HÄLLÄVÄLIÄ-palkinto Aamulehden uskomusjournalismille

Helsingörin purjehdussatama.

Helsingörin purjehdussatama.

Palasin eilen Helsingöristä,Tanskasta. Osallistuin viikonloppuna European Congress for Integrative Medicine -tutkijatapaamiseen, jossa oli mukana  ihmisiä 32 maasta, myös Euroopan ulkopuolelta. Maailmalla tehdään mielenkiintoista tutkimusta täydentävien hoitojen vaikutuksista ja integroimisesta tavanomaista biolääketieteen mallia noudattavaan terveydenhuoltoon. Kongressista kerron myöhemmin.

Hölmistyin perin pohjin, kun luin sunnuntain 27.9.2015 Aamulehdestä Mikko Pulliaisen lajityypiltään uskomusjournalismia edustavan kirjoituksen hoitomuodoista, joita toimittaja kutsuu jutussaan ”uskomushoidoiksi”. Linkki Pulliaisen juttun.

Aamulehden lukijana ja tilaajana on sanottava, että lehdessä annetaan kyllä tilaa toisenlaisillekin näkemyksille, kuten viime huhtikuussa julkaistussa jutussa Toisinajattelevat lääkärit, kirjoittaja Kaisa Hahto.

Hyvän journalismin riman alittavassa Pulliaisen kirjoituksessa on kuitenkin niin paljon tarkistamattomia asioita ja niin suurta lähdekritiikin puutetta, että kirjoitus ansaitsee HÄLLÄVÄLIÄ-palkinnon, jonka nyt myönnän sille.  

Palkinnon myöntämisen perustelut:

1. Kirjoitus edustaa tyypillistä vanhakantaista ja kapeakatseista hoitamisnäkemystä ja nojaa tieteen keinoin tai käytännön toiminnassa todentamattomiin väitteisiin. Näitä levittävät myös muutamat merkittävissä asemissa olevat henkilöt, joiden näkemyksiä Aamulehti jutussaan tukee.

Esimerkiksi jutussa esitetty väite, että täydentäviin hoitoihin liittyvä todellinen ja vakava riski olisi se, että ihminen hylkäisi lääketieteelliset hoidot, ei perustu näyttöön. Tutkimusten mukaan, joita on paljon, täydentäviin hoitoihin (arvelen, että toimittaja tarkoittaa näitä puhuessaan” uskomushoidoista”) ei turvauduta lääkäripalvelujen korvaamiseksi, vaan ne ovat yleensä lisä. Energiahoitajalta ei mennä hakemaan kirurgista toimenpidettä, syöpäleikkausta tai antibioottireseptiä. Suomessa täydentävien kehomielihoitojen käyttäjiä on tutkimusten mukaan 30 prosenttia aikuisväestöstä. Jos mukaan luetaan myös luontaislääkkeet ja yrittivalmisteet, luku nousee noin 50 prosenttiin. Monet käyttävät molempia.

Lääketieteellisen hoidon viivästyminen täydentäviin hoitoihin luottamisen vuoksi sen sijaan voi olla ongelma erityisesti vakavasti sairailla, kuten nopeasti leviävää syöpää sairastavilla. Tästä on olemassa muutamia tutkimuksia. (Ks. tarkemmin Aarva 2015, s. 141-142)

Toinen väite, jonka Lääkäriliiton puheenjohtaja kirjoituksessa täräyttää, luokittelee täydentävien hoitojen tarjoamisen rikolliseksi: ”Lasten, vakavasti sairaiden sekä psykiatristen potilaiden kohdalla alkaa lähennellä kriminelliä, että tilannetta käytetään hyväksi”. Koska toimittaja ei kysynyt haastatellulta, kuka tai mikä organisaatio edustaa tätä väitettyä kriminelliyttä (=rikollisuutta) eikä selvittänyt missä laajuudessa tällaista todellisessa elämässä esiintyy, hälläväliä-uskomusjournalimin kriteerit täyttyvät. Lukijalle ei kerrota, keiden taholta rikollisuutta esiintyy ja kuka heitä ehkä käyttää hyväksi. Väite lietsoo negatiivisuutta, epäluuloa ja pelkoa.  

2. Pelkoa lietsoo myös ”uskomushoitojen” ongelmista tarjotut kaksi esimerkkiä tappajista, joiden vankimielisairaalan psykiatri-ylilääkäri kertoo syöneen luontaislääkkeitä ja yrttejä. Ongelmia hänen mukaansa aiheuttavat myös ”uskomushoitajien” antamat ”terapiat”, jotka saattavat pahentaa entisestään traumatisoituneiden potilaiden tilaa. Kumpikaan näkemys ei perustu tutkimuksiin.

Hälläväliä-journalismin kriteeri täyttyy tässä sen vuoksi, että toimittaja ei osoita vähäisintäkään lähdekriittisyyttä.  Hän ei tiedustellut, mistä haastateltu tiesi, että luontaislääkkeiden ja yrttien syöminen oli esimerkkitappojen syy. Syy-seuraussuhdetta kun ei voi minkään tieteellisen teorian ja logiikan perusteella päätellä siitä, että tappaja ei ollut aikaisemmin, siis ennen yrttien syömistä, osoittanut merkkejä väkivaltaisuudesta. Väkivaltaisuuteen kun voivat liittyä monet muutkin samanaikaisesti ilmenevät asiat kuin oletettu rohdosten syöminen.

Toimittaja ei myöskään tiedustellut asiantuntijalta, onko olemassa tutkimustietoa siitä, että tiettyjen väestöryhmien syömänä yrttivalmisteet johtavat tappoihin. Tällainen väite on nimittäin kovin vahva asiantuntijaksi oletetun ihmisen suusta.

3. Lähdekriittisyys puuttuu myös, koska toimittaja tuo esiin vain haittoja, mutta ei lainkaan hyötyjä, joita tutkimusten mukaan virallisen terveydenhuollon ulkopuolisisten hoitojen käytöstä on olemassa varsin paljon. Kysyikö hän haastateltaviltaan, miksi niin moni ihminen käyttää tällaisia hoitoja ja mitä hyötyä käyttäjät ehkä ovat saaneet niistä? Olisi ollut syytä, sillä hyödyistä on paljon enemmän tutkimusnäyttöä kuin haitoista. Tietoa näistä saa lukemalla kansainvälisiä ja harvoja suomalaisia tutkimuksia. Alla listaan muutamia. Yliopistojen kirjastojen kautta niitä löytyy erittäin paljon.

4. Kirjoittaja käyttää termiä ”uskomushoito” valaisematta lukijoille, mitä hän sillä tarkoittaa. Lukijalle ei kerrota, kuuluvatko esimerkiksi akupunktio, hypnoosi ja kiropraktiikka näihin. Jutussa maalaillaan kauhukuvia tappamisesta ja yleensäkin pelotellaan vaaroilla.  Lukijalle jää epäselväksi, mitä hänen pitäisi pelätä ja välttää ja millaisin perustein?

Ilmeisesti ”uskomushoito”-termillä tarkoitetaan Pulliaisen kirjoituksessa täydentäviä hoitoja, tästä tekstissä ei kuitenkaan ole mainintaa. ”Uskomushoito”-sana on sopimaton käytettäväksi hoitamisen yhteydessä muun muassa siksi, että uskon, luottamuksen ja yleensä mielen vaikutusta on kaikessa hoitamisessa, myös lääketieteellisessä. ”Uskomushoito”-termiä ei tietääkseni käytetä missään muualla kuin Suomessa, ja täälläkin sitä käyttävät vain harvat kapeakatseiset ”asiantuntijat” ja näiden juoksupoikina kipittävät toimittajat.

Jos termi viittaa siihen, että jostakin hoitomuodosta ei ole satunnaistetuin kaksoissokkokokein saatua biolääketieteellistä näyttöä, niin siinä tapauksessa suuri osa nykyterveydenhuollossa käytetyistä hoidoista kuuluisi ”uskomushoitojen” kategoriaan. Jos taas kyse on hoidoista, jotka sisältävät paljon ns. lume- eli plasebovaikutusta ja vain hyvin vähän sen ylittävää vaikutusta, esimerkiksi masennuslääkkeet lievien ja keskivaikeiden masennusten hoitamisessa kuuluisivat uskomuslääkkeiden joukkoon. Plasebovaikutusta on jopa kirurgiassa. Näitä, potilaalle tärkeitä asioita toimittaja ei tuonut julki, joten hälläväliä-kriteeri tässäkin täyttyy.

5. Jutun esimerkki energiahoidoista jää ongelmalliseksi ja irralliseksi, sillä näiden hoitojen edustaja toteaa, että ”Meillä käyneillä vakavasti sairailla ihmisillä on ollut lääketieteelliset hoito-ohjelmat. Emme sano asiakkaillemme, että lääkkeiden syöminen tulisi lopettaa.”

Haastateltu kertoo, että ei tutki tietellisesti hoitojen tehoa: ”Hoitotulokset sekä asiakastyytyväisyys puhuvat puolestaan.” Tähän toimittaja kommentoi: ”Tuovinen ei pidä ongelmallisena sitä, että yksittäisiä kertomuksia ei tieteessä pidetä pätevänä näyttönä. Hänen mukaansa hoitoihin turvautumisessa ei ole riskejä.”

Sama toteamus yksittäisten kertomusten tieteellisestä pätemättömyydestä koskee loogisesti ottaen myös perustelujen kohtaa 2, jossa vedotaan yksittäiseen todentamattomaan tarinaan rohdoksia syövistä tappajista!

Pulliaiselle esittäisinkin kysymyksen: ”Mitä huonoa on siinä, jos potilas saa apua ei-lääketieteellisestä hoitamisesta muun hoidon lisänä tai ohella?” Oma vastaukseni on, että ei mitään. Päin vastoin siitä voi olla paljon hyötyä, kuten tutkimuksetkin osoittavat. Haitat, joita myös on, pitää tietysti pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti karsimaan täydentävien hoitojen kentältä. Siihen tarvitaan lainsäädäntöä, joka turvaa asiakkaan oikeuden sellaiseen hoitoon, josta hän saa apua sekä mahdollisuuden valita hoitonsa, mutta myös valittaa kokemistaan haitoista.

6. Jutussa kerrotaan, että sosiaali- ja terveysministeriön mukaan 1-2 prosenttia väestöstä turvautuu yksinomaan ”uskomushoitoihin”. Sen jälkeen toimittaja esittää retorisen kysymyksen: ”Miten käy, jos joku näistä jopa 100 000 ihmisestä sairastuu vakavasti?” Tämä retorinen kysymys sisältää kätketyn uhkauksen: ”Voi, voi niitä vakavasti sairaita ihmisiä, jotka eivät mene lääkäriin, heille voi käydä huonosti”. Hälläväliä-kriteeri täyttyy, koska kysymykseen ei vastata, sitä ei avata, vaan lukija jätetään epävarmuuteen ja pieneen pelkoon.

Esittäisin tähän vastakysymyksen ”Miten niin, miten käy?” ja vastaan, että tietenkin ihminen menee vakavasti sairastuessaan hoitoon! Hän menee sairauden vaikeusasteen edellyttämään hoitoon, esimerkiksi sairaalaan. Tuo 1-2 prosenttia väestöstä on näet poikkileikkaustutkimuksen tulos eli se kuvaa sitä prosenttiosuutta väestöstä, joka tutkimushetkellä ei ole käyttäneet ”uskomushoitojen” rinnalla virallisia palveluja. Se ei kerro mitään siitä, mitä nämä ihmiset tekevät tulevaisuudessa. Lukuhan voi kertoa esimerkiksi siitäkin, että nämä ihmiset eivät ole tutkimusvuonna tarvinneet virallisia hoitopalveluja juuri siksi, koska ovat käyttäneet hyviksi katsomiaan muita hoitoja. Luku ei myöskään kerro, mitä nämä ihmiset tulevat tarvitsemaan tulevaisuudessa.

Vanhan Humen giljotiinin periaatteen mukaan tieteellisten tosiasioiden perusteella ei voi tehdä moraalisia päätelmiä. Toisin sanoen sitä, että pieni osa väestöstä käytti tutkimushetkellä vain muuta kuin virallista hoitoa, ei pidä ryhtyä peitetystikään moralisoimaan ja retorisin kysymyksin ennustelemaan tälle osalle väestöä ikävää sairaustulevaisuutta.  Minä puolestani kysyn, miksi he eivät muka menisi lääkäriin, jos sellaista hoitoa tarvitsevat? Kansainväliset ja myös harvat suomalaiset tutkimuksethan kiistatta osoittavat, että ihmiset käyttävät yleensä erilaisia hoitoja rinnakkain.

Tuo 1-2 prosentin luku on muuten peräisin Pirkko Meriläisen 1980-luvulla tehdystä väitöskirjatutkimuksesta. Tuoreempia lukuja Suomesta ei taida olla missään. Vuoden 2000 terveystutkimuksessa kyseltiin täydentävien hoitojen käyttöä, mutta en ole löytänyt raportteja, joissa kuvattaisiin ”ainoastaan täydentäviä hoitoja tutkimushetkellä käyttäneiden” määrää. Olisikohan jo aika tehdä väestötutkimus täydentävien hoitojen yleisyydestä, koetuista hyödyistä ja haitoista sekä väestön mielipiteistä? Nyt tarvittaisiin  tukevampaa faktaa asiallisen keskustelun synnyttämiseksi näiden hoitomuotojen paikasta ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä.

7. Kaiken kaikkiaan kirjoitus ei anna uutta tietoa täydentävistä hoidoista, vaan pikemminkin vahvistaa vanhoja ja tarpeettomia ennakkoluuloja, joista ei hyödy kukaan. Haittaa ennakkoluuloista ja ristiriitojen lietsomisesta sen sijaan on – potilaalle ja asiakkaalle. Onneksi kuitenkin suomalaiset ovat sen verran fiksua väkeä, että todennäköisesti jättävät Pulliaisen kauhutarinat omaan arvoonsa. Potilaillahan on kyky luottaa myös omaan kokemukseensa.

Olen samaa mieltä Hesarin toimittaja Jaana Savolaisen kanssa siitä, että olisi jo korkea aika puhua siitä, mitä potilaat tarvitsevat. Linkki.

Entä jos kysyttäisiin näiltä 30 prosentilta suomalaisia, jotka käyttävät täydentäviä hoitoja, miten he näkevät ja kokevat tällaiset hoitomuodot osana terveydenhuoltojärjestelmää? Entä jos lainsäädäntöä lähdettäisiinkin kehittämään asiallisten potilastutkimusten ja käyttäjäselvitysten perusteella, eikä epämääräisten riskiväitteiden nojalla, joita Aamulehden HÄLLÄVÄLIÄ-juttu edustaa?

Lähteitä

Aarva P (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books.

Arvidsdotter, T., Taft, C., Marklund, B. & Kylén, S. (2015) Quality of life, sense of coherence and experiences with three different treatments in patients with psychological distress in primary care: a mixed-methods study. BMC Complementary and Alternative Medicine, 15:132. DOI:10.1186/s12906-015-0654-z.

Canaway, R.et al. (2014) Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

Cerritelli, F., Ginevri, L., Messi, G., Caprari, E., Di Vincenzo, M., Renzetti, C., Cozzolino, V., Barlafante, G., Foschi, N., Provinciali, N. (2015) Clinical effectiveness of osteopathic treatment in chronic migraine: 3-Armed randomized controlled trial. Complementary Therapies in Medicine (2015) 23, 149—156.

Henneghan, A. M. & Harrison, T. (2014) Complementary and Alternative Medicine Therapies as Symptom Management Strategies for the Late Effects of Breast Cancer Treatment. Journal of Holistic Nursing, 33(1):84–97.

Henneghan, A. M. & Schnyder, R. N. (2015) Biofield Therapies for Symptom Management in Palliative and End-of-Life Care. American Journal of Hospice & Palliative Medicine, 32(1):90–100.

Meriläinen, P. (1986) Väestön terveydenhoidon kokonaisuus: itsehoito, virallisten ja epävirallisten terveyspalvelujen käyttö sekä niitä määräävät tekijät. Väitöskirja. Kuopion yliopisto.

Meriläinen, P., Vaskilampi T., Vartiainen E., Koskela K, Viinamäki H. & Mäntyranta T. (1993) Suomalaisen väestön virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen rinnakkaiskäyttö vuosina 1982 ja 1992. Teoksessa Koskela, K., Vaskilampi, T., Vartiainen, E., Meriläinen, P., Viinamäki, H., Mäntyranta, T. Vaihtoehtolääkintä Suomessa 19821992. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3. 79–93.

Posadzki, P., Watson, L. K., Alotaibi, A. & Ernst, E. (2013) Prevalence of use of complementary and alternative medicine (CAM) by patients/consumers in the UK: systematic review of surveys. Clinical Medicine, 13(2):126–131.

Spinks, J., Johnston, D. & Hollingsworth, B. (2014) Complementary and alternative medicine (CAM) use and quality of life in people with type 2 diabetes and/or cardiovascular disease. Complementary Therapies in Medicine, 22:107–115.

Vaskilampi, T. & Koskela, K. (1993) Vaihtoehtolääkintä: lääketieteen haastaja vai täydentäjä? Teoksessa Koskela, K., Vaskilampi, T., Vartiainen, E., Meriläinen, P., Viinamäki, H. & Mäntyranta, T. Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä1993:3. Painatuskeskus Oy. 78–12.

Wahlström, M., Sihvo, S., Haukkala, A., Kiviruusu, O., Pirkola, S. & Isometsä, E. (2008) Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80.

One thought on “HÄLLÄVÄLIÄ-palkinto Aamulehden uskomusjournalismille

  1. Päivitysilmoitus: Tappajapotilailla ajetaan ”puoskarilakia” | Täydentävät terveysnäkemykset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s