Antti ”Luther” Heikkilä, kumouksellinen

Antti Heikkilän kirja Lääkkeetön elämä näyttää olevan hyvin merkittävä kirja. Se on saanut valtavasti julkisuutta. Suurilevikkisissä tiedotusvälineissä (Helsingin Sanomat HS, Kauppalehti, Turun Sanomat, Yle, iltalehdet) se on ollut pääasiassa sävyltään kielteistä, mutta on innostanut ihmisiä ottamaan itse selvää, mistä tässä mediajupakassa ja sen kohteessa on kyse.

Luin äskettäin historioitsija Peter Marshallin kirjan Reformaatio (2017), ja siitä nousi ajatus, että Heikkilässä ja Martti Lutherissa on jotakin samaa. Saksassa keskiajan ja uuden ajan taitteessa katolinen munkki, pappi  ja yliopistomies (1484-1547) protestoi kirkon anekauppaa ja muita pappien luomia tapoja vastaan, joihin kansakaan ei ollut tyytyväinen. Tuolloin ilmeni protestimielialaa autoritaarisuutta vastaan monilla yhteiskunnallisen ja älyllisen elämän alueilla. Lutherin kannanotot olivat Peter Marshallin sanoin kuin ”moukarin isku” laitoskirkon tukahduttavalle pappisvallalle, joka ”käskee mitä pitää ajatella”. Kapinallisuus johti siihen, että kriitikko tuomittiin kirkonkiroukseen vuonna 1520 paavin bullassa, jossa Lutheria verrattiin ”villikarjuun joka törmäilee herran viinitarhassa”. (Marshall 2017,10-11)

Sittemmin Martti Lutherille lankesi vielä valtion kirouskin, jonka jälkeen hän joutui polttoroviota paetakseen piileskelemään noin vuoden verran. Tukijoita löytyi. Vaaliruhtinas Fredrik Viisas suojeli kirkon kapinallista ja majoitti hänet Watrburgin linnaansa. Siellä Luther käänsi uutta testamenttia ja vähitellen hänestä tuli kuuluisuus Saksassa.

Sekä kaupunkiporvarit että talonpojat pitivät Lutheria kirkon edustajien oikeudellisen ja taloudellisen sorron vastustamisen symbolina. Hänestä tuli myös suunnaton bestselleristi. Kuten historioitsija Peter Marshall toteaa, hän oli aikansa JK Rowling tai ehkä Richard Dawkins. Lutherin ydinteesi oli, että jokaisella voi olla oma, henkilökohtainen suhde Jumalaan, eikä tähän tarvita pappeja välittäjiksi.

Yksin valtakoneistoa vastaan

Mutta miten Heikkilä liittyy Lutheriin? Ensiksikin siten, että Luther joutui melko pitkään edustamaan ypöyksin vallitsevan uskonjärjestyksen kriittistä kantaa papiston ja maallisen hallintojohdon puristuksissa. Heikkiläkin on melko yksin edustaessaan kriittistä kantaa terveydenhuoltojärjestelmämme kanonisoituihin suosituksiin ja jopa tiedeinstituution toimintaan.  

Virallinen taho (=kirkko ja valtio) syytti ja tuomitsi Lutherin vääräoppisuudesta, eikä keskusteluyhteyttä löytynyt. Heikkiläkin on julkisuudessa niin ikään tuomittu hänen kirjoittamansa kirjan Lääkkeetön elämä virheistä ja vaarallisuudesta. Keskusteluyhteyttä ei ole syntynyt, vaan valtavirtamediassa äänensä saavat kuuluviin pääasiassa Heikkilän kriitikot.

Toiseksi, jos keskiajan katolisen kirkkoinstituution vaikutusvaltaa vertaa metaforisesti nykyajan suomalaisen  tiedeinstituution (yliopistot) vaikutusvaltaan, niin kumpikin on harrastanut oman aikansa mitätöinti- ja halveksuntatapoja. Nykyisin ei kirjoitella tiedebullia eikä ihmisiä polteta roviolla. Nyt halveksunta esitetään ”siistissä”, enemmän tai vähemmän tieteellisessä muodossa mediassa.

Lääketieteellinen Duodecim-seura vihjasi blogikirjoituksessaan tarpeeseen viedä Heikkilältä lääkärinoikeudet https://www.duodecim.fi/2018/12/21/valehoitoa-vaan-ei-valelaakari/?fbclid=IwAR1KAHOYmbOxqZQbLaNeqcoNuu3-UBBwsAzW9qFloFzuvWsixatHiaEaOH0 

Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio totesi toimittaja Kalle Haatasen haastattelemana Ylen radio-ohjelmassa 1.2.2019, että niin sanottujen asiantuntijoiden ohjeet voivat olla riski:

Viime aikoina on puhuttu erään ortopedin kirjasta, jossa hän otti kantaa kaikenmaailman sairauksien hoitoon, joista hänellä ei voi olla minkäänlaista käsitystä, mutta hyvin varmat mielipiteet ja aika vankka seuraajakunta. Ja jopa maan suurin kirjankustantaja pränttäsi hänen kirjansa ja markkinoi sitä ollenkaan ottamatta huomioon, että useat asiantuntijat ovat sen tyrmänneet virheellisenä ja vaarallisena.

Kari Raivio Yle 1.2.2019
https://areena.yle.fi/1-4616055 (Heikkilän kirjan vaarallisuusvaroitus on noin minuutin 28 kohdalla)

Kari Raivio viittaa yllä olevassa sitaatissa Antti Heikkilään, vaikka ei hänen nimeään mainitsekaan. Samalla hän toteaa ymmärtävänsä, että monet asiantuntijat eivät nykyisin mene televisio-ohjelmiin tällaisten niin-sanottujen-asiantuntijoiden kanssa.

Tällainen asenne viittaa vahvasti pyrkimykseen suojautua ulkoisilta paineilta ja hankalilta kysymyksiltä. Näin, vetoamalla virheisiin ja asiantuntemattomuuteen, on mahdollista estää myös uusien kriittisten näkemysten julki tulo. Asiantuntijoiden omaan totuuteensa linnoittautuminen saattaakin näkyä siinä, että televisiossa esiintyvät nykyisin pääasiassa juuri nämä ”oikean” totuuden edustajat, jotka eivät aseta vallitsevia tutkimuslinjoja ja käytäntöjä mitenkään kyseenalaisiksi. Keskustelu on tyrehtynyt.

Hämmentävää yliopiston kanslerin kommentissa on myös se, että hän ei kerro, mikä kiistanalaisessa kirjassa on vaarallista ja miksi se on vaarallista. Korkean asemansa vuoksi hänen ei ikään kuin tarvitse perustella mitään, kun muut, ”hyväksytyt” asiantuntijat ovat kantansa ilmaisseet, vaikka hekään eivät ole perustelleet, mitä todennettuja vaaroja Lääkkeettömän elämän lukeminen aiheuttaa.

Kriittinen toimittaja olisi tietysti kuulijoita palvellakseen kysynyt tarkennusta, mutta tässä ohjelmassa Haatanen ja Raivio yhdessä naureskelevat näille niin sanotuille asiantuntijoille sekä kansalaisille, jotka googlaavat vaivojaan ja niiden hoitomenetelmiä ja pyytävät sitten lääkäriltä itse löytämäänsä hoitomenetelmää.  Näin tavallisen ihmisen ”toimijuus”, oma aktiivisuus tehdään arveluttavaksi.

Samassa ohjelmassa Kari Raivio viittaa tieteen suureen arvostukseen kansan keskuudessa toteamalla, että  ”voidaan sanoa, että ihmiset uskovat tieteeseen enemmän kuin jumalaan”. Olisiko tästä nyt pääteltävissä, että tieteestä on tullut uusi jumala?

Virheet ja tosiasiat

HS (6.2.2019) soi paperilehdessään yli puoli sivua palstatilaa Heikkilän kriitikoille. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005991800.html

Tällä kertaa kirjoitus ei kuitenkaan ollut aivan niin aggressiivinen kuin se oli aikaisemmassa kolmessa jutussa. Ks. https://liinanblogi.com/2018/12/19/antti-heikkilan-julkinen-lynkkaus/ ja https://liinanblogi.com/2019/01/17/ei-voi-olla-totta-ihmisten-kuolemalla-pelottelu-jatkuu/,

Kolmessa haukkumajutussa nimittäin julistettiin Lääkkeetön elämä ykskantaan vaaralliseksi, jopa hengenvaaralliseksi joillekin ihmisille  sen sisältämien virheellisiksi esitettyjen väitteiden vuoksi. Taustatukena HS on kirjoittelussaan käyttänyt viittä lääketieteen asiantuntijaa ja yhtä opiskelijaa.

Tuorein HS:n juttu (6.2.21019) juttu keskittyi vaarallisuuden sijaan nimen omaan virheisiin, joita virheenmetsästäjien mukaan juuri ilmestyneessä tarkistetussa Lääkkeettömän elämän painoksessa on korjattu yli 40 kappaletta.

Opiskelija Vladimir Heiskanen on nähnyt todella paljon vaivaa käymällä kirjan huolellisesti läpi ”virhe virheeltä”. Tämäkin osoittaa, että Lääkkeetön elämä koetaan tärkeäksi kirjaksi. No, nykyteknologialla kirjan tekstiin tehdyt muutokset on toki aika helppoa paikallistaa ja siitä sitten laskea muutosten määrä. Kukaan ei kuitenkaan tällaisiin laskutoimituksiin ja taulukoiden laadintaan ryhdy ilman suurta kiinnostusta juuri virheisiin.

Lehtijuttujen perusteella näyttääkin siltä, että kiinnostus ei kohdistu ollenkaan itse kirjan pääsanomaan eli lääkkeettömän elämän mahdollistamiseen ketodieetin (=vähähiilihydraattisen ruokavalion) avulla aina kun se vain on mahdollista. Heikkilä kiteyttää asian kirjassaan näin:

On kasvavaa näyttöä siitä, että ravinnolla on suuri merkitys ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Omaa ruokavaliotaan suotuisaksi muuttamalla voi parhaassa tapauksessa vähentää ja päästä eroon lääkkeistä, jotka aiheuttavat pahimmillaan monenlaisia sivuvaikutuksia. Kerron kirjassa oman näkemykseni virallisen terveydenhoidon ongelmista ja esitän ratkaisuvaihtoehtoja. Niitä ei ole tarkoitettu yhdeksi ja ainoaksi ”totuudeksi” terveyden ja sairauksien hoidosta, vaan laajemmin keskusteltaviksi mahdollisuuksiksi uudistaa ja monipuolistaa hoitokäytäntöjä.

Lääkkeisiin painottuvan hoitamisen rinnalle ehdotan nykyistä vahvempaa elintapojen tervehdyttämiseen tähtäävää työtä kaikissa terveydenhuollon asiakaskontakteissa. Terveellisen ravitsemuksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Olen viitannut tekstissäni ruokavaliohoitoa tukeviin tutkimuksiin, joiden tarkemmat tiedot selviävät lopun lähdeluettelosta. Näkemykseni mukaan ihmisten terveysongelmien ytimessä on nykyisten virallisten ruokavaliosuositusten aiheuttama insuliiniresistenssi, joka johtaa monenlaisiin sairauksiin.

Antti Heikkilä, Lääkkeetön elämä –kirjan esipuhe. (Otava 2019, 9 )

Kohu-Heikkilän mielestä ravitsemus (myös liikunta) ovat tavallisten ihmisten kannalta ja kansanterveyden näkökulmasta merkittävimpiä terveyttä edistäviä tekijöitä. Niillä voidaan parhaimmassa tapauksessa edistää myös sairauksista paranemista.

Yksittäisten asiavirheiden ja epätäsmällisten ja tulkinnanvaraisten ilmaisujen painottaminen mediajulkisuudessa siirtää näppärästi huomion pois tästä eli kirjan pääasiasta.  

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, jota kannattaisi tutkia tarkemmin: Miksi lääketieteen asiantuntijat nostavat esiin yksittäisiä virheitä, mutta eivät kirjan pääsanomaa? Miksi mediaa viedään kuin pässiä narussa? Minne on hävinnyt kriittinen, tutkiva vahtikoira -journalismi? Miksi toimittajat valitsevat helpoimman tien eli vallitsevan ajattelutavan puolesta rakkikoirana haukkumisen?

Kriittistä Lääkkeettömässä elämässä on sekin, että kirjailija nostaa esiin kiistanalaisia tieteellisiä teorioita ja näkemyksiä. Hän mainitsee muun muassa eteläafrikkalaisen professorin, Tim Noakesin, joka joutui vuosikausien oikeustaisteluun tutkimustulostensa ja mielipiteidensä ilmaisusta. Se alkoi professorin suositeltua virallisesta linjasta poikkeavaa, vähähiilihydraattista (VHH) ruokavaliota sairauksien hoidossa. Keväällä 2018 oikeus totesi hänet syyttömäksi. Tämän kirjoituksen lopussa on linkki Tim Noakesin oikeustaistelua koskevaan haastatteluun. VHH-dieetistä käydään parhaillaankin maailmalla tieteellistä keskustelua.

Antti Heikkilä kritisoi myös virallisia hoitosuosituksia, sote-uudistusta, lääkärikoulutusta, nykyisin yleisesti hyväksyttyä kolesteroliteoriaa, rasvateoriaa, liikalääkitystä, sokeria, lääke- ja ruokateollisuuden markkinointitoimintaa sekä tiedeinstituution nykytilaa.

Hyökkäysasemissa

Näyttää vahvasti siltä, että tiedeinstituutio, lääketieteen asiantuntijat, media ja kaupan jätit ovat nousseet hyökkäysasemiin juuri näiden kriittisten näkemysten vuoksi, ei niinkään kirjan yksittäisten, Vladimir Heiskasen luettelemien virheiden tai sellaisiksi nimettyjen, excel-taulukkoon listattujen ja asiayhteydestään irrotettujen väitteiden vuoksi.

Virheitä pidän tietysti tosi ikävänä asiana, mutta Heikkilä-keskustelussa ne ovat nousseet oudolla tavalla pääosaan ja sivuuttaneet kirjan pääsanomat.

Tiedeinstituutiosta Heikkilä sanoo kirjansa esipuheessa:

Pitkän uran niin lääkärinä kuin Helsingin yliopistossa tehnyt sisätautien professori Kimmo Kontula nosti loppuvuodesta 2017 kissan pöydälle jäähyväisluennossaan, jonka otsikko oli ”Voiko tieteeseen luottaa?” Kontulan pääviesti oli, että todelliset uhat tieteen luotettavuudelle tulevat tiedeyhteisön sisältä. Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun hänen tasoisensa ihminen kertoo totuuden siitä, missä mennään. Valitettavasti alan ihmiset puhuvat, jos puhuvat vasta siirtyessään eläkkeelle, jolloin viestillä ei ole merkitystä ja viran perinteet jatkavat entistä menoa. On hyvä, että asia on kerrankin sanottu ääneen Suomessa. Täällä tieteestä on tullut uusi uskonto, jota ei saa kritisoida ja jonka sisällöstä ei saa keskustella, jotta ei joudu leimatuksi huuhaan harjoittajaksi. Muualla maailmassa käydään nykyisin hyvin laajaa keskustelua tieteen ja terveydenhoidon rappiosta.

Antti Heikkilä 2019, 10

Tuntuu erikoiselta, että Heikkilän lyttäysjutut mediassa, kuten tuorein Ylen ja HS:n juttu, eivät puutu mitenkään esimerkiksi tiedeinstituution sisäisiin skismoihin tai sote-järjestelmän perusteisiin. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska silloin jouduttaisiin käsittelemään isompia asioita eli järjestelmätason kysymyksiä. Tällaisia ovat palvelujen organisointi, laatu ja sen arviointi, ruoka- lääke- ja ympäristöpolitiikka, sote-alan professioit, yksilön oikeudet ja valinnanvapaus, ihmiskäsitykset, tieteen valtarakenteet ja muut ihmisten arkeen vaikuttavat, poliittisten ja taloudellisten päätösten ratkaistavissa olevat kysymykset.

Nyt on keskitytty kirjan virheisiin. Liekö yksikään tietokirja yltänyt niin yksityiskohtaiseen virheanalyysiin kuin mihin Lääkkeetön elämä on yltänyt.

Virhehysteria alkaa hipoa jo huvittavuutta. Se, onko 1970-luvulla väestön kolesterolitaso ollut Suomessa himpun verran korkeampi tai matalampi kuin Heikkilä on kirjassaan maininnut tai kuinka paljon yhdessä isossa omenassa on hiilihydraatteja verrattuna kahteen pieneen omenaan (nämä mainittu Vladimir Heiskasen virhelistassa) vaikuttaa lillukanvarsilta verrattuna niihin isoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, joita Heikkilä nostaa julkisuuteen.

Joka tapauksessa taitaa olla niin, että Antti Heikkilästä on tullut hahmo, jota arvostetaan ja jota vihataan. Joillekin hän on punainen vaate, koska ”he ovat kokeneet saaneensa aina avun nykyisestä terveydenhuollosta”, toisille hän on pelastus, koska ”he eivät ole kokeneet tulleensa kohdatuiksi tai eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua”. Polarisaatio ei kuitenkaan ole koko totuus.

Heikkilän kirja edustaa jotakin, mikä koskettaa ihmisten oikeudentajua, heidän toimijuuttaan omassa elämässään ja vaikutusvaltaansa suhteessa viranomaisinstituutioihin, asiantuntijoihin ja erilaisten normien purkamiseen ja rakentamiseen. Kyse on laajemmasta kulttuurin murroksesta. Se ilmenee esimerkiksi vellovana sote-keskusteluna, ympäristö- ja muuna aktivismina ja globaalin markkinatalouden kritiikkinä.

Terveyskulttuuri murroksessa

On hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa tutkijat analysoidessaan 2000-luvun alkupuolen terveydenhoitokulttuurin muutosta Suomessa ottavat tarkasteluun myös Lääkkeettömän elämän ja sen saaman vastaanoton kansan piirissä, tiedotusvälineissä ja asiantuntijayhteisöissä.

Pidän todennäköisenä, että tätä ilmiötä tullaan analysoimaan laajemmasta kuin vain lääketieteen näkökulmasta. Tässä suhteessa mielenkiintoinen vertailukohta on tuo 500 vuoden takainen reformaatio Euroopassa. Se ei ollut vain Lutherin uskonnollinen projekti, vaan samaan aikaan suuria muutoksia tapahtui tieteessä, keksinnöissä, kulttuurissa ja taiteissa sekä ihmisten tavassa hahmottaa todellisuutta (=maailmankuvassa).

Uskonpuhdistusta koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että prosessi piti sisällään paljon muutakin kuin teologisia muutoksia ja kirkon rakenteiden uudistamista. Kuten historioitsija Peter Marshall toteaa ”kirkkohistoria on liian tärkeä jätettäväksi kirkkohistorioitsijoille”. Reformaation sosiaalihistoria ottaakin huomioon myös tavallisen väen kokemuksia ja oletuksia.

Marshall toteaa kirjassaan näin:

Kun kysytään miksi maallikot asettuivat reformaation puolelle ja hylkäsivät perinteiset, perityt uskomukset avataan ratkaiseva historiallinen ikkuna heidän syvimpiin päämääriinsä ja huolen aiheisiinsa. Ei ole yllättävää, että tutkijat ovat saaneet selville, etteivät nämä huolen aiheet ole samoja kuin koulutetuilla reformaattoreilla 1520-luvun Saksassa. Tavalliset ihmiset valitsivat ja ottivat uudistusohjelmasta käyttöönsä piirteitä, jotka puhuttelivat heidän tarpeitaan, ja siinä sivussa he osoittivat ´kykyä toimijuuteen´, jota vanhempi tutkimusperinne ei aina ollut valmis heille suomaan.

Peter Marshall 2017, 15-16

Vuonna 1517 Martti Luther naulasi uskonpuhdistuksen  95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen. Ovi toimi tuon ajan yliopiston ilmoitustauluna, joten Lutherin elettä ei voi pitää sen dramaattisempana kuin nyky-yliopistossa pidettäisiin luentolistan kiinnittämistä ilmoitustaululle nastalla. (Marshall 2017, 22).

Antti Heikkilän kirjaa voidaan myös pitää teesikokoelmana, vallankumouksellisena, medikalisaation vastaisena kannanottona lääkkeettömän elämän edistämiseksi.

Ei Heikkilä virheetön ole. Ei ollut Lutherkaan. He ovat vaikuttajia, kumpikin omalla tavallaan ja omalla tontillaan.

Luther ajatteli, että jos kirkko ja paavi eivät pystyisi tai suostuisi korjaamaan aneiden kaltaista ilmeistä epäkohtaa, koko auktoriteetin ja teologian rakenteessa täytyi hänen mukaansa olla jotakin vikaa. Vuonna 1520, kun paavi erotti Lutherin kirkosta, tämä poltti erottamismääräyksen (bullan) julkisesti Wittenbergissä. Sen jälkeen hän julkaisi sarjan pamfletteja, joissa arvosteli ankarasti kirkkoa ja hylkäsi tarpeen noudattaa kirkon kanonista lakia. Hän myös kehotti keisaria ja Saksan aatelistoa astumaan mukaan kirkon uudistukseen. (Marshall 2017, 24-25).

Mitähän Antti Heikkilä tekee seuraavaksi?

Lähteet

Heikkilä Antti. Lääkkeetön elämä. Otava. Helsinki 2019.

Marshall Peter. Reformaatio. Eurooppalaisen filosofian seura ry. Tampere 2017.

Artikkelikuva: Martti Luther Wikipediasta, Antti Heikkilä Heikkilän fb-sivuilta

Linkki Professori Tim Noakesin haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=vCvVa9Vt1JQ