Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin

”Virallinen lääketiede, ammattimainen kansanlääkintä ja populaarimedisiina elävät yhteisöissä rinnakkain. Niiden käytännöt hoidon vaikuttavuuden osoittamisessa ovat erilaiset, samoin vaatimukset siitä, kenellä on oikeus tutustua näyttöön ja soveltaa sitä hoitoon.

Puoskareita, häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita on sekä lääkärien että muiden parantajien joukoissa. Näytön käsite ja saatavuus ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa, ja parhaillaan on menossa uusi, suuri murros, kun tietoverkkojen runsaat sisällöt ja nettiyhteisöjen voima siirtelevät virallisen ja epävirallisen hoidon rajoja.”

metsan-puut-valossa

Näin kirjoittavat tutkijat Marjukka Mäkelä ja Heidi Haapoja  Lääkäriseura Duodecimin samannimisen lehden joulunumerossa 2016. 

Artikkelissaan Mäkelä ja Haapoja valaisevat lääketieteen ja kansanlääkinnän rajoja ja vuorovaikutusta.  He tarkastelevat, millaista näyttöä hoidon vaikutuksesta on Suomessa edellytetty lääkäreiltä ja toisaalta kansan parissa  parantajina toimivilta keskiajalta alkaen. Kirjoittajat pohtivat virallisen lääketieteen ja kansanlääkinnän näkökulmista, miten tietoa on ollut saatavilla ja kuka voi sitä soveltaa.

Liikkuvia rajoja ja molemminpuolista arvostusta

On helppo jakaa kirjoittajien näkemys siitä, että virallinen terveydenhuoltojärjestelmä ja epävirallinen parannustoiminta eivät sulje pois toisiaan. Ne eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan toimivat vuorovaikutuksessa, ja niiden väliset rajat ovat liukuvia. Kirjoittajien mukaan virallinen terveydenhuolto tarjoaa myös kansanlääkinnästä tuttuja menetelmiä, esimerkiksi opastusta lieviin, itsestään paraneviin vaivoihin (kuume, päänsärky, ripuli), esimerkiksi apteekeissa.

Mäkelä ja Haapoja toteavat: ”Kansan parista tutut hoitokeinot, kuten osteopatia, voivat järjestäytymisen kautta nousta viralliseen asemaan.”

Toisaalta osteopaatti on jo nyt nimikesuojattu ammatti, kuten esimerkiksi psykoterapeutti.  Valvira

Kirjoittajat mainitsevat, että ihmiset voivat käyttävää virallisia hoitomuotoja ja kansanlääkintää rinnan tai vuorotellen, molempia arvostaen.

Rinnakkainen virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen käyttö onkin  osoitettu useissa tutkimuksissa, myös Suomessa (Meriläinen ym. 1993). Käyttäjätutkimusten perusteella ja kansalaisten valinnanvapauden ja hyvinvoinnin näkökulmasta vastakkainasettelu ja ristiriitojen rakentaminen on turhaa. Se on myös haitallista, koska voi syyllistää  kansanlääkintää ja muita täydentäviä hoitomuotoja käyttäviä silloinkin, kun nämä kokevat saavansa epävirallisesta hoitamisesta konkreettista apua vaivoihinsa.

Kirjoittajat aukovat aivan uusia latuja kysymällä lukijoilta, miten virallisen lääketieteen tulisi suhtautua sekularisaatioon (Tässä sekularisaatiolla ilmeisesti tarkoitetaan lääketieteen ulkopuolista hoitamista; uskonnon suhteen sekularisaatio tarkoittaa maallistumista. Voisikohan tässä yhteydessä puhua myös terveydenhuollon ”uskonpuhdistuksesta”?).

Kirjoittajat esittävät vaihtoehtoja sekularisaatioon suhtautumiselle. Niitä ovat  silmien sulkeminen, vastustaminen, moittiminen tai mukaan meneminen etsimään tapoja uudenlaiseen rinnakkaiseloon.

Perheparannus ja kansanvalistus

Kirjoittajat toteavat:  ”Lääkäriseuran  (Duodecimin)  toiminnan tarkoituksiin kuuluva sairaan- ja terveydenhoidon kehittäminen koskee perinteisesti myös perheparannusta, ja tiedejulkaisujen rinnalla on kulkenut kansanvalistus. Voisimme katsoa lääkintäjärjestelmien liikkuvia rajoja avoimin mielin ja miettiä, kuinka parhaiten tukea nykymuotoista kansanlääkintää ja milloin siihen pitäisi puuttua kriittisesti.” 

Rakentavan rinnakkaiselon edellytyksiä lääketieteeseen nojaavan virallisen järjestelmän, kansanlääkinnän ja muidenkin täydentävien hoitojen kesken kannattaa arvioida monelta kannalta: tieteen, ammatillisten etujen sekä ennen kaikkea kansalaisten ja heidän etujensa näkökulmasta.

Arviointi on hyvä tehdä ennakkoluulottomasti, tutkimustietoon nojaten sekä yhteistyössä, avoimessa ja arvostavassa dialogissa eri toimijaryhmiä edustavien ihmisten kanssa. Avoimessa ja uutta pelkäämättömässä yhteiskunnassa näin juuri toimitaan.

Kiitos kirjoittajille ja Duodecim-seuralle uusien latujen aukomisesta!

Lähteet

Meriläinen P., Vaskilampi T., Vartiainen E., Koskela K, Viinamäki H., Mäntyranta T.1993 Suomalaisen väestön virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen rinnakkaiskäyttö vuosina 1982 ja 1992. Teoksessa vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992, s. 79-93. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3.

Marjukka Mäkelä ja Heidi Haapoja Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 2016;132(23):2169-75. linkki 

 

6 thoughts on “Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin

  1. Päivitysilmoitus: Tiede, käytäntö ja vaihtoehtohoidot | LIINANBLOGI

  2. Kiitos kommenteista. Julkaisin nämä kolme alla olevaa nimimerkkikommenttia (yksi nimimerkiltä tsijar ja kaksi pizzagate-kirjoittajalta), vaikka aikaisemmin, pari viikkoa sitten, vaadinkin kommentointia omalla nimellä. Sen tein kun alkoi tulla ikävää vihapuhetta. Nämä kommentit ovat kriittisiä, mutta ei vihapuhetta. Asiat riidelkööt, instituutioiden toiminnasta voidaan olla eri mieltä, mutta yksityisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä ei pidä haukkua tai halventaa.

    Olen saanut myös yksityisviestejä. Niistä heijastuu varovaisuus ja jopa pelko kertoa julkisesti kokemuksistaan ja ei-lääketietellisiä hoitoja koskevista näkemyksistään. Taustalla on epäasiallisen syyttelyn, teilaamisen ja vainon pelko. Minusta tällainen on aika huolestuttavaa. Terveyden- ja sairaanhoidon käytännöt ovat monimuotoista, moniarvoista ja monimetodista toimintaa. Siinä ei voi olla vain yhtä ”totuutta”, jonka määrittää vain yhteen maailmankuvaan (materialistis-naturalistis-reduktionistiseen) nojaava tutkimus.

    • Kiitos julkaisusta, jäi nimi kommentista. Mutta linkki sivuilleni varmaan kertoi tarvittaessa, kenestä kyse. Tervehtii Jonimatti Joutsijärvi

  3. En tiedä, miten referoimassasi artikkelissa mahdollisesti jatkuu ajatus, että järjestäytymällä hoitomuoto voi saada virallisen aseman. Melko moni vaihtoehtoinen/kansanomainen/täydentävä hoitomuoto on Suomessa järjestäytynyt kansallisesti ja/tai suhteessa kansainväliseen laajempaan organisaatioon, mutta vuosikausiin ainoatakaan niistä ei ole virallistettu. Kyse on siis myös viranomaisen valinnoista ja poliittisista päätöksistä, ei vain hoitomuodon järjestäytymisestä.

  4. Puoskarointi -sanahan ilmeisesti keksittiin halventamaan lääkäri Elias Lönrith’ia, joka ensimmäisenä kirjasi kansanlääkintätaitoja, joten tämä halventamistekniikka ei ole mitään uutta ja kyllä pelko maineen, lupakirjan, työpaikan ja toimeentulon menettämisestä aika tehokkaasti sulkee ihmisten suita ja myös silmiä. Tosin onhan se parannusta roviolla polttamiseen. Kansan tiedosta haluttiin myös kirkon avulla kitkeä kaikki itsehoidolliset toimenpiteet, kuten myös muut perinteet. Siitä ne kulkutaudit…

    Itävaltalainen lääkäri Franz Messmer keksi animaalisen magnetismin 1700 -luvulla, käytännössä bioenergian tai ihmisen elinvoimakentän, joka terveellä oli laaja ja sairaalla heikentynyt. Hän myös kykeni vahvistamaan tuota elinvoimaa magneettien avulla ja myös käsillään, eli samaa mitä energiahoitajat ovat kautta aikain tehneet. Itämaissa tätä voimaan kutsutaan mm. praanaksi. Länsimainen lääketiede on vielä ulalla, mutta kvanttifysiikka alkaa jo lähestyä tätä, mm. poimuttumisen käsitteellä eli kaikki asiat eivät tapahdukaan Newtonin fysiikan lakien mukaan. Tämä jokin näyttää käynnistyvän ihmisen vilpittömällä tahdon ilmauksella ja periaatteessa se on jokaisen ulottuvilla joka hetki.

    Tarkastelija aina vaikuttaa myös tarkasteltavaan kohteeseen, mikä vaikeuttaa hyvin hienojakoisten ilmiöiden tieteellistä tutkimista, jos niitä nykytieteen mittareiden avulla edes pystytään tutkimaan. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteivätkö ilmiöt voisi olla todellisia ja etteikö niitä voi jollakin tavalla tutkia. Onhan akupunktiokin lääketieteessä ilmeisesti hyväksytty, vaikkei sen toimintamekanismia vielä täysin ymmärretä tai chacroja tai meridiaaneja tunnusteta. Yrittipä Duodecin jopa saada akupunktion harjoittamisen lääkäreiden yksinoikeudeksi!

    No, Messmeristä tuli niin kuuluisa, että Mozart mainitsee hänet yhdessä oopperoistaan. Monet Messmerin aikalaiset myös tutkivat aihetta, näistä Friedrich Hegel ja Arthur Schopenhauer ehkä useimmille tutuimmat. He totesivat ilmiön todelliseksi, vain nimittivät sitä hieman eri tavalla. Joten mitä vielä kaivataan? Saksalainen fyysikko Friz Albert Popp kykeni ensimmäistä kertaa havainnoimaan tätä ilmiötä ja keksi, että jokainen elävä solu lähettää valokvantteja, fotoneita, jotka Popp nimesi biofotoneiksi. Näitä me ilmeisesti syömme ja saamme niistä energiaa. Torjunta-aineilla käsitellyissä kasveissa nämä fotonit vähenevät tai häviävät kokonaan eli niistä tulee bioenergeettisesti kuolleita.

    Muistaakseni Messmeriäkin ruvettiin jossain vaiheessa pilkkaamaan ja ihmettelisin, jos fyysikko Popp’kin olisi jätetty siitä osattomaksi. Kysymys on siis toimintatavasta, joka on jatkunut jo vuosisatoja ja jolla estetään uusien liian innovatiivisten tai vanhojen toimivien keinojen tutkiminen ja leviäminen silloin kun niitä ei voida patentoida eli taloudellista edunvalvontaa ja ihmisten hallintaa tietyn joukon toimesta. Ehkä tämä selittää, etten usko kovin nopeisiin muutoksiin näissä edunvalvontajärjestöissä. Ainoa mahdollisuus on saada suoraselkäisiä, rehellisiä ja asiansa osaavia poliitikoita hommiin, mutta mistäs niitä saisi?

  5. Sinänsä positiivista. Käyttäjä lopulta ratkaiskoon. Harmittaa vain monien lehtien harjoittama sensuuri terveysaiheissa, etenkin sen kehittämisessä ja vaihtoehtojen tutkimisessa. Joutuu tietonsa hakemaan ihan muualta. Miksi lääkäreiden etujärjestölle on annettu niin virallinen asema Suomen terveydenhoidossa, mutta ei kuitenkaan viranomaisen vastuuta? Eikö viranomaisten kuuluisi vastata terveydenhoidosta ja omata myös asiantuntemusta sen kehittämiseksi? Kysymys on isoista rahoista – siitähän tässä on lopulta kysymys, kuten Sote -uudistuksessa ylipäätään. Kansanterveyslaitos haluttiin aikanaan ajaa alas, jotta voidaan tehdä vapaammin ”bisnestä” ja THL:n johtoon pantiin sopiva puppet. THL:n puolestaan saa teollisuudelta rahoitusta, mikä myös on poliitikkojen häpeäpilkku, laitos ei ole laisinkaan edeltäjiensä veroinen. Pahoitteluni, ei ollut provosoida, varsinkin, kun jonkinlaista yhteistä orastavaa keskustelua on näköpiirissä, olen kuitenkin skeptinen ja ihmettelen miten poliitikot ovat myyneet kansanterveyden etujärjestölle. Kuvittelisi myös Valtiontalouden Tarkastusviraston heräävän alati kasvanneisiin terveydenhoidon kustannuksiin. Mutta nämä nyt on tällä hetkellä pienimpiä ongelmia Suomessa. Meidän koko poliittinen sulle-mulle -kulttuuri on kriisissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s