulee TV1:ssä tänään 7.2.2016 uusintana klo 15.15.

Ohjelman tulkitsemista ja sen journalistisen kielen ymmärtämistä helpottaa väliotsikon Erimielisyyttä enkeleihin uskomisesta alla oleva selostus. Mutta ensin kerron hiukan enkeleistä. Otan poimintoja kirjastani (Aarva 2015).

Emeritusprofessori Antti Eskola muistelee, kuinka häntä lapsena syrjäisen maaseudun pitkällä ja pimeällä koulutiellä varjeli pelolta mielikuva vierellä kulkevasta suojelusenkelistä. Akateemisena ihmisenä ja sosiaalipsykologina Eskola arvostaa hoivavaikutusta, joka suojelusenkelillä oli pieneen poikaan. Mielikuva toimii menetelmällisenä keinona ja apuna, kun yrittää saada yhteyttä siihen, mitä ei voi käsittää.

Ihmiset ymmärtävät enkelit oman maailmankuvansa ja kokemustaustansa mukaan. Hyviä ihmisiä kutsutaan usein enkeleiksi. ”Enkelit lentää sun uniin ja tekee sinusta kauniin”, sanotaan Mikko Kuustosen laulussa. Positiivisen psykologian professori Barbara Fredrickson lainaa tuntematonta ajattelijaa: ”Ihmiset ajattelevat että enkelit lentävät koska heillä on siivet. Mutta enkelit lentävät koska he suhtautuvat itseensä kevyesti.”

Enkelit voivat keventää elämäämme. Niiden olemassaoloa ei voi eikä tarvitsekaan todistaa luonnontieteellisesti. Ne kuuluvat mielen maisemaan. Jos mielelle, tunteille ja intuitiivisille oivalluksille ei ole riittävästi tilaa, unohdamme elämässä keveyden. Jos meitä ohjaa vain järki eli rationaalinen mieli, me kieltäydymme luottamasta oman olemuksemme syvimpään hyvään perustaan. Ne ovat metafora jollekin sanattomalle hyvälle, pyhälle ja kauniille.

Kun tiedemieheltä ja kosmologilta kysyy, voisiko maailmankaikkeudessa olla muitakin älyllisiä olentoja kuin ihmiset pikkuruisella maapallollamme, he vastaavat ”ehkä” tai ”mitä todennäköisimmin”. En tiedä, viittaako Antti Eskola enkeleihin pohdiskellessaan asiaa: ”Ehkä he (älylliset olennot) ovat jo täällä? Me vain emme rajallisilla välineillämme havaitse heitä. Kenties ihmisaivot pystyvät hahmottamaan heidän todellisuuttaan yhtä vähän kuin mitä simpanssi tajuaa kvanttiteoriasta, lainatakseni vertauksen eräältä tähtitieteilijältä.”

Enkeli enkuli iso

Filosofisesti enkelit kuuluvat ihmisen olemismaailmaan. Filosofi Heidi Liehu puhuu jopa rakkauden voimasta kumpuavasta enkelienergiasta. Psykologisesti enkelit ovat mielemme tuotetta, joista virtaa aineetonta voimaa, joka kuitenkin aineellistuu ihmisen arkielämässä uskon, toivon, luottamuksen, turvallisuuden ja jopa onnen tunteina.

Teologisesti ne ovat uskonnollinen kysymys. Ortodokseilla esimerkiksi on rikas enkelimaailma. Raamatussa enkeli mainitaan noin 300 kertaa. Teologit ovat tutkineet ja kirjoittaneet paljon Raamatun enkeleistä, mutta koska ne kuuluvat myyttiseen todellisuuteen, väitettä enkeleiden materiaalisesta olemassaolosta ei voida todistaa oikeaksi tai vääräksi.

Sosiologisesti enkelikokemusten julkituominen kertoo yhteiskuntamme muuttumisesta. Maallistuminen ja luterilaisen uskontomme suosion väheneminen ei kuitenkaan ole vienyt enkeleitä mukanaan. Kirkosta eroajat eivät eroa enkeleistään vaan kirkon instituutiosta, joka ei heille jostain syystä sovi.

Uskominen enkeleihin ei ole totuus–valhe-akselilla arvioitava ilmiö, sillä enkelikokemukset ovat joka tapauksessa ihmisille tosia. Kokemuksina ne voivat olla henkilökohtaisesti hyvin tärkeitä ja jopa parantavia. Samat ihmiset, joilla on enkelikokemuksia, voivat ihan yhtä hyvin luottaa myös järkeensä, tieteeseen ja koviin tosiasioihin. Nämä näkemykset voivat olla olemassa samanaikaisesti.

New Age -henkisyydessä enkelit ovat metaforisesti lumoutumisen, ihastuksen, valon, toivon ja suojeluksen lähde. Uskontotieteilijä Terhi Utriainen on tutkinut ihmisten enkeliyhteyksiä ja hän liittää ne muun muassa mielikuvitukseen, unelmointiin ja taiteellisuuteen. Enkelit ovat totta niille, jotka uskaltavat ne kokea.

Luova mieli, taiteelliset ja hengelliset kokemukset mukaan lukien enkelikokemukset kuuluvatkin olennaisesti ihmisenä olemiseemme. Toisille ne ovat tärkeitä, toisille eivät, mutta joka tapauksessa ne ovat osa ihmisyyttämme ja tietoisuuttamme.

Erimielisyyttä enkeleihin uskomisesta

Viime päivinä olen käynyt mielenkiintoista kirjeenvaihtoa Akuutti-ohjelman tuottajan kanssa siitä, poistetaanko 1.2.2016 esitetyn ohjelman vaihtoehtohoito-osuudesta kommentti, jota pidän ohjelman asiayhteydessä esitettynä minua loukkaavana.

Koko vaihtoehtohoitoja käsittelevä Akuutin viisiminuuttinen jakso on valitettavasti kaikilta osiltaan surkea. Se ei anna mitään tietoa täydentävistä hoidoista, vaan on asenteellinen, vahvistaa vanhaa ja tarpeetonta vastakkainasettelua biologisen ihmiskuvan ja ihmistä kokanaisvaltaisemmin hahmottavan terveysnäkemyksen välillä. Lisäksi se kohtelee haastateltaviaan epätasa-arvoisesti. Alla perustelut.

Enkeliongelman tausta: Ohjelmalla näköjään haluttiin luoda vanhakantaista vastakkainasettelua ja turhaa ristiriitaa virallisen hoitoajattelun ja muiden hoitamiseen suhtautumistapojen välille. Tämä ei aja kansalaisten etua, koska he (noin joka kolmas suomalainen) käyttävät virallisia ja täydentäviä terveyspalveluja rinnakkain, yhtä aikaa. Tehtävään valjastettiin toimittaja Lasse Tuorila. Hän olikin tehtävään sopiva.

Tehtävä ja keinot: Ohjelman tekeminen tarjosi hänelle mahdollisuuden näyttää myös oma paikkansa kiistanalaisessa kysymyksessä ja todistaa olevansa itsekin vahvasti biologisen reduktionismin kannattaja tyyliin Minä poika arvostan rationaalista tiedettä, enkä mitään enkelihuuhata. Näillä sanoilla Tuorila ei ole ohjelmassa eikä minullekaan puhunut, mutta journalistisesta kerronnasta sen voi hyvin helposti päätellä. Journalistisin keinoin hän todistelee täydentävät hoidot ja jopa niiden tutkimuksen professorimiehen avulla huuhaaksi. Tässä yhteydessä hän käyttää ”enkelikorttia”. Huuhaan merkityksestä ei liene yleistä yksimielisyyttä, mutta sitä on luonnehdittu sanaksi, jota käytetään perättömistä, epätieteellisistä väitteistä ja uskomuksista.

Todistelu. Huuhaatodistelussa täydentävien hoitomuotojen tutkija (minä) piti saada näyttämään törpöltä. Tunnettua on, että vastakohtien luominen (sinnekin, missä niitä todellisuudessa ei ole) on klassinen retorinen keino vakuuttaa viestin vastaanottaja. Siispä seuraavat seikat oli todistettava ohjelmassa:

  1. Täydentävät hoidot = huuhaa.
  2. Biolääketiede=ainoa hyväksytty  pohja viralliselle hoitamiselle terveydenhuollossa

Kun yllä oleva osoitetaan todeksi, niin siitä seuraa loogisesti päätelmä, että jos joku hoitomuoto ei perustu selkeästi biolääketieteeseen, sen täytyy olla huuhaata. Näin täydentävät hoitomuodot eivät voi mitenkään olla ”oikeaa” hoitoa. Oikea hoito on varattu terveydenhuollolle, jonka arvoja ohjaa juuri biolääketieteellinen katsanto.

Nimen omaan tätä näkemystä Tuorila ohjelman katsojille tarjoilee fysiikan ja biologian termein Raimo Puustisen haastatteluun nojaten. Puustisen vakuuttelun tueksi toimittaja tarvitsi enkeleihin ja suklaaterapioihin hurahtaneita vastakohdaksi vakuuttavalle, miehiselle tieteen totuudelle. Niinpä hän kehitteli (tiedostamaattaan ehkä tai ihan tahallaan) ohjelmaansa roolit haastatelluille.

Prinssi, Prinsessa ja Höppänät

Puustisesta tuli Prinssi, joka tavoittelee abstraktia Prinsessaa eli tässä tarinassa mainetta ja arvostusta biolääketieteellisen ideologian jakavien keskuudessa. Hehän juuri ovat terveystieteiden eliittiä ja sitä kautta heillä on paljon valtaa määritellä, millaista on hyvä hoitaminen.

Tarinan auttajana toimivat Lähetti (Lasse Tuorila) sekä vakuuttava Isä (Juha Teperi). Tarvittiin myös Vastustajia, kuten klassisissa kansansaduissa yleensä on. Niiden roolit rakennettiin siten, että vastustajat näyttäisivät mahdollisimman heikoilta vahvan Prinssin rinnalla. Siispä ohjelmaan valittiin kaksi Höppänää:  hoitaja, jonka työtilaa kuvattiin sekä minä Pauliina, tutkija.

Kun tutkijasta tehdään höppänä, sen avulla saadaan myös itse tutkimusala näyttämään hölmöltä.

Miten höppänyys luotiin: Ohjelman alussa kerrotaan, että nyt tutkijat ovat havahtuneet selvittämään mitä täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot oikein ovat! Sitten kerrotaan sanoin ja kuvin, että lääketiede pohjaa biologiaan ja vaihtoehtohoidot käsitteisiin kokonaisvaltaisuus, pehmeys ja luonnonmukaisuus, joiden todetaan olevan tyhjiä käsitteitä. Kuvakerronta tukee tätä.

Siinäpä onkin heti alkuun lyöty lukkoon sanoma: tiede vastaan huuhaa.

Höppänyyden todistelu: Jotta katsoja varmasti ymmärtäisi, että täydentävissä hoidoissa on kyse huuhaasta, osoitetaan aihetta tutkiva ja aiheesta kirjan kirjoittanut nainen pölvästiksi. Se tehdään niin, että kuvataan henkilöä biolääketieteen tutkimusparadigman – siis sen ainoan oikean – ideologian kannalta epäedullisesti. Tähän tarkoitukseen sopii erinomaisesti, että tutkijaa kuvattaessa kerrotaan, että häntä ”on kritisoitu muun muassa enkeleihin uskomisesta”. Koska enkelit eivät kuulu rationaalisen tieteen maailmaan, tällä voidaan osoittaa että tutkija on ei-rationaalinen/ei-tieteellinen. Siis naurettava!

Sitten otetaan tutkijanaisen haastattelusta kaikkein epätieteellisimmiltä kuulostavat lauseet kuten ”siellä (tutkimusseminaarissa) oli paljon porukkaa”. Tämän jälkeen biotieteilijäksi roolitettu Puustinen toteaa, että keskeisessä roolissa vaihtoehtohoitojen käyttäjinä ovat korkeasti koulutetut naiset (eli juuri minä) ja että seminaarissa ei ollut Puustisen tietämän mukaan työväenluokkaisia miehiä! (Huomautus: Missä tutkijaseminaareissa yleensä on työväenluokkaisia miehiä?)

Kokonaisvaltaisuus, pehmeys, luonnonmukaisuus ja energia todistetaan vielä uudestaan tyhjiksi iskusanoiksi Puustisen repliikeissä siten, että vedotaan fysiikkaan ja biologiaan.

Voi pyhä yksinkertaisuus! Kysehän on siitä, miten käsitteet määritellään. Ei Puustinen tai fysiikka termien määrittelyä omista. Tieteessä, myös terveystieteissä, tavallisesti määritellään ensin termit ja sitten väitetään jotakin. Tässä mentiin nyt takaperoisesti.

Mutta mitäpä tuosta, kunhan saadaan sanoma perille. Kirjallisuuden ja kulttuurin tutkijan Vladimir Proppin kehittämästä kansansadun teoriasta oli tämän ohjelman analyysissa paljon apua. Prinssin, Prinsessan ja muut roolit olen lainannut juuri Proppilta.

Ohjelma lähenee loppua. Höppänäksi roolitetun tutkijan vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta saa tulkinnan. Höppänä esittää, että täydentävät hoitomuodot ovat kuin polkupyörä verrattuna teknomedisiinaan, joka on kuin lentokone. Kumpikin ovat hyvä omalla sarallaan. Mutta Prinssi Puustinen tulkitsee ja argumentoi ohjelman lopuksi, että ”kuolleiden henget …lähtökohtaisesti eivät kuuluu lääketieteellisiin hoitoihin”.

Taidatko sen selkeämmin sanoa? Ovelalla tavalla pyrittiin kuvin ja sanoin latistamaan täydentävät hoidot, niiden tutkimus sekä vielä lisäksi yksityishenkilö eli minä.

Onko kritisoitu vai eikö ole?

Tämän vuoksi vaadin heti ohjelmaa seuraavana päivänä Akuuttia poistaman ja se lopulta poistikin – tosin pitkin hampain –  minusta ohjelmassa annetun määritelmän ”Pauliina Aarva,  jota on kritisoitu muun  muassa enkeleihin uskomisesta. Pilkun jälkeistä lihavoitua osaa kuvauksestani ei siis enää ole ohjelmassa. Se leikattiin pois.

Poistaminen ei ollut ihan yksinkertaista. Jouduin vaatimaan sitä kahteen kertaan ja aika  tiukkasanaisesti.

Poistoprosessin aikana Lasse Tuorila perusteli monisanaisesti  kuvaustaan vetoamalla siihen, että Markku Myllykangas on minua arvostellut muun muassa siitä, että olen puhunut enkeleiden parantavasta voimasta. En välitä, mitä Myllykangas minusta kirjoittelee, mutta en halua että koko täydentävien hoitojen ala leimataan huuhaaksi asiaohjelmassa minut leimaamalla. Tarkennan tässä vielä, että en myöskään väitä, että KAIKKI epävirallinen hoitaminen olisi hyväksyttävää. En ajattele, että kaikki käy (mikä on tavallisin biouskovaisten vastustajien virheellinen väite).

Kuten kirjoituksen alussa on osoitettu, enkeleissä ei tietenkään ole mitään kielteistä. En kuitenkaan voi hyväksyä, että sotketaan enkeliasiat tieteelliseen tutkimukseen (jos tutkimus ei itsessään koske enkeleitä) ja sen avulla yritetään luoda minusta virheellinen kuva. Pitää ainakin yrittää pysyä totuudessa. Nyt Tuorila ei edes yrittänyt.

No, sitten väännettiin kättä Akuutin toimituksen kanssa, että onko jossain osoitettu että uskomistani enkeleihin olisi jossain kritisoitu. Alkoi jo väsyttää. Minä en löytänyt tällaista kritiikkiä julkisuudesta, ja vaikka sitä olisi löytynytkin, niin se ei tietenkään ole peruste sille, että julkisuudessa esitettyä kritiikkiä on oikeutettua käyttää pilkkakirveenä tieteellisen identiteettini murskaamisessa.

Tuorila todisteli minulle ja Akuutin tuottaja Karin-Maritta Mariolalle sitä, että enkeleihin uskomistani on ihan oikeasti kritisoitu. Hän näki paljon vaivaa välittämällä meille useita linkkejä todistaakseen, että kyllä minua on arvosteltu. Kaikki viitteet olivat Markku Myllykankaan kirjoituksia!

Tässä esimerkiksi Myllykankaan juttua minusta, jonka Tuorila minulle välitti:

”Aarva on koukussa ”vaihtoehtoisiin ja täydentäviin” hoitoihin eli puoskarointiin. Kuten homeopatiaan, Rosen- ja vyöhyketerapiaan. Hän horisee myyttien, enkeleiden, kosketuksen ja rakkauden parantavista voimista. Yliopistotutkija ja ”tietokirjailija” Aarva väittää ihan pokkana, että ”enkeli- ja energiahoidoissa käymisestään kertovat julkisesti ja kahvipöydissä jo aivan normaalit ihmiset”. ” http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2015_49/KUO_20151128_02.pdf

Lopulta saamme keskustelun päättymään siitä, millä voidaan todistaa, että joku (Myllykangas) jossain (lehtikirjoituksissa) on kritisoinut minua uskomisesta enkeleihin. Ei sieltä sellaista tekstiä löytynyt.  Sitä paitsi Myllykangas ei, eikä kukaan mukaan voi väittää mitään uskonelämästäni, koska en ole missään avannut sitä. Se on ihan oma yksityisasiani. Olen kyllä kirjoittanut näistä siivekkäistä kirjassani analyyttisesti ja pohdiskellen.

Lopulta  toimitus poisti enkeliusko-lauseen ohjelmasta.

——————————–

Onnelliseksi draaman lopuksi kirjoitin Akuutin tuottajalle 5.2.2016, kirjeen, jonka lähetin tiedoksi muutamille tahoille:

Hyvä Karin Mariola, Yle Akuutti

Lämmin kiitos, että pyynnöstäni on eilen poistettu Akuutti-ohjelman 1.2.2016 minua koskevasta osuudesta Lasse Tuorilan spiikkaama kuvaus minusta, ”jota on kritisoitu muun muassa uskomisesta enkeleihin”. Olin vaatinut luonnehdinnan poistamista, koska se on virheellinen, sillä minua ei ole kritisoitu enkeleihin uskomisesta. Sen sijaan olen saanut paljon kiitosta kirjani Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista kahdesta luvusta, joissa analysoin enkelikäsityksiä ja energian käsitettä eri tieteenalojen näkökulmasta.

Olen mielelläni jatkossakin Ylen käytettävissä ohjelmissa, joissa kerrotaan tieteelliseen tutkimukseen nojaten täydentävien hoitomuotojen vaikutuksista, hyödyistä, haitoista ja käyttötavoista sekä rajauksista (mikä on hoitoa ja mikä ei) ja sääntelyn tarpeesta. Akuutin ohjelma 1.2.2016 valitettavasti ei käsitellyt ollenkaan tutkittuja ja väestön yleisimmin käyttämiä hoitomuotoja.

Siinä mainittiin vain korvakynttilähoito, meridiaanihieronta, suklaahieronta, kuumakivihieronta, kiviterapia, enkeliterapia sekä keskustelu kuolleiden henkien kanssa, joita ei tietääkseni ole tutkittu ollenkaan, ainakaan terveyden näkökulmasta, eikä käytön laajuudesta ole mitään tietoa.  Väestön yleisimmin käyttämiä hoitomuotoja sen sijaan on tutkittu. Näin ollen ohjelman anti täydentävistä hoidoista kertovana asiaohjelmana jäi olemattomaksi.

Uusi ja totuudenmukaista tietoa jakava ohjelma olisi paikallaan.

Yhteistyöterveisin, Pauliina Aarva

———————————-

Ei Tuorilan juttu minua koskevan enkeliusko-väitteen poistosta yhtään parantunut, mutta ei se siitä huontunutkaan. Ei voinut huonontua, oli jo alun perin sellainen. Vastakkainasettelun todistelukin oli onneton.

Koko surkea ohjelma haittaa avointa ja kunnioittavaa keskustelua biomedisiinisen ja humanistisemman hoitonäkemyksen välillä. Tästä on haittaa erityisesti tavalliselle kansalaiselle ja potilaalle, joka käyttää kummankinlaisia hoitomuotoja.

Meidän kaikkien tässä keskustelussa mukana olevien olisi pystyttävä lähestymään täydentävien hoitojen tilannetta, tulevaisuutta ja paikka yhteiskunnassa juuri ihmisen, potilaan ja asiakkaan näkökulmasta.

Mitä, jos kysyttäisiin kansalaisten mielipidettä ja kuunneltaisiin heitä avoimin mielin?

Linkki ohjelmaan  http://areena.yle.fi/1-3142116?autoplay=true

Linkki nettisivuille, jossa ohjelman tekstiversio http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/01/voisivatko-koululaaketiede-ja-vaihtoehtohoidot-lahestya-toisiaan. Täällä  voi kommentoida ohjelmaa.

Entäpä, jos?

Lopuksi muutama ote (uudelleen muotoiltuna) kirjastani (Aarva 2015):  Me ihmiset olemme arvokkaita ja ansaitsemme mahdollisimman hyvää ja monipuolista hoitoa. Viisaasti käytettyinä täydentävät hoidot auttavat meitä ja ne voivat tukea lääkärin ja muiden ammattiauttajien työtä, ehkäpä vähentää terveydenhuollon kustannuksiakin. Yhteistyöstä hyötyy kansalainen, potilas.

Olisiko jo aika tarkastella todellista täydentävien hoitojen tilannetta Suomessa ilman ennakkoluuloja ja ryhtyä selvittämään, mitä ne ovat ja millaisista hoitamisen tavoista on ihmisille hyötyä?  Näin loppuisi  juupas-eipäs –vatvominen.  

Entä jos päättäjät, viranomaiset, tutkijat ja muut asianosaiset ottaisivat vastaan haasteen parantaa kansalaisten mahdollisuuksia tehdä järkeviä, itselleen sopivia valintoja? Entä jos suhtauduttaisiin vakavasti olemassa olevaan tutkimusnäyttöön, muuhunkin kuin biolääketieteelliseen? Entä jos kokemusasiantuntijoita kuunneltaisiin tarkemmin?

Lähteet

Aarva P (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. http://www.basambooks.com/kirja/978-952-260-449-1/parantavat-energiat/

Eskola, A. (2013) Vaikka en niin kuin kirkko opettaa. Kirjapaja. Tallinna.

Fredrickson, B. (2011) Positivity. Oneworld Publiations. Oxford.

Utriainen, T. (2013) Doing things with angels: agency, alterity and practices of enchantment. Teoksessa Sutcliffe, S. J. & Gilhus, I. S. (toim.) New Age Spirituality. Rethinking Religion. Acumen, Bristol. 242–262.

Ikkunaenkeli

Enkeli ikkunassa.