Ylenanti jatkuu…Heikkilän vaarallisuudesta

Kävelen Vesilahden Narvassa hämärässä kuusikossa ja mietin äsken katselemaani Yle 1 ohjelmaa, jossa toimittaja Maarit Tastula haastatteli professori Juhani Knuutia otsikolla Sokeridieetti estää syöpää ja muita huuhaaväitteitä terveydestä https://areena.yle.fi/1-4589812?autoplay=true

Luulin jo, että heikkilähuuma oli ohi, mutta olin väärässä. Sivistyneen hienovaraisesti ohjelmassa todettiin, että Antti Heikkilän uusi kirja voi olla jopa vaarallinen!

Vaarallisuusvaroitukset siis edelleen jatkuvat. Mistä ihmeestä tällainen varallisuususkomus on päässyt syntymään?

Asia kannattaisi tutkia tieteellisesti selvittämällä, 1) mitä tiedeyhteisön sisällä kansainvälisesti keskustellaan niistä teemoista, joista Antti Heikkilä kirjassaan puhuu, 2) miten Heikkilän esittämät kriittiset näkemykset heijastavat kansalaisten käsityksiä nykyterveydenhuollosta ja 3) miten selittyy median systemaattinen ja lähes totaalinen (muutama poikkeus on) kirjan vastustus.

Muuan tuttavani taannoin totesi, että ”onhan se Heikkilän kirja vaarallinen, koska se suosittelee pelkkää rasvan syöntiä”. Tosiasiassa sitä kirja ei suosittele. Mutta voi hyvinkin olla, että joku joka lukee teoksen huolimattomasti tai ottaa kirjaa koskevat tiedot pelkästään mediasta, saattaa aloittaa ruokavalion, jossa tavanomaisesti nauttimiensa hiilihydraattimäärien lisäksi syö valtavat määrät lihaa ja rasvoja. Tällainen ei voi olla terveydelle edullista.

Toisaalta samalla logiikalla voidaan väittää virallisia terveellisen ravitsemuksen suosituksia vaarallisiksi. Nimittäin joku voi todeta syövänsä todella terveellisesti, koska käyttää lautasmallia eli ruokavaliossa eri ruoka-aineiden suhteellinen osuus on kohdallaan. Ongelma on kuitenkin siinä, että henkilön lautaskoko (annoskoko) voi olla suurentunut kaksinkertaiseksi tai jopa moninkertaiseksi, jolloin hän saa moninkertaisen määrän proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja ja kaikkia muitakin aineita. Tämäkään ei voi olla terveellistä.

Mediakritiikkiä

Esitän seuraavassa mediakritiikkiä Maarit Tastulan haastattelusta. Pidin sitä hännystelevänä, yliyksinkertaisena ja puolueellisena. Toimittaja ei antanut Heikkilälle itselleen mitään mahdollisuutta vastata hänen kirjaansa koskeviin väitteisiin. Sellainen ei ole hyvän journalistisen käytännön mukaista. Kannattaa katsoa itse ohjelma ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä. https://areena.yle.fi/1-4589812?autoplay=true

Esitän kritiikkini perusteluiksi pari esimerkkiä.

Sokeri ja insuliiniresistenssi

Maarit Tastula aloittaa haastattelun kysymällä Juhani Knuutilta, miksi tämä kirjoitti blogiinsa Antti Heikkilän kirjan kritiikin. Vastaus ”Tietokirjoja kuulu kritisoida” ei yllättänyt.

Sen sijaan Tastulan seuraava kysymys ”Voiko syövästä parantua, jos lakkaa syömästä sokeria?” yllätti. Antti Heikkilä ei tällaista väitä kirjassaan. Kysymys esitetään heti Heikkilän kirjan ”yleisesittelyn” jälkeen, jolloin keskustelusta saa sen käsityksen, että Antti Heikkilä väittää sokerin välttämisen parantavan syövän. Vastauksessaan Juhani Knuuti sitten naurahtaa ja toteaa että ei se tietenkään paranna, jonka jälkeen selostaa lyhyesti ihmisen aineenvaihduntaa ja sokerin merkitystä elimistölle.

Mikä tässä keskustelussa on kummallista?

Ongelmallista on se, että jos kysymyksellä haluttiin viitata Antti Heikkilän kirjaan, niin viittaus on vino, virheellinen. Heikkilä nimittäin kertoo kirjassaan laajasti insuliiniresistenssistä, joka on aineenvaihduntaan liittyvä ongelma elimistössä. Hän kuvaa aika yksityiskohtaisesti, miten ja miksi insuliiniresistenssi on yhteydessä haitallisiin terveysvaikutuksiin. Hän avaa ja perustelee näkemyksensä insuliiniresistenssin yhteydestä moniin sairauksiin, ennen muuta diabetekseen ja sen hoitoon.

”Voiko syövästä parantua, jos lakkaa syömästä sokeria?” ja insuliiniresistenssi ovat kaksi aivan eri asia. Samoin Heikkilän selostus kirjassaan insuliiniresistenssistä on aivan eri asia kuin vastaus, jonka Juhani Knuuti antaa Maarit Tastulan hassuun kysymykseen sokerista.

On myös hyvä huomata, että sokerin liiallinen käyttö on Suomessa, kuten kaikkialla länsimaissa, osittain jo kehittyvissä maissakin, merkittävä kansanterveysongelma. Tässä mielessä Tastulan ohjelma voi jopa johtaa joitakin ihmisiä harhaan ja antaa virheellisen kuvan siitä, että liiallisesta sokerin saannista ei muka olisi mitään haittaa.

Rationaalinen ihminen?

Miten on mahdollista, että ihmisestä (jonka tiedämme olevan ihastuttava sekoitus rationaalisuutta ja irrationaalisuutta) keskusteltaessa nykyaikana televisiohaastattelussa toimittaja esittää haastateltavalle kysymyksen: ”Onko teistä lääkäreistä ikävää, että ihmiset ovat epärationaalisia?” Ja että haastateltava vastaa hymyillen: ”Me olemme tottuneet siihen”. (Kysymys ja vastaus eivät ehkä ole ihan täsmällisessä muodossaan, tarkistaaksesi muodon kuuntele itse haastattelu).

En ymmärrä, mikä on tällaisen kysymyksen merkitys? Miksi se esitetään? Ohjelman esittelytekstissä luvattiin, että siinä käsitellään huuhaaväitteitä terveydestä. Juhani Knuuti sen sijaan enimmäkseen kertoi olettamuksiaan ”uskomushoidoista” ja väärien terveysväitteiden esittäjistä.

Vaietut sanat

Keskustelussa kierrettiin kahta asiaa kuin kissa kiertää kuumaa puuroa. Ohjelmassa ei mainittu Antti Heikkilän kirjan nimeä eikä kerrottu, mitä ovat ”uskomushoidot”, nuo monelle niin hankalat, yli lääketieteen ymmärryksen käyvät hoitamisen tavat.

Kirjoitin vuosi sitten Bioetiikan instituutin blogisivustolle jutun otsikolla ”Karhun nimi”. Sillä viittasin Lääkäriliiton uskomushoitosuosituksiin, joissa suositellaan välttämään tällaisia hoitoja, mutta ei kerrota yhtään esimerkkiä uskomushoidosta. Näin ollen nämä jäävät lääkäreille epämääräisiksi. Lääkärit eivät voi tietää, mitä heidän pitäisi välttää.  

Muinaissuomalaisessa mytologiassa oli eläin, joka koettiin niin vaaralliseksi, ettei sen nimeä edes saanut lausua ääneen. Puhuttiin otsosta, kontiosta  ja mesikämmenestä. https://www.bioetiikka.fi/?s=Karhun+nimi

Lääkäriliitto ei puhu ääneen täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista tai luontaishoidoista. Maarit Tastula ei lausunut ääneen Heikkilän kirjan nimeä. Kerron sen tässä. Kirjan nimi on Lääkkeetön elämä (Otava 2019).

Salaliittoteorioista

Maarit Tastula ja Juhani Knuuti eivät ole liitossa. Salaliitossa eivät ole myöskään THL, lääkärit, tutkijayhteisö, Knuuti ja Tastula. Tämä kävi ilmi haastattelusta, jossa sen sijaan Juhani Knuuti esitti, että on olemassa ryhmä tai oikeastaan ryhmittymiä, jotka levittävät väärää terveystietoa ja näihin ryhmittymiin kuuluminen ei riipu edes koulutuksesta. Niissä on kuulemma pitkälle koulutettuja, akateemisiakin ihmisiä. Hurahtaminen tällaisiin väärää tietoa levittäviin ryhmiin on hänen mukaansa mahdollista kaikille ihmisille.

Lisäksi haastateltava totesi saattavan olla mahdollista, että tieto näiden ryhmien käyttöön tulee ulkomailta. Akateemiset hurahtaneet puolestaan ovat niissä jonkinlaisia johtohahmoja, koska he osaavat hyvin argumentoida, Knuuti totesi.

Juhani Knuutin toteamus muistuttaa hiukan salaliittoteoriaa. Olisi siis olemassa joku salainen ryhmittymä tai ryhmittymiä jakamassa tarkoituksellisesti väärää terveystietoa jonkin (salaisen) päämäärän vuoksi. Kuulostako erikoiselta?

Olisi todella mielenkiintoista tietää, keitä nämä väärän tiedon levittäjät ovat ja miksi he sitä levittävät. Erityisen kiinnostavaa olisi tietää, ketkä akateemiset ihmiset jakavat väärää tietoa ja missä tällaiset ryhmät ja organisaatioit toimivat.

Tiedän kyllä, että  rokotekriittisten ryhmä pitää nettisivustoa (se ei ole siis salainen), mutta en tiedä, jakaako se väärää vai oikeaa tietoa, koska en ole sitä seurannut, enkä tiedä, julkaistaanko siellä tutkimustuloksia vai kokemuksia vai molempia vai ei kumpaakaan.

Sen sijaan tiedän, että lääketiedekriittisiä ihmisiä on maailmalla runsaasti. He kritisoivat nykyistä biolääketieteen ylivaltaa terveydenhuollossa ja lääketieteellisessä tutkimuksessa. Tällaisia on Suomessakin, myös terveydenhuoltojärjestelmän sisällä, esimerkiksi lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka evät jaa ajatusta nykyisin kaikkialla hallitsevan biolääketieteellisen hoitamisen teorian ”kaikkivoipaisuudesta”.  

Jonkin verran ongelmallisempi kysymys onkin se, mikä tieto, millä perusteella ja miten hankittu tieto määritellään oikeaksi ja mikä vääräksi. Tutkijoiden keskinäisestä vuoropuhelusta ja vastavuoroisesta kritiikistä huolimatta kaikkiin tutkimuksiinkaan kuin ei voi nykyisin luottaa. Tämä on käynyt ilmi monien tiedekiistojen yhteydessä ja siitä on julkaistu tieteellisiä katsauksiakin. Antti Heikkilä käsittelee myös tätä aihetta, tieteellisen tutkimuksen vääristymiä, kirjassaan.

Pidän tiedekritiikkiä ja tieteen itsekritiikkiä tärkeänä, ja samanaikaisesti tieteellistä tutkimusta äärimmäisen tarpeellisena ja välttämättömänä. Tieteellinen metodi on monissa asioissa paras mahdollinen tapa hankkia tietoa todellisuudesta. Mutta se ei ole aukoton eikä ainoa. Tieteen metodein hankittu tieto ei voi selittää kaikkea todellisuutta, edes terveyteen ja sairauteen liittyvää. Eikä tiede (ainakaan nykyisin menetelmin) voi tuottaa läheskään kaikkea ihmiselle merkityksellistä tietoa terveydestä, sairaudesta ja hoitamisesta.

Keskustelussa olisikin hyvä erottaa toisistaan tiede (tieteellinen tutkimus ja sen tulokset) ja terveyden ja sairauden hoito käytännössä, arkisessa elämässä.

Avoin, kriittinen dialogi tarpeen

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kuten Juhani Knuutikin tuossa ohjelmassa sanoi  ”Vastakkainasettelu on aivan turhaa”, ajattelen, että kehitystä terveydenhoidon eri rintamilla tapahtuu kriittisen keskustelun (jota esimerkiksi Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä edustaa), tutkimuksen ja avoimen dialogin kautta.

Haastattelusta en oikein saanut selville, mihin Juhani Knuuti viittasi ”vastakkainasettelulla”. Jos hän viittasi niihin lääketiedekriitikoihin, joiden mielestä biolääketieteen ulkopuolellakin on erittäin tärkeää terveystietoa ja joiden mielestä kaikki terveyteen, sairauteen ja hoitamiseen liittyvä tieto ei ole eikä sen tarvitse olla  lääketieteellistä, niin voisin ehdottaa että Juhani Knuuti vaikutusvaltaisessa professorin asemassaan käynnistäisi dialogin. Esimerkiksi avoimessa ja julkisessa keskustelutilaisuudessa näitä asioita voitaisiin käydä läpi asiallisessa hengessä.

Maarit Tastulan haastattelu ei ollut dialogista. Se oli monologi.

Dialogi alkakoon!