Baikal ja maailman idea

Nousemme Ulan Udessa, Burjatian pääkaupungissa, Vladivostokista Moskovaan menevään junaan. Siinä jytkyttelemme maanantaiaamusta torstai-iltapäivään, jolloin saavumme Moskovaan.   

Nousemme Trans-Siperian junaan Ulan Udessa, Burjatiassa (kartassa sinisen alueen oikeassa alakulmassa).
Vladivostok – Moskova -junan vaunu nro 9.

Kolme junapäivää mukavassa yhden hengen hytissä suovat mainion pysähdystauon vilkkaalle, sinne tänne liitelevälle mielelle. Tasainen, monotoninen jytke ja kiskojen kolina rauhoittavat. Tässä voi harjoittaa junameditaatiota, hiljentää ajatusten virtaa ja syventää mielitajua.

Kun kyllästyn katselemaan maisemia, juttelen matkakumppaneiden kanssa tai luen. Bernardo Kastrup on juuri äsken julkaissut tosi kiinnostavan kirjan The idea of the world. A multi-disciplinary argument for the mental nature of reality (Hampshire 2019). Lisäksi tavailen ajan kuluksi Komsomolskaja Pravdan otsikoita ja juttuja.

Siperialaiset maisemat vaihtuvat aina uusina ja erilaisina. Näkymät ovat tuttuja, Suomen luonnon kaltaisia.  On paljon metsää, pusikkoa, niittyjä ja peltoja. Sää on viileämpi kuin se on Suomessa Tampereen korkeudella tähän aikaan (huhtikuun puolivälissä). On talventuntua. Siperiassa kevät tulee yleensä nopeasti, kohisten ja voimakkaasti. Vielä ei ole vihertävän kevään aika.

Baikal-järvi uinuu vielä umpijäässä. Paikka paikoin tosin näkyy jo sulaläikkiä. Juna matkaa tuntikausia tämän vaikuttavan järven rannan tuntumassa.  Se kiertää järven eteläisen kärjen ja kääntyy sitten pohjoiseen, Irkutskin suuntaan. Noin 700 kilometriä pitkä järvi on maailman suurin makean veden allas.

Komsomolskaja Pravda kertoo, että Baikalin ekologinen tila on uhattuna muutamien teollisuuslaitosten toiminnan vuoksi. Uusin bisnestulokas on kiinalainen yhtiö, joka haluaisi rakentaa Baikalin rannalle pullotettua vettä tuottavan teollisuuslaitoksen. Lehtijutun mukaan laitosta on jo alettu pikkuhiljaa rakentamaan, vaikka kaikki luvat eivät vielä olekaan kunnossa.

Idealistinen maailmankuva

Luen Bernardo Kastrupin filosofisesti varsin erikoista kirjaa, jossa tutkija esittää ja perustelee teorian kaikkeuden olemuksesta. Hän perustelee idealistista ajatusta siitä, että tietoisuus (consciousness) on perustavampi kaikkeuden olemus kuin aine (materia). Näkemys poikkeaa nykyisin vallitsevasta tiedettä ohjaavasta todellisuuskäsityksestä. Vallitseva ymmärrys todellisuudesta näet nojaa materialistiseen monismiin eli siihen, että kaikki maailmankaikkeuden asiat ja ilmiöt voidaan ainakin periaatteessa palauttaa materiaalisen todellisuuteen, tarvittaessa atomiydintä pienempiin fysikaalisiin yksiköihin. Tietoisuuskin olisi tämän mukaan vain aivokemiaa.

Jotkut pitävät tällaista maailmakuvaa ”tieteellisenä”, mitä se ei tietenkään ole, koska se on ontologinen (oppi olevaisuudesta) perusoletus todellisuudesta, jolle tiede ja tutkimus nykyisin nojaavat. Toisin sanoen tieteellisen tutkimuksen perusperiaatteena, lähtökohtana tällaisessa näkemyksessä pidetään sitä, että todellisuus koostuu vain materiasta.

Hiukan laajennettu versio tästä näkemyksestä olettaa, että kaikkeuden perusta on aine/materia ja että mieli, tunteet ja tietoisuus ikään kuin kehkeytyvät (emergoituvat) tästä kaiken perustavana olevasta aineesta jollakin vielä tuntemattomalla mekanismilla. (Tämä ”tuntematon mekanismi” on paljon puhuttu ”kova pähkinä” eli ”hard problem”, koska tietoisuuden kehkeytymistä aineesta, esimerkiksi aivoista ei ole pystytty osittamaan tieteellisin tutkimuksin.)  

Kaiken lähtökohtana pidetään materialistisessa maailmankuvassa kuitenkin (kovasta pähkinästä huolimatta) fysikaalisesti mitattavaa ainetta. Tämän vuoksi aito monistinen materialisti hyväksyy tieteeksi ainoastaan fysiikkaan ja kemiaan nojaavan, aineen erilaisiin mittauksiin nojautuvan tutkimuksen. Tästä on sitten tehty virheellinen johtopäätös, että ”tieteellinen maailmankuva” olisi muka yhtä kuin materialistinen katsanto maailmaan. Näkökannan ongelma on kuitenkin siinä, että lähtökohtaa (eli ensimmäistä prinsiippiä, jota ei voida asettaa kyseenalaiseksi koska se on perusoletus) ei voida – sen oman perusolemuksen vuoksi –  tieteellisesti todistaa oikeaksi tai vääräksi, koska ensimmäistä prinsiippiä ei ole loogisesti  mahdollista todistaa itsellään.

”Tieteelliseksi” tällaista katsantoa ei voi minkään logiikan mukaan nimetä, sillä tieteen tehtävähän on tutkia todellisuutta sellaisena kuin se on, ei esittää varmoina faktoina perusoletuksia, joihin se itse nojaa.

Bernardo Kastrup väittää, että materialistisiin lähtöoletuksiin nojaava maailmantulkinta on virheellinen ja vanhanaikainen ja että nykytutkimus ei edes tue tällaisia (materialistisia) perusolettamuksia.

Kirjoittaja esittää teorialleen useita ja eri käsitetasoilla liikkuvia argumentteja, joista selkeimpiä lienevät tietoisuuden luonteeseen ja olemukseen liittyvät väitteet. Materialistisen maailmankuvan kehikossa tiede ei pysty selittämään tietoisuutta, koska tietoisuus ei palaudu aineeseen (ei ole olemassa tietoisuusmolekyyliä tai tietoisuushiukkasta). Tietoisuus ei sijaitse aivoissa, vaikka aivoja kyllä tarvitaan asioiden tiedostamiseen.

”Kova pähkinä” katoaa, jos tietoisuus ymmärretäänkin koko maailmankaikkeuteen olennaisesti kuuluvaksi ilmiöksi, joka tässä yhteydessä (Kastrupin teoriassa) kattaa laajemman ilmiökentän kuin mitä yksityisen ihmisen tietoisuus (mieli, tajunta, ajatukset, tunteet, mielentilat) tavanomaisesti tarkoittavat. Erittäin pelkistetysti ilmaisten Kastrupin ajatus on, että yksittäisten ihmisten ja muidenkin elollisten olentojen erilaiset ja eritasoiset tietoisuudet ovat dissosioituneet (erkaantuneet/hajaantuneet) suuremmasta yleistietoisuuden kokonaisuudesta.

Kirjoittajan teorian mukaan tietoisuus on se, jonka avulla pystytään selittämään materiaalinen todellisuus, joka siis on yhtä todellista kuin tietoisuuskin. Tietoisuus ja materia kietoutuvat ja ovat sidoksissa toisiinsa.  TWE (That What Experiences) on se tietoisuuden laaja tila tai olemus, josta havainnon (perception) ja kokemuksen (experience) perusteella erilaisten mekanismien välityksellä määrittyy reaalinen aineellinen todellisuus.

Bernardo Kastrup päättelee, että idealismi tietoisuuteen liittyen on siten perustavampi ja järkevämpi maailmanselitys kuin realismi materian ”alkuperäisyyttä” julistaessaan. TWE:tä eli Sitä Joka Kokee, ei voi selittää materian perusteella, koska TWE ”kokee” materiankin.

Idealistisen teoriaansa kirjoittaja on kuvannut jo aikaisemmin muutamissa vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä julkaistuissa artikkeleissaan.  Ne ja muiden samansuuntaisesti pohdiskelevien tutkijoiden tekstit muodostavatkin kirjan perustan.   

Sain kirjan luetuksi ennen Moskovaa! Se on seuraava pysähtymispaikka.

Kuvia juna-asemista Siperiassa

Bernardo Kastrupin lukemistauoilla maisemien katselun lisäksi valokuvasin Siperian radan varren rautatieasemia.

Vaunuemäntä Novosibirskin asemalla.