Kirjoitan hengittääkseni. Kyse ei ole leivästä, vaan hengen elämästä ja elämän hengestä. Kommentoin erilaisia ilmiöitä ja asioita pysyäkseni hengissä ja hengessä (mukana) – valostuakseni ja kirkastuakseni.
Kyse on oikeastaan positiivisessa tyhjyydessä olemisesta.
Tämä tyhjyys on vähän samanlaista kuin maailmankaikkeus kosmologien kertomana. Se koostuu pääasiassa tuntemattomasta ei-mistään, jossa on vain pikkuisen ainetta ja jossa kaikki on liikkeessä ja suhteessa toisiinsa. Se on ykseyttä moninaisuudessa, virtausta ja alati muuttuvaista.
Videoteoksesta Decending. Johanna Laaja.
Itämaiset ajattelijat ovat jo vuosituhansia sitten puhuneet ymmärryksen lisääntymisestä, joka voi tapahtua mielen avartumisen ja tyhjentymisen avulla. Tätä pidetään nykyään erityisenä tekniikkana. Sitä kutsutaan meditaatioksi tai mindfulnessiksi eli tietoiseksi, hyväksyväksi läsnäoloksi.
Ei mitään uutta auringon alla! Ihmiskunta keksii aina uudestaan vanhoja asioita. Tämän meditaationkin.
Toisaalta teknologia muuttuu ja kehittyy, saamme käyttöömme erilaisia uusia vempaimia ja innovaatioita. Mielemme ei kuitenkaan aina ehdi näiden aparaattien ja keksintöjen kyytiin. Kehitys kehittyy niin kovaa vauhtia, että monen sielu ei ehdi mukaan.
Jos ajatellaan, että ihminen Homo Sapiens –muotoisena on elellyt maapallolla noin 200 000 vuotta ja noin 10 000 vuotta sitten hän alkoi kavereineen viljellä maata, niin viime aikojen huipputekninen kehitys on pikkiriikkinen ajanjakso ihmisen historiassa, kaiken kaikkiaan vain pari kolme sataa vuotta ja internet vain muutama kymmenen vuotta.
Ihmiskunnalla sen sijaan on pitkä historia, jonka osa minäkin olen. Minulla on taustanani tosi vanha geneettinen ja kulttuurinen perimätieto. Tunnen sen kehossani ja mielessäni – joskus heikommin, toisinaan voimakkaammin. Tämä kai selittää, että en pysy aina kiihkeän elämänrytmin kärryillä.
Muinaisuus tuntui voimakkaana viikonloppuna, kun kävin P:n ja A:n kanssa Valkeakoskella Emil Wikströmin kotimuseossa. Siellä, erillisessä Kari Suomalaisen (hän oli Emil Wikströmin sukulainen äitinsä puolelta) paviljongissa on parhaillaan pirkanmaalaisten taiteilijoiden näyttely.
Johanna Laajan videoteos Decending, josta julkaisen tässä kolme, taiteilijan luvalla ottamaani kuvaa, johdatti ajatukseni menneisyyden ja nykyisyyden risteyskohtaan.
Teoksessa ei ole loogista, ajassa etenevää tarinaa, vaan pysähtynyttä, mutta koko ajan muuttuvaa kuvaa ja taustalla tasaista vaimeaa rummutusta. Kukin katsoja tietenkin tulkitsee teoksen omalla tavallaan. Taiteessa yleensäkin sekä taiteilija että katsoja/kokija luovat teoksen. Se luodaan aina uudelleen ja uudelleen, koska teos ei tyhjenny merkityksistä katsomalla.
Taideteos voi olla tyhjyydessään täysi, sillä se tarjoaa aina katsojalle ja/tai kuulijalle täyttämisen kokemuksen.
Tyhjä tarkoittaa tässä sitä, että se voi olla täynnä mahdollisuuksia. Kertakokeminen antaa yhden merkityksen, uusintatulkinnat toisia merkityksiä. Niin myös meditaatiossa, oli se sitten saunassa istumista, metsässä kuljeskelua, keskittynyttä joogaharjoitusta tai muuta vastaavaa, mielen avaruus lisää keveyttä. Se tarjoaa mahdollisuuksia olla enemmän oma itsensä maailmanmenon keskellä: tulkita ja toteuttaa oma yksilöllisyyttään aina uudestaan ympäröivän moninaisuuden osana.
Tulkintoja
P:n mielestä Decending-videossa oli saunatonttuja. Videossa näkyvän ikkunan takana hiippaili hänen silmissään joukko tonttuhahmoja.
A katsoi, että kyseessä oli joulu ja sen tunnelma. Minä kuulin taustan rummutusta (omaani?) ja kummastelin mystisen perhosen lentelyä vanhan ikkunaruudun edessä. Ovatko nuo kupparin kädet?
Kädet iholla.
Sitten eteen nousee ikkunan karmeista muodostunut risti!
Risti on ikivanha merkki, joka kuvaa viisauden paikkaa. Se on ollut symbolikäytössä jo paljon ennen kristinuskoa. Ristin vaakatason voi tajuta metaforisesti arkielämän kuluksi, niin sanotuksi elämänmenoksi: arjen pyöritykseksi, yhteiskuntasopimuksen metsästykseksi ja pakolaisvirtojen hallinnaksi.
Pystyakselin kurottuminen ylös kuvaa sitä, mikä on ylevää, pyhää, transsendenssia, uuden luomista ja syntymistä ja sen vastaparina alapuolella ovat alhaisuus, maallisuuden ja materian paino, tuhoutuminen ja kuolema.
Kehkeytyvä risti.
”Niin ylhäällä kuin alhaalla” tarkoittaa, että kaikki mikä on pyhää voi olla myös raadollista ja että kaikki mikä syntyy, myös kuolee. Elämälle ei mikään ole vierasta, vaan siihen sisältyy kaikki.
Kun istun ja avaan aistini Johanna Laajan videoteokselle, voin laskeutua tuokioksi toisenlaiseen tietoisuuden tilaan, erilaiseen todellisuuteen ja katsantoon maailmasta. Voin irrottautua, tyhjentyä ja vapautua ja silti tuntea jotakin syvällisen raskasta. Voin olla kuin keskellä ristiä, mutta ehyenä ja hengittävänä.
Hengitän nytkin sekä muinaisuutta että tätä hetkeä. Ulos hengittäessäni puhallan itseäni, egoani, osaa minuudestani ulos maailmaan, pois päin. Sisään hengittäessäni saan voimaa ulkopuoleltani samalla kun muinaisuus häivähtelee tietoisuuteni liepeillä muistuttaen todellisesta paikastani maailmankaikkeudessa.
Se paikka on iso ja pieni samanaikaisesti.
Laskeutuva ja kohoava vuorotellen. Maa ja ilma. Alinen ja ylinen. Hengityksen risteyspaikka. Rauha.
+ + + + + + + + + + + +
Emil Wikström (1864-1942) on veistänyt muun muassa Helsingin rautatieaseman seinustan Lyhdynkantajat sekä Lönnrotin ja Snellmanin muistomerkit ja monia muita suomalaiskansallisia patsaita. Hänen kotinsa ja ateljeensa toimivat nyt museona, jonka yhteydessä on myös pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920-1999) museo.
Oli antoisa taideretki. kiitos P ja A.