Istu Laulu on runokirja, joka kuulostaa hyvältä. Juha Raution kolmas kokoelma julkistettiin äskettäin Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella omanlaisensa, jännittävän musiikin säestyksellä.
Duo Perikato soitti etnofuturistista mukaansa imevää musiikkia ja yksi esityksen lukuisista instrumenteista oli runo. Foneettinen rytmi, primitiivinen rummutus, laulu-runo ja monenkirjavat sähköiset äänet sulautuivat nautittavaksi kokonaisuudeksi.
Loitsua muistuttava Kuuntele-runo kirjan ”Takaisinkelaus”- sarjasta vei jotenkin shamanistisesti uudenlaiseen runomaailmaan, olotilaan, jossa runon ja musiikin välillä ei tarvinnut tehdä eroa. Olivat samaa asiaa. Mieleenpainuva esitys.
Juha Rautio kertoi seuranneensa ”heikoille jäille menemisen estetiikkaa” kirjoittaessaan kokoelman runoja. Hyvä, sillä jäät näyttävät kantavan.
Tässä ote Istu Laulu –kokoelman viimeisen runon puolivälistä:
Tuuli lyö narulla lipputangon kylkeen
verkkaista rytmiä, kling, kling,
nuotit pyörähtelevät itsensä ympäri,
eikä tämä todellisuus, laajeneva universumi
hetken karkaava, villisti kieppuva tanssi,
lämpö ja energia, ole sen kummempaa,
sen vaikeampaa käsittää.
Kaikki kiertää ja kiertyy,
sisältyy ja päättyy pisteeseen,
johon mieleni istuu ja joka laajana leviää kaikeksi.
Kirja
Juha Rautio. Istu Laulu. SanaSato. Ars Pakett. Tallinna. 2013.
Runoilija ja tuore kokoelma.