Ruotsissa ei ole uskomushoitolakia

Osa Korakrit Arunanondchain teoksesta Kiasmassa 6.1.2018

Hesari ei julkaissut kommenttiani Päivi Räsäsen uskomushoitoajatelmiin (HS 15.1.2018). Soitin tänään 18.1.2018 toimitukseen ja sain vastauksen, että juttuni oli liian pitkä. Lyhensin sen suunnilleen puoleen alkuperäisestä, ja lähetin uudestaan. (Kirjoitus julkaistiin 19.1.2018, linkki alla) Julkaisen pitkän version nyt tässä. 

Päivi Räsäsen kirjoitus

Olen kopioinut Räsäsen koko kirjoituksen alle, jotta  kommenttivastaukseni  tulee ymmärretyksi asiayhteydessään ja jotta nekin, jotka eivät ehkä saa HS:n nettiversiota auki, voivat tutustua tekstiin.  

Pyrkimykseni on tuoda esiin tutkimustietoon perustuvia toisenlaisiakin näkemyksiä kuin “uskomushoitojen vaarallisuutta” julistavat kirjoittajat ovat systemaattisesti esittäneet jo ainakin parikymmentä vuotta Hesarissa, Ylessä, Aamulehdessä, Turun Sanomissa ja muissakin päälehdissä lähes puhdaslinjaisesti. En ole kertomassa ns. “vaihtoehtoisia faktoja” eli valheellista tietoa,  vaan faktoihin perustuvia näkemyksiä, jotka ovat saaneet valtavirtamediassa kovin vähän ja monesti vinoutunutta huomiota. Räsäsen teksti on räikeä esimerkki terveysviestinnän vinoumasta. 

Ei minulla ole harhakuvitelmia vallastani vaikuttaa keskustelukulttuuriin ja tiedotusvälineiden sisältöön. Teen vain sen, minkä älyllinen ja sydämeni rehellisyys edellyttää. Toimin niillä resursseilla ja niissä kanavissa, jotka minulle avautuvat.  Se ei ole paljon valtaisassa median sekä terveys- ja tiedeyhteisön koneistossa, mutta olen kiitollinen vähästäkin.   

Päivi Räsäsen kirjoitus

Päivi Räsänen HS:n mielipide­­palstalla: Ihmisiä pitää suojata lailla uskomus­hoitojen haitoilta

Kun kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, lainsäädännön tulee sallia vain vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi osoitetut hoitomuodot.

Hesariin lähetetty kommenttini, joka on julkaistu lehdessä lyhyemmässä muodossa 19.1.2018

Ruotsissa ei ole uskomushoitolakia

Kansanedustaja Päivi Räsänen vaatii (HS 15.1.2018) Suomeen uskomushoitoja koskevaa lainsäädäntöä Ruotsin mallin mukaan. Ruotsissa sellaista ei ole.  Siellä on potilasturvallisuuslaki (Patientsäkerhetslag 2010:659).

Tieteellisessä kirjallisuudessa termiä ”uskomushoito” ei käytetä. Se ei sovi lakiteksteihinkään, koska se on epäselvä. Se ei kerro mitään siitä, kuinka uskominen, luottamus ja kohdatuksi tuleminen ovat osa kaikkea hoitamista. Uskomushoitoa on sekä terveydenhuoltojärjestelmän sisällä että sen ulkopuolella. Termi on vakiintunut vain Suomessa mielipidekirjoituksissa ja tunteisiin vetoavassa puheessa.  

Ruotsin potilasturvallisuuslaki säätää terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella toimivien henkilöiden ammatillisesta toiminnasta. Ruotsissa muu kuin virallinen terveydenhuoltohenkilöstö ei saa ammattimaisesti diagnosoida tai hoitaa kenenkään sairautta tai tilaa, joka on syöpä, diabetes, epilepsia, raskaus tai synnytys, ei saa käyttää nukutusta, hypnoosia tai radiologisia menetelmiä, antaa kirjallisia ohjeita ilman potilasta tutkineen ja hoitaneen henkilön tutkimusta, ei saa hoitaa alle 8-vuotiaita eikä saa sovittaa piilolinssejä.

Laki ei puutu siihen, mitä vanhemmat pistävät lastensa suuhun, ei myöskään myytäviin tuotteisiin. Ruotsin esimerkki on sopimaton Päivi Räsäsen esille nostamien hopeavesiongelman ja rokotusvastaisuuden ratkaisemiseksi.  

Vinkkejä saattaa tulla vastikään käynnistyneestä Tampereen ja Turun yliopistojen yhteisestä tutkimuksesta ”Vaihtoehtohoitoihin ja rokotteisiin liittyvä lääketiedekriittisyys 1900-luvun alusta nykypäivään”.   

Ruotsissa työskentelee parhaillaan hallituksen nimeämä komitea tekemässä selvitystä ja ehdotuksia siitä, kuinka ”potilaiden lisääntynyt osallistuminen ja potilasturvallisuus muussa kuin vakiintuneessa hoidossa” toteutuu ja turvataan Ruotsissa. Työ valmistuu keväällä 2019.  http://www.regeringen.se/rattsdokument/kommittedirektiv/2017/04/dir.201743/.

Aihe on tärkeä Suomessakin. Kolmannes aikuisista käyttää täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja eli muuta kuin vakiintunutta hoitoa.  Osuus on hieman suurempi kuin Euroopassa keskimäärin. Vaikka näitä  hoitomuotoja käytetään lähes aina vakiintuneen hoidon tukena ja lisänä, esimerkiksi osana kuntoutusta ja terveyden edistämiseksi, tutkimustietoa tarvitaan yleisimpien hoitomuotojen hyvinvointivaikutuksista (haitoista ja hyödyistä) yksittäisille kansalaisille ja koko kansanterveydelle. Tieto on välttämätöntä myös lainvalmistelussa.  

Tieteellisesti tutkitun ja tutkimattoman hoitamisen kenttä on paljon vivahteikkaampi ja monimutkaisempi kuin Päivi Räsäsen esittämä yksinkertaistettu vastakkainasettelu ”uskomushoito” vs. ”tieteellinen hoito” antaa ymmärtää. Vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme avointa, asiallista ja tieteellistä keskustelua.

Pauliina Aarva, yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti, terveystutkija, Tampere

Yksityiskohtaisempi Päivi Räsäsen kirjoituksen tarkastelu on edellisessä blogikirjoituksessani Uskomaton uskomushoitolaki

Lopuksi

Koska eri tahoilla tunteet tässä “uskomus-, vaihtoehto- tai täydentävä hoito” -kysymyksessä  käyvät kuumina, muistutan jälleen kerran, että vastustan pseudotieteellistä puhetta kaiken hoitamisen, parantamisen ja lääkitsemisen yhteydessä. Ollakseen rehellinen jokaisen tiedekortilla ratsastajan on hyvä muistaa, että läheskään kaikki, mitä kutsutaan hoitamiseksi, parantamiseksi tai lääkitsemiseksi niin virallisella kuin  epävirallisellakin terveyden ja sairauksien hoidon kentällä, ei ole tieteellisin menetelmin tehokkaaksi todistettua. Tästä seikasta ei vain kovin paljon puhuta.

En ole ajamassa minkään tuotteen, hoitomuodon tai hoitajaryhmän etua tai asiaa. Vastustan kaikkia ihmisille vaarallisia aineita, menetelmiä ja toimenpiteitä sekä huijausta ja valehtelua sekä kaikenlaista hoitamiseen liittyvää manipulointia, kuten myös manipuloivaa ja yksipuolista terveysiestintää. 

Kiinnostukseni täydentäviä hoitomuotoja kohtaan heräsi kymmenisen vuotta sitten suuresta ihmetyksestä. Tarkkaillessani parantamisen ja terveyden edistämisen maailmaa ympärilläni mieleen nousi voimakkaana kysymys: “Kuinka voi olla mahdollista, että fiksut ihmiset käyttävät hoitomuotoja, joita eräät Suomen johtavat terveysalan vaikuttajat nimittävät puoskaroinniksi, uskomushoidoiksi ja vaaralliseksi huuhaaksi?” Vastauksia olen jo löytänytkin, mutta kysyttävää on edelleen.  Aihe on kiehtova. Julkisesta keskustelusta ja yksityisesti saamistani reaktioista päätellen myös erittäin tärkeä.

Pyrkimykseni on lisätä tutkimustietoon nojaavaa, avointa ja asiallista keskustelua ilmiön “täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot” monimuotoisuudesta. Tavoitteeni on, että tiede- ja sote-ammattilaisten yhteisöissä tätä ilmiötä sen eri ulottuvuukissa (merkitys yksilöille ja kansanterveydelle, haitat, hyödyt, laajuus, yhtymäkohdat ja eroavuudet virralliseen systeemiin verrattuna, taloudellisuus, ammatillisuus, itsehoito jne.) pystyttäisiin  tarkastelemaan kiihkottomasti ja puolueettomasti virallisen ja epävirallisen terveydenhoidon muodostaman kokonaisuuden osana. Täydentävistä hoidoista on haittoja, mutta niistä on tutkitusti myös hyötyjä. Kokonaiskuva ei siis ole polarisoitunut, mustavalkoinen, vaan vivahteikas. Tämä kuva kiinnostaa minua.

Terveyden edistämisen tutkijana en voi ummistaa silmiäni siltä tutkitulta faktalta, että kansainvälisten vertailujen mukaan kohtuullisen hyvin toimivan virallisen terveydenhuoltojärjestelmämme ulkopuolellakin tarjotaan avun muotoja, joista ihmiset todellisessa, arkisessa elämässään oikeasti hyötyvät. He saavat tutkitusti tukea parantumiseensa ja terveytensä hoitoon.  Joskus tuntuu, että tämä hyötyasia on sen luontoinen tabu, että siitä ei saisi lainkaan puhua julkisesti joutumatta epäilyttävän ihmisen maineeseen. Puhun silti. Minusta on valheellista,  että haitoista revitetään säännöllisin väliajoin monen palstan juttuja käyttäen joka kerran yhtä ja samaa, nyt  26 vuotta vanhaa kuolemaesimerkkiä (ks. edellinen kirjoitukseni Uskomaton uskomushoitolaki). Minusta tällainen on vinoa ja journalistisesti laiskaa toimintaa. Siksi puhun.  

Aiheeseen liittyy vahvoja hoitoideologisia näkemyksiä niin Lääkäriliiton ja yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien  kuin täydentävien hoitojen organisaatioidenkin (kuten eri hoitomuotoja edustavat yhdistykset) sisällä. Mutta ideologiat eivät ole ehdottomia ja täysin polarisoituneita. Niiden rajat eivät ole tarkkaan määrittyneitä, yksiselitteisiä ja muuttumattomia. Terveys- ja hoitokäsitysten liikettä tapahtuu eri suuntiin.  Maailma muuttuu koko ajan.  Tämäkin on kiinnostavaa.

Kirjoitusta on päivitetty 19.1. 2018: lisätty linkki 19.1.2018.