Valo talvisella oksalla. Kuva Maija Pyykkönen.
Siinäpä epäitsekäs ihminen ja niin auttavainen! Eikö tunnukin ihailtavalta? Auttamisella on kuitenkin monta puolta.
Eilen Inhimillisessä tekijässä (TV1) kaksi naista ja Wellu Koivisto keskustelivat auttamisesta ja sen motiiveista. Kaikki kolme ovat vilpittömiä, pitkään hyvällä asialla olleita maailmanparantajia. Sitten, monta vuotta autettuaan Wellu sairastui. Hän paloi loppuun. Tuli burn out.
Wellu on ollut 25 vuotta mukana Estelle-avustuslaivan projekteissa. Vuosien varrella syntynyt Estelle-yhteisö on ollut Wellulle hyvin tärkeä ja Estelle-laiva oli hänelle omien sanojensa mukaan vaimo, rakastaja ja koti. Kun Estellestä sitten jouduttiin luopumaan taannoin Gazan reissulla, siinä prosessissa Wellu romahti.
Mistä auttamishalu tulee?
– Jostain kumpuaa velvollisuuden tunne maailmaa ja ympäristöä kohtaan, Wellu sanoo. Hän uskoo, että kaikissa ihmisissä on samanlainen tunne, mutta hektisessä maailmassa sitä ei tunnisteta. Hän seuraa tunteensa ääntä ja siksi toimii.
Joskus toisten tukeminen voi muuttua liian raskaaksi. Ihminen kokee syvää huolta maailman kurjuudesta, pahuudesta, köyhyydestä ja vääryyksistä ja ottaa kantaakseen mahdottomia taakkoja.
Inhimillisessä tekijässä mukana olleista tällainen taakankantaja oli juuri Wellu. Hänellä oli alkoholistivanhemmat ja hän vietti pitkiä aikoja lastenkodissa ja sijaisperheessä. Lapsena hän huomasi eriarvoisuutta, mikä alkoi jo pienenä raastaa sisintä.
– Vaikka minulla oli rikkinäinen lapsuus ja heikot lähtökohdat, en tuntenut lapsenakaan itse olevani heikko, Vellu kertoo.
Omnipotenssi
Rupesin pohtimaan Wellun tarinaa. Arvostan hänen toimintaansa, mutta tulkitsen hänen intohimoista auttamistarvettaan toisestakin näkökulmasta. Ajattelen, että Wellun henkilöhistoria liittyy tähän, vaikka en hänen elämäänsä tarkemmin tunnekaan.
Vellu sairastui jo lapsena kaikkivoipaisuuteen eli omnipotensiin, mikä on auttamispakon kääntöpuoli. Kun hän lapsuudessaan tunsi elävänsä epävarmuudessa ja hallitsemattomuudessa, hän kehitti itselleen kaikkivoipaisuuden harhan. Se tarkoittaa sitä, että lapsi kuvittelee voivansa muuttaa ympäristöään, esimerkiksi ratkaista vanhempiensa ongelmia. Kuvitelma auttaa häntä selviytymään ahdistavassa tilanteessa. Oikeastihan pieni lapsi ei pysty ratkaisemaan ympäristönsä ongelmia. Näin syntyy sisäinen harha.
Omnipotenssin harha pukeutui aikuisena Estelle-auttamisen kaapuun, jossa oli piirteitä uhrautuvasta omistautumisesta muiden auttamiseen. Uhrautumisesta eli hyvän tekemisestä Vellu sai hyvän mielen ja tuntui, että ”minä pystyn vaikuttamaan asioihin”. Lapsuuden voimakkuuden tunne realisoitui Estelle-työssä. Rakennelma kuitenkin meni rikki silloin, kun Vellu tajusi Estellen vaikeudet Gazassa. Hän joutui luopumaan rakkaastaan. Tuli romahdus ja toivottomuus. Täydellinen toimintakyvyttömyys, niin ettei kaupassa edes pystynyt käymään. Koitti masennus.
Tunne on tuttu sadoille tuhansille suomalaisille. Masennushan on yksi kansantaudeistamme. Mutta on hyvä muistaa, että siitä on mahdollista selviytyä, ponnistaa ehyempään ja antoisampaan olotilaan. Vellukin tervehtyi.
Masennus voi iskeä kehen tahansa. Sellaiseenkin, jolla elämä näyttää olevan kunnossa. Hyvin menestynyt, taloudellisesti pärjäävä ja ulkonaisesti tasapainoista työ- ja perhe-elämää viettäväkin voi olla kroonisesti masentunut. On koko ajan uupunut ja ahdistunut, vaikka selkeää romahdusta ei ole tapahtunut.
Outo sisäinen tyhjyys ja autius nostavat pintaan turhuuden ja tarkoituksettomuuden tunteita. Ulkoinen hyvin meneminen ei poistakaan syvällä piilevää mitättömyyden tunnetta.
Hyvän ihmisen oireyhtymä
Masennukseen, burn outiin ja romahdukseen on lukuisia syitä. Tässä niistä yksi. Taustalla voi olla mm. ”hyvän ihmisen” syndrooma, auttajan varjo, uhrautumisen ongelma. Muita pyyteettömästi auttamalla tavallaan yritetään auttaa itseä. Tai oikeastaan sitä haavoittunutta näkymätöntä itseä, jota tietoisesti ei tunnisteta.
Ihminen yrittää tehdä kaiken oikein ja täydellisesti, olla tehokas ja samalla ystävällinen, huomaavainen ja auttavainen. Ihminen voi tuntea sekä uhrautumisen tarvetta että omnipotenssia yhtä aikaa. Mutta silti hän ei löydä tyydytystä sisältään.
Siistististi sujuvasta auttajan elämästä tuleekin vankila. Siinä jää ikään kuin harhailemaan itse luomaansa tyrmään eikä löydä mitään ulos pääsyä.
Syy voi olla jossain kauan sitten, ehkä jo lapsuudessa koetussa. Kun on lapsuudessa pitänyt siirtää omat tunteet ja tarpeet sivuun, jotta selviytyisi, niistä ei sitten aikuisenakaan oikein tahdo saada kiinni. Jokainen ihminen, varsinkin pieni, kehittyvä lapsi, tarvitsee ruuan ja fyysisen hoivan ohella arvostusta ja rakkautta. Henkiseen haavoittumiseen ei tarvita Vellun alkoholistivanhempia. Muukin välinpitämättömyys tai tunnekylmyys vaikuttavat haitallisesti.
Jos kehittyvä ihmistaimi ei ole saanut näitä lottamuksen ja rakkauden kokemuksia riittävästi, hän voi isoksi kasvettuaan virheellisesti edelleen luulla, ettei niitä ansaitsekaan ja että hänen on oltava parempi, auttavaisempi ja uhrautuvampi, jotta ylipäätään tuntisi elämänsä oikeutetuksi. Kysymys on usein tiedostamattomista tunteista.
Seurauksena on valitettavasti se, että vaikka kuinka yrittää, niin kokee itsensä riittämättömäksi. Ja lopulta masentuu. Tällaista masennusta ihminen voi piilotella vuosikausia, jopa itseltään. Jos tunnepuoli on ollut pitkään jumissa, siitä kärsi koko ihminen. Voi tulla fyysisiä vaivoja tai sairauksia, unettomuutta, jännittyneisyyttä, hermostuneisuutta ja muita oireita.
Lapsuus ei onneksi määrää aikuisuutta
Masennuksesta ja pakonomaisesta uhrautumisesta on kirjoitettu paljon hyviä kirjoja. Yksi niistä on Marita Moringin kertomus kokemastaan. Hän haki apua psykoterapioista, täydentävistä hoidoista ja henkiseltä suunnalta. Hyvin tuloksin.
Kenenkään elämä ei ole täysin särötöntä. Joka ikinen teiden tallaaja kantaa historiassaan jonkinasteista traumaa. Elämähän ei ole täydellistä, vaan siihen kuuluvat myös tuska ja murhe. Mutta vaikka kuinka ikäviä asioita olisi elämässä sattunut ja vaikka kuinka karmea lapsuus olisi ollut, niiden ei tarvitse jäädä elämänikäiseksi taakaksi. Ikävien asioiden ei tarvitse antaa määrätä loppuelämäänsä.
Vanhoista traumoista voi vapautua. Vaaditaan tosin paljon työtä, tahtoa ja kärsivällisyyttä parantua haavoistaan. Mielialalääkkeet voivat tuoda lievitystä oireisiin, mutta itse ongelmaa ne eivät poista. Monesti toisten, lämpimien ja viisaiden ihmisten apua tarvitaan, jotta ihminen uskaltaa kohdata menneet kipunsa ja sitten päästää niistä irti. Wellun tapauksessa Estellen yhteisö auttoi. Ystävät tulivat päivittäin auttamaan ja puhuminen pikku hiljaa, kuukausien kuluessa, poisti pahaa oloa.
Kaikilla ei ole tällaisia ystäviä ja kaikille ystäväapu ei riitä. Silloin voi turvautua erilaisiin terapioihin ja tukiryhmiin. Monissa kaupungeissa toimii myös kriisikeskuksia. Esimerkiksi Tampereella Osviitta tarjoaa apuaan. Se pyörii osittain vapaaehtoisvoimin. Yksin ei pidä jäädä ahdistuksineen. Hyvistä, rakastavista ystävistä on tietysti aina apua, kuten Wellun tapaus osoittaa.
Marita Moring käytti monia avun muotoja. Autetuksi tulemisen prosessin tuloksena hänestä puhkesi kukkaan nainen, joka kykeni olemaan onnellinen ihan sellaisenaan. Omana itsenään. Ilman ulkoisia pönkiä. Ilman auttamispakkoa, itsensä unohtamista, uhrautumista ja miellyttämisen tarpeita.
Auttamisesta tulikin hänelle itse valittua, luonnollista ja sisäisesti vapaata.
Kirjoitan tästä, koska asia koskettaa myös minua. Tapasin Maritan jokunen aika sitten yhteisellä kurssilla, jossa vaihdettiin ajatuksia ja kokemuksia. Hänestä heijastui itsensä kanssa tasapainossa olevan ihmisen parantava voimaa.
Kaikenlainen auttaminen on tarpeellista, mutta sillä on monet kasvot. Jos tunnistat itsessäsi uhrimieltä tai pakonomaista toisten auttamisen tarvetta, koet epämääräistä syyllisyyttä ja huonommuuden tunnetta, olet jatkuvasti väsynyt ja huonovointinen, yritä jaksaa etsiä apua. Voit vaikka alkajaisiksi mennä kirjastoon ja hakea Moringin kirjan luettavaksesi. Sitten löydät kyllä muitakin apuja itsellesi, kuten ammattiauttajia ja yleensä muita ihmisiä tueksesi.
Ihmiset on luotu toisiaan varten. Mutta auttaessaankaan ei pidä unohtaa itseään, sillä toisten tukijan tai maailmanparantajan ehyt persoona on tärkeä voimavara. Siitä kannattaa pitää huolta. Sitä on syytä vaalia.
Sinä olet itsesi läheisin kaveri. Se kaveri on aina luotettavasti läsnä, jollet itse hylkää häntä.
Linkit
Estelle. http://www.estelle.fi/estelle
Inhimillinen tekijä 1.2.2013. http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tasta-puhutaan/inhimillinen-tekija-kaveletko-vain-ohi
Kirja
Marita Moring 2008. Lupa omaan elämään. Ulos uhrautumisesta. Minerva Kustannus. Jyväskylä.
Kimallusta lumessa illan suussa.