Katsaus suomalaiseen CAM-tutkimukseen

Millaista on täydentävien hoitojen tutkimus Suomessa?

Tutkija Pia Vuolannon ja tutkijaryhmän katsaus kokoaa ensimmäistä kertaa systemaattisesti tietoa täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen tutkimuksesta Suomessa.

CAM (Complementary and Alternative Medicine) -tutkimusta koskevassa tieteellisessä katsausartikkelissa on selvitetty CAM-tutkimusta vuosilta 1980-2014

Tämä kirjoitus on tiivistelmä katsauksesta. Alkuperäistutkimukset ja lähdeviitteet ovat luettavissa artikkelista Vuolanto ym. 2018 (ks. linkki yllä ja viite alla).

Katsauksessa käytetään termistä CAM suomennosta täydentävä ja vaihtoehtoinen lääkintä. Voidaan perustellusti puhua myös täydentävistä hoidoista tai täydentävistä terveysnäkemyksistä, koska tutkimusten mukaan CAM-hoitoja käytetään hyvin harvoin vaihtoehtona tavanomaiselle hoidolle. Yleensä ne ovat täydennystä. Tässä kirjoituksessa puhun katsausartikkelin mukaisesti CAM-hoidoista.

Tutkimusta tehtiin erityisesti 1990-luvulla

Katsausta varteen haettiin monivaiheisella haulla kotimaisista ja kansainvälisistä tietokannoista tutkimusartikkeleita. Kaikkiaan löytyi 53 tieteellistä artikkelia, jotka täyttivät valintakriteerit. Katsaus sisältää myös 12 väitöskirjaa. Aineiston valintakriteereistä katso Vuolanto ym. 2018, 246-247.

Tulosten mukaan CAM-tutkimusta tehtiin erityisesti 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Useimmiten tutkimukset tehtiin jossakin yliopistossa tai yhteistyössä yliopiston kanssa.

CAM-hoidoiksi tutkimuksissa luettiin erilaisia terveyden ylläpitoon tai sairauden hoitoon tarkoitettuja yrttejä, rohdoksia, homeopaattisia ja antroposofisia lääkkeitä, ruokavaliohoitoja sekä kehomielihoitoja.

Valtaosa  julkaisuista käsitteli CAM-hoitoja kokonaisuutena erittelemättä eri hoitomuotoja toisistaan.

Suurin osa tutkimuksista kohdistui CAM-hoitojen käytön yleisyyteen ja käyttäjätyyppeihin. Tulosten mukaan vähintään kolmannes aikuisista oli käyttänyt tai kokeillut jotakin CAM-hoitoa. Muita tutkimuskohteita olivat CAM-hoitojen vaikutukset, terveydenhuoltohenkilökunnan asenteet ja hoitojen historia. Lääkärien ja sairaanhoitajien CAM-asenteet osoittautuivat jakautuneiksi.

Enemmän hyötyä kuin haittaa

CAM-hoitojen vaikutustutkimus antaa tässä katsauksessa mukana olevien tutkimusraporttien perusteella viitteitä yksittäisten CAM-hoitojen hyödyistä pikemmin kuin niiden haitoista. Väestötason päätelmiä ei kuitenkaan voi tehdä, koska ensiksikin vaikutustututkimuksissa on rajoitteita aineistojen ja menetelmien osalta, toiseksi, koska tutkimus on hyvin vähäistä. Kolmanneksi, tutkimuksissa ei käsitelty kattavasti niin sanotun plasebovaikutuksen merkitystä.

Yksittäisistä hoitomuodoista eniten vaikuttavuustutkimuksia on tehty perinteisestä suomalaisesta jäsenkorjauksesta, joka osoitetiin kliinisissä kokeissa sekä potilaita haastattelemalla ja havainnoimalla tehokkaaksi ja toimivaksi hoitomuodoksi kroonisten niskakipujen lievittäjänä.

Sosiaali- ja terveysministeriö selvitti 1990-luvulla melko laajasti CAM-hoitojen käyttöä. Vuonna 1992 toteutetun väestötutkimuksen mukaan jotakin epävirallista hoitomuotoa oli viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttänyt lähes puolet (46 %) aikuisista. Lähes kaikki käyttäjät, joista valtaosa oli kokenut  saaneensa apua vaivoihinsa, käyttivät samanaikaisesti myös virallisia terveyspalveluja.

Suosituimmat CAM-hoitomuodot olivat hieronta, kiropraktiikka, naprapatia ja
vyöhyketerapia. Noin 13 % oli hoitojen suurkuluttajia. 2000-luvun alussa
käyttäjiä oli noin 35 %, ja toisen tutkimuksen mukaan  28 % tutkituista. Jälkimmäisessä tutkimuksessa eivät olleet mukana hieronta, kiropratiikka, naprapatia, akupunktio ja vyöhyketerapia.

CAM-hoidot hyväksytään täydentämään muutahoitoa

Tyypillinen käyttäjä oli melko korkeasti koulutettu, naimisissa tai parisuhteessa oleva, työssä käyvä, melko hyvätuloinen ja työkykyä alentavasta somaattisesta pitkäaikaissairaudesta tai vammasta kärsivä nainen.

Väestötutkimusten päätelminä todettiin, että suomalaiset hyväksyvät
koululääketieteen ja CAM-hoidot toisiaan täydentävinä. Jatkotutkimuksiksi 1990-luvulla ehdotettiin CAM-hoitojen suurkuluttajien sekä käytön syiden tutkimista sekä sen selvittämistä, perustuuko hoitojen runsas käyttö terveyden ylläpitämiseen,sairauden hoitoon vai muuhun tarpeeseen.

”Uskomushoito”-termiä ei käytetä tieteessä

Katsaukseen valikoituneessa tutkimusaineistossa CAM-alan terminologia osoittautui erittäin epäselväksi. Jo aineistonkeruuvaiheessa paljastui käsitteiden ja asiasanojen kirjavuus. Analysoiduissa tutkimusraporteissa käytetyt määritelmät vaihtelivat eikä kansainvälisiä luokituksia sovellettu. CAM-hoitoihin saatettiin sisällyttää niin avantouinti, porkkana, henkiparannus kuin hierontakin.

Tämä heijastelee sitä, että maassamme ei ole järjestelmää, joka kirjaisi tai listaisi käytettyjä hoitomuotoja. Finto-asiasanastopalvelu ehdottaa CAM-hoidoille yläkäsitettä ’vaihtoehtolääkintä’, mutta se ei tavoittanut alkuperäistutkimuksia (Medic-tietokannassa ei yhtään osumaa, Arto-tietokannassa lähinnä keskusteluartikkeleita).

Täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista käytetään julkisuudessa ja ammattilehdissä eri käsitteitä – kuten uskomushoito, etnomedisiina tai puoskarointi –, joista osa on arvoväritteisiä hoitomuotojen kiistanalaisuuden vuoksi, joten tietyn termin valinnalla saatetaan ilmaista omaa kantaa kiistassa. Katsausartikkelissa on käytetty kansainvälistä lyhennettä CAM, vaikka sitäkään ei voida pitää täysin neutraalina, katsauksessa todetaan.

Termi ’uskomuslääkintä’ osoittautui hyödyttömäksi etsittäessä CAM-tutkimusta, koska termiä käytettiin keskusteluartikkeleissa,  mutta ei tutkimusraporteissa. Uskomushoito-termiä onkin aiemmin kritisoitu vastakkainasettelun lisäämisestä sekä sopimattomuudesta tutkimuksen käyttöön.

Kansainvälisesti CAM-hoidoiksi luokitellaan monimuotoinen ja heterogeeninen joukko erilaisia hoitomuotoja, jotka ovat kehittyneet vallitsevan terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolella. Kaikkia hoitoja ei pystytä näissäkään luokituksissa ryhmittelemään, koska hoitoja on niin kirjava joukko. Luokitukset myös vaihtelevat maasta ja kulttuuripiiristä toiseen: esimerkiksi Intiassa auyrveda-lääkintä on kulttuurisesti hyväksytympää kuin Euroopassa ja monille Intian kansalaisista taloudellisesti ainoa mahdollinen terveydenhuollon muoto. Erilaisia CAM-hoitoja on arvioitu olevan jopa 200.

Kolmikajoinen luokitus valaisee suuntausten eroja

Ydysvaltain Kansallisen terveysinstituutin karkea luokittelu jakaa menetelmät kolmeen kokoanisuteen:

1) ulkoisesti tai sisäisesti käytettävät valmisteet, kuten luontaistuotteet ja ravintolisät;

2) hoitotavat, joissa pyritään vaikuttamaan ihmiseen sekä kehon että mielen avulla eli ”mind and body practices”; suomeksi kehomielihoidot, kuten jooga, kiropraktiikka, meditaatio ja osteopatia;

3) kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten auyrveda, kiinalainen ja antroposofinen lääkintä.

Tämä luokittelu auttaa hahmottamaan hoitomuotojen laajaa kenttää ja jäsentämään myös alan vilkastuvaa tutkimusta ja erilaisia teoreettisia ja metodisia valintoja yksittäisiä hoitomuotoja tai kokonaisia hoitojärjestelmiä tutkittaessa.

Miksi tutkimusta tarvitaan?

Viimeisimmässä, kymmenen vuoden takaisessa sosiaali- ja terveysministeriön CAM-hoitoja koskevassa selvityksessä korostettiin CAM-tutkimustiedon merkitystä ja CAM-tietopankin perustamista. Tässä ei kuitenkaan ole edistytty.

CAM-hoitojen sääntelyä pohdittaessa ajantasainen tieto kansalaisten asennoitumisesta terveydenhuollon palveluihin ja erilaisiin hoitoihin on tärkeää.

”CAM-hoitoihin liittyvän tietopohjan kartoittaminen on ajankohtaista siksi, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon suunnitellaan maassamme tällä hetkellä laajoja uudistuksia. Suuri osa kansalaisista on muutosten hetkellä muun kuin suomenkielisen tutkimustiedon varassa erilaisten mediassa, sosiaalisessa mediassa, katukuvassa ja terveyspalvelujen sisällä markkinoitujen hoitomuotojen kanssa.”(Vuolanto ym. 2018, 254)

Katsauksessa raportoidaan maassamme tuotettua tutkimustietoa siitä, miten Suomessa CAM-alaa on tutkittu. Siinä ei oteta kantaa vastakkainasetteluihin ja jo pitkään – vuosikymmeniä – jatkuneisiin kiistoihin ja ammatillisiin keskusteluihin täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista.

Tutkimustieto on tärkeää terveyspoliittisessa päätöksenteossa, mutta myös kansalaiset tarvitsevat tutkimustietoa erilaisten menetelmien hyödyistä ja haitoista voidakseen tehdä tietoon perustuvia valintoja oman terveytensä hoitamiseksi.

Suomessa näyttää katsauksen perusteella olevan vain vähän tutkimustietoa CAM-hoidoista, joten tietopohja, jonka varassa kansalaiset tekevät CAM-hoitoja koskevia päätöksiä, on melko hatara. Näin ollen suomalaiset joutuvat turvautumaan kansainvälisiin tietolähteisiin. CAM-hoitoja koskevalle tutkimustietopankille näyttäisi olevan tarvetta.

Viite

Vuolanto P, Sorsa M, Aarva P Helin K. Katsaus suomalaiseen CAM-tutkimukseen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2018:55(3): 240-256.  https://doi.org/10.23990/sa.74424