Uskomaton uskomushoitolaki

Lääkäriliitto on jälleen aloittanut mainoskampanjan uskomushoitolain puolesta HS 16.1.2018.  Nyt tukena on kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen HS 15.1.2018. Jo  kymmenisen vuotta liitto sidosryhmineen on ajanut lakia, jota aikaisemmin kutsuttiin puoskarilaiksi HS 19.6.2008  ja  HS. 8.5.2008.

Lain tarvetta perustellaan potilasturvallisuudella ja malliesimerkkinä käytetään Ruotsia. Lakiehdotus, jota en ole nähnyt, mutta jos se noudattaa Ruotsin mallia, niin se liittyy siihen, kenellä on oikeus hoitaa ketäkin ja missä tilanteessa. Katso  Patientsäkerhetslag 2010:659 ja sen 5 kap. Begränsningar i rätten för andra än hälso- och sjukvårdspersonal att vidta vissa hälso- och sjukvårdande åtgärder

Mistä on kysymys?

Lainsäädännöllä määritellään kuka saa hoitaa ketäkin ja kenen tarjoamien hoitojen kustannuksiin yhteiskunta eli veronmaksajat osallistuvat pakollisen sairausvakuutuksen välityksellä. Sillä määritellään myös, mitä tuotteita ja palveluja ihmisille saa laillisesti myydä.

Lakiehdotuksia tekevät eri tahot ja niitä on koko ajan ehkä kymmeniäkin eri pöydillä. Erilaiset intressiryhmät tehtailevat omia lakiehdotuksiaan toivoen, että ne joskus menisivät ministeriöissä läpi ja päätyisivät eduskuntakäsittelyyn.

Lääkäriliiton lisäksi erilaiset koulutettujen hoitajien ryhmät ovat myös tehneet lakiehdotuksiaan muun muassa sen puolesta, että heidän antamansa hoito hyväksyttäisiin viralliseksi tai että se kuuluisi pakollisesta sairausvakuutuksesta korvausta saavien ryhmään. Sote-uudistus tuo todennäköisesti mukanaan uudistuksia myös korvausjärjestelmään.

Mitä on uskomushoito? Vaihtoehtohoito?

Se on Lääkäriseura Duodecimin käyttöön ottama termi. Seura päätti vuonna 1995 äänestyksen tuloksena, että Complementary and Alternative Medicine (lyhenne CAM) on suomeksi uskomushoito, joka siis määriteltiin käännökseksi vastaamaan oikeaa suomennosta täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Katso tarkemmin.

Päivi Räsänen (HS 15.1.2018) määrittelee: ”Uskomushoitomuotoja yhdistää se, että niiden hyödyistä ja haitoista ei ole tieteellistä tutkimusnäyttöä.”

HS-uutinen 16.1.2018 kertoo, että uskomus- ja vaihtoehtohoitojen tehoa ja vaikuttavuutta ei ole pystytty kiistattomasti osoittamaan, mutta hoidoista voi olla jopa vakavaa terveydellistä haittaa, ja siksi ne halutaan sääntelyn piiriin.

Käsitesekamelska

On ymmärrettävä, että mielipidekirjoituksissa esitetään uskomuksia, kuten Päivi Räsänen tekee,  mutta harmillista on, että toimittaja Heli Saavalainen ei ole tehnyt taustatutkimusta näin vaikeasta ja kiistanalaisesta aiheesta. Suuri osa kirjoituksien väitteistä on nimittäin virheellisiä, eivätkä ne vastaa tieteellisen tutkimuksen tuloksia.Käsitteitä käytetään sekavasti ja ristiriitaisesti.

Ensiksikin, HS:n kirjoituksissa käsitteet ovat niin epäselvät, että on vaikea hahmottaa mistä oikein puhutaan. Jos uskomushoito lähtökohtaisesti määritellään hoidoksi, josta ei ole tieteellisen tutkimuksen osoittamaa kiistatonta näyttöä tehosta ja vaikuttavuudesta (kuten kummassakin kirjoituksessa lääkäreiden sanomana todetaan), niin vaihtoehtohoito ei kuulu uskomushoito-kategoriaan, jos siitä on kiistatonta näyttöä. Esimerkiksi mindfulnessin ja akupunktion ja monien muidenkin hoitomuotojen hyödyistä on kiistatonta näyttöä ja ne sijoittuvat niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin luokittelussa ja käytännössä CAM-hoitojen piiriin.

Kirjoituksista ei käy ilmi, kuuluisivatko mindfulness ja akupunktio hoitoina uskomushoitolain piiriin ja olisivatko siis mindfulness-ohjaajat ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen lääkärit  lain tarkoittamia terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisia hoitajia.

Toiseksi,  ne hoitomuodot, joita käytetään joko ainoastaan tai enimmäkseen tavanomaisen lääketieteeseen nojaavan hoidon tukena ja lisänä ja joista on tutkimusnäyttöä, eivät kuuluisi kumpaankaan luokkaan (uskomushoito ja vaihtoehtohoito). Tällaisia hoitomuotoja ovat esimerkiksi jooga kuntoutumisen tukena käytettäessä ja erilaiset taideterapiat, joista kaikista on tehty tutkimuksia.

Kolmanneksi,  vakavan haitan uhka terveydenhuollon ulkopuolisissa hoidossa on joissakin tapauksissa varmasti todellinen. Ennen kuin rajoittamistoimenpiteitä on järkevää ehdottaa, on selvitettävä, kuinka suuri ja kuinka todellinen haitta on ja missä suhteessa vaara on muihin hoitamisen vaaroihin. Jutuissa annetaan esimerkkejä vaaroista:

  • vuonna 1991 sattunut surullinen diabeteslapsen kuolema. Se tosin ei johtunut itse ”hoidosta” eli Kuhne-kylvystä, vaan siitä, että hoitaja manipuloi lapsen vanhemmat välttämään lääkäriin menoa. Tätä tarinaa on kerrottu Helsingin Sanomien ja muidenkin lehtien sivuilla ja Yle:ssä toistamiseen 1990-luvulta alkaen. Tapaus on karmiva esimerkki, mutta sitä ei voi pitää tyypillisenä tapauksena virallisen järjestelmän ulkopuolella toimivista hoitajista. Järjestelmän sisälläkin tapahtuu kuolemantapauksia, sairaaloissa kuolee vuosittain noin 1500 ihmistä tiloihin, jotka eivät ole johtuneet itse sairaudesta.
  • äiti, joka juottaa vaarallista hopeavettä lapselleen
  • rokottamattomuus
  • ”on ollut vakavien haittojen tilanteita”

Neljänneksi, kun otetaan huomioon, että terveydenhuollon sisälläkin  käytetään uskomuksiin nojaavia hoitokeinoja, niin käsite uskomushoito muuttuu entistä omituisemmaksi. Esimerkiksi eräät masennuslääkkeet ovat sellaisia, joiden hyötyjen on osoitettu olevan mitättömät, mutta haitoista on näyttöä. Silti niitä käytetään jonkin verran. Voisi siis loogisuuden nimissä puhua uskomushoidoista (vaikka näistä tutkimuksia on tehtykin), koska niitä käytetään uskonvaraisesti vastoin tutkimusevidenssiä.

Tiivistetysti, käsitesekamelska on suuri. Kun toimittaja ei sitä edes yritä selvittää, juttukin jää sekavaksi.

”Minä suojelen sinua kaikelta…”

Siksi nämä HS:n kaksi tuoretta kirjoitusta antavat erittäin ristiriitaisen ja epämääräisen  kuvan koko uskomushoitolain ehdotelmasta. Jos tällaista esitetään sosiaali- ja terveysministeriössä tai eduskunnassa, ei ole ollenkaan yllättävää, että haluttomuus käsitellä ehdotusta on suuri.

Kun Lääkäriliitto ja HS eivät avoimesti kerro, mitä hoitomuotoja uskomushoidoilla tarkoitetaan, lukija, ministeriön virkamies tai kansanedustaja  ei voi mitenkään tietää, millaisilta hoitajilta ja hoidoilta häntä ja muita ihmisiä halutaan suojella, jos sattuu sairastumaan syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen.

Lisäksi lehtijuttujen ehdotuksissa oletetaan, että henkilö ei pysty itse päättämään itsestään eikä valitsemaan auttajiaan esimerkiksi syöpään tai masennukseen sairastuessaan. Tämä oletus sotii ainakin minun käsitystäni vastaan siitä, mikä on potilaan itsemäärämisoikeus ja valinnanvapaus.

Olisiko rehellisemää puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Potilasturvallisuutta voidaan kehittää monin muinkin tavoin kuin rajoituksilla. Esitän tässä muutamia mahdollisia vaihtoehtoja:

  • 1) asiallisen ja tutkimuksiin nojaavan tiedon jakaminen kansalaisille CAM-hoitojen vaikutuksista (hyödyistä ja haitoista); tätä varten pitää koota tutkimustietoa tietopankiksi, tätä on esittänyt jo kymmenen vuotta sitten sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä pohtiesssaa vaihtoehtohoitojen säntelyn tarvetta
  • 2) lääkäreiden ja muun terveydenhuoltohenkilökunnan kouluttaminen CAM-hoidoista, niitä koskevasta kansavainvälisestä tutkimuksesta ja niiden tuloksista, ks kohta 1
  • 3) niiden CAM-hoitajien rekisteröinnin ja valvonnan järjestämien, jotka edustavat hoitomuotoja, joista on olemassa tutkimusnäyttöä hyödyistä ja jotka hoitajat ovat riittävästi kouluttautuneet; tämä ohjaisi asiakkaita sertifioitujen ja valvottujen ammattilaisten luo ja kouluttamattomia ehkä käytettäisiin vähemmän
  • 4) yhteistyön käynnistäminen terveydenhuollon ammattilaisten ja yleisimmin Suomessa käytettyjä hoitomuotoja tarjoavien, koulutettujen hoitajien kanssa; tämä takaisi sen, että tieto CAM-hoitojen hyödyistä ja haitoista leviää, koska potilaatkin silloin uskaltaisivat kertoa käyttämistään CAM-hoidoista lääkärilleen
  • 5) kunnollinen tutkimus siitä, mitä haittoja CAM-hoidoista on potilaille

Jos paljon julkisuudessa rummutetun lakiehdotuksen tavoite on potilasturvallisuus, niin yllä esitetyt vinkit olisi hyvä ottaa huomioon mahdollisesta laista keskusteltaessa.

Jos taas lakiehdotuksen tavoite on, kuten se minusta näyttää olevan, Ruotsin potilasturvallisuuslain mukaisesti rajoittaa muiden kuin terveydenhuollon ammattilaisiksi rekisteröityjen henkilöiden oikeutta  hoitaa tiettyjä potilasryhmiä, niin rehellisempää olisi puhua juuri tästä asiasta – ilman eufemismejä eli kiertoilmauksia.

Nyt HS:n jutuissa vain vihjataan eri ammattiryhmiin ja heidän intresseihinsä. Huomio keskitetään hopeaveteen, rokotusvastaisuuteen ja kuolleeseen diabeteslapseen. Vaikuttaa siltä, että näitä käytetään keppihevosena.

On myös hyvää pitää mielessä, että Ruotsin laki ei kiellä erilaisten hoitojen käyttämistä kuntoutuksen ja hoidon tukena ja terveyden edistämiseksi. Niinhän valtaosaa CAM-hoidoista käytetään nykyisin ja käytettiin ennenkin. On epäselvää, mitä vaikutuksia Ruotsin lailla on ollut käytännössä potilasturvallisuuteen.

Ruotsissa on parhaillaan  hallituksen toimeksiannosta tekeillä selvitys potilaiden lisääntyneestä osallistumisesta ja potilasturvallisuudesta muussa kuin vakiintuneessa hoidossa. Selvitys valmistuu keväällä 2019.

Keppihevosella voi huristaa kovaakin vauhtia

Keppihevosella tarkoitetaan asiaa tai esinettä, joka edustaa jotakin muuta kuin itseään. Poliittisessa retoriikassa se on metaforinen työkalu, jota sovelletaan retorisena perusteluna ajettaessa jotakin muuta asiaa tai näkemystä kuin mitä itse työkalu kuvaa.

Päivi Räsäsen kirjoitus HS 15.1.2018  onnistuu tehtävässä niin hyvin, että vaatii tarkkaavaisuutta huomata, mitä keppihevosen taakse kätkeytyykään. Tämän päivän lehdessä HS 16.1.2018 toimittaja  Heli Saavalainen myötäilee Räsäsen linjaa.

Räsänen vetoaa lukijan kuolemanpelkoon ja turvallisuuden kaipuuseen puhumalla ihmisten suojelusta. Kirjoituksen kakkosotsikossa vihjataan, että uskomushoitojen haitat ovat suuria hengenvaarallisten sairauksien hoidossa. Tämä on oivallinen keppihevonen, kun jätetään kertomatta, minkä kokoisesta ja laajuisesta ongelmasta todellisuudessa on kysymys ja  että lakiehdotus itse asiassa  koskee ammattien harjoittamista.

Uskomushoidot rinnastetaan vaihtoehtohoitoihin. Ristiriitaista viestiä tulee, kun kirjoittaja toteaa, että osa kokee saavansa hyötyä näistä hoidoista, joita siis nyt ollaan rajoittamassa. Ihmetyttää. Mistä Päivi Räsänen on saanut tiedon, että osa saa hyötyä?  Tutkimusnäyttö se ei voi olla, koska uskomushoitojen hyödyistä ja haitoistahan ei hänen oman sanomansa  mukaan ole  tutkimusnäyttöä!

Tämä on selkeästi itsensä kanssa ristiriitainen toteamus,  mutta toimii retorisena keinona hyvin, jos lukija ei satu huomaamaan hämäystä.

Haittoja ei ole tutkittu

Mitään ongelmaa Räsäsen mielestä ei olisi, jos näistä hoidoista ei olisi haittaa. Mutta kun hänen mukaansa ne aiheuttavat jopa vakavia terveyshaittoja ja voivat viivästyttää vaikuttavan hoidon saamista. Jälleen ihmetyttää, mistä Räsänen tällaisen tiedon on saanut, kun tutkimuksia kerran ei ole.  Perusteluksi väitteelle hän antaa vihjeen, että on ollut ”vakavien haittojen tilanteita”. Toistuvasti, sekä nyt että  viimeksi viime syksynä Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki viittaa vuodelta 1991 diabeteslapsen kuolemantapaukseen.

Päivi Räsäsen kirjoitus lähenee kliimaksia nostamalla esiin hopeavedellä myrkytettävän lapsen. Tämä karmea tapaus ei jätä ketään kylmäksi. Viattoman lapsen kaltoinkohtelu on tuomittavaa. Esimerkki sopii keppihevoseksi hyvin, vaikka se ei liitykään itse lakiehdotukseen. Näin päästiin tekemään linkki vaarallisten, tutkimattomien uskomushoitojen ja todellisen elämän välille.

Maaperä on luotu varsinaiselle sanomalle.

Sanoma on, että ”uskomushoitolaki” on välttämätön kansalaisten suojelemiseksi, koska se rajoittaisi sitä, kuka saa hoitaa lapsia, syöpäsairaita, psyykkisesti sairaita, dementoituneita ja muita haavoittuvassa tilassa olevia. Hoito-oikeus jäisi yksinoikeudella virallisesti rekisteröidyille terveydenhuollon ammattilaisille.

Tämän erikoislaatuisen logiikan mukaan näin suojeltaisiin kasalaisia sellaisten hoitomuotojen  vaaroilta, joista ei ole olemassa tutkimustietoa sen kummemmin hyödyistä kuin haitoistakaan!

Ei tiedetä, miltä ihmisiä suojellaan

Kuinka siis voidaan tietää, miltä ihmisiä suojellaan? Jos ei ole tutkimustietoa, niin  mihin tietoon lainsäätäjä voi nojata? Käsittääkseni on olemassa kovasti yksinkertaistaen kaksi pääasiallista tiedon muotoa: kokemustieto ja tutkimustieto, joka voi olla koottu lukuisin eri metodein ja se voi sisältää myös kokemustietoa, kun se on koottu, analysoitu ja raportoitua tieteelliset kriteerit täyttävällä tavalla.

Kokemustieto on tärkeää, mutta silloin, lakiehdotusta tehtäessä,  pitää selkeästi kuvata, kenen kokemuksista on kyse, minkä intressiryhmän raportoimana ja millä tavoin koottuna.

Jos tutkimustietoon vedotaan, kuten tässä uskomushoitolain markkinkoinnissa vedotaan, niin en mitenkään ymmärrä logiikkaa. Miten on mahdollita ajaa lakia, jonka säätämälle asialle (uskomushoitojen vaaroihin vetoavalle potilasturvallisuudelle)  ei ole mitään  tutkimuksellista eikä edes laajalla väestöpohjalla koottua kokemuksellista pohjaa.  Äiti, joka on kertonut antavansa lapselleen hopeavettä, ei voi olla perustelu lainsäädännölle, jonka tarkoitus on rajoittaa monien ammattiryhmien elinkeinon harjoittamista.

Lakien laatiminen edellyttää, että määritellään, miten vaikuttavuuden ja turvallisuuden arviot tehdään ja että kaikki käytettävissä olevat hoitomuodot arvioidaan samoin, eri intressiryhmien ja tutkijoiden yhdessä sopimin  kriteerein. Jos tutkimustietoa ei ole, sitä on hankittava, varsinkin jos julkisesti ilmoitetaan, että tutkimusta pidetään tärkeänä ja että lain mukaan luvallisen hoitomuodon pitää olla tutkitusti hyödyllinen ja turvallinen.

Tieteen ja tutkimuksen käyttäminen keppihevosena on surullista.

Tällainen journalismi myös surettaa. Edes toimittajan kirjoittamasta jutusta ei jää mitään käteen. Siinä ei mainita yhtään konkreettista ”uskomushoitoa”,  jolta potilaita tulevalla lailla haluttaisiin suojella (hopeavettä lukuun ottamatta, mutta toisaalta se ei ole ammatti, joita lakiehdotus koskee).

Koska uskomushoitoja ei kirjoittajien oman määrittelyn ja ilmoituksen mukaan ole tutkittu, niin ei voida millään keinoin luotettavasti tietää, mitä ne edes ovat ja mitkä näistä tuntemattomista hoitomuodoista mahdollisesti ovat haitallisia.

Lainsäätäjällä on mahdoton tehtävä

Lainsäätäjällä on mahdoton tehtävä sellaiselta suojelemiseksi, josta ei edes tiedetä mitä se on.  Ei ole ihme, että ei mene eduskunnan käsittelyyn.

Stairway to...

Stairway to…

 

15 thoughts on “Uskomaton uskomushoitolaki

  1. Päivitysilmoitus: Tiede, käytäntö ja politiikka | LIINANBLOGI

  2. Päivitysilmoitus: Tuore meta-analyysi: Manipulaatiohoidoista apua alaselkäkipuihin | LIINANBLOGI

  3. Päivitysilmoitus: Tutkimustietoa vaihtoehtohoitojen haitoista ja hyödyistä tarvitaan | LIINANBLOGI

  4. Päivitysilmoitus: Ruotsissa ei ole uskomushoitolakia | LIINANBLOGI

  5. Maailman menoa pidempään seuranneille on tullut käsitystä siitä, mikä on totta ja mikä vähemmän totta. Me tiedämme, että joet virtaavat alaspäin ja puut eivät ole juuret ylöspäin. Lumivyörytkin tulevat alaspäin. Varomme liikenteen vaaroja ja heikkoja jäitä. Ennen vaaleja annetaan houkuttelevia lupauksia, ”valfläsk” ruotsiksi, ei aina niin totta.
    Tiedämme myös seikkoja, jotka vaikuttavar terveyteen. Näyttääkö kokovartalopeili- tai valokuvasi normaalilta ? Askel- ja verenpainemittarin lukemat OK ? Mitä sanoo mittanauha eri paikoista ? Entä vaa’an lukemat ? Ruokavalio tarpeen ? Jopa paasto tai vähemmän energiaa ? Erinäisiä verikokeita voisi otaa esim. HB, CRP, SOKERI. Jos tällaiset kadun miehellekin selvät asiat kunnossa, veikkaan, että asianomainen henkilö voinee hyvin. Olisi otettava vastuuta itsestään. Hoidoista voi kysellä eri tahoilta ja ottaa itsekin kantaa kuten kaiken muunkin suhteen

  6. Olen samaa mieltä, Arsti, virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella todellakin häärii hämärämiehiä ja -naisia, joita toki hääri myös virallisen systeemin sisällä ja valtavassa lääkintäbisneksessä. Näiden toiminta olisi hyvä saada aisoihin. Tämä ei kuitenkaan tuntemani tutkimustiedon perusteella tarkoita, että KAIKKI systeemin ulkopuolella tarjottavat palvelut ovat tuota häärimistä.

    On paljon hyödyllisiksi tutkimuksin osoitettuja terveys-, hoito- ja hoivapalveluita. Ihmiset käyttävätkin niitä. Olisi hienoa, jos jyvät pystyttäisiin jollakin suhteellisen yksinkertaisella ja ristiriidattomalla ja kansalaisille sopivalla tavalla erottamaan akanoista. Useimmiten näissä palveluissa ei ole kyse lääketieteellisistä hoidoista, joten lääketieteen tietopohja ja ammattiosaaminen voivat toimia vain yhtenä osana hyödyllisyyden arviointikriteeristöä, ei ainoana.

    Jonkinlainen asiallisen informaation palvelukeskus tai -nettipiste olisi ehkä paikallaan. Monitieteisen tutkimuksen tehostaminen, koulutettujen hoitajien rekisteröinti ja valvonta, ja avoin keskusteluyhteys koulutettujen hoitajien ja sote-ammattilaisten välillä varmaankin lisäisi tietoa ja ymmärrystä puolin ja toisin. Tätä kautta asiallista tietoa valuisi myös kansalaisille siitä, mitä on järkevää valita ja mitä jättää valitsematta.

    Käyttäjille pitää luoda valitusmahdollisuus. Se ainakin kitkee huonoja palveluja (no, tosin ei se taida kovin hyvin virallisessakaan systeemissä toimia, joten en tiedä). Mutta vastakkainasettelu vain lisää aggressioita sekä virallisella että epävirallisella puolelle. Se ei ole kansalaisen etu. Uskon, että me ihmiset pystymme parempaan eli kommunikoimaan ihmismäisesti keskenämme.

  7. Lääket.opiskelija on aika paljon tabula rasa. Meritoituneet opettajat opettavat lääketieteen viisauksia. Yhteistyö lääketehtaiden kanssa tuo meriittejä ja mammonaakin ja samalla on nostanut tämän teollisuuden arvo- ja vaikutusvaltaa lääkärin työssä. Talidomidi-katastrofi ja metakvaloni (tyrmäystipat, ei-barbituraatti unilääke) ovat esimerkkejä virallisen tahon erehtyväisyydestä. Vastaanotot melkoisia pillerien jakelupisteitä, – sairaudet paljolti johtuvana lääkkeiden puutteesta. Käsitykset sairauksista vaihtelevat maailmalla ja mielipidemonopolit loukkaavar sanan- ja ajatuksenvapautta.

  8. Nämä ”uskomushoidot” ovat hankala kysymys. Iso osa niistä varmaankin auttaa tavalla tai toisella niitäkin ihmisiä, joita lääketieteen viralliset, ”oikeat” hoidot eivät ole auttaneet. Toisaalta näillä markkinoilla kyllä häärii parantajia, joiden ei pitäisi olla tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa, ainakaan hoitavana tahona. Tästä näkökulmasta valtion (viranomaisten) tehtävä on suojella sairaita ihmisiä lisäongelmilta ja mahdolliselta hyväksikäytöltä.

    P. Räsänen sinänsä on mielenkiintoinen persoona, hän mm. USKOO, että hänen jumalansa on lain yläpuolella 🙂
    https://www.nebula.fi/ohjeet/yritysten-verkkosivut/sahkopostipalvelut/paakayttajan-sahkopostilaatikoiden-hallinta

  9. Mielenkiintoisia pohdintoja. Uskomushoitojen rajaaminen tarkasti lailla on varmasti erittäin vaikea. Hoitoja on valtava määrä ja ne eroavat turvallisuudeltaan, vaikutuksiltaan ja tieteellinen näyttö tehosta tai tehottomuudesta on varsin vaihtelevaa, kuten blogissa kuvataan. Ehkä kuitenkin olisi mahdollista asettaa jonkinlainen laki, joka rajaisi karkeimmat väärinkäytökset ja selkeästi haitalliset uskomushoidot pois, ja toisi näitä hoitoja antaville yrittäjille jonkinlaisen vastuun toiminnastaan ja asiakkaille kuluttajansuojan. Varmaaan pakostakin tulkinnanvaraa jäisi paljon ja linjaa pitäisi mahdollisesti hakea oikeudessa ennakkotapausten kautta.

    Tieto ei varmasti haittaa ketään. Kansalaisia ja ammattilaisia on hyvä valistaa näistä hoidoista. Uskon kuitenkin vakaasti, että tieteellisesti tehokkaiksi, turvallisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi osoitetut hoidot tulevat aina ennemmin tai myöhemmin lääketieteessä yleiseen käyttöön. Julkisesti rahoitettu terveydenhuolto ei voi ottaa palveluvalikoimaan ilman näyttöä hoitoja vain siksi, että joku tuntee niistä subjektiivisesti hyötyvänsä.

    • Pohdiskelija, paljon kiitoksia asiallisesta kommentistasi ja jyrkkien vastakkainasettelujen ”joko – tai”, ”tiede – uskomus”, ”lääketiede – huuhaa” välttämisestä.

      Terveys- ja hoitopalvelujen käyttäjällä on oltava riittävä suoja ja ammatinharjoittajilla vastuu. Ymmärränkö oikein, että mielestäsi pitäisi säätää laki, ”joka rajaisi karkeimmat väärinkäytökset ja selkeästi haitalliset uskomushoidot pois”? Tämä on varmasti hyvä asia. Haaste on, kuinka jokin ammatti tai palvelu voidaan kieltää tai ”rajata” rikkomatta perustuslakia. Ymmärtääkseni tällöin on oltava aika vahva näyttö siitä, että rajattava toiminta on terveydelle tai taloudellisesti haitallista.

      Minäkin uskon vakaasti, että tieteellisesti tehokkaiksi, turvallisiksi ja tarkoituksenmukaiseksi osoitetut hoidot tulevat aina ennemmin tai myöhemmin käyttöön. Sitä kirjoitukset, jota Päivi Räsäsen ristiriitaisiin käsitteisiin ja puuttuvaan tutkimustietoon nojaava mielipide ja sitä myötäilevä HS-uutinen osoittavat, eivät millään tavalla tue ja edistä. Se on harmillista.
      Kommenttisi on tärkeä myös hyötyjä koskevan tieteellisen näytön kannalta. Hoitamisen vaikutuksia (tehosta, taloudellisuudesta, käytettävyydestä jne.) tutkitaan monin tavoin. Lääketieteen kultainen standardi RCT on erittäin tärkeä, mutta se ei ole ainoa tieteellinen metodi (myöskään lääketieteen sisällä). Suomessa puuttuu keskustelua siitä, mitä muut tutkimusmetodit tarjoavat. Ei olekaan viisasta luottaa ainoastaan yhden tieteenalan tuottamaan näyttöön hyötyjä arvioitaessa.

      Jaan näkemyksesi kansalaisten ja terveysammattilaisten valistamisen tärkeydestä. Valistamisen on nojauduttava tutkittuihin tosiasioihin, ei Räsäsen esittämiin yksittäistapauksiin ja uskomuksiin. Hyvin yleinen toteamus, jonka sinäkin esität on, että ”julkisesti rahoitettu terveydenhuolto ei voi ottaa palveluvalikoimaan ilman näyttöä hoitoja vain siksi, että joku tuntee niistä subjektiivisesti hyötyvänsä”. Niin minäkin ajattelen. Asiakkaan hoitokokemuksen myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista myös fysiologiseen paranemisprosessiin on tutkimusnäyttöä. Monesti (ei läheskään aina) ns. ”pehmeämmät” hoidot perustuvat juuri kokemusvaikutukseen. Se ei siis ole vähäpätöinen asia, vaan arvokas. Ei vaihtoehto, vaan lisä, tosin nykyterveydenhuollossamme vähälle huomiolle jäänyt asia.

      Jos sotessa toteutuu todellinen, ei vain kosmeettinen, asiakkaan valinnanvapaus, niin kilpailussa pärjäävät ne, jotka ottavat asiakkaan kokemukset ja mielipiteet aidosti huomioon myös ei-lääketieteellisten auttamismuotojen osalta unohtamatta näidenkään tieteellistä näyttöä. Aika näyttää. Ajat muuttuvat.

  10. Voisitko sinä tämän blogin asiallinen ja taitava kirjoittaja kirjoittaa mielipidepalstalle Hesariin, olisi tarpeen saada julkiseen keskusteluun näkyviin hieman muitakin näkökulmia, juuri näitä joita hienosti tuot esiin blogissasi! Keskustelu Suomessa alkaa jälleen kerran saada noitavainon piirteitä. Maija Pietikäinen

  11. Päivi Räsäsen kommentointi lääkärinä on häpeämätöntä roskaa. Se, mikä kaikkien niiden hoitoja antaville, joista ei makseta Kelakorvausta, on vastuuvakuutus ! Jokaisella täysivaltaisella asiakkaalla on itsemääräämisoikeus, mitä hoitoja ottaa. Istuu sitten vaikka paljaalla pyllyllä muurahaispesässä. Virallinen lääketiede tulisi sen sijaan nimittää uskotteluhoidoksi. Statiinit, kemoterapia, joka itse asiassa levittää rintasyöpää, osteoporoosihoidot, useat lääkevalmisteet ovat kaikkea muuta kuin potilasta parantavia ! Räsäselle pitkä miinus !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s