Junan ikkunasta siintää puutavaravaunujen takaa Burjatian pääkaupungin esikaupunkialue (artikkelikuva). Juna jättää meidät varhain aamulla Ulan Uden remontissa olevalla rautatieasemalle.
Täältä on Suomeen rautateitse noin 6600 kilometriä. Kaukana olen, mutta kuitenkin lähellä.
Ihmiset ovat kaikkialla perimmiltään samanlaisia. Ulkomuoto, pituus, paino ja ihon väri sekä asuinpaikka, kieli ja kulttuuri voivat vaihdella, mutta samaa meissä kaikissa on ihmisyys: välttämättömyys perustarpeiden tyydyttämiseen, rakastamisen kaipuu ja tarve tulla kohdatuksi hyvin tai ainakin kohtuullisesti.
Burjatia on pinta-alaltaan suunnilleen Suomen kokoinen, Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta eteläisen Siperian itäosassa. Asukkaita on alle miljoona. Alkuperäiskansaa, burjaatteja on noin kolmannes. Venäläisiä on eniten, yli puolet väestöstä. Muita kansallisuuksia edustavat ukrainalaiset, tataarit, evenkit ja sojootit.
Mongolian tavoin Burjatia on buddhalaisen uskonnollisen ajattelun sävyttämä maa ja shamaaniperinne niin ikään vaikuttaa vahvasti, varsinkin maaseudulla.
Sosialismista on muistona enää Ulan Uden keskustaan aikanaan rakennettu Vladimir Iljitsh Leninin päätä esittävä patsas. Ilmeisesti sitä kokonsa puolesta pidetään niin poikkeuksellisena, että sitä ei ole tuhottu. Muissa entisen Neuvostoliitton kaupungeissa Leninin patsaiden kohtalo on useimmiten ollut kunniapaikalta poistaminen.
Varsinainen erikoisuus on Ivolginskin luostari. Se on voinut toimia laillisesti läpi koko neuvostoajan, myös Stalinin kauden. Kerrotaan, että luostarin johtaja delegaatioineen matkusti 1930-luvulla Moskovaan Stalinin puheille ja jostain syystä sai luvan jatkaa luostarin toimintaa. Nykyisin luostarin alueella on useita temppeleitä sekä buddhalainen opinahjo, jota kutsutaan yliopistoksi.
Temppeli Ivolginskin alueella. 
Yksi monista temppeleistä. 
Ivolginskin luostarialue, Ulan Ude. 
Laihian pojat Heikki ja Markku rukousmyllyjä pyörittämässä.
Luostarialueelle meidät vienyt autonkuljettaja kysäisee luostarikierroksen päätteeksi, haluaisimmeko ehkä lähteä käväisemään Baikalin rannalla. Haluammehan me.
Autokyydillä Baikalille
Lähdemme ajamaan läpi burjaattikylien ja ohi laitumella käyskentelevien lehmien ja hevoslaumojen Baikalille. Tosin huomenna meitä odottaa junamatka, josta monta tuntia taittuu Baikal-järjen (joka on huhtikuun puolivälissä umpijäässä) rannan tuntumassa.
Mutta haluamme kokea tämän kuuluisan järven tunnelman luonnossa, itse rannalla seisoen. Kaikkea sitä suomalainen tekeekin – ajaa kaksi tuntia autossa päästääkseen hetkeksi ison jäisen järven rannalle! Kannatti. Tuli hyvä fiilis.
Burjatialaiskylä. 
Baikalin pilkkijät. 
Vapauden tunne Baikalin rannalla. 
Lounaalla syömme Baikalin kalaa.