Professori pelottelee ”kuolemanvaaralla”, ministeri viittaa ”pulmaan” ja kansalainen kertoo ”avusta”. Puhuvatko he samasta asiasta?
”Tutkimukset osoittavat, että jos syöpähoidon aloittaminen viivästyy ja valitsee uskomushoidon, kuolleisuus nousee kymmeniä prosentteja.”
Näin totesi professori Juhan Knuuti ainakin miljoonalle suomalaisille levinneessä sanomalehtijutussa, joka on julkaistu lukuisissa maakuntien ykköslehdissä viime päivinä. (Esim. Keskisuomalainen 30.8.2019)
Sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru totesi Karjalaisessa 29.8.2019
Vaihtoehtohoidot eivät ole sosiaali- ja terveydenhuollon kaikkein akuutein pulma.
Sisko Pyykkönen, tyytyväinen täydentävien hoitojen käyttäjä otti kantaa Juhani Knuutin kommenttiin. Se on julkaistu parissa maakuntalehdessä (Keskisuomalainen 1.9.2019 ja Savon Sanomat 1.9.2019):
Jutusta (Knuutin sitaatti yllä) ei käynyt selville, mistä hoidoista on kyse. Tutkimusten mukaan suurin osa täydentävien hoitojen käyttäjistä saa apua todellisiin vaivoihinsa. Minäkin olen saanut yli 20 vuoden ajan apua.
Mistä oikein on kysymys?
Puhuvatko professori, ministeri ja kansalainen samasta asiasta? Jos, niin miksi he käyttävät eri kieltä?
Professori päivittelee terveysalan huuhaata, virheellisiä terveysväittämiä ja uskomushoitoja, mutta samalla ikään kuin kuitenkin arvostaisi jotakin: ”Sen sijaan Knuuti ei vastusta lääketieteen ulkopuolelle jääviä hoitoja silloin, kun ne vastaavat vaikkapa luvattuun rentoutumiseen tai hyvinvoinnin kokemukseen.”, sanotaan haastattelussa. Yllättävästi professori ei, vaikka on aivan varmasti perehtynyt tutkimuksiin, käytä kansainvälistä ja tiedeyhteisön jakamaa ”täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot” – käsitettä. Miksi?
Ministeri puhuu ”vaihtoehtohoidoista”. Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet eivät näytä vallaisseen ministeriä sitä, miten ja miksi ihmiset käyttävät terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisia hoitoja. Nämä hoidot näet vastaavat potilaille johonkin sellaiseen tarpeeseen, johon nykyinen virallinen sairausvakuutuskorvausjärjestelmän tukema hoito ei vastaa.
Juuri tästä asiasta, täydentävien hoitojen hyödyllisyydesta kirjoittaa kansalainen. Hän ei puhu mitään uskomushoidoista eikä vaihtoehtohoidoista.
Nyt olisi syytä selkiyttää sekä ajattelua että kielenkäyttöä. Sillä kun tiedetään, mistä hoidoista puhutaan, niin ehkä vähitellen aletaan ymmärtää toinen toisiamme.
Sitten voidaan kehittää yhteistyössä eri vaikuttajaryhmien ja kansalaisten kanssa sote-palvelujärjestelmää, joka ottaa huomioon entistä enemmän myös kansalaisten, ei ainoastaan professoreiden ja ministereiden näkemyksiä.
Tällaista suuntausta kutsutaan asiakaskeskeisyydeksi.
Katso kansalaisen näkemyksestä tarkemmin https://www.taydentavathoidotkaikille.fi/
Sanat ja termit ovat tärkeitä. Jotenkin tulee tunne, että juuri siksi Knuuti ja muut puhuvat uskomushoidoista.
Pyry, juuri näin. Uskomushoito-termiä on näihin päiviin saakka mediassa käytetty järjestelmällisesti propagandistisessa merkityksessä viittamaan – kuitenkaan täsmentämättä – niihin ”huonoiksi” ja ”tehottomiksi” leimattuihin hoitomuotoihin, joita terveydenhuoltojärjestelmän sisällä ei (vielä) käytetä. Kuitenkin, suurin osa terveydenhuollon (tällä hetkellä) ulkopuolisia, täydentäviä hoitoja käyttävistä ihmisistä ilmoittaa kyselytutkimuksissa saavansa niistä apua. ”Huonous” on siis tulkintakysymys, ja vain jostakin tietystä näkökulmasta katsottuna täydentävät hoidot voivat näyttää tehottomilta tai jopa vaarallisilta. Julkaisen piakkoin vaarallisuusväitteestä tarkemman analyysini.