Tag Archive | vaikuttavuus

Tiede, käytäntö ja politiikka

KukkoNyt on sote kovasti esillä. Minäkin viittaan siihen, vaikka kirjoitukseni koskeekin tutkimusta ja sen suhdetta terveyspolitiikkaan, erityistapauksena muut kuin tavanomaiset hoitomuodot.

Usein kuulee väitettävän, että heti kun jokin muu kuin terveydenhuollon työkalupakissa nykyisin oleva hoitomuoto  on osoitettu tieteellisin menetelmin tehokkaaksi ja turvalliseksi, lääketiede ottaa kyllä sen käyttöön.

Tällaisia, ”jos olisi tutkimusnäyttöä, niin lääketiede omaksuisi” -hoitomuotoja ovat esimerkiksi perinnehoidot, yrttilääkintä ja monet muut  täydentäviksi luokiteltavat, terveyssysteemimme ulkopuolella tai sen marginaalissa toimivat  hoitomuodot. Väitteen mukaan ”käyttöön oton jälkeen” ne eivät sitten olisikaan enää ”täydentäviä”, vaan tavanomaisia, lääketieteellisiä ja siten hyväksyttyjä, koska niistä on tutkimusnäyttöä. Olen kirjoittanut tästä ajattelusta aikaisemminkin, esimerkiksi  yli kolme vuotta sitten:  Tiede, hoitaminen, usko ja huuhaa

Äkkiseltään väite tutkimuksen edellyttämisestä jonkin hoidon hyväksymiselle kuulostaa loogiselta. Argumenttia on käytetty ahkerasti,  ja se on saanut julkisuutta niin, että  se ymmärretään jo melkein faktaksi,  johon valtaosa ihmisistä uskoo. Väite perustukiin yleiskuvaukseen tieteen luonteesta eli siihen, että tiede koko ajan korjaa itse itseään.

Mutta asiassa on eri puolia. Väitteen oikeaksi todistamisessa on nimittäin haasteita.

Neljä haastetta

Ensinnäkin väite, että lääketiede ylipäänsä voisi ottaa jonkin hoitomuodon käyttöön ei kestä tarkempaa tarkastelua, sillä lääketiede ei ole terveydenhuollon käytäntöä, vaan tiedettä. No, voidaan toki ajatella, että sanalla ”lääketiede” on kaksoismerkitys. Toinen viittaa tieteeseen ja toinen käytäntöön. Koska kaksoisviittaus väistämättä sekoittaa pakkaa, niin sekavuuden välttämiseksi käsite pitäisi aina erikseen tarkentaa, kun puhutaan tieteestä tai kun puhutaan käytännöstä. Jos näin ei tehdä, niin ”lääketiede ottaa käyttöön” -lauseen merkityskin jää epäselväksi.

Väitteessä oikeasti viitataankin terveydenhuoltojärjestelmään (se ottaa käyttöön) eikä lääketieteeseen (joka ei voi ottaa käyttöön hoitomuotoja). Käytännön elämässä lääkärin työ ei ole sama asia kuin lääketiede. Psykologin työ ei ole psykologian tutkimusta. Sairaanhoitaja ei ole hoitotieteen tutkija. Kaikki he ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä.  Toisin sanoen lääketiede (sen kummemmin kuin psykologia, hoitotiede tai mikä muu tieteenala tahansa) ei ota käyttöön yhtään mitään, ei hoitomuotoja eikä lääkkeitä. Se tutkii niitä ja tutkijat kirjoittavat löydöksistään tutkimusraportteja.

Näitä tutkimusraportteja, jotka tavallisesti julkaistaan vertaisarvioiduissa tiedelehdissä, hoitohenkilöstö sitten soveltaa omassa työssään. Terveyspolitiikasta päättävät hyödyntävät niitä rakentaessaan terveydenhuoltojärjestelmää. Tällaisesta prosessista on kyse myös meneillään olevassa suomalaisessa sote-uudistuksessa. Parhaillaan on nähtävissä, kuinka kovaa ja rankkaa terveyspoliittista kädenvääntöä käydään  eri intressiryhmien  (poliittisten ja ammatillisten) kesken.

Toiseksi sote-kamppailu osoittaa, että julkiseen terveydenhuoltoon sisällytettäviä palveluja ei määritä yksin tiede ja tutkimus. Kyse on rahasta ja siten politiikasta, terveyspolitiikasta. Terveydenhuollon organisointia, hallintoa ja rahoitusta ohjaavat tieteellisen tutkimuksen ohella käytännön kokemukset (ammattilaisten ja asiakkaiden) sekä erityisesti poliittiset ja ammatilliset intressit. Erilaiset eturyhmittymät voivat vaikuttaa paljon enemmän kuin tutkimusraportit konsanaan.

Vaikka siis jonkin  hoitomuodon hyödyistä olisikin kiistatonta tutkimusnäyttöä, se ei automaattisesti johda hoitomuodon käyttöön ottoon julkisessa terveydenhuollossa (katso myös neljäs haaste alla).

Kolmanneksi, tutkimusmetodologiaa voidaan käyttää ohjaamaan käsitystä siitä, millainen tutkimus on hyvää.  Tämä tarkoittaa sitä, että ennakkoon määritellään, millaisin tutkimusottein ja menetelmin on tuotettava riittävä ja pätevä tutkimusnäyttö. . Tutkimusmetodologiaa (=teoriat ja menetelmät) voidaan siis käyttää keinona ohjata poliittista päätöksentekoa.

Esimerkiksi jos terveydenhuollon palvelujen käyttöön ottamiseksi tai laadun arvioimiseksi tärkeimpänä tieteellisenä näyttönä pidetään lääketieteen kultaista standardia, plasebokontrolloitua satunnaistettua kliinistä koetta, suuri osa terveystutkimuksesta jää ”vähemmän arvokkaan tutkimuksen luokkaan”. EBM pyramidi1

EBM (evidence based medicine) -pyramidi kuvaa nykyisin vallalla olevaa terveystutkimuksen paradigmaa, jonka mukaan korkein ja siis parhain näyttö saadaan satunnaistettujen (usein vielä plasebo)kontrolloitujen kliinisten tutkimusten perusteella laadituista meta-analyyseista tai systemaattisista katsauksista. Malli on hyvä, mutta se ei sovellu läheskään kaikkeen terveyspalveluiden vaikuttavuuden tai tehokkuuden tutkimukseen. Pyramideja tai kolmioita on julkaistu monenlaisia. Peursperiaate on, että pyramidin kärjessä on se parhain näyttö.

EBM pyramidi2

Kuitenkaan esimerkiksi terveyden edistämistoiminnan (kuten lainsäädäntö, hintapolitiikka, rajoitukset ja terveyskasvatus ja valistus) tai palvelujärjestelmän tehokkuuden tutkimuksessa ei voida käyttää tuota biolääketieteen kultaisen standardin tutkimusotetta.

THL Terveyden edistäminen 1paranneltuhttps://www.slideshare.net/THLfi/terveyden-edistmisen-mittaaminen-ja-kustannusvaikuttavuusTHL Terveyden edistäminen 2Silti terveyttä edistävää politiikkaa pitää voida perustella tutkimuksilla, joita tehdään esimerkiksi yhteiskunta-, talous-  ja käyttäytymistieteiden metodeilla.  Toisin sanoen, hoitomuodot, jotka eivät ole biolääketieteen teorian mukaisia, vaan jotka sijoittuvat hoitamisen ja terveyden edistämisen rajamaastoon, saattavat virheellisesti tulla luokitelluiksi tehottomiksi tai tutkimattomiksi. Jos tutkimusmetodi on jotakin muuta kuin lääketieteen ”kultainen standardi” eikä ole käytössä laajoja meta-analyysejä, voidaan joskus tehdä epäasiallinen päätelmä, että laadukasta tutkimusta ei ole tai että tehoa ei ole osoitettu.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että terveydenhuollossa ja lääkäreiden käytössä olevista hoitomuodoista vain osa on tutkittu tuolla ”kultaisen standardin” metodilla. Lisäksi plaseboja käytetään varsin laajasti. Plasebovaikutuksen hyödyistä onkin paljon tutkimusnäyttöä, mutta sen käytössä on joskus eettisiä haasteita.

Neljänneksi, terveydenhuollon käytännöt muuttuvat ilman tutkimustietoakin ja joskus myös tutkimustiedon vastaisesti. Parhaillaan julkisuudessa Ylen sivuilla 2.3.2018 on juttua siitä, että lääkärit kirjoittavat antibiootteja ehkä liikaa ja että sekä lääkäreillä että potilailla on oikeastaan oikeus kyseenalaistaa tällainen käytäntö.

Ylen jutussa haastatellut lääkärit perustelevat tätä sillä, että vaikka aiheesta (eli siitä, että syödäänkö antibiootteja liikaa) ei olekaan tutkimustietoa (sitä onkin mahdotonta tutkia kontrolloiduin kliinisin kokein), niin aiheesta on kuitenkin ollut jonkin verran kirjoituksia lääketieteellisissä julkaisuissa ja haastatelluilla on käytännön tuntuma asiaan. Ja heillä näyttää olevan mitä ilmeisimmin halu muuttaa käytäntöjä.

Toisaalta masennuslääkkeiden runsas käyttö lievien ja keskivaikeiden masennusten hoidossa on ristiriidassa tutkimusnäytön kanssa. Tutkimukset osoittavat psykoterapian vähintään yhtä tehokkaaksi kuin lääkkeet ovat. On myös julkaistu useita laajoja ja toistettuja tutkimuksia, joissa masennuslääkkeiden hyöty on kyseenalaistettu.

Nämä tutkimustulokset eivät kovin hyvin näy mediassa eikä käytännön terveydenhuollossa – ainakaan vielä. Yhtä kaikki liiallinen lääkkeiden syöminen aletaan pikku hiljaa ymmärtää yhteiskunnalliseksi  ongelmaksi. Toisin sanoen hyvillä ja ihmishenkiä pelastavilla lääkkeillä on toinenkin, se synkempi puolensa. Tätä on tutkinut kansainvälisesti arvostettu professori Peter Götzsche, katso esimerkiksi Kriisin tynkää psyiatriassa  ja  Liika on liikaa

Tiede, käytäntö ja politiikka nivoutuvat terveyspalveluja kehitettäessä ja uudistettaessa läheisesti toisiinsa. Terveystutkimusta taas ohjaa tiedepolitiikka, jonka siivilän läpi määräytyy se, mitä kussakin yhteiskunnassa ja kunakin historiallisena aikana tutkitaan. Toisin sanoen tiedepolitiikka vaikuttaa huomattavasti siihen, millaisista terveyspalveluista ylipäänsä voi kertyä tutkimusta. Tutkimusta kun kun ei voi tehdä ilman taloudellisia resursseja.

Perinteisiä ja uusia hoitoja tulee näyttämölle

Koko ajan tulee käyttöön uusia tapoja hoitaa ja edistää terveyttä, parantaa sairauksia ja lievittää kärsimystä. Eri hoito- ja lääkintäjärjestelmien välillä on aina ollut kärhämää. Keskiajalla kirkko määritteli, miten ja kuka sai hoitaa ihmisiä. Nyt määrittelyvalta on pitkälti biolääketieteellisellä yhteisöllä. Valta ei tosin ole ehdotonta.

Ihmiset  ovat aikaisemmin valinneet ja valitsevat edelleen eri hoitofilosofioista kumpuvia avun muotoja. He käyttävät erilaisia hoito- terveydenedistämistapoja hybridimäisesti: rinnakkain ja samanaikaisesti eikä heille tällaisessa toiminnassa välttämättä ole mitään ristiriitaa.  Eri hoitomuotojen arvostus ja hyväksyttävyys vaihtelevat eri yhteiskunnissa. Valinnat nojaavat tieteeseen, käytäntöön ja politiikkaan.

Lääkäriliitto ajaa puoskari/uskomushoitolakia, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanut Uskomaton uskomushoitolaki ja samanaikaisesti monet muut toimijat pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin oman hoitosuuntauksensa integroimiseksi julkiseen terveydenhuoltoon. Liikettä on moneen suuntaan.

Kiropraktikot ja naprapaatit pyrkivät vaikuttamaan poliitikkoihin asemansa parantamiseksi terveydenhuollossa. Kummastakin hoitomuodosta on olemassa tutkimusnäyttöä. Kumpikaan hoitomuoto ei Suomessa ole sairausvakuutuksesta korvattava, mutta hoitajat ovat Valviran hyväksymiä ammattilaisia. Manipulaatiohoidoista kirjoitin äskettäin.

Kiinalaista lääketiedettä harjoitetaan maailmalla laajasti, myös Suomessa. Siitä on erittäin runsaasti kansainvälistä tutkimusta. Myös intialaista Ayurvedaa tutkitaan.  Sveitsissä pakollinen sairausvakuutus korvaa lääkärin tarjoamia, Suomessa  täydentäviksi (”uskomushoidoiksi”) luokittuvia hoitomuotoja.

Suomessakin on paljon lääkäreitä  ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä, jotka ovat päätyneet käyttämään ”ulkolääketieteellisiä” eli muita kuin nykyjärjestelmän työkalupakkiin kuuluvia hoitomuotoja joko itselleen, potilailleen tai molemmille. He ovat havainneet ne hyödyllisiksi kokemuksesta tai tutkimusjulkaisuja lukemalla. Rohkeimpien ääni alkaa pikku hiljaa kuulua yhteiskunnassamme, mistä esimerkkeinä ovat nuo antibioottikriittiset lääkärit.

Toistan tässä lopuksi ajatuksen, jonka olen esittänyt jo  aikaisemmin: Jos keskustelu eri hoitonäkemyksistä ymmärretään kahden tai useamman  erilaisen ja toisiaan täydentävän näkemyksen vuorovaikutukseksi, niin näennäisestä ristiriidasta tai paradoksista voi tulla muutosagentti. Silloin jännite eri hoitonäkemysten välillä voikin ohjata uuteen ymmärrykseen ja luoviin ratkaisuihin.

Seuraavassa kirjoituksessa jatkan tätä teemaa konkreettisella esimerkillä. Kirjoitan kalevalaisesta jäsenkorjauksesta ja sen terveyspoliittisesta polusta. Aiheesta keskusteltiin eduskunnassa viime keskiviikkona, Kalevalan päivänä järjestetyssä seminaarissa Tieteellisesti tutkitut perinnehoidot, josta tilaisuuden puheenjohtajana toiminut kansanedustaja  Eeva-Maria Maijala on kirjoittanut blogijutun.

 

Täydentävien hoitomuotojen (CAM) hyödyistä on tutkimusnäyttöä

pyynikin-talvimetsaTäydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen (CAM) hyödyistä on olemassa julkaistua tieteellistä tutkimusta. Se osoittaa, että monista hoidoista on hyödyllisiä vaikutuksista niiden käyttäjille.

Edellinen kirjoitukseni Pseudoskeptikot ja näennäistiede on herättänyt monenlaisia, myös asiallisia ja hyviä kommentteja. Kiitos niistä Pauli, Eero, Juhani, Matti ja Virtanen. Kommenteissa on noussut esiin erityisesti neljä teemaa:

1)    näytön puute CAM (Complementary and Alternative Medicine) -hoitojen hyödyistä.

2)    plasebo ja sen käyttö tutkimuksessa ja hoidossa

3)    RCT (randomized controlled trial) tutkimusmenetelmänä, meta-analyysit ja yleensä tiede

4)    skeptikkoliike ja sen suhde tieteeseen, pseudotieteeseen ja CAM-hoitoihin.

Koska eri kommentoijat ovat vaihtelevasti ottaneet esille näihin teemoihin liittyviä asioita, vastaan kuhunkin teemakokonaisuuteen erillisellä blogikirjoituksella. Aloitan ensimmäisestä.

Käytän jatkossa lyhyyden vuoksi termiä CAM. Kerron CAMin hyötyjen/vaikutusten tieteellisestä tutkimuksesta esimerkkejä ja siitä, mitä tutkimusten perusteellä voidaan sanoa näytöstä. Kirjoitus on vastaus skeptikoille (kuten edellisen kirjoitukseni kommentaattorit Lauri ja Juhani), joiden mukaan näyttöä ei muka ole. Juhani kirjoittaa minuun, Keski-Pohjanmaan kansanopistoon ja huuhapalkintoon viitaten: ”Kun syytät Skepsis ry:tä pseudoskeptisyydestä, et ota lainkaan huomioon sitä että palkinnon saajan tarjoamat hoidot on jo todettu hyödyttömiksi aikoja sitten muiden toimesta.” Hän muisuttaa myös, että ”se että jostakin asiasta on olemassa tutkimuksia, ei tarkoita että se olisi mitenkään pätevä. Aidot skeptikot ovat tarkastelleet vaihtoehtohoitoihin liittyvät molemmat puolet ja todenneet ettei hoitoja tukevaa todistusaineistoa ole. Tällöin ihan aito skeptikkokin saa sanoa sen ääneen.”

Osoitan tässä kirjoituksessa, että CAM-hoitojen hyödyllisyyttä tukevaa tutkimusnäyttöä on. Toinen kysymys on sitten se, millainen ja minkä tieteenalan tutkimusnäyttö katsotaan kenenkin mielestä päteväksi. Tähän palaan yllä esittämäni teemalistan kohtia 2 ja 3 käsitellessäni (tulevissa kirjoituksissa).

Tämä kirjoitus ei ole tieteellinen katsaus kaikkeen CAM-tutkimukseen, eikä mitenkään voikaan olla aihepiirin laajuuden vuoksi. Kirjoitus ei myöskään ole CAM-hoitojen puolustus. Se, mitä puolustan, on avoin tiede ja asiallinen, tutkimuksiin nojaava keskustelu hoitomuodoista, joita Suomessa käyttää noin kolmannes väestöstä. (Wahlström 2009, Lindemann 2011). Taloustutkimuksen (2008) selvityksen mukaan akupunktiota, kiropraktiikkaa ja refleksologiaa ilmoittaa käyttäneensä joskus elämänsä aikana kutakin reilut 20 prosenttia väestöstä.

CAM-hoidot ovat laaja joukko hyvin erilaisia hoitamisen ja terveyden edistämisen muotoja, jotka sijoittuvat yleensä  virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle. Niitä käytetään yleensä tavanomaisten (virallisten) terveyspalvelujen täydennyksenä ja lisänä. Eri maissa on erilainen lainsäädäntö virallisuuden ja epävirallisuuden osalta. Sen perusteella, kuinka kansalaiset näitä hoitomuotoja Suomessa käyttävät, osuvin termi on juuri täydentävät hoidot.

cam-kolmijako

cam-termeja-2

Puhutaan myös luontaishoidoista, joilla viitataan luonnonmukaisuuteen. Pieni piiri suomalaisia täydentävien hoitojen vastustajia puhuu uskomushoidoista. ”Uskomusääkintä-sanalla on voimakkaasti negatiivinen sävy. Sille on vaikea nähdä muuta käyttöä kuin vallitsevan terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolisten hoitojen väheksyminen. Sellainen kuitenkin tukahduttaa mielekkään keskustelun ja hidastaa eräiden lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tehokkuuden arviointia. (ks. tarkemmin Hemilä 2016) Louhiala ja Hemilä (2014) osoittavat, että CAM ja näyttöön perustuva lääketiede (evidence based medicine) eivät ”luonnostaan”, automaattisesti ole toistensa vastakohtia.

CAM-hoitoja käytetään erityisesti erilaisten kroonisten tai hankalasti virallisessa järjestelmässä autettavien vaivojen ja oireiden lievittämiseen (mm. selkävaivat, masennus, univaikeudet, päänsärky, migreeni, vatsa ja suolistovaivat, stressioireet), sairauksien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen. (Danell 2015)

Mitä on tieteellinen  CAM-tutkimus?  

Se on tieteellisyyden kriteerit täyttävillä tutkimuksilla osoitettu näyttö jonkun CAM hoidon tai hoitokokonaisuuden hyödyllisyydestä käyttäjälle/asiakkaalle/potilaalle. Se ei tarkoita ainoastaan sellaista  näyttöä, joka on tuotettu biolääketieteen tutkimusmenetelmin. RCT:tä käsittelen myöhemmin. ”Tutkimusnäyttö” ei ole synonyymi RCT:lle tai meta-analyysille.  Näyttöä on monenlaista ja monitasoista. CAM-tutkimus on monitieteistä,  biolääketieteen viitekehys on yksi tulokulma tutkimukseen, mutta ei ainoa. CAM-hoitoja koskevien tiedekiistojen ydin (onko näyttöä vai ei) saattaakin olla juuri tässä. Kiistan kanssa voidaan elää välttämällä lukkiutumista kunkin tieteenalan omiin  ”tutkimuspoteroihin”, ja lisäämällä asiallista keskustelua ja monitieteistä yhteistyötä.

CAM-tutkimusta on vähän verrattuna lääketutkimuksiin tai yleensäkään lääketieteelliseen tutkimukseen. Sitä kuitenkin on ja se on koko ajan lisääntymässä.  CAM-tutkimus on vilkastunut kansainvälisesti niin alan erikoislehdissä kuin lääke- ja muissa tieteellisissä tutkimusjulkaisuissa  (Brodin Danell & Danell 2009). Esimerkiksi Evidence-Based Complementary and Alternative Medicine -lehti julkaisi vuonna 2013 kaikkiaan yli 1000 tieteellistä artikkelia.[i] Tutkimus on myös monimuotoistunut. Lääketieteellisen viitekehyksen lisäksi tutkimusta tehdään mm. sosiologian, hoitotieteen, psykologian, antropologian, kansanperinteen ja taloustieteen aloilla.

Monissa maissa on perustettu erillisiä CAM-tutkimuskeskuksia. Niitä on mm. USAssa, Ruotsissa,  Norjassa ja Tanskassa. Suomen sosiaali- terveysministeriön työryhmä ehdotti vuonna 2009 CAM-hoitojen tutkimuksen lisäämistä Suomessa ja tutkimuksen tietopankin perustamista.[ii]  Myös WHO suosittelee jäsenmaitaan tutkimaan CAM-hoitojen käyttöä, niiden vaikutuksia ja turvallisuutta.  Maailman terveysjärjestön mukaan CAM-tutkimuskeskuksia on yli 70 eri maassa.[iii] CAM-hoitoja myös opetetaan monien maiden yliopistoissa. Hoitomuotoja käytetään tukihoitoina yli puolessa Norjan sairaaloista. (Jakobsen ym 2015)

Milten näyttöä CAM-hoitojen hyödyistä saadaan?

Hoitamisen ja terveyden edistämisen vaikutusten tutkiminen jaetaan tavallisesti kahteen päätyyppiin:  1) teho/vaikuttavuus (efficacy) = vaikutus keinotekoisesti luodussa kliinisessä tilanteessa – vastaa kysymykseen, voiko hoitomuoto toimia jonkin valitun teorian mukaisesti ja 2) toimivuus/vaikuttavuus (effectiveness) = vaikutus tavanomaisessa käytännössä – vastaa kysymykseen, mitä tapahtuu reaalielämässä

Tehoa arvioidaan lääketieteessä usein juuri RCT-menetelmää soveltaen käyttäen erilaisia mittareita.  Terveyden edistämisessä interventioiden tehoa voidaan arvioida  esimerkiksi käyttäen mittarina rahaa eli laskemalla kustannuksia tai  arvioimalla, voiko jotakin interventiota ylipäänsä toteuttaa käytännössä. (esim. feasibility study). Toimivuutta arvioidaan tutkimalla käytännön elämässä potilaiden tai ihmisryhmien saamia hyötyjä tutkitusta hoidosta/ interventiosta.

Niitä voidaan arvioida mittaamalla  kemiallisia ja fysiologisia muutoksia, jolloin ei oteta huomioon ihmisen kokemusta sekä  mittaamalla koettua oireiden lievenemistä, kuntoutumista, olon kohentumista ja muita tutkittavien tilojen muutoksia tai kuvaamalla esimerkiksi jotakin hoidon tai terveyden edistämisen prosessia  Menetelmäkirjo on runsas RCT:stä kvalitatiivisiin tutkimuksiin.

Näyttö voidaan siis saada muun muassa RCT-menetelmän avulla, tekemällä systemaattisia katsauksia ja meta-analyysejä, muilla ei-satunnaistetuilla kliinisillä tutkimuksilla, kvantitatiivisilla väestötutkimuksilla ja kvalitatiivisilla tutkimuksilla.

Mitä evidenssiä täydentävien hoitojen hyödyistä  on?

Tutkimusnäytön kokonaisuus voidaan jaotella seuraaviin tutkimuksen luonteen mukaan jaoteltuihin ryhmiin. Kuvioon olen tiivistänyt, millaista näyttöä tutkimusjulkaisuissa esiintyy.

cam-tutkimukset

Kuvio vastaa todellisuutta (näitä asioita on luettavissa tutkimusjulkaisuista), mutta se ei ole kattava siksi, että aihepiiri on hyvin laaja ja tutkimuksia on julkaistu erittäin paljon. Tässä on tarkoitus antaa esimerkkejä tutkimuksista. Niillä osoitan, että CAM-hoitojen hyödyistä on olemassa julkaistua tieteellistä näyttöä. Näitä hoitomuotoja ei siis ole ”todettu hyödyttömiksi aikoja sitten”, kuten Pauli väittää.

Tieteellinen näyttö CAMin hyödyistä on verrattomasti vähäisempää kuin lääketieteeseen nojaavien hoitomuotojen näyttö. Edzar Ernstin, yhden aktiivisimman täydentävien hoitojen kriitikon selvitysten mukaan hänen analysoimasta 678 täydentävästä hoitomuodosta 7,4 prosenttia perustui RCT-tutkimusnäyttöön.[iv]

Vertailun vuoksi esitän, mitä BMJ:n tutkijaryhmä on selvittänyt virallisen terveydenhuollon käytössä olevien hoitomuotojen näytöstä. Vain 11 prosentilla tutkituista 3000 hoitomuodosta oli vankka näyttö toimivuudesta, 24 prosentilla oli todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia; 7 prosentilla hoidoista haitan ja hyödyn suhde oli epävarma ja 5 prosenttia analysoiduista hoidoista todennäköisesti eivät ole hyödyllisiä. Tehottomiksi tai haitallisiksi todettiin 3 prosenttia hoitomuodoista. Teholtaan tuntemattomien hoitojen joukossa on paljon sellaisia, joita on vaikea sovittaa RCT:n muottiin.  Selvityksen luvut eivät kerro, kuinka paljon analysoituja hoitoja terveydenhuollossa käytetään, vaan ainoastaan sen, kuinka monen yksittäisistä hoitomuodoista voidaan todeta näyttöön perustuviksi.[v]

Esimerkkejä  CAM-hoitoja koskevista tutkimuksista

Keskityn tässä kehomielihoitojen  ryhmään. Suurimman osan alla olevista esimerkeistä olen raportoinut runsas vuosi sitten julkaistussa kirjassani, josta  löytyvät viitteiden täydelliset julkaisutiedot, katso lähdeluettelo.

Useimpien kehomieli-hoitojen fysiologisia vaikutusmekanismeja ei tunneta. Hoidettavat kokevat kyllä myönteisiä vaikutuksia ja terveydentilansa paranemista, mutta ei tiedetä miten, millä mekanismilla vaikutukset syntyvät. Tätä lääkärinkin työssä esiintyvää ilmiötä (että ei tunneta aina käytettävien hoitojen vaikutusmekanismia) käsittelee kiinnostavasti edellisen kirjoitukseni kommentissa Matti. Myös esim. SSRI-lääkkeiksi kutsuttujen masennuslääkkeiden fysiologinen vaikutusmekanismi on epäselvä. [vi]

Muutamista CAM-hoidoista on olemassa Cochrane-katsauksissa osoitettua näyttöä. Akupunktiosta on tehty kymmeniä katsauksia, joissa on selvitetty sen vaikutuksista eri sairauksiin ja vaivoihin. Akupunktion on todettu auttavan plaseboa enemmän sekä akuutin migreenikohtauksen hoidossa että migreenin ehkäisyssä. Se on vähintään yhtä tehokas tai mahdollisesti tehokkaampi kuin ennalta ehkäisevä lääkehoito, ja sillä on vähemmän haittavaikutuksia. Myös jännityspäänsärkyyn, fibromyalgiakipuihin ja jäykkyyteen sekä kuukautis- ja synnytyskipuihin akupunktiosta on tutkimusnäyttöä.[vii] Myös akupainannan vaikutuksia kivun lievitykseen on tutkittu. Viittätoista satunnaistettua  kliinistä koetta koskevan katsauksen laatijat päättelivät akupainannan sopivan hyvin muun kivun hoidon tueksi. [viii]

Hypnoosi saattaa Cochranen mukaan auttaa synnytyskivuissa ja kiropraktikon hoito alaselän kivuissa. [ix]  Joogaa on tutkittu paljon ja sen vaikutuksista on julkaistu runsaasti tieteellisiä artikkeleita. On tehty useita systemaattisia katsauksia. Alkoholista, huumeista ja tupakasta vieroittumisessa siitä on ollut jonkin verran hyötyä, mutta tutkimusnäyttö ei vielä ole riittävä. Myös verenpaineen hoidossa joogasta on saatu rohkaiseva kokemuksia. Astmapotilaille sitä voi suositella lisänä ja vaihtoehtona hengitysharjoituksille. Myös kipujen lievitykseen ja aivoinfarktin jälkeiseen kuntoutukseen joogasta on ollut apua.[x]   Meta-analyysi 16:sta joogaa koskevasta satunnaistetusta kontrolloidusta kliinisestä kokeesta, joissa selvitettiin minkä tahansa joogamuodon vaikutuksia psykiatrisiin häiriöihin (masennus, ahdistus, skitsofrenia, muisti, huomio, tiedon käsittely) osoitti, että siitä on hyötyä masennuksen, skitsofrenian hoidon (lääkkeiden tukena), lasten ADHD:n ja unihäiriöiden hoidossa.  Katsauksen laatijat suosittelevat tehtäväksi joogan pitkäaikaisvaikutuksia selvittäviä sekä biomarkkereita ja neurokuvantamista soveltavia tutkimuksia, jotta nykyinen näyttö hyödyistä voitaisiin vielä varmentaa.[xi]

Monet joogaa, meditaatiota ja hengitystekniikoita koskevat tutkimukset ovat osoittaneet niiden positiiviset vaikutukset stressi- ja muiden oireiden lievittäjänä ja toimintakyvyn parantajana esim. rintasyöpäpotilailla. Samoin ohjattujen mielikuvaharjoitusten on todettu olevan hyödyllisiä masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Tutkijat suosittelevatkin joogaa stressin ja ahdistuksen hoitoon täydentäväksi menetelmäksi. Hyödyistä on kiistatonta näyttöä, vaikka satunnaistetuin kontrolloiduin kokein ei ole osoitettu suoraa tilastollista yhteyttä joogakäytäntöjen ja stressi- ja ahdistusoireiden vähenemisen välillä.  [xii]  [xiii]

Parantavan, terapeuttisen kosketuksen myönteisistä vaikutuksista on raportoitu tutkimuksissa [xiv] Sillä on myös fysiologisia vaikutuksia, terapeuttisen kosketuksen on todettu alentavan kortisolitasoa ja lisäävän tappajasolujen määrää.[xv]

Satunnaistetussa kontrolloidussa kokeessa vertailtiin terapeuttisen kosketuksen ja ystävällisten vierailujen vaikutusta laitoksissa tai yhteisöasunnossa asuvien vanhusten polvinivelrikosta aiheutuneeseen kipuun ja toimintarajoituksiin. Hoito toi merkittäviä parannuksia yhdeksään kahdestatoista erilaisesta tulosmuuttujasta, kun taas mitään merkittävää parannusta näissä ei tapahtunut vierailuryhmässä. Masentuneisuuden sekä nivelkipujen väheneminen ja nivelten toimintakyvyn paraneminen viittaavat siihen, että hoito on käyttökelpoinen lisähoito helpottamaan vanhusten nivelvaivoja.[xvi]  Toisessa kokeessa tutkittiin terveitä aikuisia ennen ja jälkeen hoidon, jossa hoitaja kosketti kevyesti henkilön jalkoja, käsivarsia ja käsiä. Vertailuryhmässä hoitaja ei tehnyt mitään, vaan oli lukevinaan kirjaa potilaan maatessa hoitopöydällä. Kosketushoito hidasti sydämen sykettä ja laski verenpainetta ja vähensi koehenkilöiden itse arvioitua stressiä ja lisäsi rentoutuneisuutta ja rauhoittuneisuutta.[xvii]

Katsauksessa Reikin, terapeuttisen kosketuksen ja hoitavan kosketuksen vaikutuksia syöpäpotilaiden hoidossa tutkijat ottivat analyysinsa mukaan muitakin tutkimuksia kuin satunnaistettuja kontrolloituja kokeita, koska halusivat arvioida hoidon tuloksia myös potilaiden omien kokemusten ja tuntemusten näkökulmasta. Katsauksessa oli mukana sekä koeasetelmin että haastatteluin tehtyjä tutkimuksia. Tulosten mukaan stressihormonitasot pienentyivät, verenpaine laski, syke rauhoittui, tappajasolujen määrä lisääntyi ja hoidettavat kokivat hyvinvointinsa lisääntyneen. On mahdollista, että reikissä ja kosketushoidoissa hoidettava laskeutuu syvään rentoutumisen tilaan, joka vahvistaa ihmistä henkisesti ja virittää kehon omia biologisia parantamismekanismeja toimintaan.[xviii]

Erilaisia meditaatiotekniikoita, joista Suomessa nykyään suosituin lienee joogan ohella ”mindfulness based stress reduction” -menetelmä eli tietoisen läsnäolon meditaatio, käytetään työkaluna rentoutumiseen. Niillä hiljennetään ja rauhoitetaan liian kovilla kierroksilla kulkeva keho ja vaelteleva mieli. Meditatiivinen tila on pohjimmiltaan fysiologinen tila, jolla pyritään psyykkiseen tasapainoon ja emotionaaliseen vakauteen. Kiinnostus meditaation käyttöön terapeuttisena välineenä kasvaa koko ajan ja sen vaikutusmekanismeja tutkitaan nykyisin paljon.

Tutkimusten mukaan stressi lievittyy, mieli tyyntyy ja kiputilat helpottuvat. Menetelmä toimii riippumatta osallistujien uskonnollisesta suuntautuneisuudesta.[xix]  Meditaatio vaikuttaa ihmiseen siis myös fysiologisesti. Se nostaa monoamiinitasoa, lisää parasympaattista aktiivisuutta, vähentää oksidatiivista stressiä, parantaa endogeenisten antioksidanttien määrää ja antioksidantti-entsyymien aktiivisuutta. Tutkimusten rajoituksia ovat olleet niiden pieni otoskoko. [xx]

Aromaterapian on todettu lievittävän masennusta, vähentävän stressiä ja ahdistusta ja sillä on havaittu olevan myönteisiä fysiologisia vaikutuksia väsymykseen, verenpaineeseen, pulssiin ja uneen. Terapialla todettiin lievä myönteinen vaikutus uneen. Katsauksen mukaan se oli pienempi kuin sen vaikutus ahdistuksen, masennuksen ja stressin lievittäjänä, mutta suurempi kuin kivun lievitysvaikutus. Aromaterapia vaikutti vähemmän kuin musiikkiterapia, mutta enemmän kuin liikunta.[xxi]

Reiki-hoidon käytön hyödyistä potilaille syöpähoitojen yhteydessä on tutkimusnäyttöä. Rintasyöpäpotilaiden hoitokokemukset voivat olla hyvin raskaita ja ne vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin. Eräässä pilottitutkimuksessa tarkasteltiin Reiki-hoidon ja toisen ihmisen läsnäolon vaikutuksia sytostaattihoitoja saavien rintasyöpäpotilaiden elämänlaatuun, mielialaan ja oireisiin. Sekä Reiki että toisen ihmisen läsnäolo paransivat potilaiden mielestä heidän mielialaansa ja elämänlaatuaan verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Reiki osoittautui potilaiden hyväksymäksi hoitomuodoksi, jolla ei ole mitään haittavaikutuksia, mutta joka auttaa parantamaan hyvinvointia. Toisaalta kiinnostavaa on, että ennakko-oletusten vastaisesti ryhmä, joka sai läsnä olevan ihmisen ”hoitoa” raportoi enemmän myönteisiä vaikutuksia kuin Reiki-ryhmä. Toisessa pienessä pilottitutkimuksessa saatiin tulokseksi, että reiki voi auttaa sairaanhoitajia työstressin purkamisessa.[xxii]

Kehomieli-hoidot näyttävät tutkimusten mukaan auttavan erilaisissa ahdistustiloissa. Esimerkiksi raskauden aikaisen ahdistuksen vähentämiseen niistä voi olla apua.[xxiii]

Syöpäpotilaat käyttävät olotilansa kohentamiseen enenevässä määrin täydentäviä hoitoja, esimerkiksi erilaisia energiahoitoja. Niissä he kokevat rentoutuvansa, rauhoittuvansa ja tyyntyvänsä. Näin ne lievittävät ahdistusta, parantavat unen laatua ja lievittävät kipuja.[xxiv]

Tanskassa tutkittiin energiahoitojen vaikutusta perä- ja paksusuolisyöpäpotilaiden elämän laatuun, masennusoireisiin, mielialaan ja unen laatuun kokeellisessa kenttätutkimuksessa. 247 potilasta satunnaistettiin hoito- ja vertailuryhmään ja lisäksi mukana oli ryhmä, joka sai itse valita hoitajansa sekä tämän vertailuryhmä. Hoidoilla oli yhteyttä tutkittuihin hyvinvointitekijöihin ainoastaan niiden potilaiden kohdalla, joilla oli positiivinen asenne CAM-hoitoja kohtaan ja jotka pitivät elämänlaatua ja hyvää mielialaa tärkeinä hoidon tuloksina ja jotka uskoivat spirituaaliseen voimaan hoidoissa. Nämä ihmiset toivoivat ja odottivat hoidoista jotakin hyvää – ja saivat odottamaansa.[xxv] Tämä tutkimus osoittaa hoitoon kohdistuvien odotusten suuren merkityksen.

Refleksologisen hoidon vaikutuksista ohitusleikkausta seuraavan ahdistuksen lievittämisessä tutkittiin 80 potilaalle tehdyssä satunnaistetussa kontrolloidussa kokeessa. Ahdistus lievittyi merkittävästi refleksologihoitoa saaneessa ryhmässä, mikä viittaa siihen että se voisi olla käyttökelpoinen lääkkeetön hoitomuoto leikkauksen jälkeisen ahdistuksen vähentämisessä.[xxvi]

Tutkittu lähinnä yksittäisiä hoitoja

Näyttö CAMin hyödyistä näyttäisi tämän yleisluontoisen tarkastelun pohjalta koostuvan suurelta osin yksittäisten hoitomuotojen tutkimuksesta.  Tilanteista, joissa hoitoja käytetään integratiivisesti eli terveydenhuollon tarjoaman tavanomaisen hoidon osana esimerkiksi sairaaloissa ja perusterveydenhuollossa, on vielä hyvin vähän.  Lääketieteen kliinisen kokeen standardimalli ei sellaisenaan sovellu hoitokokonaisuuksien tutkimiseen. Metodologiaa on tältä osin kehitettävä.

Tässä kirjoituksessa esitetyt perustelut ja lähdeviitteet osoittavat, että väite CAM-hoitojen tutkitusta hyödyttömyydestä on perusteeton.

Kiinalaisesta lääketieteestä, jota en ole kirjoituksessa käsitellyt (luukuun ottamatta akupunktiota, joka on osa kiinalaista lääketiedettä), julkaistaan kymmeniä tieteellisiä lehtiä. Tässä esimerkiksi Tampereen yliopiston kirjaston valikoimassa olevat kahdeksan lehteä: The American journal of Chinese medicine, (1979) Peer-Reviewed), Chinese Herbal Medicines Peer-Reviewed, Chinese Journal of Integrative Medicine Peer-Reviewed, Chinese Journal of Natural Medicines, Chinese medicine Peer-Reviewed, Global Journal of Integrated Chinese Medicine and Western Medicine, World Journal of Traditional Chinese Medicine Peer-Reviewed, World Science and Technology – Modernization of Traditional Chinese Medicine and Materia Medica.

Homeopatiasta kirjaston sähköisessä luettelossa on kaksi lehteä: Homeopathy Peer-Reviewed ja International Journal of Advanced Ayurveda, Yoga, Unani, Siddha and Homeopathy

LÄHDELUETTELO

Danell J-A. From disappointment to holistic ideals: a qualitative study on motives and experiences of using complementary and alternative medicine in Sweden. Journal of Public Health Research 2015; 4:538

Brodin Danell J-A, Danell R. Publication activity in complementary and alternative medicine. Scientometrics 2009; 80(2):539-551

Hemilä H. Uskomuslääkintä on harhaanjohtava termi. Duodecim 2016;132:1389-90

Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine (2015) 15:275

Lindeman M Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Louhiala, P. & Hemilä, H. (2014) Can CAM treatments be evidence-based? Focus on Alternative and Complementary Therapies, 19(2)84–89.

Taloustutkimus. 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Wahlström, M., Sihvo, S., Haukkala, A., Kiviruusu, O., Pirkola, S. & Isometsä, E. 2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80.

VIITTEET

Täydet viitetiedot kirjassa Aarva P. Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. 2015 http://www.adlibris.com/fi/kirja/parantavat-energiat-9789522604491

[i] Louhiala P, Hemilä H 2014

[ii] Sosiaali- ja terveysministeriö. Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti. 2009:17. Helsinki.

[iii] WHO. WHO traditional medicine strategy: 2014–2023. 2013. http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (luettu 25.4.2016)

[iv] Ernst 2011.

[v] BMJ 2014.

[vi] (Davies 2013. Ks. myös Götzche 2014).

[vii] Cochrane 2015.

[viii] Chen & Wang 2014.

[ix] Cochrane 2015.

[x] Posadzki ym. 2014 a, b;  Cramer ym 2014; Pozadski 2011; Garret ym. 2011; Sherman ym. 2011.

[xi] Balasubramaniam ym. 2013.

[xii] Henneghan & Harrison 2015.

[xiii]  Hewett 2011; Smith ym. 2011; Javnbakht ym. 2009; Sharma & Heider 2013; Li & Goldsmith 2012.

[xiv] Svennevig 2003.

[xv] Coacley & Duffy 2010.

[xvi] Lu ym. 2013.

[xvii] Shaltout ym. 2012.

[xviii] Coacley ja Barron 2012.

[xix] Kabat-Zinn 2013; Greeson 2015; Guy ym. 2015.

[xx] Kasala ym. 2014.

[xxi] Hwang & Shin 2015.

[xxii] Orsak ym. 2015; Cuneo ym. 2011.

[xxiii] Cochrane 2015.

[xxiv] Coacley & Barron 2012.

[xxv] Pedersen ym. 2014.

[xxvi] Bagheri-Nesami ym. 2014.

Mitä ”uskomushoito” tarkoittaa? Huuhaatako?

Ovatko kaikki täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot huuhaata? Eivät ole, jos huuhaalla tarkoitetaan tehotonta hölynpölyä. Ovat, jos huuhaalla tarkoitetaan kaikkea, mitä ei ole tieteellisesti tutkittu.

Kansan keskuudessa hoidot ovat suosittuja, mutta lääkärikunnassa ne ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton.  Tätä kuvastaa se, että osa lääkäreistä puhuu uskomushoidoista vastakohtana ”tieteellisille” hoidoille. Uskomushoito-termi otettiin käyttöön 1990-luvun lopulla, mutta se ei ole saanut lääkärikunnan varauksetonta tukea.

”Duodecim-seura järjesti vuonna 1995 sanakilpailun, jossa etsittiin suomalaisia vastineita eräille vieraskielisille termeille. Yhtenä kohteena oli nimitys Complementary and Alternative Medicine (CAM). Tämän kohteen osalta voittajaksi valittiin sana uskomuslääkintä. Sen käyttö on yleistynyt hiljakseen, etenkin silloin, kun on löydetty aihetta arvostella jotakin nimityksen piiriin luettavaa hoitoa, sen tuottajia tai sen käyttäjiä.”  CAM on suomeksi täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede, josta meillä käytetään yleensä muotoa täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot.

Sitaatti on lääkäri ja tutkija Heikki Hemmilän kirjoituksesta, jossa hän esitti, että Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim-seura sanoutuisivat järjestöinä irti uskomuslääkintä-termin käytöstä. Hän perusteli esitystään sillä, että termi on sopimaton terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon, koska siihen sisältyy olettamus kaikkien muiden kuin virallisesti hyväksyttyjen hoitojen tehottomuudesta.

Pysähtyneisyyden jäänteitä

Hemmilän mielestä uskomushoidoista puhuvat halveksivat ja aliarvioivat yhtä keskeisintä kaikissa hoidoissa vaikuttavaa tekijää, vanhalta nimeltään plaseboefektiä. Plasebon osuuden on arvioitu vaihtelevan kolmasosan ja kolmen neljäsosan välillä eri hoitojen kokonaisvaikutuksesta. Hän kysyi kollegoiltaan: ”Onko meillä lääkäreillä varaa heittää näin valtava positiivinen voimavara pelkästään »kilpailijoiden» käyttöön?”

-Tärkeä tieteellinen periaate: »proof of no effectiveness» (näyttö tehottomuudesta) on eri asia kuin »no proof of effectiveness» (ei näyttöä tehosta). Se, että monilta vaihtoehtohoidoilta puuttuu kaksoissokkokokeisiin perustuva osoitus tehosta, ei vielä tee niistä tehottomia. Tällä logiikalla jouduttaisiin hylkäämään mm. lähes kaikki kirurgiset toimenpiteet, vaikeavammaisten terapiat ja psykiatria, lääkehoitoa lukuun ottamatta. Järjestelmiä, joissa hyväksytään vain yksi totuus, kuvataan historiassa sanalla pysähtyneisyys, Hemmilä kirjoitti.

Hän  muistutti myös potilas-lääkäri –suhteen herkkyydestä: ”Kaiken muun kuin tieteellisesti tehokkaaksi osoitetun – ja sen lisäksi lääkärikunnan hyväksymän – hoidon nimeäminen uskomuslääkinnäksi ei ole omiaan parantamaan muutenkin herkkää lääkäri-potilassuhdetta. Jos lääkäri näin leimaa uskomuslääkintään turvautuneen potilaansa arvostelukyvyttömäksi höppänäksi, tämä todennäköisesti turvautuu vastakin mieluummin hoitajaan, joka kunnioittaa hänen itsemääräämisoikeuttaan ”, Hemmilä sanoo.  Artikkelin nettiosoite on kirjallisuusluettelossa alla.

Parantajalla oltava sydämen sivistystä

Tehottomuutta hoitojen vastustajat perustelevat sillä, että koska hoitojen vaikuttavuutta ei ole tutkittu, niitä ei voi pitää tehokkaina ja turvallisina, mikä on virheellinen päätelmä. Oikea päätelmä on, että vaikutuksia ei tieteellisten tutkimusten perusteella tunneta, mutta että niistä voi olla kokemusperäistä näyttöä.  Tästä seuraa, että myös se oletetusta tehottomuudesta johdettu argumentti,  että  täydentävien hoitojen tarjoajat huijaavat ihmisiä, on myöskin väärä. Argumentti horjuu sikälikin, että hoitamiseen ja parantamiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat samanlaisia riippumatta siitä, kuka tai mikä organisaatio ihmistä hoitaa.

Epäeettistä toimintaa on valitettavasti kaikkialla, myös lääketieteen piirissä, mutta tästä ei voi tehdä päätelmää, että lääkärit varmaan huijaavat ihmisiä. Huijaaminen ei riipu hoitomuodosta, vaan ihmisestä ja hänen omaksumastaan etiikasta.  Hoitamisessa olennaista on hyvän tekeminen ja vahingon välttäminen arkkiatri Risto Pelkosen sanoja lainatakseni eli ”sydämen sivistyksen” käyttäminen apua tarvitsevan ihmisen kohtaamisessa.

Itse asiassa tehottomusargumentista syntyy kehäpäätelmä, joka on esteenä tutkimukselle. Kun täydentäviä hoitoja pidetään lähtökohtaisesti huijauksena tai ainakin humpuukina (koska niitä ei ole tutkittu), niin tutkimusmäärärahoja ei osoiteta ”turhien” asioiden tutkimiseen (koska hoidot ovat humpuukia). Näin tutkimustietoa ei voi karttuakaan,  sillä aiheesta kiinnostuneiden yksittäisten tutkijoiden yksinäiset ponnistelut eivät riitä tuottamaan tarvittavaa todistusaineistoa hoitojen hyödyistä varsinkaan, kun lääketieteellisen tutkimuksen ihannetta, satunnaistettua kaksoissokkotutkimusta on hankala soveltaa ihmistä hoitoinstrumenttina käyttävissä auttamismuodoissa. Millainen olisi ihmisenmuotoinen placebo? Pekka Louhiala (2009) toivookin, että  esitettäisiin vaihtoehtoisia tutkimusasetelmia, mikäli  perinteinen lääketieteen lume-kontroilloitu kaksoissokkomenetelmä ei sovellu.  Toive on aiheellinen.

Vaikutustutkimukset lisääntyvät

Muualla kuin Suomessa tämän alan tutkimusta kyllä tehdään, mutta niukkaa se on kaikkialla verrattuna esimerkiksi  lääketutkimuksen määrään.  Mutta tutkimustoiminta on vilkastumassa.  Yhdysvaltain kansallinen täydentävän ja vaihtoehtoisen lääketieteen keskus (NCCAM) tukee monipuolisesti tutkimusta, mm. rahoittamalla systemaattisten katsausten tekemistä. Keskuksen nettisivuilla on runsaasti tutkimusraportteja. Niiden mukaan joillakin CAM-hoidoilla on vaikutusta mm. selkä- ja niskakipujen lieventymiseen enemmän kuin tavanomaisilla lääketieteellisillä hoidoilla (kuten tulehduskipulääkkeillä), fysioterapialla tai ei-hoitamisella. (NCCAM 2012). (Korjaus 16.10.2016: Nykyisin Yhdysvaltain keskus on nimeltään National Center for Complementary and Integrative Health NCCIH). Eurooppalainen CamDoc Alliance ajaa täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen asiaa.  Nettisivuilla  http://camdoc.eu/index.html on  paljon tietoa.

Akupunktiosta on tehty kymmeniä Cochrane Database Systematic Reviews –katsauksia, joissa on selvitetty sen vaikutuksista eri sairauksiin ja vaivoihin. (Cochrane 2012) Niiden ja muidenkin tutkimusjulkaisujen mukaan akupunktiolla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi niskakipujen, migreenin ja jännityspäänsäryn hoidossa. Myös joogan ja eräiden muiden kehomieli –terapioiden vaikutuksista tehdyn systemaattisen katsauksen mukaan niillä saattaa olla vaikutusta monien vaivojen, mm. vaihdevuosioireiden lieventymiseen (Innes ym. 2010)

Suomessa koeasetelmiin pohjautuvaa vaikutustutkimusta ei ole tehty, mutta Hanna Svennevig on väitöskirjassaan (2003) kvalitatiivisessa tutkimuksessa todennut kosketushoitojen olleen asiakkaiden kokemusten mukaan hyödyllisiä.

Yhteistyötä tarvitaan

Hyvän asiakaspalvelun ja kansalaisten terveyden edistämisen ja laadukkaan hoidon nimissä olisi jo aika heittää turhat ennakkoluulot sivuun ja katsoa todellisuutta sellaisena kuin se on.  Kaikkien hyödyllisiksi todettujen hoitomuotojen tarjoama resurssi olisi otettava tehokkaasti terveydenhuollon käyttöön. Tämä edellyttää tietysti myös lääketieteen ulkopuolisia hoitoja tarjoavien ihmisten koulutusvaatimusten ja palvelujen valvonnan järjestämistä. Se on mahdollista, jos tahtoa on tarpeeksi. Vielä ei näytä olevan.

Kirjallisuutta

CamDoc Alliance (2012). http://camdoc.eu/index.html

Cochrane (2012). Cochrane Collaboration. Cochrane Summaries.  http://summaries.cochrane.org/search/site/cam%20alternative.

Hemmilä, H (2007). Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä. Duodecim 2007;123(19):2352. Linkki

Innes KE,  Selfe TK, Vishnu A. Mind-body therapies for menopausal symptoms: A systematic review. Maturitas 66 (2010) 135–149

Louhiala P (2009).Parantamisen ja hoitamisen etiikka. Edita Prima. Helsinki.

NCCAM  (2012).  National Centre for Complementary and Alternative Medicine. National Institutes of Health  http://nccam.nih.gov/research/results/spotlight.

Svennevig H.(2003). Hyvän olon hoidot. Kosketukseen perustuvien hoitojen käyttö hyvinvoinnin ja itseymmärryksen lisäämisen välineenä. Akateeminen väitöskirja. Acta Univesitatis Tamperensis 949. Tampereen yliopisto. Tampere.

©Liina Keskimäki