Voiko yhteiskunta palautua ennalleen pandemiarajoitusten jälkeen? On mielipiteitä, että niin ei pitäisikään käydä.
Nyt toivotaan, että V-mallisella talouskäyrällä siirryttäisiin äkkiä alimmasta pisteestä kirjaimen oikeanpuoleiselle nousua kuvaavalle viivalle. Kaivataan talouskasvua. Tuotannon ja kulutuksen pitää pyöriä, jotta ihmisillä olisi töitä, he saisivat rahaa, jota käyttää tavaroihin, tuotteisiin ja palveluihin. Jos kansalaiset eivät kuluta, raha ei liiku paikasta toiseen sähköisesti tai seteleinä, eikä talous kasva. Markkinavetoisessa maailmassa talouskasvua pidetään yhteiskunnan pohjana ja tukipilarina. Siitä on tullut ikään kuin kyseenalaistamaton perusarvo.
Nykyarvoihin nojaava maailmanjärjestys ei toimi, jos talous ei suurimman osan aikaa kasva. Jos kulutus mistä syystä tahansa vähenee, kasvu pysähtyy. Kulutuksen lisääntyminen on tämän logiikan mukaan välttämätöntä hyvinvoinnin takaamiseksi. Mitä enemmän on tavaroiden, tuotteiden ja palvelujen kulutusta, sitä mukavammin menee talousindikaattoreiden, kuten BKT:n valossa
On esitetty toisenlaisiakin näkemyksiä. Degrowth-liike ajaa talouskasvun vapaaehtoista hillitsemistä. Samaan pyrkivät syväekologian kannattajat ja muut luonnon itseisarvoa painottavat talouskasvukriitikot. Nämä asiantuntija- ja aktivistiryhmät näkevät, että globaalisti maaperä, vedet ja ilmakehä eivät kestä jatkuvaa talouskasvua ja sen tuomia haittoja luonnolle ja sen osana ihmiselle.
Kirjoituksessaan Kriisien aika ja maalle paluu Toni Ruuska ja Pasi Heikurinen kommentoivat Korona-pandemian mahdollisia myönteisiä ympäristövaikutuksia:
Korona on kuitenkin ensisijaisti taloudellis-humanitaarinen kriisi. Viruksen ympäristövaikutukset ovat sen sijaan olleet poikkeuksetta toivottavia. Ihmiset liikkuvat ja kuluttava luonnonresursseja nyt vähemmän, mikä näkyy myös tuotannon supistumisena. Tämän seurauksena ilman- ja vedenlaatu on jo parantunut useissa kaupungeissa.
Kirjoittajat pohtivat kasvutalouteen perustuvan järjestelmän haavoittuvuutta. Monet ovatkin koronan myötä huomanneet, kuinka riippuvaisia he itse ovat tästä ailahtelevasta järjestelmästä. Horjuva kasvutalous tarkoittaa kirjoittajien mukaan monelle yksinkertaisesti, ja koronasta huolimatta, epävarmaa toimeentuloa ja tulevaisuutta. Niinpä äkillisesti kriisiytyvä kasvutalous on heidän mielestään jälleen osoittanut sen, että yksisuuntaiselle globalisaatiokehitykselle on tarjottava vaihtoehtoja.
He muistuttavat, että Korona on paljastanut väestönkasvuun ja urbanisaatioon liittyviä ongelmia tavalla, jota ei ole kohdattu modernin lääketieteen aikakaudella. “Virus leviää nopeasti juuri siellä missä ihmisiä on paljon, toisin sanoen kaupungeissa. Pandemiat ovat nimenomaan kaupungistumisen ja ihmisasutuksen maailmanlaajuisen leviämisen seuraamuksia”, he toteavat.
Toni Ruuska ja Pasi Heikurinen päättävät kirjoituksensa toiveeseen:
Olisikin toivottavaa, että sen sijaan, että ihmiset odottelisivat kotonaan toimistoihin ja kapakoihin palaamista – toisin sanoen asioiden paluutta kestämättömään ”normaaliin” – yhä useamman katse suuntautuisi kaupunkien rajojen ulkopuolelle. Siellä pitkään laiminlyöty maaseutu ja maaperä sekä alueen ihmiset odottavat maallepalaajia luokseen.
Pidän Ruuskan ja Heikurisen kirjoituksesta ja sen viestistä. Maaseutu ansaitsee nykyistä enemmän arvostusta. Ymmärrän tietysti, että pelkkä maalle muuttaminen ei yhteistä palloamme pelasta. Kyllä siinä tarvitaan kaikkien maailman ihmisten, erityisesti läntisissä rikkaissa kulutuskulttuureissa elävien (kuten minun) kulutustottumusten kohtuullistamista.
Ihminen on mukavuudenhaluinen. Ei hän elintasoaan alenna muutoin kuin pakon edessä eli kun hengittäminen ja ylipäätään eläminen käy mahdottomaksi eikä enää löydy yhtään tekosyytä, jonka taakse yhteiskunnat ja yksilöt voivat kerskakulutuksensa kätkeä – jopa omalta tietoisuudeltaankin. Sitten kun esimerkiksi käy selväksi, että päästöoikeuksia ostamalla ilman pilaantuminen ei lopu eivätkä sähköautot maailmaa pelasta.
Toinen, optimistisempi muutosvoima saattaa olla tietoisuuden kasvu ja ymmärryksen lisääntymien ihmisen paikasta yhtenä luontokappaleena koko ekosysteemissä. Se on mahdollista. Viitteitä siihen antavat juuri ekokriitikot, joiden ääni, järjen ääni, tosin kuuluu vasta talouskasvuideologian tuolla puolen eli valtakulttuurin rajamailla, marginaalissa.
Ajattelen niin, että kotimme (maapallon) puhtaus ja elinkelpoisuus on niin iso ja tärkeä asia, että on viisasta pidättäytyä yhden ratkaisumallin tai totuuden julistuksesta. Tässäkin, kuten kaikkia yhteisiä ongelmia ratkaistaessa, tarvitaan moniäänisyyttä, ajattelun diversiteettiä ja kykyä nähdä kokonaisuus.
Rooman klubin raportti maailman resurssien riitävyydestä ihmiskunnan tarpeisiin selvitti jo 1970 luvun alussa mihin olemme matkalla. Umpikujaan. Samaan aikaan ounasteltiin ilmastonmuutosta kohti jääkautta. Molemmat ennusteet menivät 180 astetta pieleen, mutta itse ongelmat ovat jäljellä.
Pentti Linkola on osaltaan pitänyt aiheita vuosikymmeniä esillä, mutta hänen ratkaisuehdotuksensa olivat liian radikaaleja toteutettavaksi.
Näin jälkiviisaana voi todeta, että väestönkasvu on maapallolla päästetty liian korkeaksi. Vaikka kapitalismi on nostanut kehitysmaan asukkaita äärimmäisestä köyhyydestä, uskontosidonnainen kehitysapu on edesauttanut väestöräjähdystä vaikenemalla ehkäisystä.
Talouskasvu on nähty, ja on ollut, syylliseksi fyysisten resurssien huolettomaan käyttöön ja merkittäviin saateongelmiin. Talouskasvu sinänsä ei edellytä resurssien tuhlaamista tai saastuttamista. Elinympäristömme kunto sensijaan edellyttää jotakuinkin täydelliseen kiertotalouteen siirtymistä. Näinollen kiertotaus on taloudellisen toiminnan reunaehto. Tämä pätee talousjärjestelmästä riippumatta, siis myös suunnitelmatalouksissa tai diktatuureissa.
Jos ilmastonmuutos jatkuu nykytahtia, siitä seurannee valtava kansainvaellus elinkelvottomilta kuumilta seuduilta kohti maapallon napoja. Suomeenkin voidaan joutua ottamaan asukaslukumme kokoinen määrä ihmisiä.
Tällainen koronavirusepidemia on vaatimaton, mutta tarpeellinen välivaihe kohti tulevia haasteita.
Martti, kiitos kommentista. Varmasti pystytään tulevaisuudessa kaikkialla maapallolla jollakin tavalla säästämään energiaa ja tuottamaan tavaroita ympäristöystävällisesti. Jäin kuitenkin pohtimaan tuota kiertotaloutta. Jos oikein ymmärrän, se tarkoittaa tavaroiden tuottamista niin, että ne olisivat mahdollisimman pitkäikäisiä ja mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia, kuten Sitra esittää https://www.sitra.fi/hankkeet/kiertotalouden-kiinnostavimmat/#ajankohtaista.
En ole perehtynyt syvällisesti talousteorioihin enkä kiertotalouteen. Mutta mietin, ottaako kiertotalousideologia jotain kantaa fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Niistähän (maakaasu, hiili ja öljy) ne suurimmat päästöt tulevat. Sitten on vielä murheenkryyni, ydinenergia, joka vaikuttaa tosi puhtaalta tämän hetken käyttäjille, ja ehkäpä vielä kymmenien tai satojen vuosienkin jälkeen. Mutta. Loppusijoitukseen eli peruskallioon “säilöttynäkin” käytetty rikastettu uraanipolttoaine pysyy pitkän puoliintumisaikansa vuoksi tuhansia vuosia radioaktiivisena. Posivan sivuilla lukee: “Loppusijoitetun käytetyn ydinpolttoaineen radioaktiivisuus laskee runsaan uraanimalmiesiintymän tasolle 250 000 vuoden kuluessa.” Oletettavasti siis 1000 vuoden kuluttua se on edelleen vaarallisen radioaktiivista. Muistan kysyneeni 1970-luvun puolivälissä Lovisan ydinvoimalan ydinreaktorin rakennusinsinööreiltä (toimin nuoruudessani lyhyen aikaa insinöörien venäjä-suomi -tulkkina Imatran Voimassa), miten käytetyn polttoaineen vaarallisuusongelma ratkaistaan. Minulle vastattiin runsaat 40 vuotta sitten, että kyllä se tulevaisuudessa jotenkin ratkaistaan. Silloin uskottiin, että löytyy ratkaisu. Nyt uskotaan, että loppusijoitus on turvallinen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miten luonto toimii ja mihin suuntaan maapallo “kehittyy” ihmisen toimesta ja ilman sitä. Ei ole olemassa varmuutta, eikä asiasta voi olla tieteellistä tutkimusta. Kuitenkin kyse on vaarallisesta asiasta, joka koskettaa laajasti ihmisiä.
Lentokoneet tarvitsevat polttoainetta, teollisuuslaitokset eivät toimi vesivoimalla, eikä kotienkaan nykyiseen energiankulutukseen vähemmän kuormittavien energianlähteiden, kuten tuuli- vesi- ja aurinkovoima, käyttö riitä. Mietin, kuten luullakseni mainitsemani ekokriitikotkin, että vaikka kaikki maailman autot olisivat sähköautoja ja kaikki jääkaapit kuluttaisivat puolet nykyistä vähemmän energiaa, niin jos autojen ja jääkaappien määrä globaalisti vaan kasvaa (kuten se kasvaa koko ajan), kiertotalouden keinot, eivät tule riittämään. Jostain se sähkö hybridiautoihin ja jääkaappeihin on saatava. Ja energiaa tarvitaan paljon autojen, niiden akkujen ja jääkaappien valmistamiseen, puhumattakaan kaikesta muusta tavarapaljoudesta. Maapallon ja sen ilmakehän pilaantuminen vaan jatkuu. Tuntuu myös ikävältä ja vastuuttomaltakin jättää tuleville sukupolville kohdattavaksi näin massiiviset ympäristöongelmat, muun muassa tuo käytetyn ydinpolttoaineen säilytysongelma – siitä huolimatta, että ongelma ei ehkä ole ajankohtainen muutamaan sataan vuoteen. Tai mistäs me sen tiedämme. Onhan pari ydinvoimalaitostakin jo päästänyt radioaktiivisuutta ympäristöön, vaikka niiden piti olla täysin turvallisia. Tshernobylissä Ukrainassa kuoli paljon ihmisiä.
Tästä näkökulmasta katsottuna tuntuu, että kulutuksen vähentäminen on välttämätöntä. Helppoa se ei ole. Vaikea on mennä sanomaan afrikkalaisille ja kiinalaisille, että älkää ostako autoja ja jääkaappeja tai rikkaiden maiden ihmisille, että vähentäkää olennaisella tavalla kulutustanne.
Ei minullakaan ole ratkaisua. Mietin silti.
Kiertotalous tarkoittaa sitä, että uusiutumattomia materiaaleja kierrätetään. Maasta on louhittu mm. metalleja ihmisen käyttöön. Tulevaisuudessa niitä ei joko löydetä riittävästi talouden käyttöön, tai niiden hinta nousee pilviin. Käytetyt metallit aiheuttavat suurta vahinkoa joutuessaan luontoon ja ennen pitkää katastrofin. Ainoa kestävä ratkaisu tähän on uusiutumattomien materiaalien kierrätys, siis uusiokäyttö.
Uusiutuvissa materiaaleissa, kuten kasvikunnan tuotteissa, kierrätys tapahtuu kierrolla: kasvi → käyttö → hapetusreaktio → vesi + hiilidioksidi + mineraalit luonnonkiertoon → kasvi.
Fossiilisten aineiden, kuten öljyn ja kaasun, käyttö päättyy viimeistään silloin kun ne loppuvat. Näiden käytöstä johtuvat hajoamistuotteet, kuten hiilidioksidi, saattaa aiheuttaa niin suurta vahinkoa ilmastolle, että niiden käyttö on jo tästä syystä pakko lopettaa.
Uraanin käyttö energialähteenä ei juurikaan rasita ilmastoa. Halpaa urania ei kuitenkaan riitä ikuisesti, joten se ei ole pitkän tähtäimen ratkaisu. Jäteongelmaan on jo ratkaisuja.
Energian saanti ratkaistaan, ennen pitkää, muuntamalla auringosta saatua säteilyä sähköksi. Jos auringon aktiivisuus lisääntyy, osa säteilystä heijastetaan takaisin avaruuteen. Jos auringon aktiivisuus vähenee, lisäenergiaa kaapataan ’satelliittipeileillä’. Näin estetään jopa jääkaudet ja liian kuumat kaudet maapallolla.
Kierotalouden toimeenpanemiseksi ei tarvita edes uusia tieteellisiä keksintöjä. Ne saattavat muutta visiota merkittävästi. Missään kohtaa ei tarvinnut myöskään rajoittaa taloudellista toimeliaisuutta, pikemminkin päinvastoin.
Pääongelma on kuitenkin maapallon ylikansoittuminen. Ihminen käyttää liikaa maapallon resursseja ja muille elämänmuodoille jää liian vähän ja se haittaa kohta meitä itseämme.
Väestönkasvua hillitsee elintason nousu ja terveydenhuollon kehittyminen. Ei tarvita niin paljon lapsia työvoimaksi ja vanhempien vanhuuden turvaksi, syntyvyyden säännöstelyyn on neuvoja ja välineitä. Väki vähenee mutta elintaso nousee, lopulta ei tämäkään liene ympäristölle hyväksi. Mutta on keino, jolla väestönkasvun voi saada kääntymään laskuun, ja se on naisten ja tyttöjen koulutus. Koulua käyvä tyttö menee myöhemmin naimisiin ja saa lapsensa myöhemmin kuin koulua käymätön. Se vähä, mitä opin demografiasta, oli että populaation kasvuun vaikuttaa voimakkaasti ensimmäisen lisääntymisen ikä – mitä alhaisempi, sitä nopeampi kasvu. Kärjistäen voi kuvata tilannetta Eurooppa vs kehitysmaat, sukupolvien välinen ikäero 30 vuotta vs 15 vuotta. Jos tuota 15 vuoden ikäeroa saa vähitellen tyttöjen koulutuksen avulla nostettua, se voi merkitä populaation kasvun taittumista. Siinä on kehitysavulle edelleen paljon tarvetta, koska tyttöjen kouluttaminen voi kehitysmaissa olla monien esteiden takana.