Olen “nukkunut” kauan, kokonaisen kuukauden, ollut jossakin, ikään kuin poissa tästä todellisuudesta. Olen kyllä toimittanut asioita kuten kuuluu, mutta sielu ei ole ollut läsnä. Se pakeni. Ehkä se sairastui pandemiaan samalla kun ruumis kärsi määrittelemättömistä oireista.
Tänään sieluni alkoi palata, hiipiä takaisin.
Katseln Youtubesta Jon Kabat-Zinnin meditaatio-ohjauksen, jonka nettisessioon oli äskettäin osallistunut yli 20 000 ihmistä eri puolilta maailmaa. Mies on 1980-luvulta lähtien kehittänyt, tutkinut, itse harjoittanut, ohjannut ja opettanut mindfulness-menetelmää (MBSR – Mindfulness based Stress Reduction), joka on nykyään levinnyt laajalle.
Emeritusprofessori Jon Kabat-Zinnin sanoma on myötätunnon ja avun jakamisen tärkeys juuri nyt, vaikeana Korona-aikana. Meillä on jo kaikki viisaus. Tarvitsee vain syväkuunnella rehellisesti ja hiljaa kehoamme. Se on yhteydessä mieleemme ja kertoo, mikä on totta ja miten on toimittava saavuttaaksemme tasapainon ja harmonian. Tässä ei tarvita tiedettä ja asiantuntijoita, joilla toki on oma, erittäin tärkeä siivunsa pandemiahaasteeseen vastaamisessa. Meillä on omamme. Ja kakkuhan on yhteinen. Jokaista tarvitaan. Niin Sanna Marinia kuin Piippolan vaariakin.
Fyysistesti eristäytyneenäkin voi kokea ja tuntea yhteyttä. Voi tajuta olevansa samaa maata läheisten, hieman vieraampien ja maantieteellisesti tosi kaukana asuvien kanssa. Meillä on sama pandemiahuoli. Meillä on myös sama toivo, myötätunto ja tahto toimia muiden ihmisten hyväksi. Tunnemme, kärsimme, iloitsemme, suremme ja opimme. Joka päivä opimme jotakin uutta. Eristys ei estä kiitollisuutta, yhteyttä, selkeyttä ja kauneutta!
Sama myönteisyys näkyy Bill Gatesin panteistissävyisessä Korona-kommentissa, (päivitykseni 26.3.2020 klo 21.30: joka osoittautui valeuutiseksi. !!! koska en selvittänyt asiaa riittävän huolellisesti). Panteismissa ajatellaan, että luonto on spirituaalinen, henkinen, sielullinen. Mahtaako tämä nyt olla fake news? Mitä ihmettä monimiljardööri tarkoittaa puhuessaan, että virus on lähetetty meille muistuttamaan jostakin, minkä olemme unohtaneet.
I’m a strong believer that there is a spiritual purpose behind everything that happens.
Bill Gates
Päivitykseni 26.3.2020 klo 21.30: Yllä oleva on kuin onkin, kuten alkujaan arvelin, fake news, valeuutinen. Usea lukija otti yhteyttä ja valisti tästä. Kiitos siitä. Independent korjasi väärän tiedon Bill Gatesin puheista.
No, todella kummallista olisikin ollut, jos multimiljardööri olisi tunnustautunut julkisesti panteismimyönteiseksi. Nykyisin nimittäin kuuluu olla puhdas reduktionistinen materialisti eli ihminen, joka uskoo, että kaikki maailmassa on vain ja ainoastaan mitattavaa ainetta. Sattuman sanelemana aine on evoluution myötä tehnyt “todellisuuden”, jossa nyt elämme. Mitään sielua, henkeä, transsendenssia tai muuta materiasta riippumatonta asiaa ei ole olemassa. Sielu ja mielikin ovat vain molekyylien leikkiä. Hard problem, kova pähkinä eli se, että materialismi ei ole pystynyt eikä näytä tulevaisuudessakaan pystyvän ratkaisemaan tietoisuuden ongelmaa oman paradigmansa kehikossa, ei tunnu materialistista ajattelua häiritsevän. Usko on vahva, vaikka tietoisuutta ei mitenkään, millään metodilla, pystytä palauttamaan (redusoimaan) aineeseen. Ei näet ole olemassa tietoisuuden lihasta (aivot eivät ole tietoisuus), solua, molekyyliä, atomia tai hiukkasta. Emergenssi ja korrespondenssiteoriakaan eivät asiaa selitä. Ei tietoisuutta selitä myöskään panteismi. Järkevin tiedossani oleva selitys on Bernardo Kastrupin esittämä teoria. Linkissä on viite Kastrupin ajatuksia herättävään kirjaan.
Oli miten oli, nyt ollaan karanteenissa. Eristäydytään fyysisesti muista ihmisistä siten kuin kukakin pystyy. Rauhoitutaan. Tunnustellaan mitä itselle kuuluu. Kysellään, mitä kuuluu muille. Autetaan jos voidaan. Otetaan vastaan. Odotetaan vihreän kevään tuloa. Ollaan sielun ja biologian tasolla yhteydessä puihin, kiviin, veteen, aurinkoon, tuuleen ja maahan. Mehän olemme osa niitä. Ja ollaan ihmisiksi.
On sitä ennenkin ehdotettu väkijoukkojen välttämistä, kuten sata vuotta sitten (artikkelikuva). Mielen pandemia on kielikuva sielun jäätymisestä, kateissa, eksyksissä olosta.
Me jokainen kannamme maailman sielua sisällämme. Voimme valita, haluammeko suojella sitä eksymiseltä, jäätymiseltä. On hyvä muistaa, että se ei sula napajäätiköiden sulaessa. Mutta palaa aina takaisin, kun sitä kutsuu lempeyden ja rakkauden viestein.