Tag Archive | enkelten koti

Toivon energiaa – uupumus häipyi

Samaan aikaan kun Suomen terveydenhuoltojärjestelmä kärvistelee rahoitus- ja organisaatio-ongelmien kanssa, täydentävien hoitojen suosio vapailla markkinoilla vain kasvaa.  Miksi?

Yksi syy on toivon energia. Sitä saa terveydenhuoltojärjestelmän palveluista harvoin.

Kerron esimerkin. Se on tosikertomus Antista, joka parantui väsymysoireyhtymästä (CFS=chronic fatigue syndrome).

Aamu herää arkana.

Oli työntäyteinen lokakuu. Pitkien työpäivien päätteeksi Antti rentoutui lenkkeilemällä, ottamalla ihanan, lämpimän kylvyn ja virvoittamalla itseään parilla kolmella oluella. Vaimon kanssa hän kävi  joskus teatterissa ja ulkona syömässä. Elämän piti olla mallillaan. Mutta sitten alkoivat epämääräiset vatsakivut, joille ei löytynyt tutkimuksissa mitään syytä.

Antti, viisikymppinen perusmies, joka kunnioittaa kotia, isänmaata ja ulkokohtaisesti uskontoakin, tekee töitä, töitä ja töitä. Työ on mielekästä, tyydyttävää ja rahallisestikin palkitsevaa. Perhe-elämä sujuu ja talous on kunnossa.  Ystäviä tosin on aikaa tavata hyvin harvoin. Jotenkin on etäännytty.

Kaikki on vuosikausia hyvin. Kunnes ilmaantuvat lievät vatsakivut.

Työterveyslääkärin kanssa todetaan, että varmaan pitäisi syödä vähemmän pihvejä ja makkaraa.  – Liikuntaa ei voi lisätä kun sitä on jo paljon, mutta ehkä oluttölkeistä yhden voisi jättää juomatta, miettii Antti.

Tähystykset ja neurologiset tutkimukset

Mutta vatsakivut jatkuvat. Tähystetään ruoansulatuselimistö. Kaikki normaalia. Silti oireet pahenevat ja mukaan tulee keskittymisvaikeuksia. Neurologinen tutkimus tuottaa vesiperän ja psykologin testaus osoittaa, että Antti ei ole masentunut. Hän ei myöskään tunne itseään työstä tai perhe-elämästä uupuneeksi. Silti olo on huono ja väsynyt. On jäätävä sairauslomalle.

Oireet pahenevat ja kunto heikkene niin, että töihin menoa ei voi ajatellakaan. Sairauslomaa tulee aina kaksi viikkoa kerrallaan. Antin vointi vaan on edelleen surkea. Nyt psyykkinen puoli vaivaa jo pahasti, ahdistusta on joka aamu ja sielu tuntuu aina vaan kärsivän. Selväähän se, kun vastuuntuntoinen ihminen, jolle ei löydy sairautta eikä siihen hoitoa, ei pysty töihin ja toimiin. Makoilee suurimman osa päivää sängyssä.

Tätä jatkuu pari kuukautta. Kun oksettaa ja raihnaisuus todella painaa, työterveyslääkäri kysyä pamauttaa; ” Et kai sinä syö jotain lääkkeitä, kun olet noin huonossa kunnossa?” Viittasi kai lääkkeiden väärinkäyttöön –huumetarkoituksessa.  Tämä loukkasi Anttia niin pahasti, että terveys siitä edelleen huononi ja toivo elpymisestä heikkeni.

Väsymysoireyhtymä

Aamunjäiset rantapensaat.

Sitten tuli diagnoosi: krooninen väsymysoireyhtymä. Sitä yritettiin lääkitä monin tavoin. Antti selasi nettiä ja totesi saaneensa taudin, joka ei todennäköisesti koskaan parane, mutta jotenkin sen kanssa voi elää kituuttaa. Tai oikeastaan se ei ole tauti, vaan oireyhtymä. Siis jotakin hyvin epämääräistä.

Yksi lääkäri yritti kai näyttää positiivisia puolia toteamalla, että ”onneksi sait tämän kroonisen taudin näin vanhana, ettei se ole pilannut koko elämääsi”. Tämä ei paljon lohduttanut, kun vielä kävi ilmi, että oireyhtymään ei ole oikein löytynyt pätevää lääkitystä.

Lopullinen niitti iskeytyi, kun työterveyslääkäri totesi neuvotelleensa kaikkien tuntemiensa asiantuntijoiden kansa tästä Antin tapauksesta, ja päätyi siihen, että ei enää katsonut voivansa auttaa Anttia. Ei hän myöskään vihjannut, kuka muu mahdollisesti voisi auttaa. Eikä pohtinut potilaan kanssa, mistä apua ehkä voisi hakea, jos lääkäri itse ei sitä pysty antamaan. Lääkäri saattoi vain kirjoittaa parin viikon sairauslomia ja rauhoittavia lääkkeitä.

Antti jäi yksin.

Energia-ajatus avuksi

Hädissään hän turvautui sellaiseen, mihin terveenä ei missään nimessä olisi vilkaissutkaan:  energiahoitokurssiin.   Toiveena oli parantuminen.  Jostain piti yrittää ottaa kiinni toivottomalta tuntuvassa tilanteessa.  Samalla hän hakeutui oma-aloitteisesti myös psykoterapiaan.

Antti makasi ensimmäisen terapeuttinen energiaparantaja -kurssiviikon patjalla, kun ei jaksanut istua. Helpotusta ja vapautumista tuli jo siitä, kun hänet hyväksyttiin Enkelten Koti -koulussa ryhmään juuri sellaisena – uupuneena – kuin hän sillä hetkellä oli. Ei tarvinnut yrittää eikä suorittaa.

Sitten alkoi tutustuminen itseen, kurssitovereihin, energioihin ja koko elämismaailmaan tyystin toisenlaisesta näkökulmasta, mihin hän ennen oli tottunut. Vanha kuitenkin eli koko ajan uuden rinnalla ja taustalla.  Väsymykselle ja oireille alkoi löytyä tulkintoja, ne saivat hahmon, joka auttoi ymmärtämään itseä ja koko elämää paremmin.

Meditaatio lääkkeenä

–  Koko paranemisprosessi oli hyvin hidasta.  Aluksi luulin, että tämä on puhtaasti fyysinen vaiva ja jos kerran lääkärit  eivät osaa minua parantaa, niin en koskaan parane.  Olin surkeassa jamassa. Läheiset tekivät parhaansa auttaakseen ja tukeakseen. Sain luettavakseni monia itsehoito-oppaita ja niin käsiini ilmaantui D.S. Khalsan kirja ”Meditation as Medicine ” (Meditaatio lääkkeenä). Sitä lukiessani ja sen harjoituksia tehdessäni aloin pikku hiljaa, hyvin hitaasti tajuta, että tästä minulle on oikeasti apua, Antti sanoo.

– Samoihin aikoihin menin työväenopiston kundaliinijoogakurssille.  Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kirjan opit pohjautuvat juuri kundaliinijoogan periaatteisiin, jossa keskittynyt hengitys ja kehoharjoitteet ovat tärkeitä. Hengityksessä on läsnä ”prana”, joogafilosofian mukaan elämänenergia, jota hallitaan  hengitystä ja kehoa säätelemällä.  Minun elämänenergiani oli sairastuttuani lopussa. Tai voi sen niinkin nähdä, että koska se oli lopussa, niin sairastuin.

– Tämä toi aivan uuden ja toiveikkaan näkökulman umpikujaani väsymysoireyhtymän vankina.  Elämänenergia  on se, mikä yhdistää ihmisen aistilliset, mentaaliset, psyykkiset ja henkiset olemuspuolet. Se on kokonaisvaltaista, yhtä hyvin psyykkistä, fyysistä kuin jumalallistakin.

Parantajakoulutus

Havunoksa nojaa runkoon.

Psykoanalyyttisesti suuntautunut terapeuttinen energiaparantajakoulutus  otti niin ikään mukaan myös hengen ja sen mystisen puolen ihmisestä, jonka virallinen terveyssysteemi on siirtänyt kirkon tehtäväksi.

Koulutuksessa käytiin terapeuttisesti läpi omaa sekä lähipiirin menneisyyttä taakkasiirtymien  hahmottamiseksi, Antti kertoo.

Taakkasiirtymä, transfer on psykoanalyytikko Martti Siiralan käyttöön ottama termi. Se tarkoittaa tunnistamattomiksi jääneitä, vaiettuja käsittelemättömiä painolasteja, jotka  vaikuttavat ihmisen elämässä ja voivat tulla ilmi myös ruumiillisessa sairastamisessa ( Ks. Heinonen 2004). Samaa asiaa käsitellään yleensä myös psykoterapiassa.

Koulutuksessa sovellettiin käsitystä ihmisestä fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja spirituaalisena olentona,  sillä  kaikki nämä puolet vaikuttavat terveyteen ja sairauteen ja sairauksista paranemiseen . Sairastuminen ei ole vain kehomekanismin häiriö, vaan se on ihmisen olemassaolon tavan ilmentymä, inhimillinen tilanne.

Paraneminen on hidas prosessi

Khalsan kirja, energiahoitajan koulutuspaketti ja muut satunnaisesti otetut hoidot erilaisilta terapeuteilta  sekä psykoterapia alkoivat  pikku hiljaa vaikuttaa.  Antti sai tukea uskolleen tervehtymisestä ja alkoi nähdä uusia vaihtoehtoja arkielämässäänkin. Sielu avautui, sydämen ääni alkoi kuulua, luovuus ja sitä mukaa hyvä olo lisääntyivät.

– Ensimmäisenä vuonna tuli muutaman kerran takapakkia, kun työelämään paluu piti vaihtaa sairauslomaan. Sitten repsahdukset lievenivät ja vähitellen niitä ei enää tullutkaan.   Tervehtymiseni oli pitkä ja välillä raskaskin prosessi, mutta olen iloinen ja kiitollinen, että löysin vaihtoehtoisia tapoja auttaa itseäni.

Lääkärit tekivät parhaansa

– Arvostan edelleen lääkäreiden työtä. Minua he pystyivät auttamaan järjestämällä tutkimukset, jotka sulkivat pois sen, että sairastin jotain suolisto- tai aivoperäistä tautia.  Eihän heidän vikansa ole, että he eivät tunne eivätkä hyväksy muunlaista kuin perinteistä lääketieteellistä tapaa hoitaa ihmisiä. Tämä riippuu heidän koulutuksestaan.

– Kun lääkäri ei oikein hallitse tilannetta, on itsekin ymmällä ja kun hänellä ei ole osoittaa näyttöön perustuvaa hoitoa, hän sulkee ikävän todellisuuden ulkopuolelleen  vetoamalla ”kaikkiin tuntemiinsa asiantuntijoihin” oikeuttaakseen tapauksen siirtämisen pois mielestään. Jokainen lääkäri varmaankin haluaisi parantaa potilaansa.

Nyt Antti on terve, voi hyvin ja iloitsee elämästään. Hänen valitsemansa itsehoitopaketti toimi. Ehkä juuri siksi, että se otti huomioon kaikki puolet inhimillisessä elämisessä.

Mitä Antin esimerkki kertoo lääkärin työstä? Ihmiset hakevat hyvin usein apua epämääräisiin ongelmiin ja vaivoihin joita ei voi määritellä sairauksiksi.  Lääkärin asema on ongelmallinen, sillä samaan aikaan kun terveydenhuollossa pitäisi toimia tehokkaasti ja kun budjetteja pienennetään, lääkäreiden mahdollisuudet laajentaa vastaanottonsa sisällöllistä puolta esimerkiksi keskusteluun potilaan ongelmista  supistuvat. Lääkäreitä pidetään usein medikalisoitumisen aiheuttajina, mutta tästä näkökulmasta katsottuna he ovat sen uhreja.

Pyynikiltä Pyhäjärvelle.

Mitä väsymysoireyhtymästä tiedetään?

Kroonista väsymysoireyhtymää poteva kärsii yleensä monista oireista. On sekä fyysisiä ett psyykkisiä vaivoja ja ne voivat vaihdella ”taudin” eri vaiheissa. Uusimpien tutkimusten mukaan hengitysvaikeudet/hengenahdistus on väsymysoireyhtymää sairastavilla selvästi yleisempää kuin muilla (Ravindran 2012).  Oireiden syitä ei tunneta, ei myöskään yksiselitteistä hoitoa, vaikka aihetta tutkitaan paljon.

Usein masennus liittyy siihen, mutta on epäselvää, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Masennuksena vaivaa usein hoidetaan ja psykoterapiasta on ollut apua. Akupunktio ja meditaatiotekniikat näyttävät tutkimusten mukaan myös lupaavilta (Porter m. 2010). Joillekin antioksidanttien, mm. sinkin käytöstä on ollut hyötyä (Maes ym 2006).  Maija Haavisto (2010) on kirjoittanut kattavan esittelyn väsymysoireyhtymän lääkehoidosta. Ei-lääkkeelisen hoidon hän kirjassaan sivuuttaa.

Koska kysymys on hankalasti määriteltävästä, monioireisesta vaivasta, tappiomieliala on yleistä myös lääkäreiden keskuudessa kroonisen väsymysoireyhtymän hoidossa (Santhouse ym 2010). Tämä voi johtaa noidankehään, kun sama mieliala leviää myös potilaisiin ja toivo hiipuu.  Kun se katoaa, pienenevät myös paranemisen mahdollisuudet.

Tarvitaan toivon energiaa.

Sitä tuntuvat antavat vaihtoehtoiset tavat suhtautua ihmiseen, jonka taakkana ovat epämääräiset vaivat ja oireet. Sellaiset, joihin lääketieteen oppikirjoista ei löydy selkeää selitystä eikä käypää hoitoa.  Antin tapauksessa apu löytyi virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelta.

Yhtä hyvin vihjeen täydentävien hoitojen käyttöön voisi antaa lääkäri. Varsinkin, kun nyt on jo tieteellistäkin näyttöä niiden hyödyistä.

Lähteitä

Haavisto M (2010) CFS:n ja fibromyalgian hoito. Hakapaino. Helsinki.

Heinonen L-L. (2004) ”Itselleni vieras” – transfer ruumiillisessa sairastamisessa. Kirjassa Rohkeus totuuteen. Martti Siiralan juhlakirja, 72 -87. Gummerus, Jyväskylä.

Khalsa DS (2002) Meditation as Medicine. Activate the Power of Your Natural Healing Force. Fireside. New York.

Maes, M, Mihaylova, I., De Ruyter, M (2006)   Lower serum zinc in Chronic Fatigue Syndrome (CFS): relationships to immune dysfunctions and relevance for the oxidative stress status in CFS.  J Affect Disord.. Volume: 90, Issue: 2-3, Date: 2006 Feb , Pages: 141-7

Porter NS, Jason LA, Boulton A,Bothne N, Coleman B. (2010) Alternative Medical Interventions Used in the Treatment and Management of Myalgic Encephalomyelitis/Chronic Fatigue Syndrome and Fibromyalgia. THE JOURNAL OF ALTERNATIVE AND COMPLEMENTARY MEDICINE. Volume 16, Number 3, 2010, pp. 235–249.

Ravindran, M. et al (2012)   304 Dyspnea in Chronic Fatigue Syndrome (CFS): Comparison of Two Prospective Cross-sectional Studies. World Allergy Organization Journal Lippincott Williams & Wilkins, Inc. 5:S98, February 2012.

Santhouse A.M, Hotopf M, David A.S. (2010)  Chronic fatigue syndrome. Defeatism among clinicians is undermining evidence that it canbe treated.BMJ 2010;340:c738.

©Liina Keskimäki

Masennusta vai alakuloa?

Eilen  Aamulehdessä lukija kertoi kirjoituksessa ”Masennuslääkket vievät sekaisin” huolensa lääkkeiden haitoista. Myös Hesari kirjoitti masennuksesta ja psykoterapian yleistymisestä Kelan ryhdyttyä korvaamaan enemmän terapioita ja illalla vielä televisiosta tuli huumorisävyinen sarja terapiateemalla.

Masennus on pinnalla. Lääkkeitä varmasti tarvitaan, kun mieli on niin sairas, että se vaikeuttaa kohtuuttomasti ihmisen elämää. Kärsimystä  pitääkin lievittää, mutta lääke ei läheskään aina ole paras ratkaisu.

Minullekin tarjottiin mielialalääkkeitä. Tässä tositarinani.

Kiinnostavat työt yhdistyneenä ylikuumentuneeseen suorituspakkoon johtivat viitisen vuotta sitten epämääräiseen huonoon oloon, väsymykseen, ahdistukseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Tajusin, että itseäni tehokkaana ja aikaansaavana pitämäni keski-ikäinen nainen tarvitsee apua. Menin psykiatrille keskustelemaan tilanteestani ja saamaan neuvoja.

Kerroin lyhyesti tilanteeni ja pohdiskelin siinä psykoterapian tarvettani.  ”Auttajani” ei kuullut minua, vaikka oli kuuntelevinaan. Niin hän vartin kestäneen konsultaation päätteeksi määräsi tukun lääkkeitä: yhtä otettavaksi aamuisin, toista päivällä ja kolmatta illalla todeten, että lääkkeitä pitäisi syödä ainakin vuoden. Huh! Kauhistuin. En halunnut lääkitystä.

Vastustelin ja jankkasin terapiasta, mutta hän vain totesi, että terapia-asiasta puhuttaisiin vasta kun on katsottu ovatko lääkkeet vaikuttaneet. Järkytyin. En silloin tuntenut vielä alan ”käypä hoito” –suosituksia. Enkä huonossa mielentilassani hahmottanut, että voisin tietysti milloin tahansa aloittaa itse maksamani terapian, kunhan vain löytäisin sopivan terapeutin ja tarpeeksi rahaa.

Sisäinen ääneni kuitenkin kuiskasi, että nyt tässä on jotakin vialla. Niinpä heitin reseptin roskikseen ja peruin psykiatrin ohjelmoiman kontrollivastaanoton. Siinä oli määrä katsoa ovatko lääkkeet vaikuttaneet. En kerta kaikkiaan tuntenut tarvetta syödä lääkkeitä, vaikka tarvitsin kyllä apua. Mutta jotakin muuta kuin lääkkeitä.

Paljonkohan mahtaa olla kaltaisiani, jotka kuitenkin syövät lääkkeitä – tarpeettomasti? Ja paljonko niitä jotka popsivat pillereitä vuosikausia perusteettomasti?  Melkein kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia, joskus haitallisiakin. Niin myös psyyken lääkkeillä.

Tätä asiaa eikä todellista lääkityksen tarvettani puntaroitu psykiatrini vastaanotolla ollenkaan.Toivon ja uskonkin, että minulle osunut lääkäri oli poikkeus. Tiedän myös, että on ihmisiä, jotka todella tarvitsevat pitkäaikaista lääkitystä. Oma tapaukseni ei sitä vaatinut, vaikka lääkärini siiihen suuntaan yritti ohjata.

Enkelten Koti

Terveyskeskuksessakin yritin puhua pulmastani, mutta siellä keskityttiin korkeaan kolesteroliin ja sepelvaltimotaudin riskiin. Makoilin kotona sängyn pohjalla surkeana. Sitten löysin yhden psykoterapeutti-tuttavan, jonka luona kävin muutamia kertoja ja siitä oli apua.  Enkelten Koti –koulu tuli vastaani lehtijutusta, jossa kerrottiin enkelikursseista lomakeskuksessa, jossa olin lapsena ollut ja viihtynyt.

Päädyin ihan fiilispohjalta Enkelten Kotiin ”terapeuttinen energiaparantaja” – koulutukseen.  Nelivuotiseen ohjelmaan kuului ryhmämuotoista terapiaa, psykodraamaa ja muuta kokemuksellista ”hoitoa” neljänä viikon jaksona vuosittain. Lisäksi opiskeltiin energiahoitamista.

Valoa ikkunassa.

Minua onnisti.  Tunnen tervehtyneeni ilman pillerin pilleriä ja samalla maailmankuvani on laajentunut.  Olen myös omaksunut pyhyyden elämääni.

Vaikka en allekirjoita edelleenkään enkä voinut omaksua kaikkia koulussa ehdotettuja näkökulmia, koska pidin joitakin niistä perusteettomina, jopa täydellisenä hölynpölynä, tajusin, että minun ei tarvitsekaan ymmärtää eikä olla samaa mieltä kaikesta.  Koulukin hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Keskinäinen kunnioitus toimi.

Myönnän, että saatan vaikuttaa omituiselta, kun kannatan tieteellisesti perustelemattomiakin täydentävia hoitoja ja samanaikaisesti arvostan terveystieteellistä tutkimusta, kuten lääketieteen, hoitotieteen ja psykologian saavutuksia.

Olen mieluummin omituinen ja onnellinen kuin yksiviivainen, rajoittunut ja epärehellinen itselleni.

Kaikesta hoitamisesta ja parantamisesta ei ole eikä niistä voi saadakaan tutkimustuloksia. Kaikkea ei ole mahdollista tutkia. Suurin osa elämisestämme sujuu joka tapauksessa ilman tutkimuksiakin. Tämä ei tarkoita tiedevastaisuutta. Yhtä ikävää kuin on tieteen vastustaminen sillä perusteella,  että sitä syytetään kovaksi, kylmäksi ja kliiniseksi, on myös tieteen ihannointi sillä perusteella,  että se nostetaan ainoaksi totuudeksi ja perusteluksi.

Mitään kokonaisselitystä elämästä ei ole olemassa, ei tieteellistä, ei taiteellista eikä uskonnollista.

Ihminen – ihmenen

Tärkeintä on oivallus, että ihminen on ihme itsessään, ihmenen kuten Tero Tähtinen toteaa ja tarkentaa: ”Sekä kristinusko että moderni tiede ovat kumpikin hukanneet tämän suuren ja jokaisen intuitiivisesti tunnistaman totuuden. Tämä johtuu sitä, että ne ovat perustuksiltaan yhteneväisiä, totaalisia mielen monokulttuureja, jotka pyrkivät absoluuttiseen kokonaisselitykseen ja kieltävät raivokkaasti kaikenlaiset ihmeet, mysteerit, epäloogisuudet, selittämättömyydet ja ristiriidat.” (Tähtinen 2011,189).

Tähtinen pohtii näitä asioita nuoren miehen ponnekkuudella älykkäästi ja oivaltavasti. Kannattaa lukea.

Tuntuu siltä, että lisääntynyt masentuneisuus voisi liittyä myös siihen, että pyhyyttä ja ihmisen ihmettä ei oikein pidetä aikuismaisina ja varteenotettavina. Ne siirretään sivuun, taka-alalle. Silloin ihminen typistyy. Kuitenkin hänelle luontaisesti inhimillisenä ihmeenä kuuluu laajentua ja syventyä. Sitä myötä hän eheytyy ja tervehtyy.  Ja levittää ihmeen valoa ympärilleen. Tätä on joidenkin vaikea ymmärtää.

Vaikeista asioista on aina paljon ja toisistaan poikkeavia mielipiteitä. Tyypillistä on myös, että eri ryhmittymät asettautuvat puolustus- ja taisteluasemiin luomalla omia käsitejärjestelmiään ja kieliään. Masennukseen suhtautumisessa ja hoidossa vallalla näyttää olevan  ”ensin pillerit ja vasta sitten terapia” -ajattelu. Kovin paljon keskustelua ei myöskään käydä muista tukemismuodoista.

Monen lajin masennus

Masennusta on monta lajia, sekä fysiolologisperäistä että muuta, sellaista, joka liittyy elämäntilanteisiin tai -tulkintohin. Minun masennukseni saattoi olla uupumusta ja elämisen angstia. Alakuloa, jota kutsun eksistentiaaliseksi tuskaksi. Se pulpahtelee esiin edelleen silloin tällöin. Otan sen vastaan osana itseäni, sillä se muistuttaa minua  pyyhyyden, taiteen, luonnon ja shamanoinnin kaipuustani.

Arvostamani professori Johannes Lehtonen, johon olen viitannut blogissani ennenkin, puhuu molekulaarisesta psykoterapiasta eli terapiasta, joka voi vaikuttaa  aivojen välittäjäaineiden toiminaan. Tähän viittaavat myös meditaatio- ja joogatutkimukset. Säännöllisesti harjoitetulla meditaatiolla on vaikutuksia aivojen tilaan ja joogan on osoitettu lievittävän stressiä. (Näistä enemmän blogijutuissa Meditatio yleistyy sekä Jooga ja terveys).

”Yksinkertaistettu näkemys ihmisestä ja hänen mielestään vain joko biologis-kemiallisena tai vain psykososiaalisena olentona ei ole enää perusteltu psykoterapiankaan näkökulmasta. Molemmat näkemykset ovat tosia. Suurin haaste on niiden yhdistämisessä”, Lehtonen (2011, 157) kirjoittaa. Lisäisin tähän vielä, että suuri haaste on lisäksi ihmisen henkisen, spirituaalisen puolen yhdistäminen edellä mainittuihin. Tällä en tarkoita vain kristillistä valtionuskontoamme, vaan laajempaa jumaluuden ja pyyhyyden kokemista ja omaksumista todeksi tämän materiaalisen maailman keskellä.

Lähteitä

Lehtonen J (2011). Tietoisuuden ruumiillisuus. Mieli, aivot ja olemassaolon tunne.Bookwell. Porvoo.

Tähtinen T (2011) Katmandun unet. Savukeidas. Turku.

©Liina Keskimäki