Tag Archive | kiropraktiikka

Tuore meta-analyysi: Manipulaatiohoidoista apua alaselkäkipuihin

siperialainen ikkunaTuoreen meta-analyysin (Coulter et al 2018) mukaan on saatu kohtuullisen hyvänlaatuista näyttöä sille, että manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot todennäköisesti vähentävät alaselkäkivuista kärsivien potilaiden kipuja ja parantavat toimintakykyä tehokkaammin kuin muut terapiat.

Coulter et al 2018 Kuvio 3. Kivun lievittyminen.

Kiropraktiikka pain 2018 muok.jpg

Manipulaatio vaikuttaisi tuottavan suurempia vaikutuksia kuin mobilisaatio. Molemmat osoittautuivat turvallisiksi. Monihoito-ohjelmat saattavat olla lupaava vaihtoehto alaselkäkipujen hoitoon.

Juttelin tästä meta-analyysista Australiassa kiripraktikoksi kouluttautuneen Juho Hynnisen kanssa.

– Kiropraktiikka on konservatiiviseen tuki- ja liikuntaelinhoitoon- ja kuntoutukseen suuntautunut tieteen ala, jossa käytetään eri tilanteissa eri työkaluja, kuten manipulaatiota, pehmytkudosterapioita, tuki- ja liikuntaelinkuntoutusta, ergonomisista neuvontaa ja kipuun liittyvää biopsykososiaalista koulutusta, Juho Hynninen sanoo.

– Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa kiropraktikon hoitoa. Kiropraktikolla on monivuotinen korkeakoulututkinto. Siinä tieteeseen perustuva peruskoulutus on sama kuin lääkäreillä. Esimerkiksi Tanskassa kolme viidestä kiropraktikon opintovuodesta opiskellaan lääketieteen linjalla. Zurichin yliopistossa neljä kuudesta vuodesta opiskellaan yhdessä lääkäreiksi valmistuvien kanssa. Kiropraktiikassa painopiste on manuaalisissa, käsillä tehtävissä lääketieteeseen nojaavissa hoitotavoissa, joihin erikoistutaan perusopintojen jälkeen, Hynninen mainitsee.

Eikö Suomessa tunneta kiropraktiikan toimintatapoja? Vai mistä mahtaa johtua, että  Lääkäriliitto edelleen sijoittaa kiropraktiikan omissa lääkärien asennetutkimuksissaan uskomushoidoksi. Koulutuksen perusteella näyttäisi siltä, että kiropraktikoilla on peruslääkäreitä paremmat tiedot tuki- ja liikuntaelimistön toiminnasta ja taidot hoitaa lääkkeettömästi näitä vaivoja.

Lääkärilehden mukaan ”Uskomushoidoilla tarkoitetaan sellaisia hoitomuotoja, joilla ei ole yleisesti tunnustettua asemaa lääketieteessä. Niitä kutsutaan myös täydentäviksi hoidoiksi ja vaihtoehtohoidoiksi vähän näkökulmasta ja hoidosta riippuen.” (Ruskoaho ym. 2016) Lääkäri Päivi Räsäsen ja Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäen mukaan uskomushoito on hoito, jonka tehosta ja turvallisuudesta ei ole tutkimusnäyttöä. (Ks. Uskomaton uskomushoitolaki).

Kiropraktiikalla on tunnustettu asema suomalaisessa terveydenhuollossa. Kiropraktikko  on Valviran hyväksymä ammattinimike (kuten ovat myös osteopaatti ja naprapaatti). Useissa kehittyneissä maissa kiropraktikot luokitellaan Primary Care Provider -tason terveydenhuoltohenkilöiksi, eli heillä on lääkäreiden tavoin diagnoosivalmius sekä läheteoikeudet eri jatkotutkimuksiin. Silti Lääkärilehti julkaisi kaksi vuotta sitten  lääkärikyselyyn liittyvän kuvion:

Kuviosta 1  näkyy, että valtaosa haastatelluista (vihreän ja oranssin palkin yhteismäärä) lääkäreistä hyväksyy kiropraktiikan tai voisi harkita itsekin sitä käyttävänsä. Sama pätee myös akupunktioon, lymfahierontaan, naprapatiaan ja osteopatiaan. Jäsenkorjauksen hyödyistä on olemassa suomalaista tutkimusnäyttöä (ei meta-analyysejä, koska tutkimuksia on niin vähän) (Vertanen ym. 2017). Suomalaistutkimuksissa osoitettiin perinteinen suomalainen jäsenkorjaus kliinisissä kokeissa (Hemmilä 2005, Zaprouduna ym. 2007) ja potilaita haastattelemalla ja havainnoimalla (Hernesniemi 1992, Hänninen ym. 2004) tehokkaaksi ja toimivaksi hoitomuodoksi kroonisten niskakipujen lievittäjänä. Silti neljännes vastanneista lääkäreistä katsoi vuonna 2016, että jäsenkorjaus ptäisi kieltää. Vyöhyketerapiaan lähes puolet vastaajista suhtautui myönteisesti. (Reiki, homeopatia ja henkiparannus -mitä se lieneekään-herättävät eniten vastustavia mielipiteitä. Joogasta ja meditaatiosta ei kysytty mitään, vaikka ne ovat melko laajasti kansalaisten käyttämiä, eikä ”niillä ole yleisesti tunnustettua asemaa lääketieteessä”.)

Herää kysymys, kuinka on mahdollista, että lääkäreiden ammattiliiton lehti pitää uskomushoitajina Valviran hyväksymiä ja rekisteröimiä ammattilaisia ja hoitomuotoja, joiden hyödyistä on tutkimusnäyttöä ? Tai kääntäen: Mitä on pääteltävä Suomen valvontaviranomaisten suhteesta terveydenhuollon ammattiyhdistyksiin?

No, ehkä tällainen ”uskomushoitotutkimus” jää viimeiseksi laatuaan; asialliset perustelut kun uskomushoito-termin käyttöön tällaisissa mielipidemittauksissa  puuttuvat.  Käsitesekaannus näyttää aika isolta. Koulutustarve on ilmeinen.

Tutkimuksia seitsemän vuoden ajalta

Alussa viittaamaani manipulaatiohoitojen systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen ja meta-analyysiin haettiin tutkimuksia sähköisistä tietokannoista vuosien 2000 (tammikuu) ja 2017 (maaliskuu) väliseltä ajalta. Tarkoituksena oli selvittää erilaisten manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen turvallisuus, teho ja vaikuttavuus kroonisen alaselkäkivun hoidossa.

Vertailtavat tulosmuuttujat olivat itse arvioitu kipu, toimintakyky, terveyteen liittyvä elämänlaatu ja haittavaikutukset. Tutkimuksen rahoitti Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin täydentävänä integroivan terveyden kansallinen keskus.

Alaselkäkivut ovat hyvin yleisiä. Valtaosa ihmisistä kärsii niistä joskus elämänsä aikana. Yhdysvalloissa kroonisesta alaselkäkivusta arvioidaan kärsivän noin 23 % väestöstä ja sen arvioidaan aiheuttavan toimintakyvyn vähenemistä 11-12 %:lle väestöstä.

Lääkkeettömiä hoitoja

Kivun hoitoon suhtaudutaan eri terveydenhuollon aloilla hyvin eri tavoin. Monet lääkärit luottavat tulehduskipulääkeisiin, opioideihin, muihin lääkkeisiin ja leikkaukseen tärkeimpinä hoitomenetelmiä. Koska näissä kaikissa on potentiaalisia riskejä, lääkkeettömien lähestymistapojen on ajateltu tuottavan vähemmän haittavaikutuksia, ja niitä käytetäänkin paljon.

Kipuja voidaan hoitaa esimerkiksi selkärangan manipulaatiolla, käyttäytymisterapialla, liikunnalla, transkutaanisella hermostsimulaatiolla, laserterapialla ja joogalla. Muita terapioita ovat mm. akupunktio, pinnallinen lämpöhoito esimerkiksi lämpökääreet, kuumavesipullot, kuumat pyyhkeet ja sähköiset lämpölaput. Manuaalisia terapioita tarjoavat fysioterapeutit, hierojat, kiropraktikot ja osteopaatit (Suomessa myös jäsenkorjaajat). Nämä voivat sisältää selkärangan manipulaatiota ja mobilisaatiota ja näitä käytetään usein joko yhdessä tai erikseen alaselkäkipua hoidettaessa.

Systemaattisia katsauksia on tehty: tulokset vaihdelleet

Aikaisemmat systemaattiset katsaukset eivät ole viitanneet siihen, että selkärangan manipulaatiohoidot olisivat parempia kuin tavanomainen hoito kroonisessa alaselkäkivun hoidossa. Uudemmat katsaukset ovat kuitenkin osoittavat, että manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot ovat käyttökelpoisia vaihtoehtoja kivun lievityksessä. Kuitenkin niiden teho vaihtelee sen mukaan, miten pitkään oireet ovat kestäneet, miten hoitoa on annettu, esimerkiksi onko se yhdistetty liikuntaan tai johonkin yleislääkärin hoitoon, millaisin annoksin on hoidettu, millaiset ovat seurantajaksot olleet ja mitä on käytetty vertailtavina tulosmuuttujina (eli mihin manipulaatiohoitoa on verrattu).

Vaikka nämä arvioinnin eri tekijät ja sen mukaan arviointitulokset ovat vaihdelleet eri analyyseissä suuresti, niin kokonaisuudessaan manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen on todettu yksittäisissä tutkimuksissa olevan tehokkaita verrattuna muihin terapiamuotoihin.

Tuoreen systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin mukaan multimodaaliset (monihoitoiset) ohjelmat osoittautuivat lupaaviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että,  sen lisäksi että potilas käyttää jotakin manipulaatio- tai mobilisaatiohoitoa, tulokset voivat parantua kun siihen yhdistetään myös jokin muu avun muoto, esimerkiksi (yksilöllisesti kiputapauksen mukaan) liikunta potilaan kunnon mukaan ja sen mukaan minkälaista liikuntaa hän on ennestään tottunut harjoittamaan ja mitä hänen on reaalisesti mahdollista arkielämässään harjoittaa (liikunnan pitää olla suhteellisen helposti toteutettavissa).

”Puhdas” yhden hoidon vaikutus yhteen vaivaan  on ongelmallinen tutkittaessa hoitoyhdistelmiä reaalielämässä

Manipulaatiohoidot samoin kuin monet muutkin hoitokokonaisuudet, jossa on mukana monta erityyppistä (fysiologista, psykologista, terveyskäyttäytymiseen liittyvää) hoitavaa osaa/komponenttia, ovat kuvaava esimerkki siitä, kuinka ns. ”puhdas” satunnaistettu lääketieteellinen kliininen koe (RCT-tutkimus), jolla pyritään arvioimaan erilaisten hoitojen tehoa kontrolloidusti ja luonnontieteelle tyypillisin tutkimusmenetelmin poistamalla subjektiivisten asioiden kokemista ja muita väliin tulevia muuttujia, on riittämätön metodi. Kyse ei ole RCT-metodin puutteista, vaan siitä, että multimodaalisten hoitomuotojen vaikuttavuuden arviointiin puhdas RCT- tutkimusideologia on riittämätön.

Alaselkäkivun syyt esimerkiksi voivat joissakin tapauksissa olla alun perin muita kuin biologisia, jolloin näihin syihin (ympäristöön, psykologiaan, käyttäytymiseen, asennoitumiseen, palvelujen käyttöön jne.) vaikuttamalla vaikutetaan myös itse kipuongelmaan (mahdollisesti myös fysiologisen mekanismin avulla).

Alaselkäkipujen hoitotutkimukset ovat olleet hyvin heterogeenisiä ja ne ovat siis poikenneet toisistaan esimerkiksi potilasaineiston suhteen juuri siksi, että alaselkäkivut ovat niin yleisiä ja ne koskettavat hyvin erilaisia potilasryhmiä. Potilailla voi myös olla monia muita sairauksia, jotka vaikuttavat kokonaishoitoon. Mitä useampia kipuun vaikuttavia tekijöitä on, sitä enemmän niillä on vaikutusta myös valittuihin tulosmuuttujiin, vertailuryhmiin ja kaiken kaikkiaan tutkimuksen designiin.

Kontrolloidussa satunnaistetussa kliinisessä RCT-kokeessa tutkimusta sekoittavia tekijöitä (kuten subjektiivisia tunteita ja muita yksilöllisisä tekijöitä) pyritään kontrolloimaan eli rajoittamaan, että ne eivät sotkisi alkuperäistä  tutkimusasetelmaa (yleensä tutkimusta yhden  yksittäisen hoitomuodon vaikutuksesta yhteen sairauteen). Kuitenkin nämä sekoittavat tekijät ovat alaselkäkipupotilaan elämän todellisuutta. Ne ovat arkea. Tämä selittyy juuri sillä, että krooninen alaselkäkipu on todellisuudessa hyvin monitekijäinen tila, joka liittyy sekä spesifeihin että ei-spesifeihin lääketieteellisiin vaivoihin ja sairauksiin.

Epäspesifi, määrittelemätön krooninen alaselkäkipu on kenelle tahansa ammattilaiselle hankalasti ”objektiivisin”, ulkoisin mittarein arvioitava vaiva, ja kivun luonne ja sen taustalla oleva patofysiologia ymmärretään kaiken kaikkiaan melko huonosti. Sen vuoksi krooninen epäspesifi alaselkäkipu itse määritelmältään on jo heterogeeninen.

Asiallinen kivun arviointi ja potilaalle hyväksyttävien menetelmien käyttö on kuitenkin  tärkeä ennakkoehto sille, että voidaan tehdä onnistunut kivun hoitosuunnitelma ja vastaavasti myöskin hoitoa ja sen vaikuttavuutta koskeva tutkimus. Manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen tyyli, tekniikat, annostukset ja kestot vaihtelevat huomattavasti kunkin potilaan mukaan. Se, mikä voi toimia jollekin voi olla tehotonta jollekin toiselle. Ihmiset kun ovat yleisistä yhtäläisyyksistään huolimatta hyvin erilaisia psykofysiologiansa, elämänhistoriansa ja -tilanteensa mukaan.

Näin ollen on tärkeää tehdä myös sellaista tutkimusta, jossa kaikki potilaan vointiin vaikuttavat asiat pyritään ottamaan huomioon, ei sulkeistamaan mahdollisimman täydellisesti pois tutkimusasetelmasta.

Kyse ei tässäkään ole joko-tai -asetelmasta eli että tutkimusmenetelmäksi on valittava joko tiukka satunnaistettu plasebokontrolloitu kliininen koe tai ihmisen kokonaiselämän huomioon ottava tutkimusasetelma. Molemmat ovat tärkeitä. Kumpaakin on syytä soveltaa – tilanteen mukaan. Rinnakkain.

Kipu on kokemus

Arvelen, että joku kriittinen tarkkailija on jo esittänyt mielessään kysymyksen: ”Kuinka sitten tuollaista kokonaisvaltaista tutkimusta voi tehdä, kun mitään konkreettisesti mitattavaa ja arvioitavaa on vaikea määritellä suuren väliin tulevien muuttujien määrän vuoksi? Epärealistista?”

Vastaan tähän: ”Kysymys on tutkimuksen taustaoletusten (ihmiskuvan ja terveyskäsityksen) erilaisuudesta verrattuna puhdaslinjaisen RCT:n tärkeimpään oletukseen: ”yksi annos hoitoa vaikuttaa yhteen oireeseen/vaivaan/sairauteen”. RCT:tä sovelletaan toki laajemmissakin yhteyksissä, sehän on epidemiologiseen ja tilastotieteelliseen tutkimusajatteluun nojaava tutkimusmenetelmä.

Laajennetussa RCT- katsannossa oletetaan ihmisen ja hänen terveysongelmiensa monimuotoisuus lähtötilanteeksi. Tästä alkuoletuksesta lähtien aletaan miettimään, millä metodeilla tutkitaan potilaan kannalta tärkeintä asiaa: saako ihminen apua, mistä hän kokee sitä saavansa  ja missä määrin. Esimerkkitapauksessamme alaselkäkipuun. Tämä on siis hoitotutkimuksen toteuttamiseen liittyvä teoreettinen ja metodologinen kysymys, jonka viisas ratkaisu voi vaikuttaa olennaisesti käytäntöönkin eli potilaiden kivun lievitykseen.

Tällaisessa tutkimusotteessa mittareina voidaan käyttää potilaiden kokemusten (kivun määrän, useuden, kiputilanteiden jne) ja fysiologisten mittareiden lisäksi ja ohella esimerkiksi terveyspalvelujen käyttöä ja tarpeen muutoksia (kuten lääkäri- ja muiden hoitokäyntien, lääkkeiden käytön, leikkauksien määrän muutoksia)  sekä työpoissaolojen määrää pidemmällä aikavälillä. Muuttujat on suunniteltava tutkimuskysymyksen mukaan.

Joka tapauksessa potilaat ja heidän kokemuksensa on tärkeää ottaa entistä laajemmin mukaan tutkimustoimintaan, jotta pystytään fokusoitumaan siihen, mistä voisi olla kaikkein eniten hyötyä kivuista kärsiville. Potilaan kokemusta ei voi mitenkään sivuuttaa. Kipu on kokemus.

Yksi hoito – yksi parannus vai monihoitoinen apu?

Yleisessä RCT-tutkimuskäytännössä on haasteena se, että ”yhden kiropraktiikan” vaikutusta ei sinänsä ole olemassa. Kiropraktiikka on tieteen ala – ei tekniikka, sanoo Juho Hynninen.

– Tämä unohdetaan usein, kun lähdetään tutkimaan kiropraktiikan vaikutuksia. Yhden terapian tutkimuksissa saadaan harvoin selkeää yhden hoidon vaikutusta yhteen vaivaan, mutta terapiamuotojen yhdistäminen ja yhteistyö näyttää tuovan selkeästi suuremmat hyödyt kun mikään terapia yksinään.

-Tule-hoidoissa tämä on olennaista. Kaikki yksittäiset hoitomuodot jäävät yhdistelmähoitojen jalkoihin. RCT:t eivät näytä koko kuvaa, koska muuttujia on pakko kontrolloida. Kliiniset ”tosielämän” tutkimukset taas paljastavat suurempia hyötyjä. Mm. tutkimuksissa ei ole yleensä tarkennettu mitä manipulaatioterapialla (SMT, spinal manipulative therapy) on tarkoitettu tai minkälaista manipulaatioterapiaa koehenkilöille on annettu. Toinen tutkimusten ongelma on myös se, että ns. ”subgroup” analyysejä ei ole tehty ja kaikki selkäkipu niputetaan samaan ryhmään. Analogiana käy se, että kaikkea vatsakipua hoidettaisiin aina happosalpaajilla tai kaikkea päänsärkyä parasetamolilla tutkimatta, mikä ongelman oikeasti aiheuttaa, Hynninen sanoo.

Kirjallisuusviitteet

Ian D. Coulter, Cindy Crawford, Eric L. Hurwitz, Howard Vernon, Raheleh Khorsan, Marika Suttorp Booth, Patricia M. Herman, Manipulation and mobilization for treating chronic low back pain: a systematic review and meta-analysis, The Spine Journal (2018).

http://www.thespinejournalonline.com/article/S1529-9430(18)30016-0/fulltext Katsottu 31.1.2018

Hemmilä HM. Bone setting for prolonged neck pain: a randomized clinical trial. J Manipulative Physiol Ther 2005;28:508-15.

Hernesniemi A. Meneillään olevaa tutkimusta: jäsenkorjaaja tutkimassa ja hoitamassa potilasta. Sosiaalilääk Aikak 1992;29:181-187.

Hänninen O, Räsänen V, Zaproudina N, ym. Tuki- ja Liikuntaelinkipujen perinnehoito vanhan kirjallisuuden ja tämän päivän havaintojen valossa. Hippokrates Suomen lääketieteen historian seuran vuosikirja 2004;21:13-26.

Juho Ruskoaho VTM, tutkija, Suomen lääkäriliitto ja Lauri Vuorenkoski LT, Terveyspoliittinen asiantuntija, Suomen Lääkäriliitto. 2016. Lääkärit suhtautuvat kriittisesti uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 9/2016 vsk 71, s. 2446 – 2448.

Vertanen P, Hänninen O, Piippo S, ym. Perinnehoitojen verhottu tieto. Kalevalainen kansanparannus –säätiö; 2017.

Zaproudina N, Hänninen O, Airaksinen O. Effectiveness of traditional bone setting in chronic neck pain: Randomized clinical trial. J Manipulat Physiol Therap 2007;30:432-437.

Muut

Keskustelu kiropraktikko Juho Hynnisen kanssa 28.-31.1.2018. http://kampinkiropraktiikka.fi/kiropraktikko-fysioterapia/ Katsottu 31.1.2018

Akuutin selkäkivun hoitotutkimuksista katso World Federation of Chiropractic -sivut: http://www.wfcsuggestedreadinglist.com/acute-low-back-pain.html Katsottu 31.1.2018

 

 

Luuloja ja tosiasioita

Kukkia ikkunalla (2)

Täydentävistä hoidoista liikkuu runsaasti harhaluuloja ja väärää tietoa. Niitä käytetään sekä hoitojen puolustamiseen että vastustamiseen. Tässä kirjoituksessa kerron julkisuudessa esitetyistä luuloista ja uskomuksista.

Tiivistän yleiset harhaluulot taulukkoon, jonka olen rakentanut Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) artikkelin ja muun, mm. Suomea koskevan tutkimus- ja faktatiedon pohjalta. Taulukossa alla on myös pari  mielipidettäni, jotka koskevat täydentäviä hoitoja puolustavien vääristyneitä  käsityksiä. Esitän ne  sarakkeessa ”Tosiasia” numerot 1 ja 3.

Jos jostakin hoitomuodosta ei ole saatavilla ollenkaan tutkimustietoa, sen vaikutuksista ei voi sanoa mitään. Mediassa kylläkin sanotaan. Jopa laatujournalismia edustavissa lehdissä sekä TV- ja radio-ohjelmissa väitetään  asioita, jotka eivät nojaa faktoihin.

Väittäjä on useimmiten jonkun muun kuin täydentävien hoitojen tutkimuksen asiantuntija tai muista syistä auktoriteetiksi valittu henkilö. Jälkimmäinen voi olla  vaikutusvaltaisen ammattiliiton edustaja, jolla jo asemansa puolesta on valmiiksi negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. On luonnollista, että jokainen ammattikunta  puolustaa oman ryhmänsä erityisyyttä. Ammattiyhdistystoimintaa ei mielestäni kuitenkaan pidä verrata tutkimukseen tai tutkimustuloksiin.  Näyttää siltä että terveys- ja hyvinvointipalveluista (Mikä on hyvää hoitoa ja terveyden edistämistä ja kuka sen määrittää?)  käydään jatkuvaa julkisuuskamppailua. Tässä ”sodassa” faktat tuntuvat usein unohtuvan.

Vastustajien tutkimustietoon nojaamattomia väitteitä julkaisee valtamedia, ja puolustajien tuulesta temmatut ”tutkimustiedot” saavat julkisuutta somessa ja tuote- ja palvelumainoksissa. Journalismi käsittelee yllättävän vähän täydentäviä hoitoja, joiden hyödyistä on olemassa kiistatonta tutkimusnäyttöä ja joita ihmiset eniten käyttävät. Tämäkin lienee tuon tiedotuskamppailun tulosta.

Suomalaisista vähintään noin kolmannes käyttää tai on kokeillut näitä hoitoja – yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tukena tai terveyden edistämiseksi. Lukuisista a) luontaistuotteista ja -lääkkeistä, b) kehomielihoidoista ja c) kokonaisista hoitojärjestelmistä on olemassa tutkimustietoa ainakin yleisimmin käytettyjen hoitomuotojen osalta.

Suomessa suosituimpia ovat luontaistuotteet ja ravintolisät, kiropraktiikka, akupunktio, vyöhyketerapia ja kansanparannus (tiedot ovat vuodelta 2008 Taloustutkimuksen selvityksestä, ks. tarkemmin Aarva 2015) Saattaa olla, että mindfulness ja joogaa, jotka kumpikin ovat täydentäviä hoitoja mm. USA:n kansanterveysinstituutin luokituksen mukaan, kuuluisivat nykyisin suosituimpien joukkoon. En ole löytänyt tutkimuksia näiden käytön yleisyydestä Suomessa.

Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) termin CAM (Complementary and Alternative Medicine) olen muuttanut  täydentäviksi hoidoiksi, koska tämä termi kuvaa parhaiten näiden  hoitojen asemaa osana terveyspalvelujen käyttöä Suomessa. Sama pätee useimpiin muihinkin läntisiin teollisuusmaihin. Erilaisia termejä olen avannut edellisessä kirjoituksessani Uskomushoito – mitä sen on?

Taulukko. Luuloja, joita käytetään täydentävien hoitojen vastustamiseen tai  puolustamiseen ja luuloja vastaavat tosiasiat. 

Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja vastustetaan Tosiasia
1. Vain harvat käyttävät täydentäviä hoitoja. 1. Noin 30 prosenttia aikuisväestöstä käyttää täydentäviä hoitoja Suomessa.
2. ”Minun potilaani eivät käytä täydentäviä hoitoja, koska he eivät ole maininneet siitä.” 2. Suuri osa potilaista ei kerro lääkärille täydentävien hoitojen käytöstä.
3. Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat heikosti koulutettuja ja helposti manipuloitavia. 3. Käyttäjät ovat enemmän koulutusta saaneita kuin väestö keskimäärin.
4. Täydentäviä hoitoja käytetään korvaamaan tavanomainen lääketieteellinen hoito. 4. Täydentäviä hoitoja ei yleensä käytetä korvaamaan tavanomaista hoitoa vaan joko sen lisänä tai terveyden edistämiseksi.
5. Täydentäviä hoitoja käytetään negatiivisin perustein: vastustamaan tavanomaista lääketiedettä. 5. Täydentäviä hoitoja käytetään parantumiseksi ja terveyden edistämiseksi sekä hyvän asiakas-hoitajasuhteen vuoksi. Lääketieteellisen hoidon haitat ja pettymys hoitotuloksiin voivat myös olla käytön syy.
6. Hoitovaikutus on pelkkää plaseboa. 6. Useiden täydentävien hoitomuotojen vaikutukset tutkitusti ylittävät plasebotason.
7. Täydentävät hoidot ja näyttöön perustuva lääketiede ovat yhteen sovittamattomat. 7. Täydentäviä hoitoja voidaan käyttää näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteita noudattaen ja tavanomaista hoitoa tukien.
8. Arvovaltaiset instituutiot eivät kannata täydentäviä hoitoja. 8. WHO ja EU kannustavat integroimaan tehokkaita perinteisiä ja täydentäviä hoitomuotoja viralliseen terveydenhuoltoon. Yhdysvaltain hallitus rahoittaa kansallista tutkimuskeskusta  NCCIH:ta. Sveitsissä tietyistä hoidoista saa sairausvakuutuskorvausta. Monissa maissa niitä on sairaaloiden hoitovalikoimassa. (ks. Uskomushoito – mitä se on?)
9. Täydentävät hoitajat ovat tiedevastaisia. 9. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että hoitajat olisivat muuta väestöä enemmän tieteenvastaisia tai tiedemyönteisiä.
10. Hoitajien joukossa on paljon huijareita, jotka toimivat vain omaksi taloudelliseksi edukseen. 10. Ei ole näyttöä siitä, että hoitajien joukossa olisi enemmän huijareita kuin muissa ammattiryhmissä.
Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja puolustetaan Tosiasia
1. ”Täydentävien hoitojen vaikutuksia ei tarvitse tutkia, koska tiedän, että hoito toimii käytännössä.” 1. Tutkimusta tarvitaan, jotta ymmärretään, miksi hoidot koetaan hyödyllisiksi ja mitkä ovat niiden vaikuttavia tekijöitä. On pyrittävä ymmärtämään plasebovaikutus ja hoitosuhteen positiivinen/negatiivinen merkitys. (Mielipiteeni)
2. Täydentävät hoidot eivät sovellu tutkimuksen kohteeksi, koska ne poikkeavat lääketieteen teorioista ja esioletuksista. 2. Tieteellisiä metodeja voidaan soveltaa kaikenlaisten ilmiöiden tutkimiseen. Olennaista on valita sopiva tutkimusote ja -metodit.
3. Hoitaja ei tarvitse terveydenhuollon koulutusta, koska ei hoida lääketieteellisesti. 3. Mitä tahansa hoitotyötä tekevän on tunnettava oman hoito-osaamisensa lisäksi anatomian, fysiologian, psykologian ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan perusteet. (Mielipiteeni)
4. Hoitajan kyky parantaa on lahja, eikä ulkopuolista valvontaa tarvita. 4. Kaikki hoitajat ovat inhimillisiä. Eettiset ohjeet ja valvonta ovat välttämättömiä asiakkaiden oikeuksien varmistamiseksi.

Kirjallisuutta

Hoenders HJR, Appelo MT, van den Brink EH, Hartogs BMA, de Jong, JTVM (2011) The Dutch Complementary and Alternative Medicine (CAM) Protocol: To Ensure the Safe and Effective Use of Complementary and Alternative Medicine Within Dutch Mental Health Care. The Journal of Alternative and Compementary Medicine, 17(12):1197–1201.

Maailman terveysjärjestön (WHO) strategiadokumentti, jossa tehdään perinteistä lääketiedettä ja täydentäviä hoitoja koskevia suosituksia jäsenmaille vuosiksi 2014–2023.  WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (Katsottu 28.8.2017)

EU:n CAM (Complementary and Alternative Medicine) -politiikka  EU policy on CAM http://www.efcam.eu/cam-regulation/eu-policy-on-cam/ (Katsottu 28.8.2017)

Aarva P. (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Päivitetty 29.8.2017. Kirjoituksen toista ja neljättä kappaletta on täsmennetty.

 

 

 

Lääkärit ja kansa täydentävistä hoidoista

taloustutk-laakarilehti-syksy-2016

Lääkärit suhtautuvat myönteisesti akupunktioon, kiropraktiikkaan, lymfahierontaan, naprapatiaan ja osteopatiaan. Suomen Lääkärilehti julkaisi  30.9.2016 (39/2016 vsk 71 s. 2446 – 2448) tuloksia keväällä 2016 toteutetusta kyselystä, jossa selvitettiin lääkärien suhtautumista täydentäviin hoitomuotoihin. Lääkärilehti käyttää virheellisesti termiä uskomushoito.

Olipa termi mikä tahansa, asiahan ei siitä muutu. Kysymys on hoitomuodoista, joita suuri joukko – tutkimusten mukaan lähes kolmannes –  suomalaisista käyttää.

Lääketietokeskus, Lääkäriliitto ja Apteekkariliitto kyselivät Taloustutkimuksen tekemässä selvityksessä kansalaisilta näistä hoidoista vuonna 2008. Alla ovat kopiot kahdesta tutkimusraportin kuviosta. Niistä näkyy, että lääkäreiden ja kansalaisten käsitykset akupunktion ja kiropraktiikan hyödyllisyydestä ovat melko yhteneväiset.

Lääkäreistä noin 90 prosenttia suhtautui vuonna 2016 akupunktioon myönteisesti. Kiropraktiikkaan myönteisesti suhtautuvia oli noin 80 prosenttia (kuvio yllä). Noin puolet kansalaisista oli vuonna 2008 sitä mieltä, että akupunktion tulisi olla yleisesti hyväksytty hoitomuoto. Kiropraktiikan osalta prosenttiosuus oli 43.  Sen sijaan ne, jotka itse olivat käyttäneet k.o.  hoitomuotoja näyttivät olevan tätäkin myönteisempiä. Heistä yli 60 prosenttia katsoi, että hoitojen pitäisi olla yleisesti hyväksyttyjä. (kuviot alla)

taloustutkimus-kansalaiset-1

taloustutkimus-kansalaiset-2

Lääkäriliiton soisi toistavan myös kansalaiskyselyn samaan tapaan kuin lääkärikyselykin on  toistettu jo useita kertoja. Edellinen kysely tehtiin  vuonna 2012. Kansalaiskyselyn 2008 tutkimuksen tuloksia en ole nähnyt raportoitavan Lääkärilehdessä tai muuallakaan julkisuudessa. Kuitenkin asiakaslähtöisten terveyspalvelujen kehittämiseksi olisi tärkeää, että sekä lääkärit että kansalaiset ovat tietoisia toistensa asenteista, käsityksistä ja uskomuksista.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Lääkärilehti käyttää edelleen vanhahtavaa ja harhaanjohtajaa termiä uskomushoito, vaikka tutkijat tieteellisessä kirjallisuudessa käyttävät termiä CAM (Complementary and Alternative Medicine). Yhdysvalloissa termi on nykyisin Complamentary and Integrative Health NCCIH. Sama terminologinen lipsahdus sattui myös Lääkärilehden kirjoituksessa, jossa kerrottiin Kuopion yliopiston lääketieteen opiskelijoiden täydentäviä hoitoja koskevista käsityksistä.

Suurin osa lääkäreistä kuitenkin noudattanee kansainvälistä tutkimuskäytäntöä sekä näyttöön perustuvan terveydenhuollon periaatteita ja siksi sanoutuu irti arvoväritteisestä termistä. Lääkäri ja tutkija Harri Hemilä perustelee järkevästi uskomushoito-termin epäasiallisuutta kirjoituksessa Uskomushoito tarkoittaa eri asiaa kuin CAM. (Lääkärilehti 30.9.2016, 39/2016 vsk 71 s. 2404 – 2405). ”Voimakkaasti leimaavat nimet johtavat vääristyneeseen ajatteluun. CAM-termin neutraali suomenkielinen vastine on vaihtoehtohoito”, Hemilä kirjoittaa. Hän on pohtinut asiaa myös Duodecim-lehdessä (Duod 2016;132:1389–90.), johon lääketieteen sanastolautakunta vastasi. Ks Termikiista.  Kirjoitin muutama vuosi sitten aiheesta Mitä ”uskomushoito” tarkoittaa? Huuhaatako?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minä kannatan termiä täydentävät hoidot ja kun puhutaan järjestelmästä termi on integroiva (yhdistävä) terveydenhuolto (integrative health system). Nämä kuvaavat parhaiten lääketieteen ulkopuolisia ja muuhun kuin biolääketieteen teoriaan nojaavien hoitomuotojen luonnetta terveyden ja sairaanhoidon osana ja osana kansalaisten arkea.  Keskustelu sanoista, käsitteistä, erilaisista hoitoteorioista sekä täydentävien hoitojen kansalinvälisestä tutkimusnäytöstä ja suomalaisesta tutkimuksesta jatkukoon.

Vuoden 2008 Taloustutkimuksen selvityksessä oli 1005 vastaajaa. Siinä tutkittiin myös täydentävien hoitojen käytön yleisyyttä kysymällä, oliko haastateltu itse tai joku perheen jäsen joskus elämänsä aikana käyttänyt kyselyyn valittuja hoitomuotoja. Tulosten mukaan käyttäjiä oli (prosenttia vastanneista):

Luontaistuote                     62 %

Ravintolisävalmiste            47 %

Rukous                               45 %

Rohdosvalmiste                  36 %

Kiropraktiikka                    27 %

Akupunktio                        26 %

Vyöhyketerapia                  21 %

Kansanparannus                 18 %

Aromaterapia                      11 %

Homeopatia                        11 %

Hypnoosi                             6 %

Perinteinen kiinalainen lääketiede  5 %

Kyselyyn osallistuneet suhtautuivat hoitoihin pääosin myönteisesti. Esimerkiksi puolet kaikista haastatelluista katsoi, että vyöhyketerapialla voidaan parantaa jokin sairaus tai sairauksia. Vyöhyketerapiaa itse käyttäneistä 78 prosenttia ja akupunktiota käyttäneistä 76 prosenttia olivat tätä mieltä. Kiropraktiikkaa käyttäneistä 92 prosenttia ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen käyttäjistä 87 prosenttia oli sitä mieltä, että sillä voidaan parantaa sairauksia. Muista  hoitomuodoista homeopatian osalta vastaava osuus oli 75 prosenttia, hypnoosin 68 prosenttia ja aromaterapian 59 prosenttia. (Taloustutkimus 2008)

Raportti

Taloustutkimus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

 

 

 

 

 

Universumi solussa – kiropraktiikkaa – epigenetiikkaa

KynttilöitäIhminen kuvittelee olevansa yksilö, vaikka itse asiassa hän on monilo. Hän on triljoonista soluista rakentunut kokonaisuus.  Yhteisö, jonka jäsenet toimivat harmonisesti keskenään ja muodostavat ilmiön nimeltään ihminen. Näin ajattelee solubiologi Bruce T. Lipton.

Hän oli aiemmin ollut vankkumaton materialisti joka uskoi että maailma on syntynyt puhtaasti aineesta ja että tutkimuksen tehtävä oli mitata tätä ainetta, sitä joka näkyy joko paljain silmin tai mikroskoopista katselemalla tai teoretisoimalla.

Lipton sai henkisen herätyksen omien elämänkriisiensä kautta. Hän oli menestyvä tutkija, joka oli kuitenkin kiinnostunut aiheista, jotka eivät hänen nuoruusvuosinaan olleet valtavirtabiologian keskiössä. Hän selvitti ympäristön vaikutusta solun ja solukalvon toimintaan.

Mieli kehossa

Mielen kuvitellaan sijaitsevan aivoissa. Se on kuitenkin koko kehossa. Biologi perustelee väitettään solubiologian tutkimustukoksilla. Endoteelisoluja tutkinut Lipton opetti USA:ssa lääketieteen opiskelijoille biologiaa. Monien vaiheiden kautta hän hylkäsi entisen biologis-mekanistisen käsityksen ihmisestä. Hän tajusi, että mieli ja uskomukset vaikuttavat solujen toimintaan ja siten eri elimiin ja koko ihmiseen.

Kirjassaan The Biology of Belief  (Uskomisen biologia) hän kertoo tarinansa ja kuvaa ajattelunsa muuttumista. Kirja julkaistiin USA:ssa ensimmäisen kerran 2005. Siitä on otettu useita uudistettuja painoksia.

Tarmokas ja kunnianhimoinen tutkija, joka uskoi vain tieteeseen, tutkimustyön ja opettamisen ohella soitti rock-yhtyeessä. Oli meneillään aktiivinen uraputkielämä, joka ei kuitenkaan ollut onnellista. Tuli avioero. Puoliammattilaisuus rockmusiikissa hiipui odotetun suosion puutteessa. Työpaikkakin oli uhattuna. Mies ajatteli olevansa huonojen olosuhteiden uhri, koska kaikkensa yrittäneenä hänen elämänsä näytti menevän mönkään. Hän koki, ettei onnistu misssään.

Mies uskoi olevansa huonojen tähtien alla syntynyt. Jotenkin ”kirottu”.

Pelastukseksi muodostui sapattivapaa, jonka tutkija-opettaja käytti avioeronsa jälkeen opettamalla biologiaa kaukana suurkaupungeista.

Rauhassa käsitykset muuttuivat

Bruce muutti pois akateemisesta maailmasta. Hän siirtyi Karibian meren hiljaiselle saarelle opettamaan eräässä pienessä lääketieteen oppilaitoksessa. Siellä, rauhallisessa ympäristössä hän koki monta tieteellistä oivallusta, jotka ravisuttivat hänen uskomuksiaan elämän luonteesta. Yksi niistä oli, että biologiaa kannattaa tarkastella muustakin kuin newtonilaisesta näkökulmasta. Toinen oivallus oli, että uskomukset vaikuttavat ihmiseen, jopa solutasolla.

Tuohon aikaan, 1980-luvulla, vallitseva dogmi oli, että geenit ja DNA kontrolloivat elämää. Tutkija-opettaja havahtui uudenlaiseen totuuteen eli siihen, että solujen toimintaa ohjaa fyysinen ja energeettinen ympäristö ja että geeneillä on prosessissa vain vähäinen vaikutus. Geenit ovat eräänlainen molekyyleistä koostunut luonnos tai kartta, joka osallistuu solujen, kudosten ja elinten rakentamiseen.

Ympäristö toimii ”sopimusosapuolena”, joka lukee ja soveltaa geenikarttaa ja on viime kädessä vastuussa solun elämästä ja ominaisuuksista. Yksittäisen solun ”tietoisuus” ympäristöstä käynnistää ja pitää yllä elämän mekanismeja.

Hän tajusi, että oivalluksella tuli olemaan vaikutusta myös hänen omaan elämäänsä.

Epigenetiikka ottaa huomioon ympäristön

Nykyään epigenetiikka on nopeasti kehittyvä tieteen ala, joka tutkii perimästä riippumatonta solujen toimintaa ja ympäristön vaikutusta geeneihin. Useimmille meistä on opetettu, että eliöiden hankitut ominaisuudet eivät periydy, koska geenit määrittävät mikä periytyy ja mikä ei. Epigeneettinen tutkimus on kumonnut tämän uskomuksen.

Nykyisin hyväksytään tieteellisenä tosiasiana ympäristön vaikutus geenien toimintaan. Tutkimus selvittelee kuinka ympäristön signaalit valitsevat, muokkaavat ja säätelevät geenien aktiivisuutta. Epigenetiikka on muuttanut olennaisesti entistä tapaa ajatella, että geenit ohjaavat ihmistä ja että niissä sijaitsee ”totuus”. Nyt tiedetään, että geenien toiminta on koko ajan yhteydessä ympäristöön ja elämänkokemuksiimme. Solujen elämää eivät siis kontrolloikaan vain geenit, vaan myös fyysinen ja energeettinen ympäristö.

Geenit reagoivat elämänkokemuksiin, mikä tarkoittaa myös sitä, että omat havaintomme ja kokemuksemme muokkaavat biologiaamme. Lipton oli omien sanojensa mukaan epigeneetikko jo ennen kuin tämä tieteenala oli virallisesti olemassakaan.

Kiropraktikko opetti

Lisää muutoksia oli tulossa tutkija-opettajan elämään Karibialla. Moottoripyöräonnettomuudessa kivuliaita ruhjevammoja saanut Bruce päätyi hoitoon omalle oppilaalleen, koska lääkäreiltä hän ei ollut saanut apua kipuihinsa. Tämä muutti biologin käsitykset lääketieteestä.

Onnettomuuden jälkeen hän oli erittäin raihnaisessa kunnossa.  Oppilas, jolta hän toisen oppilaan suosituksesta ja hädissään haki apua, sattui olemaan kiropraktikko. Kiropraktikoita lääkäri- ja biologipiireissä pidettiin huuhaa-hoitajina ja puoskareina, mutta Bruce ei välittänyt, koska lääkärit eivät pystyneet häntä auttamaan.

Nyt opettaja sai ”puoskarilta” avun ja oppi, että kiropraktiikka käyttää hyväkseen ihmiskehon omia parantavia voimia ja ominaisuuksia. Lääkkeitä siinä ei tarvittu.

Bruce hämmästyi ja alkoi tutkia asioita. Lopulta hän tuli päätelmään, että mielen ja tietoisuuden yhteys ja vaikutus elimistön toimintaan on lääketieteeltä ”unohtunut”. Se on korvautunut uskolla lääkkeisiin. Samalla hänelle valkeni, että myös hänen omat uskomuksensa vaikuttavat hänen omaan elimistöönsä.

Siitä alkoi kiinnostus ihmisen henkisen ja fyysisen puolen yhteiselämään ja lopulta hän päätyi ”uuden” biologian kannattajaksi. Kirjassaan hän kuvaa energia-ajatteluun pohjaavien psykologisten parannusmenetelmien (energiahoitojen) biologisen perustan. Mielen toiminta on psyykkistä energiaa, joka on vuorovaikutuksessa fyysisen kehon kanssa. Havainnot ja kokemukset voivat siis muokata biologiaamme.

Koska tiedetään, että geenit reagoivat ympäristön signaaleihin, jotka näin vaikuttavat soluihin ja elimiin, niin on loogista päätellä, että ihminen voi ajatteluaan, havaintojaan ja tietoisuuttaan suuntaamalla vaikuttaa kehonsa toimintaan. Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Ihmisen sisäinen universumi sijaitsee myös yksittäisessä solussa.

Lipton ei väitä, että ihminen voi ajattelullaan suoraan parantaa jonkin sairauden. Hän ei myöskään väitä, että lääketiedettä ei tarvita, mutta on vakuuttunut, että kaikkiin vaivoihin ja ongelmiin ei tarvita pilleriä. On olemassa hyviä ei-lääkkeellisiä menetelmiä, jotka nojaavat ihmisen omiin psyko-fyysisiin voimiin. Näitä stimuloimalla autetaan kehoa paranemaan. Yksi esimerkki on kiropraktiikka.

Maailmankuvan muutos teki entisestä ”kirotusta” miehestä onnellisen.

Kirja

Bruce H Lipton 2012. The Biology of Belief. Unleashin the Power Of Consciousness, Matter & Miracles. Hay House (First edition 2008)