Voiko energia parantaa? Kyllä voi, jos se ymmärretään elinvoimaksi ja fyysiseksi, psyykkiseksi ja henkiseksi kapasiteetiksi.
Tämä, syyskuussa 2015 julkaistu kirja on tarkoitettu lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita täydentävistä lähestymistavoista terveyteen ja sairauksien hoitamiseen. Kohderyhmä ovat niin terveydenhuollon ammattilaiset kuin täydentävien hoitojen käyttäjätkin.
Teos tarjoaa tutkimus- ja kokemustietoa terveydenhuollon ulkopuolisista parannuskeinoista. Ne, jotka ovat joskus harkinneet tavanomaisen lääkäripalvelun rinnalle myös jotakin muuta, voivat saada kirjasta tukea päätökselleen kokeilla tai olla kokeilematta.
Täydentävien hoitojen tutkimusnäyttöä kaipaaville kerrotaan, mitä hoidoista tutkimusten perusteella tiedetään, ja pohditaan, miksi hoidot ovat Suomessakin suosittuja, vaikka virallisia terveyspalveluja on runsaasti tarjolla. Myös hoitojen vaikutusmekanismeja ja niiden tunnistettuja ja oletettuja vaikutusmekanismeja pohditaan.
Kirja on tietopaketti ja yleiskatsaus täydentäviin kehomielihoitoihin sekä niiden taustalla olevaan ajatteluun.
Se ei ole hoito-opas, eikä siinä suositella sivuuttamaan lääketieteellisiä hoitoja, mutta ei myöskään uhkailla täydentävien hoitojen vaaroilla. Tutkimustieto ja käyttäjien kokemukset puhukoot puolestaan. Lukija tehköön itse päätelmänsä.
Olen kirjoittanut tämän kirjan pyrkimyksenäni lievittää jyrkkää ristiriitaa virallisen ja epävirallisen hoitamisen välillä ja purkaakseni turhia ennakkoluuloja. Näkökulma on asiakaslähtöinen, neutraali sekä tietoon tukeutuva. Tutkimustiedon ohella pohdin myös myyttisen tiedon merkitystä.
En hahmota täydentäviä hoitoja lääketieteellisille hoidoille vastakkaisiksi tai kilpailijoiksi, vaan nimensä mukaisesti täydennykseksi. “Joko tai” -asenteen korvaa ”sekä että” -ajattelu. Olen haastatellut kymmeniä ihmisiä, ja kirjaan päätyi viisi hoitaja- ja viisi potilasesimerkkiä.
Jos suvaitsevaisuus erilaisia ihmisen auttamisen muotoja kohtaan edes hiukan lisääntyy, teos on täyttänyt tehtävänsä.
Odotan kiinnostuneena, millaisia mielipiteitä kirja herättää vai herättääkö minkäänlaisia.
Joka tapauksessa asiallinen keskustelu täydentävistä hoidoista olisi tarpeen muun muassa nykyisen lainsäädännön uudelleen arvioimiseksi, sillä suuri osa suomalaisista käyttää näitä hoitomuotoja ja kokee saavansa niistä apua.
Kirjaa voi tilata Basam Booksin verkkokaupasta, jossa se maksaa 29 €. Adlibris -verkkokaupasta sen saa kymmenen euroa halvemmalla, hintaan 18,90 € ja Suomalainen -nettikaupassa hinta on 24,95 € (syyskuussa 2015). Teos on myynnissä muissakin kirjakaupoissa.
Päivitys 10.10.2020: Kirja on loppuunmyyty. Uudistettu laitos Täydentävät hoidot ilmestyi vuonna 2019.
Hei,
miksi ette kirjoita että shamaanit liikuvat korkeimissa tietoisuuden tilaloissa? Ei sanaakan! Ettekö tiedä mitään asiasta!? Vastatkaa minulle, PAULIiNA AARVA! Eihän ole kysmys siitä että hän liikkuu tiedotomassa tilassa, vain ylitietoisessa tilassa! Minulla on ollut tekemistä kakikien shamanien kanssa eikä vaan Lappiin!
Nina Michael
Puh 046-625-4378
Nina, tämä kirja ei käsittele shamaanikokemuksia eikä shamanistista hoitamista yksityiskohtaisesti. Aiheesta on kyllä julkaistu muutamia kiinnostavia tieteellisiä artikkeleita, joihin todennäköisesti palaan myöhemmin, ehkä ensi vuoden puolella. Aihe on kiinnostava.
Hei,
Oletko saanut tarpeeksi hoitokokemuksia hermoratahieronnan tehokkuudesta? Olen alkuperäisen opinkehittäjän tytär ja haluaisin että aiheesta tehtäisiin tutkimus.
Hei, Niina, kyllä vastauksia tuli määräaikaan mennessä 31.8.2016 riittävästi. Olen luovuttanut koko aineiston eli kaikki vastaukset väitöskirjatutkimusta aiheesta aloittavalle henkilölle. Piakkoin selviää, saako hän Tampereen yliopistosta luvan tämän tutkimuksen tekemiseen väitöskirjatyönä. Olen hankkeessa mukana tukihenkilönä. Kerron kyllä blogissani asiasta heti kun se päätetään yliopistossa.