Pisaroita vaahteran lehdillä.
Kuunnelkaa ihmistä! Näin kehottaa Antti Blåfield eilisessä Hesarin kolumnissaan. Hän kritisoi valtionhallintoa asiakaslähtöisyyden puutteesta ja antaa esimerkin vanhuksesta, joka ei saanut terveyskeskuksesta tarvitsemaansa apua unettomuusongelmaansa.
Ihmiset, joita terveydenhuoltojärjestelmä ei pysty auttamaan, jäävät selviytymään omin voimin. Monesti tapauksissa, joissa potilas ei saa terveyskeskuksesta apua on kysymys vaivoista, joita lääkäri ei pysty diagnosoimaan. Tapaukset ovat epämääräisiä.
Terveydenhuollon tutkijoiden mukaan näitä olisi ainakin 10-20 prosenttia kaikista perusterveydenhuollon asiakaskäynneistä.
Tämä on iso luku. Miten tällaisia ihmisiä oikein hoidetaan, jos ei ole tautia? Miten epämääräisiin tapauksiin suhtautuu näyttöön perustuva lääketiede? Entä miten käytännön hoitotyö? Käsittääkseni tätä asiaa on tutkittu hyvin vähän.
Yhtä vähän on tutkittu myös täydentäviä (vaihtoehtoisia) hoitomuotoja, joita virallinen systeemi vähättelee ja vieroksuu siksi, että monien hoitojen tehosta ei ole käytettävissä tieteellistä näyttöä.
Blåfieldiä lukiessa tuli mieleen, että onkohan nyt niin, että ne, jotka eivät saa apua ongelmiinsa terveydenhuollosta, etsivät sitä täydentävistä hoidoista. Yleensä ihmiset eivät käytä tällaisia hoitoja ainoana, vaan rinnakkain virallisten lääketieteellisten operaatioiden kanssa. Ei kuitenkaan ole tutkittu, miksi näin on. Miksi ihmiset maksavat omasta pussistaan tällaiset ”lisähoidot”? Eikö terveydenhuollosta saatu apu autakaan? Miksi se ei riitä?
Kuunnelkaa ihmistä!
Ihminen, potilas tai asiakas on yksilö. Jokaisella on ikioma kokemus terveydestään, sairaudestaan ja parantumisestaan. Tämä kokemus on usein aivan erilainen kuin muilla, joilla on sama sairaus tai vaiva. Ihmisellä voi myös olla oma näkemys siitä, mikä hänen tilanteessaan auttaisi. Mutta kuuleeko sitä kukaan?
Blåfieldin kirjoituksesta heräsi kysymys täydentävien hoitojen roolista terveydenhuollossa. Näitä hoitoja käytetään kaikkialla maailmassa paljon, Euroopan maissa 30-60% aikuisväestöstä on turvautunut niihin. Suomessakin tuoreimman tutkimuksen mukaan noin 30 % väestöstä on käyttänyt täydentäviä hoitoja viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Blåfieldin ajatus siitä, että kansalaisten asiaa ajetaan parhaiten, kun kuunnellaan kansaa, on kaikessa itsestäänselvyydessäkin kannatettava. Pitäisi siis tutkia, miksi kansalaiset käyttävät muitakin kuin lääkäripalveluja sairausongelmiinsa ja mitä hyötyä he saavat täydentävistä hoidoista.
Tarvitaan arkikokemusta ja ammatillista avarakatseisuutta
Yhteiskuntaa riivaava turhautuminen ja pysähtyneisyys johtuvat pitkälti siitä, että ihmisten arkikokemuksen merkitystä ei nähdä – vaikka juuri siinä saattaisi piillä monen ongelman ratkaisu, Blåfield sanoo.
Arkikokemuksen ja myös tutkimusten mukaan potilaat haluavat enemmän inhimillistä kontaktia ja aikaa terveydenhuollossa. Täydentävistä hoidoista he kokevat saavansa sekä näitä että samanaikaisesti lääkkeetöntä tukea parantumiseensa.
Nykyään yli puolet lääkäreistäkin suhtautuu ammatillisen avarakatseisesti. He hyväksyvät nämä ei-lääketieteelliset hoidot, jos potilas vain tuntee saavansa niistä apua.
Sairaaanhoitajien myönteisyys saattaa olla vieläkin yleisempää. Osa heistä itsekin hoitaa asiakkaita “täydentävästi”. Tästä ei kylläkään ole olemassa tutkimustietoa (Suomessa).
Nämä kansalaisten ja terveysammattilaisten näkemykset pitäisi ottaa huomioon terveyspalvelujen suunnittelussa. Monisairaat ja epämäärisistä vaivoista kärsivät, joille lääkäri ei löydä tautia, voisivat hyvinkin saada apua pehmeistä, täydentävistä hoidoista.
Kannattaisi ainakin kokeilla muutakin kuin perinteistä pilleriä. Terveyskeskus voisi tarjota esimerkiksi akupunktiohoitajan, naprapaatin, kiropraktikon, vyöhyketerapeutin, energiahoitajan, aromaterapeutin tai homeopaatin palveluja. Tai ainakin terveysammattilaiset voisivat kertoa asiakkaalle, että näistä hän saattaisi löytää helpotusta vaivoihinsa.
Nyt virallinen terveydenhuolto vaikenee hoidoista, joita lähes kolmannes ihmisistä käyttää. Nurinkurista.
Missä viipyy ihmisten kuuntelu?
Lähteet
Blåfield Antti. Valtio ei ole yritys eikä valtionhallinto konserni. HS.24.9.2013. Linkki
Ilmanen A, Myllykangas M, Tuomainen T-P, Vertio H, Vuorenkoski L (2013) Lääkärien suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin vuonna 2012. Lääkärilehti 68: 13-14, 1014-1018.