Picadilly Circuksen yhdistää Oxford Streetiin Regent Street. Korkeiden vanhojen talojen katveessa lontoolaisessa sateessa tajuan, että en olekaan sitä mitä edellisessä jutussani väitin, city-metsäläinen. Sievistelin todellisuutta. Ei minusta saa city-ihmistä. Olen syntynyt pienessä kylässä Savon sydämessä ja asun Tampereella, joka on maailman mittakaavassa pikku kaupunki. Sosiologi Antti Eskola tutki 1960-luvulla maalaisia ja kaupunkilaisia ja löysi näissä…
Avainsana: Freud
Jungin mystisiä kokemuksia
Rikas mielikuvitusmaailma ja mystiset kokemukset saattelivat psykoanalyytikko-tutkija C. G. Jungia läpi koko hänen elämänsä. Jo lapsena hän eli – kuten lapset yleensä – monessa todellisuudessa. Moni meistä ei kuitenkaan aikuisena enää muista lapsuuden mielikuvitusmaailmaansa. Jung muisti ja kertoo siitä elämäkerrassaan Unia, ajatuksia, muistikuvia. Ihmismielen tutkijana Jung, johon viittasin edellisessäkin jutussa, poikkesi aikalaisistaan. Päädyttyään opettajansa, Sigmund Freudin kanssa…
Kolme minää, Freud ja intialaiset
Kolme. En ole vain yksi, vaan ainakin kolme, jos psykoanalyysin isän, Sigmund Freudin teoriaan on uskomista. Monet siihen uskovat, mutta on hänellä paljon vastustajiakin. Niitä, jotka pitävät psykoanalyysiä turhanpäiväisenä ajankuluna ja sen teoriapohjaa typeränä. Oli miten oli, meissä on Freudin (1856-1939) mukaan arkiminä eli havainnoiva, realiteettien pohjalta toimiva osa (ego), tiedostamaton…