Kolme minää, Freud ja intialaiset

Kolme.

En ole vain yksi, vaan ainakin kolme, jos psykoanalyysin isän, Sigmund Freudin teoriaan on uskomista. Monet siihen uskovat, mutta on hänellä paljon vastustajiakin. Niitä,  jotka pitävät psykoanalyysiä turhanpäiväisenä ajankuluna ja sen teoriapohjaa typeränä. Oli miten oli, meissä on Freudin (1856-1939) mukaan

  • arkiminä eli havainnoiva, realiteettien pohjalta toimiva osa (ego),
  • tiedostamaton minä, joka on viettienergiaa (id)  ja
  • yliminä eli ihmisen moraalinen ulottuvuus, joka sisältää tietoiset ja tiedostamattomat käsitykset hyvästä ja pahasta (superego).

Nämä  kolme minuuden osa muodostavat kokonaispersoonan, jossa voi olla torjuntaa ja vastarintaa silloin, kun tiedostamattomasta pyrkii tietoisuuteen asioita, jotka olemme jostain syystä, usein traumojen vuoksi, sulkeneet pois tietoisuudestamme.  Tässä on tiivistetysti psykoanalyyttinen ihmiskäsitys.

Freud ja myöhemmin hänen seuraajansa ajattelivat, että tällaisen kolmijaon avulla voitaisiin ymmärtää ihmismieltä ja käyttäytymisen häiriöitä. Ego voi joskus kasvaa niin suureksi, että perhessä, työpaikalla tai tuttavapiirissä muille ihmisille jää aika vähän sananvaltaa, kun tahdin  määrää juuri suuriegoisin. Id, tuo intohimoinen, viettien (mm. seksuaalivietin) pohjalta toimiva persoonan osa vaikuttaa kaikkeen käyttäytymiseemme, vaikka emme sitä suoraan huomaa ja superego heristää sormea ”so, so”, jos ihminen yrittää toimia yliminän sisäisten määräysten vastaisesti.

Ei mitään uutta auringon alla

Freudin sanotaan mullistaneen psykologian ja psykoterapian löydettyään alitajunnan valtavan voiman. Kuitenkin ihmismieli on nähty moniulotteisena jo hyvin kauan, monta tuhatta vuotta sitten. Freud oli varmaankin aikanaan lukenut muinaisintialaista filosofiaa, esimerkiksi Bhagavadgita -runoelmaa, hindujen pyhää kirjaa. Hän on ehkä saanut sieltä aineksia käyttämäänsä vertaukseen hevosista viettienergian lähteenä.

Tässä muinaisintialaisessa tarinassa käydään sotaa vihollisten kesken, jotka ovat sukulaisia. Siinä taistelutanner, hevoset, vaunut, soturi (Arjuna) ja vaunujen ohjastaja (Krishna) kuvaavat ihmismielen eri ulottuvuuksia. Freudin käyttöön ottamat termit esitetään Bhagavad-Gitassa symbolisesti. Hevoset edustavat viettejä ja aisteja, soturi Arjuna ihmisen arkiminää ja ajuri Krishna korkeampaa  puolta ihmisessä.  Krishna on sekä opettaja että jumalallinen henki, joka hevosia (viettejä) ohjaamalla pitää ihmisen henkisen kehityksen (vaunut) kurssissa ja auttaa soturi Arjunaa (arkiminää) elämän taistelutantereilla.  Jos ajuri tunaroi, hevoset vievät vaunuja minne haluavat.

Tiedostamaton (hevoset) on siis ymmärretty jo paljon ennen ajanlaskumme alkua, mutta siitä on tuolloin puhuttu tarujen ja myyttien avulla.  Myös shamanismi, joka on muinainen, uskonnon omainen maailmankäsitys, jakaa mielen todellisuudeen kolmeen osaa: yliseen, aliseen ja keskiseen. Shamaanimatkoilla työskennellään sekä oman kehon, alitajunnan ja luovuuden kanssa. Shamanismista lisää mm. kolmessa aikaisemmassa kirjoituksessa Shamanismia kansalle https://liinanblogi.wordpress.com/2012/02/15/samanismia-kansalle/, Jooga ja shamanismi – jotakin yhteistä  https://liinanblogi.wordpress.com/2012/05/03/mita-yhteista-joogalla-ja-shamanismilla/  ja  Sielun palautus  shamanistisesti  https://liinanblogi.wordpress.com/2012/05/17/ihmeparannus/.

Freud siirsi muinaset tarut ja symbolit nykyajan kielelle ja tieteellisti alitajunnan.

Raamattu: Tahto ja teot törmäyskurssilla

Intialaiseeposta muutama vuosisata nuorempi Raamattukin sisältää ajatuksia tietoisesta egosta ja tiedostamattomasta.

Vai miten muuten on tulkittavissa Roomalaiskirjeen jakeet 7:15 En edes ymmärrä mitä teen: en tee sitä mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan ja 7:19 En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Ihminen kun ei aina pysty pitämään tiedostamatontaan kurissa, vaan toimii vastoin tietoista tahtoaan. Hevoset vetävät joskus eri suuntaan kuin soturi tahtoo eivätkä seuraa ajurin ohjastusta.

Miksi näin hankalalta kuulostavaa ihmismielen jakoa tarvitaan? Siksi, että jos ihminen nähdäään monitahoisena ja sellaisena, jossa on järkeilyn ulottumattomissa oleva tunteiden taso, silloin jaottelusta on iloa.  Ei tarvitse koettaa ymmärtää ihmisen ihmettä ja hänen ”luontoaan” yhden tai kahden palikan (järki ja tunne)  perusteella, vaan voi tajuta, miten monisäikeinen ja monessa suhteessa käsittämätön ihmisolento oikein on.

Sekä Bhagavad-Gita että Raamattu ovat tosielämän tapahtumiin pohjautuvia tarinoita, joita voi lukea uskonnollisesta, filosofisesta tai psykologisesta näkökulmasta. Jokainen näistä tuottaa oman tulkintansa sen mukaan miten tekstejä luetaan.

Freudin teoria ei ole niin maineikas kuin Raamattu ja Bhagavad-Gita, mutta käytännön psykoterapiatyössä  se on osoittanut käyttökelpoisuutensa. Psykoanalyysi ei kuitenkaan ehkä koskaan saavuta suurta suosiota, koska se on kallista. Sen sijaan kevyempi versio, psykoanalyyttisesti suuntautunut terapia on yleistä Suomessakin.

Ihminen yhteisön jäsenenä

Martti Siirala (1922-2008), yksi suomalaisen psykoanalyyttisen koulukunnan  perustajista on kritisoinut  Freudia ihmisen sosiaalisen ulottuvuuden unohtamisesta. Aiheellisesti, sillä yhteisön tuki auttaa ihmistä vahvistumaan ja selviytymään ongelmistaan. Toisaalta joku voi ruveta kantamaan koko porukan taakkoja.

Siirala onkin kehittänyt käsitteen taakkasiirtymä (transfer), joka on tietoista tai tiedostamatonta vastuun ja taakkojen siirtymistä tai siirtämistä yhteisöstä, perheestä, työporukoista jne. yhdelle ihmiselle, hänen persoonallisuuden eri puolien tai ruumiin elinten vastuulle.

Siiralan esiin tuoma ihmisen yhteisöllisyys on oikeastaan neljäs minä. Siitä Freud ei puhunut, mutta se on hyvin lähellä arkista elämäämme. Kohtaamme joka päivä muita ihmisiä. Elämme yhteisössä, joka muovaa käsitystä itsestämme ja maailmasta. Muinaisissa myyteissäkin ihminen nähdään aina osana yhteisöä, ei irrallisena saarekkeena.

Näyttä siltä, että vaikka vauhdikkassa nykymaailmassa tekninen kehitys  (sähkövalo, Angry Birds, pörssikurssit, kännykät jne.) ”edistyy” koko ajan, niin ihminen muuttuu tosi hitaasti. Muutamassa tuhannessa vuodessa ei juuri ollenkaan.

Syvimmältämme olemme samanlaisia kuin Raamatun tai Bhagavadgitan ihmiset. Ja hyvä niin.

Kirjat

Bhagavadgita. 2008  Suomentanut Mari Jyväsjärvi. Basam Books. Tallinna

Bhagavad-Gita. Jumalainen laulu. 2011. Suomennos ja tulkinta Taavi Kassila 2011. Otava. Keuruu.

Freud S. 1993. Johdatus narsismiin ja muita esseitä. Gummerus. Jyväskylä. Alkuperäisteokset vuosilta 1914-1923.

Herran laulu Bhagavadgita. 1975. Sanskritin kielestä suomentanut fil.mais. Marja-Leena Teivonen. Gaudeamus. Weilin & Göös.

Kronologinen Raamattu 2007. Data Universum. St Michel Print Oy.

Siltala P 2004. Martti Siirala – psykoanalyysi tänään. Kirjassa Rohkeus totuuteen. Martti Siiralan juhlakirja. Gummerus. Jyväskylä, s. 26-41.

©Liina Keskimäki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s