Tag Archive | kiropraktiikka

Luuloja ja tosiasioita

Kukkia ikkunalla (2)

Täydentävistä hoidoista liikkuu runsaasti harhaluuloja ja väärää tietoa. Niitä käytetään sekä hoitojen puolustamiseen että vastustamiseen. Tässä kirjoituksessa kerron julkisuudessa esitetyistä luuloista ja uskomuksista.

Tiivistän yleiset harhaluulot taulukkoon, jonka olen rakentanut Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) artikkelin ja muun, mm. Suomea koskevan tutkimus- ja faktatiedon pohjalta. Taulukossa alla on myös pari  mielipidettäni, jotka koskevat täydentäviä hoitoja puolustavien vääristyneitä  käsityksiä. Esitän ne  sarakkeessa ”Tosiasia” numerot 1 ja 3.

Jos jostakin hoitomuodosta ei ole saatavilla ollenkaan tutkimustietoa, sen vaikutuksista ei voi sanoa mitään. Mediassa kylläkin sanotaan. Jopa laatujournalismia edustavissa lehdissä sekä TV- ja radio-ohjelmissa väitetään  asioita, jotka eivät nojaa faktoihin.

Väittäjä on useimmiten jonkun muun kuin täydentävien hoitojen tutkimuksen asiantuntija tai muista syistä auktoriteetiksi valittu henkilö. Jälkimmäinen voi olla  vaikutusvaltaisen ammattiliiton edustaja, jolla jo asemansa puolesta on valmiiksi negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. On luonnollista, että jokainen ammattikunta  puolustaa oman ryhmänsä erityisyyttä. Ammattiyhdistystoimintaa ei mielestäni kuitenkaan pidä verrata tutkimukseen tai tutkimustuloksiin.  Näyttää siltä että terveys- ja hyvinvointipalveluista (Mikä on hyvää hoitoa ja terveyden edistämistä ja kuka sen määrittää?)  käydään jatkuvaa julkisuuskamppailua. Tässä ”sodassa” faktat tuntuvat usein unohtuvan.

Vastustajien tutkimustietoon nojaamattomia väitteitä julkaisee valtamedia, ja puolustajien tuulesta temmatut ”tutkimustiedot” saavat julkisuutta somessa ja tuote- ja palvelumainoksissa. Journalismi käsittelee yllättävän vähän täydentäviä hoitoja, joiden hyödyistä on olemassa kiistatonta tutkimusnäyttöä ja joita ihmiset eniten käyttävät. Tämäkin lienee tuon tiedotuskamppailun tulosta.

Suomalaisista vähintään noin kolmannes käyttää tai on kokeillut näitä hoitoja – yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tukena tai terveyden edistämiseksi. Lukuisista a) luontaistuotteista ja -lääkkeistä, b) kehomielihoidoista ja c) kokonaisista hoitojärjestelmistä on olemassa tutkimustietoa ainakin yleisimmin käytettyjen hoitomuotojen osalta.

Suomessa suosituimpia ovat luontaistuotteet ja ravintolisät, kiropraktiikka, akupunktio, vyöhyketerapia ja kansanparannus (tiedot ovat vuodelta 2008 Taloustutkimuksen selvityksestä, ks. tarkemmin Aarva 2015) Saattaa olla, että mindfulness ja joogaa, jotka kumpikin ovat täydentäviä hoitoja mm. USA:n kansanterveysinstituutin luokituksen mukaan, kuuluisivat nykyisin suosituimpien joukkoon. En ole löytänyt tutkimuksia näiden käytön yleisyydestä Suomessa.

Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) termin CAM (Complementary and Alternative Medicine) olen muuttanut  täydentäviksi hoidoiksi, koska tämä termi kuvaa parhaiten näiden  hoitojen asemaa osana terveyspalvelujen käyttöä Suomessa. Sama pätee useimpiin muihinkin läntisiin teollisuusmaihin. Erilaisia termejä olen avannut edellisessä kirjoituksessani Uskomushoito – mitä sen on?

Taulukko. Luuloja, joita käytetään täydentävien hoitojen vastustamiseen tai  puolustamiseen ja luuloja vastaavat tosiasiat. 

Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja vastustetaan Tosiasia
1. Vain harvat käyttävät täydentäviä hoitoja. 1. Noin 30 prosenttia aikuisväestöstä käyttää täydentäviä hoitoja Suomessa.
2. ”Minun potilaani eivät käytä täydentäviä hoitoja, koska he eivät ole maininneet siitä.” 2. Suuri osa potilaista ei kerro lääkärille täydentävien hoitojen käytöstä.
3. Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat heikosti koulutettuja ja helposti manipuloitavia. 3. Käyttäjät ovat enemmän koulutusta saaneita kuin väestö keskimäärin.
4. Täydentäviä hoitoja käytetään korvaamaan tavanomainen lääketieteellinen hoito. 4. Täydentäviä hoitoja ei yleensä käytetä korvaamaan tavanomaista hoitoa vaan joko sen lisänä tai terveyden edistämiseksi.
5. Täydentäviä hoitoja käytetään negatiivisin perustein: vastustamaan tavanomaista lääketiedettä. 5. Täydentäviä hoitoja käytetään parantumiseksi ja terveyden edistämiseksi sekä hyvän asiakas-hoitajasuhteen vuoksi. Lääketieteellisen hoidon haitat ja pettymys hoitotuloksiin voivat myös olla käytön syy.
6. Hoitovaikutus on pelkkää plaseboa. 6. Useiden täydentävien hoitomuotojen vaikutukset tutkitusti ylittävät plasebotason.
7. Täydentävät hoidot ja näyttöön perustuva lääketiede ovat yhteen sovittamattomat. 7. Täydentäviä hoitoja voidaan käyttää näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteita noudattaen ja tavanomaista hoitoa tukien.
8. Arvovaltaiset instituutiot eivät kannata täydentäviä hoitoja. 8. WHO ja EU kannustavat integroimaan tehokkaita perinteisiä ja täydentäviä hoitomuotoja viralliseen terveydenhuoltoon. Yhdysvaltain hallitus rahoittaa kansallista tutkimuskeskusta  NCCIH:ta. Sveitsissä tietyistä hoidoista saa sairausvakuutuskorvausta. Monissa maissa niitä on sairaaloiden hoitovalikoimassa. (ks. Uskomushoito – mitä se on?)
9. Täydentävät hoitajat ovat tiedevastaisia. 9. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että hoitajat olisivat muuta väestöä enemmän tieteenvastaisia tai tiedemyönteisiä.
10. Hoitajien joukossa on paljon huijareita, jotka toimivat vain omaksi taloudelliseksi edukseen. 10. Ei ole näyttöä siitä, että hoitajien joukossa olisi enemmän huijareita kuin muissa ammattiryhmissä.
Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja puolustetaan Tosiasia
1. ”Täydentävien hoitojen vaikutuksia ei tarvitse tutkia, koska tiedän, että hoito toimii käytännössä.” 1. Tutkimusta tarvitaan, jotta ymmärretään, miksi hoidot koetaan hyödyllisiksi ja mitkä ovat niiden vaikuttavia tekijöitä. On pyrittävä ymmärtämään plasebovaikutus ja hoitosuhteen positiivinen/negatiivinen merkitys. (Mielipiteeni)
2. Täydentävät hoidot eivät sovellu tutkimuksen kohteeksi, koska ne poikkeavat lääketieteen teorioista ja esioletuksista. 2. Tieteellisiä metodeja voidaan soveltaa kaikenlaisten ilmiöiden tutkimiseen. Olennaista on valita sopiva tutkimusote ja -metodit.
3. Hoitaja ei tarvitse terveydenhuollon koulutusta, koska ei hoida lääketieteellisesti. 3. Mitä tahansa hoitotyötä tekevän on tunnettava oman hoito-osaamisensa lisäksi anatomian, fysiologian, psykologian ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan perusteet. (Mielipiteeni)
4. Hoitajan kyky parantaa on lahja, eikä ulkopuolista valvontaa tarvita. 4. Kaikki hoitajat ovat inhimillisiä. Eettiset ohjeet ja valvonta ovat välttämättömiä asiakkaiden oikeuksien varmistamiseksi.

Kirjallisuutta

Hoenders HJR, Appelo MT, van den Brink EH, Hartogs BMA, de Jong, JTVM (2011) The Dutch Complementary and Alternative Medicine (CAM) Protocol: To Ensure the Safe and Effective Use of Complementary and Alternative Medicine Within Dutch Mental Health Care. The Journal of Alternative and Compementary Medicine, 17(12):1197–1201.

Maailman terveysjärjestön (WHO) strategiadokumentti, jossa tehdään perinteistä lääketiedettä ja täydentäviä hoitoja koskevia suosituksia jäsenmaille vuosiksi 2014–2023.  WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (Katsottu 28.8.2017)

EU:n CAM (Complementary and Alternative Medicine) -politiikka  EU policy on CAM http://www.efcam.eu/cam-regulation/eu-policy-on-cam/ (Katsottu 28.8.2017)

Aarva P. (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Päivitetty 29.8.2017. Kirjoituksen toista ja neljättä kappaletta on täsmennetty.

 

 

 

Lääkärit ja kansa täydentävistä hoidoista

taloustutk-laakarilehti-syksy-2016

Lääkärit suhtautuvat myönteisesti akupunktioon, kiropraktiikkaan, lymfahierontaan, naprapatiaan ja osteopatiaan. Suomen Lääkärilehti julkaisi  30.9.2016 (39/2016 vsk 71 s. 2446 – 2448) tuloksia keväällä 2016 toteutetusta kyselystä, jossa selvitettiin lääkärien suhtautumista täydentäviin hoitomuotoihin. Lääkärilehti käyttää virheellisesti termiä uskomushoito.

Olipa termi mikä tahansa, asiahan ei siitä muutu. Kysymys on hoitomuodoista, joita suuri joukko – tutkimusten mukaan lähes kolmannes –  suomalaisista käyttää.

Lääketietokeskus, Lääkäriliitto ja Apteekkariliitto kyselivät Taloustutkimuksen tekemässä selvityksessä kansalaisilta näistä hoidoista vuonna 2008. Alla ovat kopiot kahdesta tutkimusraportin kuviosta. Niistä näkyy, että lääkäreiden ja kansalaisten käsitykset akupunktion ja kiropraktiikan hyödyllisyydestä ovat melko yhteneväiset.

Lääkäreistä noin 90 prosenttia suhtautui vuonna 2016 akupunktioon myönteisesti. Kiropraktiikkaan myönteisesti suhtautuvia oli noin 80 prosenttia (kuvio yllä). Noin puolet kansalaisista oli vuonna 2008 sitä mieltä, että akupunktion tulisi olla yleisesti hyväksytty hoitomuoto. Kiropraktiikan osalta prosenttiosuus oli 43.  Sen sijaan ne, jotka itse olivat käyttäneet k.o.  hoitomuotoja näyttivät olevan tätäkin myönteisempiä. Heistä yli 60 prosenttia katsoi, että hoitojen pitäisi olla yleisesti hyväksyttyjä. (kuviot alla)

taloustutkimus-kansalaiset-1

taloustutkimus-kansalaiset-2

Lääkäriliiton soisi toistavan myös kansalaiskyselyn samaan tapaan kuin lääkärikyselykin on  toistettu jo useita kertoja. Edellinen kysely tehtiin  vuonna 2012. Kansalaiskyselyn 2008 tutkimuksen tuloksia en ole nähnyt raportoitavan Lääkärilehdessä tai muuallakaan julkisuudessa. Kuitenkin asiakaslähtöisten terveyspalvelujen kehittämiseksi olisi tärkeää, että sekä lääkärit että kansalaiset ovat tietoisia toistensa asenteista, käsityksistä ja uskomuksista.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Lääkärilehti käyttää edelleen vanhahtavaa ja harhaanjohtajaa termiä uskomushoito, vaikka tutkijat tieteellisessä kirjallisuudessa käyttävät termiä CAM (Complementary and Alternative Medicine). Yhdysvalloissa termi on nykyisin Complamentary and Integrative Health NCCIH. Sama terminologinen lipsahdus sattui myös Lääkärilehden kirjoituksessa, jossa kerrottiin Kuopion yliopiston lääketieteen opiskelijoiden täydentäviä hoitoja koskevista käsityksistä.

Suurin osa lääkäreistä kuitenkin noudattanee kansainvälistä tutkimuskäytäntöä sekä näyttöön perustuvan terveydenhuollon periaatteita ja siksi sanoutuu irti arvoväritteisestä termistä. Lääkäri ja tutkija Harri Hemilä perustelee järkevästi uskomushoito-termin epäasiallisuutta kirjoituksessa Uskomushoito tarkoittaa eri asiaa kuin CAM. (Lääkärilehti 30.9.2016, 39/2016 vsk 71 s. 2404 – 2405). ”Voimakkaasti leimaavat nimet johtavat vääristyneeseen ajatteluun. CAM-termin neutraali suomenkielinen vastine on vaihtoehtohoito”, Hemilä kirjoittaa. Hän on pohtinut asiaa myös Duodecim-lehdessä (Duod 2016;132:1389–90.), johon lääketieteen sanastolautakunta vastasi. Ks Termikiista.  Kirjoitin muutama vuosi sitten aiheesta Mitä ”uskomushoito” tarkoittaa? Huuhaatako?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minä kannatan termiä täydentävät hoidot ja kun puhutaan järjestelmästä termi on integroiva (yhdistävä) terveydenhuolto (integrative health system). Nämä kuvaavat parhaiten lääketieteen ulkopuolisia ja muuhun kuin biolääketieteen teoriaan nojaavien hoitomuotojen luonnetta terveyden ja sairaanhoidon osana ja osana kansalaisten arkea.  Keskustelu sanoista, käsitteistä, erilaisista hoitoteorioista sekä täydentävien hoitojen kansalinvälisestä tutkimusnäytöstä ja suomalaisesta tutkimuksesta jatkukoon.

Vuoden 2008 Taloustutkimuksen selvityksessä oli 1005 vastaajaa. Siinä tutkittiin myös täydentävien hoitojen käytön yleisyyttä kysymällä, oliko haastateltu itse tai joku perheen jäsen joskus elämänsä aikana käyttänyt kyselyyn valittuja hoitomuotoja. Tulosten mukaan käyttäjiä oli (prosenttia vastanneista):

Luontaistuote                     62 %

Ravintolisävalmiste            47 %

Rukous                               45 %

Rohdosvalmiste                  36 %

Kiropraktiikka                    27 %

Akupunktio                        26 %

Vyöhyketerapia                  21 %

Kansanparannus                 18 %

Aromaterapia                      11 %

Homeopatia                        11 %

Hypnoosi                             6 %

Perinteinen kiinalainen lääketiede  5 %

Kyselyyn osallistuneet suhtautuivat hoitoihin pääosin myönteisesti. Esimerkiksi puolet kaikista haastatelluista katsoi, että vyöhyketerapialla voidaan parantaa jokin sairaus tai sairauksia. Vyöhyketerapiaa itse käyttäneistä 78 prosenttia ja akupunktiota käyttäneistä 76 prosenttia olivat tätä mieltä. Kiropraktiikkaa käyttäneistä 92 prosenttia ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen käyttäjistä 87 prosenttia oli sitä mieltä, että sillä voidaan parantaa sairauksia. Muista  hoitomuodoista homeopatian osalta vastaava osuus oli 75 prosenttia, hypnoosin 68 prosenttia ja aromaterapian 59 prosenttia. (Taloustutkimus 2008)

Raportti

Taloustutkimus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

 

 

 

 

 

Universumi solussa – kiropraktiikkaa – epigenetiikkaa

KynttilöitäIhminen kuvittelee olevansa yksilö, vaikka itse asiassa hän on monilo. Hän on triljoonista soluista rakentunut kokonaisuus.  Yhteisö, jonka jäsenet toimivat harmonisesti keskenään ja muodostavat ilmiön nimeltään ihminen. Näin ajattelee solubiologi Bruce T. Lipton.

Hän oli aiemmin ollut vankkumaton materialisti joka uskoi että maailma on syntynyt puhtaasti aineesta ja että tutkimuksen tehtävä oli mitata tätä ainetta, sitä joka näkyy joko paljain silmin tai mikroskoopista katselemalla tai teoretisoimalla.

Lipton sai henkisen herätyksen omien elämänkriisiensä kautta. Hän oli menestyvä tutkija, joka oli kuitenkin kiinnostunut aiheista, jotka eivät hänen nuoruusvuosinaan olleet valtavirtabiologian keskiössä. Hän selvitti ympäristön vaikutusta solun ja solukalvon toimintaan.

Mieli kehossa

Mielen kuvitellaan sijaitsevan aivoissa. Se on kuitenkin koko kehossa. Biologi perustelee väitettään solubiologian tutkimustukoksilla. Endoteelisoluja tutkinut Lipton opetti USA:ssa lääketieteen opiskelijoille biologiaa. Monien vaiheiden kautta hän hylkäsi entisen biologis-mekanistisen käsityksen ihmisestä. Hän tajusi, että mieli ja uskomukset vaikuttavat solujen toimintaan ja siten eri elimiin ja koko ihmiseen.

Kirjassaan The Biology of Belief  (Uskomisen biologia) hän kertoo tarinansa ja kuvaa ajattelunsa muuttumista. Kirja julkaistiin USA:ssa ensimmäisen kerran 2005. Siitä on otettu useita uudistettuja painoksia.

Tarmokas ja kunnianhimoinen tutkija, joka uskoi vain tieteeseen, tutkimustyön ja opettamisen ohella soitti rock-yhtyeessä. Oli meneillään aktiivinen uraputkielämä, joka ei kuitenkaan ollut onnellista. Tuli avioero. Puoliammattilaisuus rockmusiikissa hiipui odotetun suosion puutteessa. Työpaikkakin oli uhattuna. Mies ajatteli olevansa huonojen olosuhteiden uhri, koska kaikkensa yrittäneenä hänen elämänsä näytti menevän mönkään. Hän koki, ettei onnistu misssään.

Mies uskoi olevansa huonojen tähtien alla syntynyt. Jotenkin ”kirottu”.

Pelastukseksi muodostui sapattivapaa, jonka tutkija-opettaja käytti avioeronsa jälkeen opettamalla biologiaa kaukana suurkaupungeista.

Rauhassa käsitykset muuttuivat

Bruce muutti pois akateemisesta maailmasta. Hän siirtyi Karibian meren hiljaiselle saarelle opettamaan eräässä pienessä lääketieteen oppilaitoksessa. Siellä, rauhallisessa ympäristössä hän koki monta tieteellistä oivallusta, jotka ravisuttivat hänen uskomuksiaan elämän luonteesta. Yksi niistä oli, että biologiaa kannattaa tarkastella muustakin kuin newtonilaisesta näkökulmasta. Toinen oivallus oli, että uskomukset vaikuttavat ihmiseen, jopa solutasolla.

Tuohon aikaan, 1980-luvulla, vallitseva dogmi oli, että geenit ja DNA kontrolloivat elämää. Tutkija-opettaja havahtui uudenlaiseen totuuteen eli siihen, että solujen toimintaa ohjaa fyysinen ja energeettinen ympäristö ja että geeneillä on prosessissa vain vähäinen vaikutus. Geenit ovat eräänlainen molekyyleistä koostunut luonnos tai kartta, joka osallistuu solujen, kudosten ja elinten rakentamiseen.

Ympäristö toimii ”sopimusosapuolena”, joka lukee ja soveltaa geenikarttaa ja on viime kädessä vastuussa solun elämästä ja ominaisuuksista. Yksittäisen solun ”tietoisuus” ympäristöstä käynnistää ja pitää yllä elämän mekanismeja.

Hän tajusi, että oivalluksella tuli olemaan vaikutusta myös hänen omaan elämäänsä.

Epigenetiikka ottaa huomioon ympäristön

Nykyään epigenetiikka on nopeasti kehittyvä tieteen ala, joka tutkii perimästä riippumatonta solujen toimintaa ja ympäristön vaikutusta geeneihin. Useimmille meistä on opetettu, että eliöiden hankitut ominaisuudet eivät periydy, koska geenit määrittävät mikä periytyy ja mikä ei. Epigeneettinen tutkimus on kumonnut tämän uskomuksen.

Nykyisin hyväksytään tieteellisenä tosiasiana ympäristön vaikutus geenien toimintaan. Tutkimus selvittelee kuinka ympäristön signaalit valitsevat, muokkaavat ja säätelevät geenien aktiivisuutta. Epigenetiikka on muuttanut olennaisesti entistä tapaa ajatella, että geenit ohjaavat ihmistä ja että niissä sijaitsee ”totuus”. Nyt tiedetään, että geenien toiminta on koko ajan yhteydessä ympäristöön ja elämänkokemuksiimme. Solujen elämää eivät siis kontrolloikaan vain geenit, vaan myös fyysinen ja energeettinen ympäristö.

Geenit reagoivat elämänkokemuksiin, mikä tarkoittaa myös sitä, että omat havaintomme ja kokemuksemme muokkaavat biologiaamme. Lipton oli omien sanojensa mukaan epigeneetikko jo ennen kuin tämä tieteenala oli virallisesti olemassakaan.

Kiropraktikko opetti

Lisää muutoksia oli tulossa tutkija-opettajan elämään Karibialla. Moottoripyöräonnettomuudessa kivuliaita ruhjevammoja saanut Bruce päätyi hoitoon omalle oppilaalleen, koska lääkäreiltä hän ei ollut saanut apua kipuihinsa. Tämä muutti biologin käsitykset lääketieteestä.

Onnettomuuden jälkeen hän oli erittäin raihnaisessa kunnossa.  Oppilas, jolta hän toisen oppilaan suosituksesta ja hädissään haki apua, sattui olemaan kiropraktikko. Kiropraktikoita lääkäri- ja biologipiireissä pidettiin huuhaa-hoitajina ja puoskareina, mutta Bruce ei välittänyt, koska lääkärit eivät pystyneet häntä auttamaan.

Nyt opettaja sai ”puoskarilta” avun ja oppi, että kiropraktiikka käyttää hyväkseen ihmiskehon omia parantavia voimia ja ominaisuuksia. Lääkkeitä siinä ei tarvittu.

Bruce hämmästyi ja alkoi tutkia asioita. Lopulta hän tuli päätelmään, että mielen ja tietoisuuden yhteys ja vaikutus elimistön toimintaan on lääketieteeltä ”unohtunut”. Se on korvautunut uskolla lääkkeisiin. Samalla hänelle valkeni, että myös hänen omat uskomuksensa vaikuttavat hänen omaan elimistöönsä.

Siitä alkoi kiinnostus ihmisen henkisen ja fyysisen puolen yhteiselämään ja lopulta hän päätyi ”uuden” biologian kannattajaksi. Kirjassaan hän kuvaa energia-ajatteluun pohjaavien psykologisten parannusmenetelmien (energiahoitojen) biologisen perustan. Mielen toiminta on psyykkistä energiaa, joka on vuorovaikutuksessa fyysisen kehon kanssa. Havainnot ja kokemukset voivat siis muokata biologiaamme.

Koska tiedetään, että geenit reagoivat ympäristön signaaleihin, jotka näin vaikuttavat soluihin ja elimiin, niin on loogista päätellä, että ihminen voi ajatteluaan, havaintojaan ja tietoisuuttaan suuntaamalla vaikuttaa kehonsa toimintaan. Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Ihmisen sisäinen universumi sijaitsee myös yksittäisessä solussa.

Lipton ei väitä, että ihminen voi ajattelullaan suoraan parantaa jonkin sairauden. Hän ei myöskään väitä, että lääketiedettä ei tarvita, mutta on vakuuttunut, että kaikkiin vaivoihin ja ongelmiin ei tarvita pilleriä. On olemassa hyviä ei-lääkkeellisiä menetelmiä, jotka nojaavat ihmisen omiin psyko-fyysisiin voimiin. Näitä stimuloimalla autetaan kehoa paranemaan. Yksi esimerkki on kiropraktiikka.

Maailmankuvan muutos teki entisestä ”kirotusta” miehestä onnellisen.

Kirja

Bruce H Lipton 2012. The Biology of Belief. Unleashin the Power Of Consciousness, Matter & Miracles. Hay House (First edition 2008)