Vappuaatto avautuu kuulaana ja viileänä. Nautin mielenrauhan ympäröimänä toivon aamupalaa. Sen valitsen ristiriitoja lietsovien uhkanarratiivien (tarinoiden) sijaan. Lukuateriaani maustaa feminiininen lämpö. Sitä saan Rosi Braidottin ajattelusta (HS 30.4 2020).
Herään hyvällä mielellä, sillä eilen saimme selvitetyksi Tervettä skeptisyyttä -sivuston ylläpitäjän Pauli Ohukaisen kanssa tapahtumaketjun, joka syntyi kirjoituksestani Ei niin tervettä skeptisyyttä. Paulin vastine siihen ja oma vastaukseni siihen ovat e.m. kirjoituksen kommenttikentässä.
Pyydän vielä tässä Paulilta anteeksi hänen kokemaansa loukkaantumista. Sen, että hahmotan yhteiskunnassa kiistanalaisen ilmiön “täydentävät hoidot” eri tavoin kuin hän, tulkitsen mahdollisuutena. Erilaisuus on pikemmin rikkaus kuin uhka.
Alla olevat sitaatit professori Rosi Braidottin haastattelusta kuvaavat aamun tuntojani. En analysoi niitä. Kontekstistaan irrotettunakin nämä lauseet heijastavat viisautta, jonkalaista haluan itsekin ajaa kaikessa toiminnassani.
”… tutkijoiden täytyy luoda toivon horisontti ja meidän täytyy löytää tie eteenpäin yhdessä.”
”Tämä on ihmisen aikaansaannosta. Tämä virus syntyi siitä, miten ihminen katsoi oikeudekseen puuttua eläinkunnan oloihin ruoantuotannossaan. Ja ihminen voi tätä tilannetta myös korjata.”
”Ehkä tämä on se hetki, jolloin epidemioiden tutkimus voi laajentaa tajuntojamme ja tuoda solidaarisuutta masennuksen, mielenterveysongelmien ja luovuttamisen sijasta.”
”Vastavoimat ovat tietysti valtavia. Kriisin keskellä käperrytään usein omiin ympyröihin ja koetaan toisenlaisuus uhkana.”
”Me voimme tehdä maailman, jossa erilaisuuden hyväksyminen ilman, että erilaisuus koetaan uhaksi, on keskeinen arvo.”
Kiitos kaikille viime päivien kannustuksesta.
[…] Katson toivon horisonttiin […]