Kävelimme viime viikolla Siskon kanssa syksyisessä puistossa ja juttelimme mukavia. Yksi keskustelun aihe oli ruoka, kaikille välttämätön energian lähde.
–Pystyn ihan hyvin loihtimaan muutamasta perunasta ja säilykkeistä aterian isolle porukalle, Sisko sanoo. –Melkein kuin kuin Jeesus, joka ruokki viidestä leivästä ja kahdesta kalasta viisituhatta ihmistä, ihastelen. Sisko naurahtaa.
Hänen äänensävyssään ei ole minkäänlaista itsekehun virettä, ei ollenkaan pöyhkeyttä. Hiukan vain huumori pilkistää silmäkulmasta, kun hän kertoo esimerkin yllätysvieraista ja virittämästään lounaasta, joka koostuu kaapin kätköistä kaivetuista aivan tavanomaisista ruoka-aineista.
Lounas valmistuu riemulla ja rakkaudella, ei anteeksipyydellen vähäisiä ja vaatimattomia aineksia. Ja energeettisen ihmeteon tulos on, että kuuden hengen seurue kiittelee upeasta ja maittavasta gourmet-ateriasta!
Ihailen Siskon ruuanlaittotaitoa, mutta myös valoisaa ja aitoa uskoa hyvään ruokaan. Luottamus omiin kykyihin ja käsitys ruuan ”luonteesta” tuottaa tulosta ja hyvää mieltä ympärillä oleville ihmisille. Hän on todellinen energiakokki, joka nyhjäisee tyhjästä!
Tieto, tunne ja status lautasella
Mitä oikeastaan on ”hyvä ruoka” ? Se saa eri merkityksiä, kun ruokaretoriikka eli ruokapuhe vaihtelee.
Terveyspuheessa hyvä ruoka on ravitsemussuositusten mukaista, monipuolista ja terveellistä ravintoa. Asiatieto, numeroin esitetyt faktat ja viittaukset tutkimuksiin ja sairauksiin leimaavat tällaista diskurssia. Puhutaan kaloreista sekä tyydyttyneen rasvan käytön vähentämisen tarpeesta ja sitä seuraavasta kolesterolitason laskusta. Rasva on syntipukki, erityisesti tyydyttyneen rasvan lähteet voi, kerma ja rasvainen maito. Tällaista oli ravitsemusvalistus ennen, taitaa olla nykyisinkin.
Tunnepuhe liittää hyvän ruuan ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ei vähärasvaisuuteen. Siinä painotetaan makua, yhdessä ruuan valmistamista ja syömistä sekä ruuan tuomaa nautintoa. Tunnepuhe muistuttaa, että ruokaan ei kannattaisi suhtautua ryppyotsaisesti, vaan iloisesti ja innostuneesti. Mukaan otetaan ruuanlaitossa vaistot ja tuntemukset: ”pienet ripaukset, hyppyselliset” ja muut tunnelmanvaraiset ”loraukset” nähdään tärkeinä ruoan valmistuksessa. Hyvä ruoka vaalii perheen tai ystäväpiirin suhteita ja yhdessä olemista.
Mutta ruoka on paljon muutakin kuin terveellistä/epäterveellistä tai maukasta/mautonta. Sen avulla rakennetaan identiteettiä ja viestitään sosiaalista statusta. Erikoisten ruokalajien kokkaus on nyt trendikästä.
Statuspuhe listaa mahdottomilta kuullostavia reseptejä ja erikoisia aineita, joista ateria on koostettu. Terveellisyys ja tunnelmallisuus jäävät sivuseikaksi “kilpailussa” erikoisuuksista. Tämä on yksi keino pyrkiä erottautumaan tavallisesta rahvaasta, tavallisen ruuan laittajista.
Arjessa joudumme tasapainoilemaan näiden ”mallien” välillä ja tekemään kaupassa valintoja ravintoainefaktojen ja tunteisiin ja aisteihin vetoavien seikkojen ristipaineessa. Kiehtovalla tavalla ruoka on sekä faktaa että fiktiota. Ainetta, tunnetta ja sosiaalisuutta samanaikaisesti.
Siskon ”muutama peruna” –filosofia on hieno esimerkki järkevästä, sosiaalisesta ja rakkaudellisesta suhtautumisesta ruokaan ja ruuanlaittoon. Se on sitä paitsi taloudellistakin, kun komeron uumenista löytyvät paketit ja purnukat tulevat käytetyiksi. Ei jää ruokaa haaskuuseen.
Jääkaappiin unohtuneista tähteistäkin saa hyviä ruokia. Näin ainakin väittää Elina Teerijoki, joka on kirjoittanut keittokirjan Sata ruokaa tähteistä tavoitteenaan tehdä ekologista ja taloudellista ruokaa hyödyntämällä kaappien keräilyerät mahdollisimman hyvin. Siskolla taitaa olla jämäkeittokirja päässä ja reseptit hyppysissä.
Keittoja pitkäksi aikaa
Ostin pari kuukautta sitten kirjan ”500 keittoa”. Olen tehnyt niistä kaksi. Jos vauhti jatkuu samana eli keitto per kuukausi, niin kirja kestää 40 vuotta! Olisikohan syytä tiivistää tahtia?
Kirjat
Blake S. 2010. 500 keittoa. Karisto. Hämeenlinna.
Teerijoki E 2011. Sata ruokaa tähteistä. Savukeidas. Pakett. Tallinna.
©Liina Keskimäki