Kalliossa näkyvät kasvot, heti koivun takana oikealla. Ehkäpä ihmismäisten piirteiden vuoksi kalliomaalaukset on tehtykin juuri tähän.
Kesäretki 3: Risteilyllä Ristiinassa.
Ajamme Etelä-Savoon. Anttolasta seilaamme sitten vajaan tunnin verran paatilla Astuvansalmeen. Siellä sijaitsevat kuuluisat, monituhatvuotiset kalliomaalaukset.
Pala suurta Saimaata.
Jo tieto sitä, että matkaamme oman maamme muinaisuuteen saa mielen hartaaksi ja mietteliääksi. Venamatka taittuu kauniissa säässä Saimaan rantoja ihaillen. Kun lähestymme kalliota, siitä hahmottuu ensimmäisenä ihmiskasvoinen profiili.
Muinoin Suomen niemellä vesireitit olivat yleisiä “teitä”. Veneellä kuljettiin paikasta toiseen. Tämä selittänee sen, että kuvat tehtiin yleensä veden ääreen, rannalla olevan sopivan kallion seinään. Ehkä kasvot kutsuivat kalliomaalareita.
Ei ole tietoa, miksi kuvat tehtiin ja mitä ne tarkoittavat. Monia arvauksia ja päätelmiä on esitetty, muun muassa että ihmishahmoiset tikku-ukot olisivat shamaaneja, auttajia, joilla oli yhteys tuonpuoleiseen.
Ihmishahmo.
Käsi.
On arveltu, että eläintä esittävät hahmot voisivat edustaa henkien palvontaa, metsästys- ja kalastusonnen pyytämistä luonnonjumalilta tai viestintää muille vesireitillä kulkijoille.
Oli miten oli, tuntuu juhlalliselta seistä kiven pinnasta näkyvien piirrosten ääressä ja tajuta, että meidän kaltaisemme ihmiset ovat ne tuottaneet noin 4500-5000 vuotta sitten. Mitä he ovat ajatelleet? Mitä toivoneet?
Hirvelle on maalattu sydänpiste.
Suomalaisille hirvi on ollut tärkeä eläin. Ehkä sitä pidettiin pyhänäkin. Piirroseläin on saanut rintaansa täplän, ison pisteen. Liekö se sydän?
Piirrokset näyttävät hyvin yksinkertaisilta. Olivatko siis ihmiset tuolloin yksinkertaisia? Ehkä siinä mielessä, että taitelijantarvikkeet eivät vielä olleet kovin kehittyneet. Vaikka ajatus ihmisen tai hirven maalaamisesta olisi ollut mielessä täydellisenä, kuvan tuottaminen muinaisilla välineillä kallioon on ollut haasteellista. Kauneudentajua sekä kykyä luoda hengen tuotteita on muinaisilla esi-isillämme ja -äideillämme varmasti ollut.
Vaikka ulkoiset elämisen puitteemme ovat nykyisin aivan toiset kuin ammoisilla kalliomaalareilla, syvimmältään ihminen on todennäköisesti muuttunut aika vähän muutamassa tuhannessa vuodessa. Kaukaisilla esi-isillämme ja -äideillämmekin on ollut omat ilonsa, huolensa ja rakkaansa. Hekin ovat luoneet omaa elämäänsä, muokanneet ympäristöään, lisääntyneet ja etsineet onnea.
Tässä minäkin kirjoittelen pitkässä ihmisyyden jatkumossa.
Piirrokset on tehty melko sileään ja sisäänpäin kaareutuvaan kallioon.
Retkiveneen kipparin kansiosta kuvattua tietoa kalliomaalauksista.