Ajankohtainen ”hyte”

Hyvinvoinnin ja terveyden ylläpito ja edistäminen, ”hyte”, on tärkeä osa sote-uudistusta. Sen avulla voidaan ehkäistä ennalta sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä.

Sote-kustannusten kasvua voidaan hidastaa ainoastaan sekä ehkäisemällä ennalta että hoitamalla pahoinvointia.

Näin kirjoittavat Johanna Viita ja Kaija Tuuri kirjoituksessaan Sote-uudistus tarvitsee kuntien hyvinvointityötä HS 2.3.2020.

Kirjoittajat viittaavat uuden ajattelun, kokonaisvaltaisuuden ja asiakaslähtöisyyden tarpeisiin sote-uudistuksessa. He eivät mainitse lääkkettömiä täydentäviä hoitomuotoja, joita kuitenkin niiden käyttötapojen ja tutkittujen hyötyjen näkökulmasta voidaan pitää ”hyte”-menetelminä.

Viisaasti sovellettuna niistä tulee rahoitusongelmien kanssa painivan terveydenhuoltojärjestelmän resurssi, joka näihin päiviin saakka on jäänyt käyttämättä. Lääkkeettömät täydentävät hoidot, joissa ei käytetä kallista lääketieteellistä teknologiaa eikä hintavia lääkkeitä, voivat säästää erityisesti perusterveydenhuollon kustannuksia. Esimerkiksi manipulaatiohoitojen käytön osana perusterveydenhuoltoa tuki- ja liikuntaelinten vaivojen hoidossa on WHO:n raportissa osoitettu olevan kustannustehokkaampaa kuin pelkän tavanomaisen lääketieteellisen hoitamisen. Lisäksi täydentävät menetelmät usein kannustavat ihmisiä itsehoitoon ja omasta terveydestä huolehtimiseen.

Toisenlaisiakin näkemyksiä täydentävistä hoidoista on esitetty.

Lääkäri Ville Väyrynen kirjoittaa Verkkouutiset-julkaisussa termeistä ”vaihtoehtohoidot” ja ”täydentävät hoidot” samaan tapaan kuin Lääkäriliitto on jo vuosikausia ohjeistanut jäsenistöään.

Ville Väyrynen ei kerro, mitä nämä hoitomuodot ovat ja mitä ne konkreettisesti, käytännön elämässä ihmisille merkitsevät, vaan hän suhteuttaa termejä lääketieteen sanastoon. Hän ei myöskään kerro mitään alan tutkimuksesta, vaan olettaa ikään kuin itsestään selvänä, muka tosiasiana, että näiden metodien terveyshyödyistä ei ole tutkimusnäyttöä. Todellisuudessa näyttöä on useista hoitomuodoista, mutta totta kai tutkimusta täydentävistä hoidoista tehdään huomattavan vähän verrattuna lääketieteelliseen ja varsinkin lääketutkimukseen. Lääketeollisuus ei rahoita lääkkeettömien hoitojen tutkimusta, ymmärrettävästi.

Kuitenkin tutkimusta tehdään ja julkaisujen määrä lisääntyy vuosi vuodelta.

Kirjoittajan pohdinnan lopputulema on, että koska täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot eivät ole biolääketiedettä, hän voisi hyväksyä käytettäväksi niistä termiä hyvinvointihoito, vaikka hänen mielestään uskomushoito olisi kyllä myös hyvä.

Ihmettelen, kuinka on mahdollista, että edelleen, vuonna 2020, jotkut akateemisesti koulutetutkin, pyrkivät keksimään ikiomia ja varsin erikoisia termejä kansainvälisen tiedeyhteisön omaksumalle ja yleisesti käyttämälle termille Complementary and Alternative Medicine CAM, joka on suomeksi täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Katso esim. linkkejä Luontaishoitoalan verkkosivuilta. Yhdysvaltain Kansallisen terveysinstituutin sivuilla selvitetään myöskin terminologiaa. Suomalaisten ei tarvitse ryhtyä keksimään pyörää tässäkään asiassa. Minäkin olen kirjoittanut aiheesta äskettäin, ks. Täydentävät hoidot

Täydentäviä hoitoja ovat mm. mindfulness, jooga, kiropraktiikka, osteopatia, akupunktio, kalevalainen jäsenkorjaus ja hypnoosi, joiden kaikkien hyödyistä on tutkimusnäyttöä. Täydentävät hoidot tutkitusti auttavat suurinta osaa niiden käyttäjiä. Ks Vuolanto ym. 2020

Näitä lääkkeettömiä menetelmiä käytetään tavanomaisen terveydenhuollon tarjoaman hoidon, yleensä lääkärinhoidon, lisänä ja tukena kipuja ja muita oireita lievittämään sekä parantumisen tueksi ja terveyden edistämiseksi. Hoidot eivät ole biolääketieteellisiä. Ne ovat menetelmiä, joita on tarjolla yleensä (mutta ei ainoastaan) terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella.

”Lääketieteen tulee perustua näyttöön”, kirjoittaa Ville Väyrynen. Tämä on outo toteamus, sillä eihän tiede perustu näyttöön, vaan tieteen AVULLA tuotetaan näyttöä jostakin hoitomuodosta. Jostain syystä lääketieteestä ja lääketieteeseen nojaavista hoidoista puhuttaessa nämä asiat (tiede ja käytäntö) sekoittuvat, mistä syntyy hämmennystä. Lääkäri on hoitamisen ammattilainen, ei tutkija, vaikka moni tekeekin lääkärin työn ohella tieteellistä tutkimusta. Tässä mielessä sekoittumista tapahtuu. Mutta silti lääketiede ei ole sama asia kuin lääkärin työ.

Jäin myös miettimään, eikö Ville Väyrysen mukaan lääkärin työ ole millään tavalla ”hyteä” eli hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä? Kirjoituksessaan hän toteaa, että hyvinvointihoito olisi hänen mielestään täydetäville lääkkeettömille hoidoille terminä hyväksyttävä, koska tuolloin terminologia olisi tarpeeksi erillään lääketieteestä.

Niin, voihan toki olla paikallaan, että lääkäri keskittyy vain sairauksien diagnosointiin ja hoitoon. Samalla on kuitenkin kysyttävä, miksi lääkärin työn (jos Väyrynen tässä nyt viittaa lääketieteellä lääkärin työhön) pitäisi olla erillään ”hytestä”? ”Hytellä näet sote-kustannusten kasvua voidaan hidastaa, kuten kirjoittajat Johanna Viita ja Kaija Tuuri toteavat yllä.

Herää kysymys, miksi lääkäreillä olisi muka tarve irrottautua hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä? Ehkä Väyrynen ei edustakaan lääkärikuntaa tai edes valtaosaa lääkäreistä?

Terveydenhuollon kriisi, mukaan lukien lääkehaittojen ja lääkeresistenssin kasvavat ongelmat, tunnetaan ja tiedostetaan jo laajalti. Kaikkia hyviksi todettuja lääkkeettömiä menetelmiä onkin pyrittävä hyödyntämään, jotta kustannuksia voidaan hallita ja kansaterveyttä parantaa.

Siksi ammattikuntien erottautumispyrkimyksistä ja kaikenlaisista ennakkoluuloista kannattaa luopua ja avata ovet uusille näkemyksille. Ja yhteistyölle kaikkien, niin järjestelmän sisällä kuin sen ulkopuolellakin eettisesti toimivien ja hyviksi osoitettuja hoitomenetelmiä tarjoavien hoitajien sekä asiakkaiden kanssa.

Olisi jo aika asialliseen ja faktoihin nojaavaan, eri hoitonäkemyksiä ja -käytäntöjä kunnioittavaan keskusteluun mieluummin kuin raja-aitojen rakentamiseen ja eron tekemiseen ”meidän” ja ”muiden” välillä. Maailma kun ei ole mustavalkoinen.